torstai 21. toukokuuta 2015

Kun kaikki hajoo

Tavalla tai toisella anyway. Leijonat putosi puolivälierissä, mikä oli vääryys ja pettymys. Ei päästy helatorstaina tokokokeeseen, kun Misti aloitti tiistaina juoksut. Harmitti kun piti perua kiven alla oleva koe, mutta ehkä parempi niin - tuskin me oltaisi sieltäkään ykköstulosta saatu. Sunnuntaina ja eilen päästiin kuitenkin aksakisoihin. Se hyvä puoli on kyllä kolmosissa olemisessa, että juoksunartutkin saavat kisata. Siihen se hyvyys sitten jäikin, ainakin sunnuntain osalta. Olin ilmoittanut Mistin kokonaiseen neljään starttiin ja ajatellut, että kyllähän nyt ainakin joillain radoilla onnistaa, mutta mitä vielä, yhdelläkään ei onnistuttu. Eka ja vika rata hajosivat aivan totaalisesti, koira ei pysynyt käsissä käytännössä yhtään hyppien kaikki mahdolliset hypyt mitä löysi. Ekalla radalla tuli ainakin jokunen ohitus ja kaikkea muuta säätöä, vikalla radalla koira päätti ohittaa alun kaksi ensimmäistä estettä, jotka olivat täysin suorassa linjassa - siis aivan tavallinen alkusuora ja Misti painelee esteiden ohi. Kyllä vitutti (en jaksa nyt edes sensuroida näitä ilmauksia) mutta jatkettiin rata loppuun ja niinhän sielläkin kaikkein ahtaimmissa kohdissa ja hyppykiemuroissa Misti otti ylimääräisiä hyppyjä. Okei, en varmaan osannut sitä niissä kunnolla ohjatakaan, mutta yhtä kaikki täyttä kuraa. Loppu sentään meni sitten hyvin.
Kaksi keskimmäistä rataa oli silleen ihan ok: toisella tuli aika alussa rima jostain syystä alas ja päätin sitten vitosen ollessa alla kokeilla yhteen kohtaan sellaista vaikeampaa ohjausta (tai siis aika perus valssia, mutta sen takana oli heti hyppy joka piti viedä takaa ja tuollaiset valssit on muutenkin mulle tosi hankalia ajoittaa), joka ei sitten onnistunut ja Misti hyppi hypyn väärin päin. Onneksi olin sentään tutustumisessa tajunnut, ettei tuo ohjaus tule onnistumaan ja aikonut viedä sen toista (pitempää) kautta. En muista tuliko sillä radalla varsinaisesti muuta ihmeellistä.
Toisella "ok"-radalla Misti jätti kepit kesken, vaikka sen vieressä normaalisti juoksin eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. Kyllä taas vitutti tuollainen virhe, ja olikohan tällä radalla sitten putki-A-erottelu, jossa Misti meni (väärin) putkeen, vaikka yritin ajoissa huudella A:ta.

Eniten ärsyttää se kuinka pahasti radat hajosivat eikä pakka pysynyt käsissä yhtään. Meillä on nyt vasta kolmosluokassa alkanut hajoamaan nämä radat, sujuvuus katoamaan, hyllyjä tulemaan... Jokaisen radan jälkeen hävetti ja tuli niin sellainen huonouden tunne. Kellään muulla ei varmaan mennyt niin huonosti tai tullut sellaisia virheitä ja hajoamisia kuin meillä. En kyllä tykännyt itse radoistakaan: koko ajan piti kääntää ja vääntää koiraa, mikä on sinänsä ihan ok, mutta noilla radoilla kaikki esteet olivat hirveän lähekkäin ja hankalissa kulmissa. Oli myös pitkiä vientejä mutta sitten tosiaan sellaisia, että piti paukuttaa takaakiertoja tyhmissä paikoissa. Tuomarina oli tosiaan Eeva-Liisa Pohjanen, jonka radat eivät tosiaan olleet mitään omia suosikkejani. Olin kyllä saanut suunniteltua ihan toimivat ohjaukset radoille, mutta ei sitten vaan onnistunut. Sekin varmaan vaikutti, että Misti on taas ulkokentällä nopeampi niin en ole tottunut siihen, kuinka lujaa se pääsee. Lisäksi se on niin hemmetin paljon estehakuisempi kuin ennen, siis liiankin kanssa jo, kun se hyppii vääriä hyppyjä pelkästä hyppimisen ilosta. Mua ei kyllä paljon ilostuta tällainen.

