maanantai 22. elokuuta 2016

Metka elämänmuutos

Meille tuli lauantaina pentu. 7½-viikkoinen bordercollien pentu Metka, joka on virallisesti Cafú. Metka on syntynyt vanhemmilleen Kulolle ja Kujeelle 29.6.2016 ja on työlinjainen, ruskeavalkoinen ja lyhytkarvainen typykkä. Metka on syntynyt ja kasvanut täällä Tampereella, joten pennun katselu- ja hakureissut ovat olleet varsin lyhyitä. Metka syntyi yhdeksän pennun laumaan ja on yksi kuudesta tytöstä. Metka on noin vuoden etsinnän ja odotuksen tulos ja muutamasta yhdistelmästä olin ennen tätä ollut kiinnostunut, kunnes alkuvuodesta jäin juuri tätä pentuetta odottamaan - ja se kannatti.
                                                              Kuva: Katri Mure
Metka on veikeä, reipas ja rohkea penneli, joka ei tunnu hätkähtävän oikein mitään. Se syö, leikkii, ulkoilee ja tutkii ympäristöään reippaasti ja uteliaasti. Se ei juuri välitä Sarasta ja Mististä eikä myöskään muista ihmisistä. Se ottaa kivasti kontaktia, oppii kovaa kyytiä oman nimensä ja sen että mammaa silmiin katsominen on tosi jees ja namin arvoinen juttu. Metka osaa leikkiä hyvin ja on myös ahne. Metkis oli pentulaatikolla melkoisen itsenäinen ja veikeä tapaus ja jo ensimmäisen vierailukerran jälkeen juuri se jäi mieleeni ja aloinkin seurailla erityisesti sitä. Kerroin kasvattajalle ihastuneeni juuri tuohon pentuun ja niinpä se lopulta valikoitui pennukseni.
Metkan kanssa on tarkoitus puuhailla samoja juttuja kuin Mistin kanssa eli aksata ja tokoilla. Katsotaan mitä muuta mahdollisesti ehditään. Ensisijainen toiveeni on kuitenkin, että Metka olisi terve ja saisin sen kanssa monta hyvää yhteistä vuotta. 

Sara ja Misti yrittävät parhaansa mukaan ignoorata pentua eivätkä välitä siitä. Ne tuppaavat irvistelemään pennulle, mikäli se tulee liian lähelle tai yrittää leikkiä. Harmittaa todella paljon, että nuo ovat tuollaisia ämmiä eikä niistä ole pennulle leikkikaveriksi. Muistelin juuri kuinka hieno leikittäjä Helmi oli aikoinaan Mistille ja onkin ikävää, että Mips ei siirrä perinnettä eteenpäin. Tänään tuli myös hetkellinen itkunpuuska ja Helmi-ikävä - kyllä se vaan oli niin hirmuisen rakas ja tärkeä ja on sitä edelleen. Voi Hemppaseni <3
                               
                                                                           Kaksi alinta kuvaa: Katri Mure

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

No mutta pitkästä aikaa

Viisi kuukautta on kulunut edellisestä blogipäivityksestä. Aina on ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta ei muka ole ollut aikaa, vaikka kiinnostuksen ja innostuksen puutteesta saamattomuus on enemmän ollut kiinni. Ihmeitä ei ole koirarintamalla tapahtunut. Kisattu ollaan vasta toukokuun puolivälissä agilityn merkeissä Takkujen kaksipäiväisissä kisoissa, edelliset kisat olivat puoli vuotta takaperin marraskuussa. Tuliaisina muistaakseni pari hyllyä, vitonen ja nolla ja melko jähmeää oli meno eikä Mistin hyppääminen ollut taaskaan mitään hyvää. Tuomareitakaan en enää muista, toinen taisi olla Johanna Wuthrich.
Toiset kisat olivat nyt maanantaina, mutta meidän osalta kisat jäivät ensimmäiseen rataan, jolta nolla kumminkin tehtiin, kun tuomari Salme Mujunen kehotti tai suorastaan vaati meitä skippaamaan toisen radan koiran arpoessa niin pahasti hypyillä. Mujunen veikkasi Mistin olevan kipeä, vaikka itse en edelleenkään aivan siihen teoriaan usko, sillä välillä se hyppää ihan hyvin. Alusta-arkuutta ja epävarmuuttahan olen aiemmin epäillyt syyksi, mutta mikä on totuus, en tiedä. SM-kisat ovat tasan viikon päästä sunnuntaina ja sinne mennään lähinnä kokemusmielellä eikä tulostavoitteita sinänsä ole - toiveena olisi tehdä sujuva, kiva rata, jolla Misti viilettäisi rennosti ilman arpomisia.

Tokoa ollaan treenattu viime aikoina enemmän, vaikka kaikki treeni on ollut suht vähällä viime kuukausina. Toiseen EVL-kokeeseen ollaan menossa viikon päästä tiistaina, saas nähdä kuinka käy. Misti osaa liikkeet kyllä kivasti ja on kehittynytkin, mutta todellinen tilanne nähtäneen kokeessa.