Eilen saatiin lisää vituttamisen aihetta, kun käytiin omissa kisoissa juoksemassa agi ja hyppäri. Tuomarina oli Anne Savioja, jonka radoille oli oikein mielenkiintoista mennä. Agirata oli sellainen semi, ei mikään ihan hirveä, mutta tarkkana sai olla. Ja meillä meni ihan mielettömän hyvin! Ihan tajuttoman sujuva rata, jossa ohjaukset onnistuivat ja kiinnitin ehkä paremmin huomiota rytmitykseen ja koiraan. Misti meni todella hyvällä vauhdilla ja oltiin ihan viimeisiiin hyppyihin asti tekemässä nollaa. Sittenpä Misti-neiti ottaa putken jälkeen verrattain kaukana olleen väärän hypyn ja hyppää sen, vaikka yritin huudella jotakin. Kukaan muu ei hyppinyt tuota eikä olisi pitänytkään, mutta Mistihän se sinne posotti mennä. Toruin kyllä sitä sitten jo radalla siitä, että ei tässä helvetti nyt mihin sattuu pidä mennä. Voi sitä pettymyksen ja ärsytyksen määrää, olisin voinut karjua ja hyppiä tasajalkaa. En pystynyt kehumaan koiraa tai mitään, ketutti niin valtavasti. Siis niin huippuhyvä rata, joka sitten aivan lopussa hyllyttyy tuolla tavalla. Joku voisi sanoa, että mun pitäisi olla iloinen muuten niin sujuvasta ja hyvästä radasta. Tavallaan olenkin, mutta suuttumus tuosta hyllystä on sen verran paljon väkevämpää, etten pysty iloitsemaan. Se hylly tavallaan pilasi ihan kaiken, kaiken. Oltaisiin saatu hienolta radalta hieno, ansaittu, hyvässä ajassa tehty nolla, mutta hyllyn kanssa sillä hienolla radalla ei ole mulle enää mitään merkitystä. Ärsytystä lisää se, että tuolla nollalla oltaisiin ehkä voitu saada agilityserti. Videolta sekunteja laskiessa (piinasin itseäni vielä oikein lisää) näytti siltä, että Misti oli suunnilleen yhtä nopea sertin napanneen koiran kanssa, ehkä nopeampi, ehkä hitaampi, mutta samaa luokkaa. Joka tapauksessa oltaisiin ylletty varsin lähelle sitä. Laskeskelin huvikseni videolta Mistin ajaksi noin 41-43 sekuntia ja sertin saaneen aika oli vähän reilut 41 s. Ihanneaika oli 49. En ole aikoihin ollut näin ärsyyntynyt agilityn suhteen, tämän nollasta hyllyyn-radan jälkeen tuntui paljon pahemmalta kuin sunnuntain totaalifloppiratojen jälkeen. Ei pitäisi, mutta niin vain tuntui, tuntuu.

Hyppäri meni myös hienosti, yksi rima tuli alas syystä että en tiedä. Olisinko ollut koiran tiellä, vaikea sanoa. Tämä ei ehkä tuntunut niin kivalta, vaikka kivaltahan se näytti, ehkä muutamat valumiset teki siitä vähemmän mukavan tuntuisen, kun taas agiradalla Misti ei valunut oikeastaan missään kohdissa. Tällä radalla oli alku aika vaikea, kun toinen este oli takaakierto ja siitä putkeen ja siitä piti ehtiä toiseen paikkaan, minkä vuoksi takaakiertoa ei voinut ohjata miten sattuu. En luottanut Mistiin siinä, että olisin mennyt kakkoshypyn taakse ja vetänyt sen hypyn ohi, koska oltiinhan se nähty kuinka Misti hyppii kaikki mahdolliset hypyt. Ja jos olisin kääntynyt yhtään liian aikaisin, M olisi varmaan hypännyt kakkosen väärin päin. Niinpä jäin ykkösen ja kakkosen väliin, ohjasin koiran hypyn taakse ja sitten vedin sen kakkosen ja minun välistä putkeen. Lopussa piti vielä ehtiä samaisen putkeen jälkeen viemään koira takaakiertoon. Mutta oikein hyvä rata kyllä tämäkin, 5 vp ajassa -3,44 (ihanneaika oli tässä 42 s) ja sijoitus 9. Tällä tuli paljon hyllyjä toisin kuin agiradalla.