Kahdesta on tullut myös neljä, sillä allekirjoittaneella on nykyään so called avomies ja Mistillä koirakaveri, pian 11-vuotias sekarotuinen Sara. Sarassa on enimmäkseen saksanpaimenkoiraa, mutta myös pitkäkarvaista collieta, suomenajokoiraa ja newfoundlandinkoiraa - melkoinen mikseri siis. Saran ja Mistin yhteiselo sujuu hyvin ja ne ovat kaveruksia keskenään, tuki ja turva toinen toisilleen. Sarppa on pelkkä kotikoira, melko rauhallinen ja tasainen vanharouva, joka muistuttaa mua paljon Helmistä, välillä liiankin paljon. Kahteen koiraan tottuminen kävi kivuttomasti, onhan mulla ollut niitä kaksin kappalein ennenkin, eikä elämä tunnu sen raskaammalta kahdenkaan koiran kanssa.
Kesä kulunee tiiviisti töiden merkeissä, mutta yritän päästä kisoihin niin usein kuin töiltä ja muilta kiireiltä pystyn ja hienoa olisi saada toivottuja tuloksiakin. Ahkeraa blogin päivittämistä en lupaa, mutta toivottavasti tämä kuitenkin hengissä pysyy ja tänne tulisi edes satunnaisesti kirjoiteltua. Kovin syväluotaavia treenianalyysejä ja kisaraportteja en ehkä jaksa enää tehdä, vaikka niistä ja niiden lukemisesta on ollut kyllä hyötyä ja hupia. Aika vain on rajallista ja tärkeintä on kuitenkin se, että treenataan ja tehdään.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Eteenmenon etenemättömyyttä

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että me ei edetä tokon suhteen ollenkaan, mutta agilityssä taas sitäkin enemmän. Eteenmeno, merkitön merkki junnaa edelleen kuukausien hinkkaamisen jälkeen pääosin paikoillaan eikä edistystä tapahdu. Välillä Misti lähtee suoraan etenemään mutta ei etene tarpeeksi pitkää matkaa. Paljon se edelleen lähtee kaartamaan vinoon tai siihen kohtaan mihin edellisellä toistolla olin sitä lähettänyt. Miten yksi eteenpäin suoraan juokseminen voi olla niin vaikea oppia, että ei tosikaan. Ja onko totta, etten osaa sitä opettaa. Sisällä oikein kiehuu kun ajattelen koko eteenmenoa ja tekisi sen suhteen mieli vain heittää hanskat tiskiin. Aina on kaikki liikkeet saatu toimimaan, vaikka kyseessä olisi teknisesti paljon vaikeampi tai useasta palasesta koostuva liike, mutta yhtä eteenmenoa ei varmana saada millään ilveellä toimimaan. Misti ei ilmeisesti vieläkään tajua mistä on kyse ja on ihan kujalla suurimman osan harjoituksista.
Jos jotain positiivista täytyy hakea, sujuu esimerkiksi ohjattu ja kiertohyppynouto yleisesti ottaen todella mallikkaasti ja Misti menee jopa merkin taakse ihan suoraan seisomaan, vaikka välillä yrittää napista vastaan tai mystisesti unohtaa oikean asennon. On se pirullinen koira: vaikka se osaa ja on tehnyt pitkään aivan oikein, voi se seuraavalla kerralla taas sooloilla omiaan eikä osaamisesta ole tietoakaan, vaikka mikään asetelmassa ei olisi muuttunut. Suoritusvarmuutta sillä ei siis oikein ehkä enää ole, sillä Misti saattaa mokata opituissakin asioissa. Paljolti luulen sen kyllä liittyvän ihan Mistin mielentilaan ja keskittymiskykyyn, vaikka ei se kyllä mikään penaalin terävin kynäkään ole.

Mutta kyllä vaan nyt vastustaa ja tokomotivaatio on tämän paikallaan junnaamisen takia jonkin verran laskenut. Kaiken lisäksi Misti tuntuu mokailevan eniten juuri kimppatreeneissä ja näyttääkin siltä, että me ollaan ihan surkeita ja aina samassa pisteessä... Eikä kyse ole oikeastaan siitä, että se ottaisi muista häiriöitä mutta muuten vaan aina silloin mokailee helpoissakin jutuissa. Kuinka noloa. Vaikka on Mististä tullut iän myötä jotenkin lapsellisempi ja se on kaikista ja kaikesta niin ärsyttävän kiinnostunut. Ja neiti täyttää parin päivän päästä 5. Tavallaan se paranee iän myötä mutta tietyiltä osin muuttuu ärsyttävämmäksi. :D Röyhkeyttä ja itsevarmuutta siinä on enemmän, mikä on ihan hyvä, sillä mä olen loppujen lopuksi varsin auktoritäärinen ja vaativa kouluttaja eikä todella pehmeä ja herkkä koira tällaista omistajaa kestäisi - tai pikemminkään mä en kestäisi sellaista koiraa.
Onneksi rakas lajimme agility sujuu, vaikka kisoista on turha haaveillakaan. Ärsyttää, kun pitää koiran takia pitää koko hallikauden yli kestävä kisatauko - mutta kun ei se vaan siellä hallissa kulje normaalisti niin turha kisata. Jotakin henkisiä ongelmia tuolla koiralla kyllä on, olisiko se sitten kuitenkin alusta-arkuutta tai vastaavaa. Mikään ei aksassa ärsytä niin paljon kuin koiran odottelu ja hidastelu, jota esiintyy Mistin kanssa PALJON. Harmittaa, mutta tilanne on vaan hyväksyttävä ja kuljettava kisoissa kesäkaudella. Keskitytään talvi treenaamaan niin että ollaan toukokuussa täydessä iskussa ja aivan hurjan päteviä. ;)

Lisäksi Misti on taas Kuusamosta palaamisen jälkeen vetänyt hirveää kakkashowta ja sekä kakkinut että oksentanut sisälle ja vähän väliä sillä on ollut kauhea kiire ulos. Ihan perseestä, kirjaimellisesti, enkä tiedä mikä sillä taas on. Tultiin tosiaan maanantaina Kuusamosta, jossa oleilu sujui leppoisasti. Päästiin jopa kolmesti hiihtämään, jihuu, kun muuten oli niin kovat pakkaset. Treenattiin (tokoa) ehkä kolme kertaa, muuten vaan lenkkeiltiin eikä edes tehnyt mieli treenata.
Olipa kovin negatiivissävytteinen blogiteksti, vaikka ei se elämä nyt sellaista ole. Puolustukseksi sanottakoon, että yksi lempinäyttelijöistäni kuoli pari päivää sitten ja se tuli todella puskista ja oli murheellinen uutinen. Ja aivan sama, vaikka joku toko ei joskus suju - olen todellisuudessa oppinut laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja viisveisaamaan jostain tuloksista ja kisamenestyksestä sen jälkeen kun Helmi kuoli. Kaikki tuollaiset ovat loppujen lopuksi hirvittävän merkityksettömiä juttuja, kun on menettänyt maailman rakkaimman ja tärkeimmän asian. Vaikka Misti on hurmaava ja rakas, ei se ole Helmi. Voi Hemppaseni, olisitpa vielä täällä.
Kävin joululomalla Helmin varakasvattajan luona, joka toi Helmin sisarpuolen tyttärentyttären sisälle meitä moikkaamaan. Se muistutti niin paljon Helmiä siinä hästätessään, milloin mitäkin tarjotessaan, intoa pursutessaan. Ei tuntunut yhtään pahalta - päinvastoin sydämen valtasi hurjan lämmin tunne ja tuntui siltä kuin olisi Helmiä katsellut ja se helpotti, lohdutti. En ole nähnyt Helmiä puoleen vuoteen, se on pitkä aika eikä suru ole hellittänyt - miten se voisikaan, kun on rakastanut jotakuta niin pitkään, miten on edes mahdollista rakastaa ketään niin paljon. Jonkun mielestä on varmaan hulluutta surra koiraa näin pitkään, mutta Helmi oli minulle paljon enemmän ja suru ja kyyneleet ovat merkki siitä - syvästä kiintymyksestä, rakkaudesta ja ikävästä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kovemmat tavoitteet kuin koskaan

Vuosi alkaa olla paketissa ja on aika tehdä jokavuotinen tavoitekatsaus kuluneeseen vuoteen sekä loihtia uudet tavoitteet.
Koiraharrastuksen osalta kulunut vuosi oli oikein onnistunut. Misti nousi molemmissa lajeissaan ylimpään luokkaan kisaamaan ja on agilityssä tehnyt koviakin tuloksia ja noussut lyhyessä ajassa SM-tasolle (kai osallistumisoikeus SM-kisoihin tarkoittaa SM-tasolla kisaamista :D). Paljoa iloa ja onnistumisia vuoteen mahtui, mutta myös harmitusta ja surua. Koin pahimman asian mitä koiranomistaja voi kokea, kun menetin rakkaan Helmini. Helmin kuolema on edelleen äärimmäisen tuskallinen asia ja sen ajatteleminen sattuu ja saa itkemään. Ehkä joskus koittaa aika, kun voin muistella Helmiä hymyssä suin ilman että viiltävä suru ja tuska valtaa sydämen ja mielen. Hempan poismenosta on vielä liian vähän aikaa ja suru on liian tuore. Ei mene päivääkään ettenkö kaipaisi Helmiä ja haluaisi sen takaisin luokseni, mutta kuolleita ei voi herättää henkiin ja menetyksen kanssa on vain opittava elämään. Ja on pidettävä kiinni kaikista niistä ihanista muistoista ja ajatuksista. Edelleen sitä ajattelee, että Helmi on vielä täällä, kunnes sen kuoleman muistaa. Vaikka onhan se täällä eikä oikeasti koskaan lähtenyt.

Vuosi sitten asetetut tavoitteet näyttivät tältä ja ensimmäisenä siellä koreilee mummokoiran tavoitteet. Voi Helmi.

Helmi

- Pysyä edelleen terveenä, hyväkuntoisena ja tyytyväisenä mummokoirana.
Tämä kyllä toteutui kaikin puolin. Helmi oli loppuun saakka hyväkuntoinen ja tyytyväinen ja lähti saappaat jalassa <3
- Nauttia eläkepäivistä ja olla touhuissa mukana.
Helmi todella sai nauttia eläkepäivistä sekä Tanpereella että Kuusamossa. Oli touhuissa mukana, mutta ei vain vuoden loppuun asti, kun elämä loppui kesken. 

Misti

- Pysyä terveenä, hyväkuntoisena ja onnellisena koirana.
Check. Misti oli koko vuoden terve ja hyväkuntoinen ja toivon mukaan myös onnellinen. 
- Lenkkeillä paljon ja touhuilla kivoja juttuja.
Check. Paljon kyllä lenkkeiltiin niin kuin aina ja touhuiltiin kivoja juttuja, vaikka olivatkin kovin treenipainotteisia. Kuusamossa Mistillä sitten taas oli enemmän sellaista muuta touhuilua.
- Tokossa VOI1 ja EVL:n korkkaus.
Check! Molemmat toteutuivat: heinäkuussa VOI1 ja marraskuussa eka EVL-koe, vaikka ei ollutkaan mikään hieno korkkaus. 
- Agilityssä nousu kolmosluokkaan. Tehdä hyviä, sujuvia ratoja ja nollia myös.
Check! Heti tammikuussa kolmosiin ja siitä eteenpäin ollaan tehty kyllä hyviä ratoja ja paljon nollia. :) Bonuksena SERT-A! 
- Luonnetesti.
Check! Luonnetestissä käytiin huhtikuussa ja läpihän se meni ja kirkkaasti. Taitaa muuten olla tämän vuoden parhaimmistoa bortsujen lte-tilastojen suhteen, on se hieno koiruus! 
- Olla samanlainen kultakimpale harrastus-, kisa- ja kotikoirana.
Check! Sellainenhan se oli, ellei parempi. Tämä koira paranee vanhetessaan. :) 