Tajusin näiden kisojen jälkeen kuinka vääristynyt asenne mulle on syntynyt koiraharrastuksen suhteen. Suoritus ei enää merkkaa niin paljon tulos. Haluan kaiken tai en mitään. Hyvä suoritus ei kelpaa, jos sen johdosta ei tule hyvää tulosta. En pysty aidosti (jos ollenkaan) iloitsemaan onnistumisista, jos en saa sitä mitä olen lähtenyt hakemaan (nollaa tai ykköstulosta). Lisäksi harrastan nykyään paljolti vaan kisat tähtäimessä, ainakin tokoa. En treenaisi tokoa todennäköisesti ollenkaan, jos en kisaisi. Jos ja kun Misti jonain päivänä valioituu tokossa, laji aika varmasti jää. Agia nyt voin vielä harrastaa ilman kisaamista, kun se on niin hauskaa ja koiran henkireikä. Siinä missä suurimmalle osalle tärkeintä on matka, minulle se on määränpää. Tai oikeastaan molemmat, koska en halua päästä määränpäähän keskinkertaisella matkalla (suorituksilla).
Jos kisojen jälkeen enemmän ärsyttää ja tuntee pettymystä itseen ja koiraan kuin on hyvällä fiiliksellä, ei olla oikealla polulla. Silloin on jotakin niin sanotusti napsahtanut virheasentoon ohjaajan pääkopassa, kun kisaa pipo kireällä ja hampaat irvessä eikä mikään muu kuin täydellinen onnistuminen enää tyydytä. Esimerkiksi eilisen nolla-agilityradan jälkeen olisin ollut ihan mielettömän tyytyväinen, mutta yksi ylimääräinen hyppy sai minut ihan mielettömän tyytymättömäksi, vaikkei mikään itse suorituksessa sinänsä muuttunut. Ja kun kisaa korkeammalla tasolla ja ylimmissä luokissa, ei niitä täydellisiä onnistumisia enää vain voi saada niin suurella prosentilla kuin alemmissa luokissa. Tai ei me ainakaan, kun ollaan vasta muutama vuosi harrastettu ja oltu koiraympyröissä mukana.

Toivoisin, etten olisi tällainen - kunpa osaisin vain nauttia hienosta koirasta ja hienosta harrastuksesta ja hymyillä jokaisen suorituksen jälkeen. Koska jos tämä itku ja hampaiden kiristys kisojen jälkeen jatkuu, täytyy alkaa vakavasti miettiä koko kisaamisen lopettamista. Mietin sitä jo hetken aikaa. Jos sama meno jatkuu, pilaan vain suhteeni Mistiin, vien Mistin varmuuden ja ilon kisoissa - juuri sen varmuuden ja ilon, jonka sille onnistuin aikoinaan kaivamaan. Toisaalta, jos lopetan kisaamisen, lopetan todennäköisesti koko harrastamisen ainakin suurimmalta osin. En voi tehdä niinkään, koska Misti ansaitsee saada harrastaa ja touhuta aktiivisesti. Ja kun miettii kuinka pitkälle me ollaan päästy, opittu niin paljon uutta ja kuljettu hitonmoinen matka yhdessä, olisi hirveätä tuhlausta vain heittää se kaikki pois ja lopettaa. Taukoa ainakin nyt ehkä pidetään agilitystä. SM-haaveet hautasin onneksi jo jokin aika sitten, kun tajusin, että turha yrittää tahkota enää tässä vaiheessa niitä nollia ja kuitenkaan itse geimeissä ei olisi mitään menestymismahdollisuuksia. Ja olisihan se ilmokin aika kallis.
Mutta valehtelisin jos väittäisin, että samalta tämä touhu tuntuu kuin ennen. Koska ei se todellakaan tunnu. Ennen oli vain hauska harrastaa ja kehittyä, mutta nyt kaikki pyörii kisaamisen ja edistymisen ympärillä. Ja hauskinta tässä on se, etten mä ole mikään kilpailuhenkinen ihminen - mulla ei ole mitään halua voittaa muita ja olla parempi kuin muut. Mulla paremminkin on aina ahdistanut palkintojenjaossa, jos ollaan voitettu tai sijoituttu. Mieluummin olen sellainen näkymätön menestyjä, joka janoaa vaan tuloksia. Huipputuloksia huippusuorituksilla. Kun tavoite on tämä, voiko muuta odottaa kuin pettymyksen tunnetta epäonnistumisen hetkellä. Ei, ei ainakaan ennen kuin opin saamaan pienemmistä asioista voimaa ja iloitsemisen aihetta - kipinää.