Emmi

- Touhuta, harrastaa ja kisata aktiivisemmin eli olla aktiivisempi koirarintamalla. Pysyä koiraharrastajana ja jatkaa tätä hienoa lajia. Ennen kaikkea olla ja tehdä koirien kanssa enemmän.
Check! Oli kyllä varsin aktiivinen vuosi ja treenattiin ja kisattiin paljon. Hyvä minä! 
- Opiskella ahkerasti ja edistyä opinnoissa.
Check! Opiskelin keväällä ihan hurjana ja tein tosi paljon opintopisteitä (viime lukuvuoden kokonaissaldo 69 opintopistettä :O)
- Kokea ja tehdä uusia asioita ja vanhoja myös.
Hmmm, outo tavoite. :D Aika koirapainotteista oli, mutta kai mä jotain uutta tein, kun Tampereella kuitenkin eri mahdollisuudet verrattuna Kuusamoon. 
- Tehdä ulkomaan reissu.
Ulkomailla en valitettavasti päässytkään käymään. Toivottavasti vaikka ensi vuonna! 
- Käydä viikoittain (mieluiten useamminkin) jumpassa ja juoksemassa.
Check! Ollaan käyty paljon juoksemassa Mistin kanssa minkä lisäksi itse olen kulkenut jumpassa 2-3 kertaa viikossa nostelemassa puntteja ja kasvattamasssa lihaskuntoa. 
- Olla onnellinen.
Kyllä kai tässä ihan onnellisia ja tyytyväisiä ollaan oltu elämään. :) 


Sitten vuoden 2016 tavoitteisiin, jotka tulevat olemaan kovempia kuin koskaan. Saas nähdä miten pystytään vastaamaan niihin, kun tämän vuoden tavoitteet toteutuivat käytännössä kaikilta osin - kylläpäs menikin hyvin!

Misti

- Pysyä edelleen terveenä, hyväkuntoisena ja tyytyväisenä.
- Tokossa FI TVA.
- Agilityssä vähintään 1 x SERT-A ja SERT-H. Osallistua SM-kisoihin ja päästä siellä finaaliin. Mistille vielä lisää nopeutta ja parempaa, tasaisempaa menoa hyppäämisen suhteen.
- Hyväksyä mahdollinen uusi pentu ja tulla sen kanssa toimeen ja antaa olla vaikuttamatta Mistin tekemiseen ja luonteeseen ainakaan negatiivisesti.

Emmi

- Pysyä itsekin terveenä ja tyytyväisenä elämään ja arkeen.
- Opiskella edelleen ahkerasti ja saada opintoja suoritettua.
- Käydä yhä paljon jumpassa ja juoksemassa.
- Jatkaa kasvissyöntiä ja pysyä erossa tehotuotannon lihasta.
- Löytää loistava pentue ja ottaa/saada uusi bc-pentu, jonka kanssa hommat lähtisivät rullaamaan mukavasti ja joka tuntuisi hyvältä, itselle sopivalta koiralta.

Mitään joulukuvaa ei ole, vaikka ollaan täällä Kuusamossa lumen keskellä, joten toivotan muuten vain hyvää joulua ja uutta vuotta! Treenattu ei olla Kuusamoon tulon jälkeen, mutta ehkä ihan hyvä pitää taukoa.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Liebster award ja treenilöpinää

Sain Sabinalta tällaisen haasteen ja ajattelin kerrankin vastata siihen.

"Liebster awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster award annetaan bloggaajalta bloggaajalle. "



1. Nimeä yksi koirasi/koiriesi persoonallinen piirre tai tapa.
- Mistillä on niitä kyllä, mutta jos yhden nimeän niin se on se, kun Misti tulee painamaan leukansa esim. polvea tai jalkaa vasten ja tuijottaa sitten vaativasti silmiin.
2. Miten olet päätynyt koiraharrastusten pariin?
- No kun oli oppivainen, harrastuksiin sopiva koira niin halusin toki koiran kanssa kaikkea puuhastella ja se on muodostunut ihan koiraharrastukseksi. Tykkäsin jo Helmin kanssa touhuta ja sitä koulutella.
3. Miten olet päätynyt juuri siihen koiraan tai niihin koiriin mitä sinulla on?
- Tykästyin kovasti bordercollieen ja se tuntui minulle kaikin puolin sopivalta, niin sellainen sitten tuli. Helmi taas tuli, kun tutuillamme oli koiranpentuja ja halusin niistä yhden ilman että rotua tai muutakaan juuri mietittiin.
4. Onko sinulla ollut tai oletko suunnitellut hankkivasi muun rotuisia?
- Juurikin Helmi (karjalankarhukoira) on ollut, mutta en ole suunnitellut/aikonut hankkia muun rotuisia, koska mitäpä sitä parasta vaihtamaan! Jos joskus haluaisin pienen koiran bortsun rinnalle, voisin ottaa vaikkapa sheltin, mittelin tai schipperken taikka sitten kun en enää aktiivisesti joskus vanhana harrasta/kisaa, olisi esim. lapinporokoira tai collie  potentiaalinen vaihtoehto.
5. Kuinka monta koiraa samassa taloudessa on sopiva määrä? ;)
- Tällä hetkellä kaksi olisi sopiva määrä, mutta kolmekin vielä menisi.
6. Onko sinulla yhtä isoa "gurua", jonka ideologiaa seuraat kouluttaessasi?
- Noup. Ei kerrassaan ketään.
7. Mikä on paras piirteesi kouluttajana?
- Vaikea sanoa. Ehkä se, etten ole mikään lepsuilija tai sellainen, jonka koira saa kurittomasti ja rajattomasti tehdä mitä lystää ilman että omistajalla on siihen mitään auktoriteettiä. Tai se, että ymmärrän hyvin koiran mielen liikkeitä ja osaan kouluttaa ja treenata sillä tavalla, että koira ei opi ennakoimaan ja että tehdään vaihtelevasti, eri asioita aina painottaen.
8. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet ihanteellisessa harrastuskoirassa?
- Tietty vietikkyys, voima ja sähäkkyys. Lisäksi itsevarmuus, hyvä hermorakenne ja halu tehdä ihmisen kanssa. Agilitykoirassa toki myös nopeus ja hyvä liikkuvuus.
9. Kuinka hyvin koirasi vastaa näitä?
- Oikeastaan kaikilta muilta osin paitsi että itsevarmuutta voisi olla toisinaan enemmän eikä nopeus ja liikkuvuuskaan huippuluokkaa ole.
10. Mitä ovat mielestäsi tärkeimmät hyvän kouluttajan ominaisuudet?
- Taito ja herkkyys lukea, ymmärtää ja tukea koiraa sekä kärsivällisyys ja valmius heittäytyä - antaa sille koiralle siinä hetkessä kaikkensa.
11. Mikä koiraharrastamisessa on sinulle palkitsevinta?
- Asioiden oivaltaminen ja oppiminen sekä koiran että ohjaajan osalta. Ja se kun jokin asia kovan treenin jälkeen sujuu ja näyttää siltä kuin on halunnut.

En jaksa haastaa ketään tai keksiä kysymyksiä, jokuhan voi tämän halutessaan tehdä.

Tällä viikolla ollaan Mistin kanssa käyty neljästi hallilla treenaamassa, minkä lisäksi olin itse eilen aksakisoissa talkoilemassa. Maanantaina agilityn ohjatut treenit ja kivasti kyllä taas meni. Oli vaan sellainen rata, että Misti helposti valui hypyillä tosi pitkälle. Todellinen treenin paikka oli alun sivuirrotus, jossa lähetin Mistin sivusta hypylle ollen itse viereisellä hypyllä, jonka jälkeen piti vielä valssata. Oli aika vaikea meille, kun ei olla noita paljon tehty ja koutsi sanoi Mistin kääntyvän huonosti tuollaisissa kohdissa, vaikka muuten onkin hyvä kääntyjä. Ja itse en oikein ymmärtänyt koko sivuirrotusta enkä tajunnut milloin mitäkin pitää tehdä ja mihin suuntaan, kunnes se sitten valkeni.
Halusin mennä jo tiistaiaamusta itsenäisesti treenaamaan, kun oli kirpsakka ilma ja minulla tälle vuodenajalle epätavallisen kova treeni-into. Aksassa harjoiteltiin edellisillan sivuirrotusta ja saatiin toimimaan kivasti. Lisäksi tein irtoamistreeniä ja lähettelin Mistiä mahdollisimman kaukaa taikka leijeröiden eri esteille, kun en anemikkona oikein jaksa tällä hetkellä juosta. Toki tuollaisia irtoamistreenejä on hyvä tehdä ihan muutenkin. Torstaina tein sitten ratatreenin, mutta en muista enää millainen rata oli kyseessä.

Tokossa ollaan tällä viikolla saatu merkki taottua Mistin kalloon niin että se osaa (ja suostuu) kiepauttaa itsensä suoraan merkin taakse, jes! Tänään käytiin Marjan ja Millin kanssa treenaamassa ja Mipsu näytteli todella hienoja merkille menoja ja ohjattuja. Tänään saatiin melko vähällä huomautuksella Misti myös katsomaan kapuloiden sijoittelua. Kiertohyppynoutokin toimii niin kivasti ja on aivan huippu. Ainoa päänvaivaa aiheuttava liike nyt on edelleen se ruutu ja siinä siis nimenomaan ympyrään meno, mutta jatkamme harjoituksia!
Tällä viikolla aloin tehdä Mistille myös semmoisia treenejä, että laitan vierekkäin vaikkapa merkin, kapulan ja niiden taakse ruudun ja käsken Mistin suorittaa niitä kaikkia eli mennä merkille, tuoda kapulaa ja mennä ruutuun. Tunnarin kanssa tein samaa ja kapuloiden vieressä oli hyppyeste. Vähän se on mokaillut, mutta tänään teki joka kerta aivan oikein eli pikkuhiljaa Mips oppii kuuntelemaan ja ajattelemaan. Nämä on sille tosi hyviä treenejä, olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Tämän myötä se ei toivon mukaan enää sitten kokeessakaan mene summamutikassa väärille kohteille vaan todella kuuntelee ja miettii, että mitäs juttua tässä nyt käskytettiinkään.
Tämän päivän tokoista ja leikkimisistä on myös videota Titaniumilla höystettynä:
Seurattiin aamusta tokokoetta hallilla ja EVL:n suoritusten näkeminen valoi kyllä taas uskoa meihin. Ei pitkäänkään tokoa kisanneilla aina mene niin kuin Strömsössä ja uudet liikkeet näyttävät olevan vaikeita muillekin. Ja vaikka en toivo kenenkään epäonnea, olin tavallaan iloinen huomatessani meidän silloin saaneen joistain liikkeistä parempia pisteitä kuin meitä huomattavasti kokeneemmat kisaajat. Kyllä mekin tästä noustaan ja saadaan niitä ykköstuloksia!

Kävin muuten myös elämäni ensimmäistä kertaa messarin näyttelyssä viikko sitten lauantaina. Katselin huvikseni bortsukehää ja eipä kyllä edelleenkään huvita tuo näyttelytouhu, jonka niin moni näyttää ottavan kovin vakavasti ja oikeasti iloitsevan menestyksestä. Ilokseni kovin turkikkaita ja raskaita bortsuja ei kehässä juurikaan kuitenkaan ollut ja ihan suht kivan näköisiä koiria luokissa sijoittui. Tai mitä kukin pitää kivana, itse en näistä näyttelylinjaisista enää niin (ulkonäöllisesti) välitä. Se mitä pidän ikävänä on se kun esittäjät komentavat koiria pitämään häntää alhaalla ja näyttävät sillä tavalla latistavan koiran mielialaa ja tekemisen iloa. Kun vähän mamma murahtaa niin ilme valahtaa ja häntä laskee. Kyllä, se varmasti kuuluu asiaan, mutta näyttää ikävältä. Hah, muistan Mistin kantaneen ensimmäisessä (ja viimeisessä) näyttelyssään häntää hienosti korkealla ja reippaasti selkälinjan yläpuolella. :D Mutta mitä kukin arvostaa ja haluaa, siitä kai se on kiinni.