Leijonien MM-2015 kisabiisi Kipinän hetki on täten meille varsin sopiva ja kertoo juuri siitä, mikä on tärkeää ja tavoiteltavaa elämässä. Ei se maaliin pääseminen, vaan täysillä heittäytyminen ja kaiken vaadittavan tekeminen. Se on se fiilis mitä etsit. Se kipinän hetki.


"Heittäydy täysii
Mitä ikinä teetkin
Ja elä nyt missä ikinä meetkin
Silmissä kipinän hetki
Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja teen sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki
Teen mitä se vaatii
Vaik en pääsis ees maalii
Se on se fiilis mitä etsit"


tiistai 12. toukokuuta 2015

Voihan VOI VOI

Sunnuntaina käytiin taas Mistin kanssa tokokokeessa, kun saatiin varasijalta paikka. Koe pidettiin nyt hiekkapohjaisella ulkokentällä yhdellä asuinalueella. Sää oli onneksi oikein hyvä, aurinkoinen ja lämmin, vaikka tässä on vettä sadellut vähän väliä. Oltiin mielestäni kyllä siellä rajamailla, että oliko liiakin lämmin Mistille, sillä se ei vaikuttanut niin energiseltä kuin aiemmissa kokeissa. Sai sitä muutaman kerran yrittää saada esim. perusasentoon liikkeiden välissä. Ei se kuitenkaan mikään lahnakaan ollut, vaan teki edelleen kivasti hommia.

Tuomarina oli jälleen uusi tuttavuus Marja Ala-Nikkola, joka tuntui mielestäni arvostavan ennen kaikkea tekniikkaa, mutta ei silti vaikuttanut hirveän tiukalta eikä rokottanut mistään mitättömistä jutuista. Tuomari myös perusteli pisteet hyvin ja aika pitkään sekä antoi neuvoja joidenkin juttujen suhteen. Oikein positiivinen kuva jäi ja voisin mennä samaiselle tuomarille uudelleen! Voittajassa oli taas 7 koiraa ja meidän vuoro oli viidentenä, joten melko kauan sai taas odotella. Turhan pitkään itse asiassa eikä tuollainen kentän reunalla odottaminen tee Mistille (tai minulle) erityisen hyvää. Ja kun luokan alkaminen vielä viivästyi niin saihan siinä reilun tunnin odotella...

Paikkamakuu 8: Misti TAAS haukahti kehään mennessä, ei kylläkään vaikuttanut pisteisiin. M vaan sitten vaati tuplakäskyn perusasentoon nousemisessa, heihei helpot 8 pistettä (kertoimella).

Seuraaminen 9: Ihanat pisteet seuruusta pitkästä aikaa! Treenasin edellisen kokeen jälkeen edistämisen pois, joten nyt oli hyvä. Ihana ilme ja paikka, tuomarinkin mukaan paikka pysyi samana koko ajan. Täyskäännökset tein tällä kertaa käännöksinä enkä kaarroksina, kun muistin kiinnittää asiaan huomiota. Tosin ne olivat koiran puolelta ilmeisen kököt, kun tuomarin mukaan koira ei oikein handlaa niitä ja käski tehdä käännökset oikean kautta, kun vasemmalta ei niitä mikään pakko ole tehdä. Vaihdoin täykkärin aikoinaan vasemmalle, ettei Misti vaan tipu kyydistä ja jätätä.

Liikkeestä istuminen 8: Misti oli lahjakkaasti kehän reunalla tehnyt liikkeestä seisomisia, joten otin vähän varman päälle kehässä ja vaihdoin rytmiä pysäytyksessä niin kuin tuomarikin mainitsi.

Luoksetulo 9: Mielestäni oikein mallikas! Lopussa Misti kiinnitti huomiota polkupyörän kirskuntaan ja vaati muistaakseni toisen käskyn sivulletuloon, tästä ei tuomari ilmeisesti pisteitä vienyt, kun itsekin huomasi mistä se tuli. Stoppi olisi kuulemma saanut olla napakampi kyllä, Jaa-a, pitäisikö vaihtaa siihen käsimerkkiin...