Huomenna käydään vielä meille tämän vuoden viimeisissä aksatreeneissä ja tiistaina lähdetään Kuusamoon joululoman viettoon. Tai ainakin Misti saa viettää lomaa, mutta minä teen kyllä töitäkin. Aksa jää siten hetkeksi tauolle, mutta tokotreenit jatkuu, kun on tilaa tehdä isojakin liikkeitä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Eleetöntä agiliitelyä

Hii, maanantaina oli huikean hyvät aksatreenit! Rata oli kiva ja meillä meni niin nappiin. Koira kulki hyvin, ohjaaja osasi rytmittää, merkata ponnistuspaikat ja ohjata pitkällle ilman käsiä. En ole enää aikoihin oikein käyttänyt käsiä, sillä kuka niitä tarvitsee, kun voi liikkeellä ja muilla kehon osilla ohjata niin paljon paremmin. :) Kaikki alkaa olla nykyään niin selkeää agilityssä ja tavallaan se tunne omasta ohjaamisesta ja liikkumisesta on niin erilaista. Se on parhaimmillaan niin rauhallista, tarkkaa ja pienieleistä - siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Ei tule enää mitään paniikkia, että äkkiä tuonne ja tuonne, vaan rauhassa mennään ja tehdään, jolloin ehditään paljon paremmin. Eihän se nyt todellakaan aina tällaista ole, mutta maanantaina oli jotenkin niin harmonista ja varmaa, ja omatoimitreenatessamme se on samanlaista. Ihanaa, kun alkaa vihdoin ja viimein - muutaman vuoden treenaamisen jälkeen - osata ja ymmärtää!

3-hypylle tein ensin valssin, mutta koutsi käski kokeilla neloselle vekkiä ja siitä takaaleikkausta vitoselle ja sehän toimi hyvin. Ehdin kevyesti vekkaamaan neloselle hyvän linjan ja Misti luki sen jälkeisen takaaleikkauksen hyvin as usual. Sitten olikin paljon aikaa koiraa odotellessa. Koutsi sanoi Mistin arponeen 7- ja 8-hypyillä, kun mä olin tosi kaukana siitä. Taas mietittiin mistä kummasta se johtuu, mutta myös koutsin mielestä se on henkistä ja itsevarmuuden puutetta. Mistillä kai pelottaa jäädä yksin suorittamaan tosi kauas mammasta.
Jotain piti tehdä vasta 9-hypyllä ja siinäkin oikeastaan riitti ponnistuspaikan merkkaus eikä käsiä tarvittu vetämään koiraa yli tmv. Keppien jälkeen paras oli valssi ja ehdin silti vähän vekata 15-hyppyä ja tehdä päällejuoksun 16-hypyllä. Sitten kokeilin koutsin kehotuksesta vetää Mistin 19-hypyn oikealle puolelle saksalaisen sijaan ja toisella yrittämällä meni ihan älyttömän hyvin! Eli itse tavallaan peruutin hypyn tälle puolelle rintamasuunta enemmän 16-hypylle päin, merkkasin koiralle hypyn ja tosi tiukasti Misti tulikin. En muista ohjauksen nimeä, mutta se toimi hyvin, vaikken tätä ohjausta juuri suosi. 20-hypylle riitti pelkkä pieni rytmitys ja loppu oli helppo. Ihan mielettömän hyvä suoritus eikä varmasti tullut ylimääräisiä sekunteja missään ja niitähän me juuri yritetään saada pois. :)

Mutta tosiaan, aksat sujuu ja onnistutaan tekemään kaikki radat käytännössä aina nollana läpi, vaikka olisi mitä kieputusta. Misti kyllä kulkee tosi lujaa - harmi vaan, että se ei ulotu aina kisoihin asti. Kontaktitkin on olleet nyt tosi hyvät ja olen muistanut vaatia niitä.

Tokoiltu ollaan hallilla pari kertaa viikossa. Ollaan tietty hinkattu merkitöntä merkkiä ja sen kanssa saan edellään vaivata päätäni. Välillä Misti menee oikein hyvin ja suoraan eteen ja välillä lähtee kaartamaan ihan vinoon. Vaikeinta taitaa olla, jos jotakin on näköpiirissä, mutta kunnon aukealle ja tyhjälle kohdalle lähtee paremmin. En ole eläissäni ollut näin suurissa vaikeuksissa minkään liikkeen tai asian kanssa. Tsiisus, järki lähtee. Ruutuun kuitenkin aina sitten löytää tosi hyvin ja Mistille ruudun paikka on ihan selkeä, vaikken sitä edes sinne pysäyttäisi.

Ohjattua ollaan jatkettu niin että vaadin Mistiä aina katsomaan kapuloiden sijoittelua ja kehun sitten siitä. Ei ole yhtään enää mokaillut - menee takuulla aina oikealle kapulalle ihan suoraan, vaikka houkuttimena/ansana olisi leluja, rimoja, siivekkeitä... Merkin kanssa tuskailen säännöllisesti, kun Misti on niin hankala saada sille suoraan. Ja pikkuneiti koko ajan kommentoi jotakin ja napisee vastaan - luulee olevansa niin erehtymätön ja aivan oikein siellä eikä suostu korjaamaan paikkaa. :D Tänään tosin teki kentällä kyllä tosi hyviä suorituksia ja meni ilman nipottamista suoraan seisomaan. Kyllä minä vielä tämän tahtojen taistelun voitan!

Kiertohyppynoutoa olen tehnyt nyt vähemmän ja siinäkin lähinnä yrittänyt saada koiran hiljaiseksi. Keskityin niin kovasti nostamaan Möösän virettä ja tekemään siitä röyhkeän, etten kiinnittänyt huomiota haukkumiseen. Kiva yrittää nyt saada se pois... Ollaan kuitenkin onnistuttu tekemään jo kiertoja ja "jääviä" äänettä, joten kyllä se tästä! Muuten Misti on jopa parempi tuon liikkeen kanssa kuin aiemmin, tekee aina oikean vaihdon ja menee oikealle kapulalle.

Tunnaria olen tehnyt esimerkiksi ruudun edessä tai läheisen aksakentän vieressä, että Misti joutuu keskittymään ja tietää varmasti mitä ollaan tekemässä sen kamalan koesekoilun jälkeen. Luultavasti se jäi vain kertaluonteiseksi kommellukseksi.

Seuruuta ollaan säännöllisesti hinkkailtu ja tänään saatiin tosi upeaa settiä, erityisen tyytyväinen olin juoksusta pysähtymisiin. Taas on Misti lähtenyt vähän edistämään, joten on pitänyt paikkaa vähän korjailla. Muuten on kyllä tosi hyvän näköistä ja tuntuista.

Muuten ollaan vain lenkkeilty ja oltu. Tämä vuodenaika ja pimeys vie puhdin eikä itselleni taas iskenyt paha anemiakaan auta asiaa. Juoksemassa ei olla voitu käydä eikä reipastahtinen lenkkeilykään oikein kivalta tunnu, kun happi meinaa loppua ja lihaksista loppuu voima. Kyllä se tästä taas rautakuurin ja edessä häämöttävän joululoman voimin iloksi muuttuu!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Kaameita kisoja

Oih, olenpas ahkera blogin päivittäjä! Pari viikkoa sitten siis ensimmäinen EVL-koe omalla hallilla ja perseelleenhän se meni. Mistin mielentila oli huono; haaveili pääsevänsä viereiselle agilityradalle, oli kiihkeänä ja samalla jotenkin keskittymiskyvytön. Sen katse oli väärissä kohteissa ja se bongaili koko ajan ruutua. Sitä saa mitä tilaa ja rakentaa - kiihkeää, tuhmaa ja aktiivista koiraa.

Ekana paikallaolot, jotka molemmat menivät ihmeen hyvin! Itse olin vaan ihan kuutamolla ja lähdin vahingossa kehästä ennen arvosanan antamista. :P Onneksi hoksasin palata takaisin, kun muut kilpailijat jäivät kehään. Luokassa oli jopa neljä koiraa. Sekä istumisesta että makuusta 9½ - koira oli kuulemma ollut vinosti perusasennossa ja siksi vino istuminen ja makaaminen. Note to self: opeta seuraavalle koiralle suora perusasento.

Oltiin ensimmäisenä suoritusvuorossa, mikä oli tyhmää, koska olisin halunnut nähdä miten liikkeet suoritetaan ja mitä EVL-kokeessa tapahtuu. Tuomarina Ralf Björklund.
Ekana pahamaineinen kiertohyppynouto tmv. Vastoin odotuksia tämä oli aika hyvä! Suoritettiin istuminen ja tuotiin vasen kapula avoesteen kautta. Misti muistaakseni haukahti (tietysti, miten muutenkaan) ennen istumista, lähti hyvin vasemmalle vaikka siinä oli ollut treeneissä välillä ongelmaa, kiepsahti kapulan noston jälkeen väärään suuntaan ja hassusti ympäri, mutta palautti hyvin hypyn kautta ja tuli eteen. Ei siis huono, mutta pisteitä vaan 7½. Ehkä se oli sitten ruma, mutta itse olin tyytyväinen tämän onnistumiseen.

Samasta kohtaa eri suuntaan suoritettiin tunnari ja Mistin pösilö nollasi koko liikkeen, kun lähti oma-käskyn jälkeen äskeisen liikkeen hypyille päin ja haki katseellaan jotakin. Ei katsonut kertaakaan tunskukapuloiden suuntaan tai tajunnut mitä ollaan tekemässä edes usean käskyn tai käsiavun jälkeen. Tsiisus mikä urpo.

Kaukkarit muuten ihan jees, mutta tarvitsi tuplakäskyn johonkin vaihtoon tai teki ensin väärän, en muista enää. Pisteitä 7.

Tauon jälkeen ruutuliike. Ympyrä oli osittain merkattu jollain valkoisella ja oli yllättävän lähellä, oliko edes kymmentä metriä vai mitä se matka nyt olikaan. Ei puhettakaan, että Misti olisi sinne lähtenyt vaan paineli saman tien ruutuun, vaikka yritin keskeyttää ja käskyttää ja näyttää ympyrää. Hienosti haki kyllä ruudun ja odotteli siellä lisäohjeita. Menin jäihin, kun se oli siellä ruudussa enkä tiennyt enää mitä tehdä - eipä siinä vissiin mikään olisi hyödyttänyt, kai se tuossa vaiheessa jo nollaantuu. Tiesin toki, että eteenmeno ei ole mikään varma, ei tuo sitä millään tunnu oppivan, äh.

Seuraaminen oli yllättävän nättiä ja jopa peruuttaminen aika onnistunut. Rytminvaihdokset ja käännökset myös tosi kivoja, kannatti treenata! Seuruusta 8.