Ruutu 0: Hehheh, sekä minä että koira nollasimme liikkeen. Tuomari sanoi liikkeen jälkeen, että minä nollasin liikkeen jo alussa asettamalla koiraa sivulle ja näyttämällä kädellä ruudun paikan - tämä ei näköjään ole sallittua, öhöm, pitäisi varmaan sitä sääntökirjaakin vilkaista joskus... Edellisessä kokeessa olin kyllä osoittanut koiralle ruudun eikä siitä ollut mitään tullut, mutta Ala-Nikkola sanoi että tuomari ei ollut sitä varmaan huomannut tai tajunnut. Noh, tiedänpä jatkossa, miten EI pidä menetellä. Tosin ruutu olisi nollaantunut ilman omaa mokaanikin, sillä Misti kävi lähetyksessä kehänauhan ulkopuolella eikä heti hokannut ruutua, vaan katseli turhan lähelle (en tiennyt/tajunnut sitäkään että koira pitäisi pysäyttää ennen sitä nauhaa!). Uudella ruutuun-käskyllä Misti kuitenkin lähti hienosti suoriltaan kohti ruutua ja loppu olikin oikein hyvä! Ihmetyttää vaan miksi ihmeessä se ruutu pitää laittaa ihan kehänauhan viereen, olisiko liikaa vaadittu että se olisi keskempänä? Mistiä ainakin ilmeisesti hämäsi tuo metrin päässä ollut kehänauha, sellaisen kanssa ruutua ei ollakaan treenattu enkä oikein tiedä voiko edes kunnolla.

Hyppynouto 7: No tämä oli ainoa liike, jonka pisteytyksestä olen tuomarin kanssa eri mieltä. Tässä oli kuulemma vähän kaikkea säätöä: a) koira törmäsi minuun palautuksessa, b) pureskeli kapulaa, c) kävi ns. käteen kiinni edestä sivulle siirtyessä. Mielestäni Misti ei törmännyt, tuli vaan (ihanan <3) tiiviisti eteen, voi että tykkään tuosta sen eteentulosta, saattoi joo vähän mälvätä kapulaa ja ehkä se vähän nokkaisee kuonolla minua käteen sivulle siirtyessä (se on sellainen ihana mistimäinen tapa, jota esiintyy lähinnä noissa kiihdyttävissä liikkeissä kuten noudoissa). Tuomari käski treenata ainakin tuon nokkimisen pois. En taida kylläkään treenata, en oikein osaa enkä halua latistaa Mistiä nipottamalla. Mielestäni meidän hyppynouto oli ihanan vietikäs, mutta ehkä tuomari oli niin tarkka tekniikasta, että antoi liikkeestä vain seiskan. Nyt Misti ei muuten syöksynyt kapulaan, yritin sitäkin treenata edellisen kokeen jälkeen kuntoon. Niin ja hyppäsi hienosti ja oli muutenkin niin hyvä taas!

Metallinouto 9½: Tämä oli mielestäni huonompi kuin hyppynouto. Hyvin lähti kapulalle, ei nytkään syöksynyt, mutta palautti taas hitaammin, huonolla otteella ja tuli muistaakseni vähän vinosti eteen. En erityisesti tykännyt niin kuin en muutenkaan oikein perusta Mistin metskusta, mutta tuomarin mielestä tämä oli siisti, aha. :D

Tunnari 10: Päivän <3. Nyt Misti jäi minun kääntyessä ympäri nätisti istumaan (olin toki käskynkin antanut tällä kertaa kunnolla), meni rauhassa kapuloille, ei maistellut, eikä tökkinyt kapuloita, kävi tyynesti kaikki kapulat läpi, palasi sitten oman luo ja toi sen. Huonolla otteellahan se kapulaa suussa pitää, vaikka olen yrittänyt opettaa sille parempaa pitoa, mutta ei kuitenkaan pudottanut kapulaa ja tuli sen kanssa hyvin eteen. Tuomarin mukaan oikein varmaa suorittamista. Kyllä tuo kymppi lämmittää, kun viime kokeessa Misti ei edes käynyt kapuloita läpi. Olinkin treenannut sen kanssa paljon tunnaria; kävyillä, metsän kepeillä ja suht uusilla sileillä kapuloilla ja laittanut sen kunnolla haistelemaan.

Kaukkarit 6: Yksi varmimmista liikkeistä kosahti, kun Misti teki pari väärää vaihtoa ja vaati pari korjausta ja tuplakäskyä. Hemmetti, kaukoistakin olisi tullut helpot pojot, jos koira olisi tehnyt omalla tasollaan. En tiedä, Misti oli ehkä jo väsähtänyt eikä enää jaksanut vaihtaa. Silti, plääh.

Kokonaisvaikutus 10: Koira tekee kuulemma mielellään yhteistyötä minun kanssa ja tykkää tehdä tjtn.


Yhteensä 235 p., sija 3. ja VOI2.

Eli ei taaskaan ykköstulosta, nyt alkaa jo ärsyttää. :D Taas oli todella pienestä kiinni, vaikka vielä olisi tarvittu tasan 20 pinnaa. Ilmeisesti voittajassa on jo oikeasti tosi vaikea saada ykköstulos, kun liikkeissä on isoja kertoimia ja pisteitä jaossa huimat 320. Huomattavasti isompi ero saatko liikkestä 8 vai 10 mitä alokkaassa ja avoimessa - heti lähtee ihan sikana pisteitä. Käytännössä kaikista liikkeistä pitäisi saada keskinkertaiset-hyvät pisteet tai jos nollaa jonkin liikkeen niin muista ihan tosi hyvät sitten. On se hankalaa, mutta met ei luovuteta! Luotan vahvasti siihen, että joku kaunis päivä kaikki menee sen verran mallilleen, että ykkönen tulee. Oli se seuraavassa kokeessa tai kymmenennessä kokeessa, mutta joskus sen on tultava! Silti tietty harmittaa, kun me osataan kyllä ja saadaan kokeissa pääosin oikein hyviä pisteitä, mutta aina joku sattuu nollaantumaan ja kariuttamaan mahikset ykköstulokseen.

Nyt oltiin kuitenkin treenattu ennen koetta, monta kertaa viikossa, joten treenaamattomuuden syyksi tätä ei voi oikein laittaa. Uusintayritys on helatorstaina - en pidättelisi hengitystä ykköstuloksen puolesta. Ihmeitä ei ehdi ennen koetta tehdä eikä tarvitsekaan, ehkä vähän tunnaria, kaukkareita ja istumista ja that's it.

                                           Siitä tietää kesän tulleen, kun Misti ui!
Agilityssä muuten alkoi kesätreenikausi ulkokentällä viime perjantaina ja voin ilokseni todeta, että Misti ei arponut hypyillä yhtään, vaan eteni todella reippaasti ja nopeasti! Kyllä se tuo pohja vaikuttaa Mistiin ihan hitosti: tekonurmea se siis arastelee, mutta on hiekalla ja soralla kuin kotonaan. Nyt saattaa olla kisoissa jo ajallisesti jotain saumaa korkeampaan kärkeen, jos nollaa napsahtaa. Ilmoitin Mistin sunnuntaille neljälle radalle, jonne ei onneksi ollut kamalasti osallistujia.

Ostin Mistille muuten Tampereen KV-näyttelystä, jossa olin kaverin ketynä, säkin uutta ruokaa; Planet Pet Societya. Tuossa (for active dogs-versiossa) on oikein hyvin rasvaa, protskua ja lihaa, joten päätin kokeeksi ottaa kun oli messutarjouksessa 30 e/15 kg ja J&V oli juuri lopuillaan. Misti tuntuu tykkäävän ja nappula on vaihteeksi pientä. Ostin samalla Helmille vitosella kunnon nailonpannan, kun sillä on ollut nyt vaan kurkkari ja tietty valjaat.
Helmi on muuten alkanut olla huonommassa jamassa: se ei oikein pysty enää kulkemaan portaita vaan yleensä kannan sen alas, ruoka ei kunnolla maistu vaan nappulat kelpaavat usein vasta liotettuina ja se vaikuttaa muutenkin niin vanhalta. Olemus on vähän lysähtänyt, Helmi enimmäkseen nukkuu ja makoilee eikä ole enää virkeänä tuossa hyörimässä. Olenkin miettinyt jättäväni sen kesällä Kuusamoon ja palaavani takaisin Tampereelle pelkästään pikkuneidin kanssa. Toisaalta en kestä ajatusta kämpästä ja elämästä ilman Helmiä, mutta toisaalta  voisi olla kaikille parasta jos se muuttaisi takaisin pohjoiseen. Haluaisin vain niin kovasti olla Helmin kanssa sen viimeiset ajat, etten tiedä pystynkö jättämään sitä. En rehellisesti sanottuna usko, että Helmi elää enää hirveän pitkään, vaikka vähän aikaa sitten vielä uskoin niin. Onhan se elänyt kunnioitettavan elämän, että se ei sen kuolema minään yllätyksenä tulisi. Katsotaan mitä tapahtuu - päätös, oli se sitten mikä hyvänsä, tulee joka tapauksessa olemaan raskas.