Ohjattu noutaminen, pohjanoteeraus. Arvoin vasemman. Misti meni just ja just merkille, vaikka olisi tainnut mennä mieluusti ruutuun, joka oli ihan lähellä. Niinhän se sitten noutamiskäskyn jälkeen hapuili tietämättömänä eikä tiennyt mitä tehdä, meni jopa uudelleen merkille selkeämmän informaation toivossa, mutta ei lisäohjeista huolimatta edes katsellut kapuloiden suuntaan tai edelleenkään tiennyt mitä pitää tehdä. Lopulta lähti kohti ruutua, joka oli myös vasemmalla minun vieressä. En muista menikö ruutuun asti, mutta siinä pyöriskeli, kunnes tuomari sanoi että kiitti riitti.

Fiilikset tässä vaiheessa kehnot ja hävetti hirveästi. Toiseksi viimeisenä tehtiin zeta, jossa Misti muistaakseni makasi istumisen, vaikka tämä liike on ollut niin varma. Tämäkin merkki siitä, että koira ei ollut oikein messissä tai sen ajatus ainakaan. Zetasta 5.

Lopuksi luoksetulo, joka oli oikeasti aika nätti ja hyvä, vaikka melko vähän viime aikoina treenattu. Siitä 8,5.

Pisteitä yhteensä 169, EVL0 ja jopa sija 3, vaikka ajattelin meillä menneen huonoiten. Niin periaatteessa menikin, aivan kamala esitys ja niin nolotti. Kaikista kamalinta oli, kun tuomari monen liikkeen jälkeen sanoi, että kiitos, kun oltiin jo nollattu liike muutamaan kertaan eikä hommasta muutenkaan tullut mitään. Olisin odottanut meillä vähän paremmin menevän, kun kuitenkin ollaan treenattu niin paljon ja koira periaatteessa osaa kaiken hyvin. Näköjään Misti ei osaa tarpeeksi hyvin ja kentällä olevat jutut kuten ruudut häiritsevät sitä kovasti eikä se hae oikeita asioita tai kuuntele kunnolla.
Vaikka koe oli todellinen häpeäpilkku meille, en kuitenkaan lamaantunut vaan sain ainoastaan uutta potkua ja tiedän mitä pitää treenata. Täytyy saada Misti katsomaan esimerkiksi ohjatun kapuloita ennen liikkeen alkua ja tehdä tuollaisia liikkeitä kunnon häiriöillä niin että kentällä on vaikka mitä rojua ja aksaesteitä. Käytiin viime torstaina hallilla aksakentällä treenaamassa ja tosi hyvin meni, kun vaadin Mistiä katsomaan ohjatun kapuloiden sijoittelemista. Eteenmenossa päätin seuraavaksi koettaa sellaista, että käytän targettia välillä apuna ja opetan Mistin pienestä rykäisystä katsomaan eteenpäin, jolloin se ehkä saattaa lähteä suoraan eteen - aika hyvin on nyt lähtenytkin, mutta vahvistusta vahvistusta.
Sunnuntaina sitten agilitykisoissa hallilla, joihin olin kuitenkin kahdelle radalle ilmoittautunut, vaikkei oikein huvittanut koko kisat. Jouduttiin vielä ihan aamusta menemään, kun maksit aloittivat. Luokassa melkein 70 koiraa, joten suuria odotuksia ei ollut. Ekana Marja Lahikaisen hyppyrata, jolla Misti arpoi hypyillä ihan hirveästi ja tuli niiiiiin hitaasti! Ihan kaameeta jähmimistä ja tuloslappuun oli jopa tuomari laittanut terveiset, että "koira haki hyppyjä, näytti pahalle, onko koira kunnossa?". Ihan hirveätä kun ihmiset luulee Mistin olevan sairas tai rikki tai jotain, vaikka tuo on tasan henkistä. :( En ole ikinä nähnyt yhdenkään koiran hyppäävän noin huonosti kuin Misti välillä hyppää. Onko se niin epävarma tai arastelee erilaisia alustoja vai eikö se vaan osaa hypätä - en hitto oikeasti tiedä. Välillähän se menee tosi kivasti ja on nopea, mutta monesti ainakin se eka rata on kauheaa jähmeilyä. Ajattelin, että pitäisi painattaa paita, jossa lukee "koirani on terve, mutta ei vaan osaa hypätä". Hylly tuli tuolta radalta, kun tuli joku hyppy väärin päin ja muuta säätöä.

Tokalla radalla, Anders Virtasen agiradalla, sitten parempaa hyppäämistä ja menoa koiralta, mutta muuten rata hajosi aika lailla kokonaan - pitkään aikaan ei ole noin pahasti kisoissa hajonnut, kylläpä nolotti. Misti hyppäsi hypyn väärään suuntaan, otti ylimääräisen hypyn, kielsi hypyllä ja vaikka mitä. Hyihyi, olipa rumaa! Ei pitäisi lähteä kisaamaan, jos ei huvita tai ole mitään fiilistä, koska sitten menee monesti pyllylleen. Nyt ei kisata enää tänä vuonna eikä keväälläkään välttämättä ihan heti. Ehkä seuraavan kerran vasta joskus sulan maan aikaan ulkokentällä, who knows. SM-nollat on kasassa eli niitä ei tarvitse keräillä ja sertejä ei luultavasti ole mahdollisuuksia saada näillä osanottajamäärillä.
Keskityään nyt treenailemaan ja katsellaan kokeita ja kisoja joskus myöhemmin!

Mistillä alkoi nyt juoksut ja se on nyt pari kertaa ripuloinut ja tänään jopa kussut sisälle, en tajua tuota koiraa. Mitään se ei tietääkseni ole syönyt, mutta pistäisikö juoksut sen sekaisin... Misti on kyllä muutenkin sellainen, että se suunnilleen joka kuukausi paskoo sisälle enkä tiedä miksi. Kohta 5-vuotias koira eikä vieläkään sisäsiisti, nice.