Kolmoslajia koeajamassa

Meillä ollaan viime päivinä harjoiteltu rally-tokoa. Kyllä, rally-tokoa. Lajihan virallistui toukokuun alussa, ja kiinnostuin tutustumaan hommaan hieman tarkemmin. Olen jo joskus aiemmin vilkuillut siihen kuuluvia liikkeitä ja nyt perehdyin alokasluokkaan paremmin. Huomasin, että hei, tässähän on vaikka mitä kivoja juttuja! Ei mitään kovin vaikeaa, vaan vankalla tokopohjalla hyvinkin helppoja liikkeitä ja temppuja toteutettavaksi. Niinpä sitten sen enempiä miettimättä nappasin naksuttimen ja nameja kouraan ja aloin treenata liikkeitä Mistin kanssa. Yllätyin, miten nopeasti Misti tajusi jutun juonen ja suoriutui liikkeistä. Toki rallyllä on paljon yhteistä tokon kanssa: on seuraamista, käännöksiä, eteen istumista, sivulletuloa, peruuttamista, sivuaskelia... Vähän sellaista tottelevaisuuden ja temppuilun sekametelisoppaa. Misti oli aivan intona tekemässä, sillä se tykkää temppuilusta ja vähemmän vakavasta puuhastelusta.

Ollaan rally-tokoiltu nyt pari päivää ja hurjaa kyllä näyttää siltä, että Möösis osaisi jo kaikki alokasluokan liikkeet! :O Koska laji vaikuttaa sen verran mukavalta ja liikkeet ovat Mistillä hyvin hallussa, saatan jopa uskaltautua oikeisiin rally-tokokisoihin jossain välissä. Ensin täytyy vaan opetella tekemään hihnan kanssa taas hommia, sillä alokasluokka mennään kytkettynä, ja itselläni pitää oppia muistamaan kyltit ja niiden merkitykset. Sitten tietysti pitäisi pystyä tekemään oikeita rataharjoituksia ja kisanomaisia suorituksia. Huhhei, tässäkö kolmoslaji?!
Ajattelin, että mikäli Misti joskus tokossa valioituu voidaan sen jälkeen agilityn rinnalle ottaa rally-toko, ellen innostu mitään pk-lajia aktiivisemmin harrastamaan. Hauskalta lajilta kuitenkin kuulostaa, joten eiköhän me ainakin jossain muodossa tätä jatketa!

Eikä siinä vielä kaikki! Nimittäin halusin kokeilla rally-tokoa myös Helmin kanssa. Helmihän osaa myös tokoa ja temppuja jonkin verran, joten ihan alkeista senkään kanssa ei lähdetty. Tosin Helmillä ei ole läheskään niin vankkaa ja vahvaa osaamista kuin Mistillä, mutta sekin sentään osaa istua, mennä maahan ja tulla jotenkuten sivulle. Viime päivinä olen siis treenaillut rallyä mummokoirankin kanssa ja kehitystä on tapahtunut! Helmi osaa tulla kohtuullisen hyvin eteen istumaan ja siirtymään siitä sivulle sekä oikean että vasemman kautta. Lisäksi Helmi on edistynyt seuraamisessa, jota olen sen kanssa aina silloin tällöin treenaillut. Itse asiassa sen seuruu näyttää jo tosi kivalta: se pysyy suunnilleen oikealla paikalla, handlaa käännökset ihan kiitettävästi ja katse on joko eteen, maahan tai ylös nameihin. Helmi ei siis osaa pitää katsekontaktia, mutta minua se ei haittaa - pääasia, että paikka on oikea ja että se katsoisi edes suurimman osan ajasta ylöspäin. Perusasento on mummolle tosi hankala: se ei osaa käyttää takapäätään eikä hahmottaa oikeaa paikkaa. Vieläkin se varsin usein istuu väärään kohtaan, mutta suoriutuu ihan hyvin käännöksistä ja paikallaan pyörimisistä, pitkälti namiavusteisesti tosin. Mutta Helmi menee hyvin istumaan ja maahan ja odottaa paikallaan, kun kierrän sen ympäri.

Eli ei Helmikään mikään toivoton tapaus ole, vaan kyllä sekin oppii kovaa kyytiä rally-tokon saloja. Kuka sanoi, ettei vanha koira opi uusia temppuja?! Uskon, että saan alokasluokan liikkeet myös sen kanssa valmiiksi, mutta kisauran urkenemisesta lajin parissa en osaa vielä mitään sanoa. Vaikka Helmi oppisi liikkeet erinomaisesti, on sen kanssa haasteena koetilanne ja ennen kaikkea palkkaamattomuus. Helmi tekee hommia tasan ja ainoastaan ruuan takia, vaikka se tykkääkin tekemisestä ja omaa jopa hivenen miellyttämishalua. Lisäksi Helmi on jo 11-vuotias, joten kannattanekko tuon ikäisen koiran kanssa enää mitään kisauraa suunnitella, ehkä ei. Olisi silti mielettömän hienoa kisata Helminkin kanssa rally-tokossa - se olisi varmasti ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen rally-tokossa kisaava karjanlankarhukoira.
Mutta alokasluokka olisi kisojen suhteen vielä ihan mahdollinen, sillä siinä koira on koko ajan kytkettynä eikä siihen (tietääkseni) kuulu paikkamakuuta tms. Eli ei olisi vaaraa, että mummokoira lähtisi lipettiin tai söisi jonkun. Hmm, pitää katsoa mitä tästä tulee.
On silti kivaa puuhastella Hempankin kanssa, vaikkei sen älykkyys ja oppimiskyky vedäkään vertoja tuolle paimentimelle. Helmin kanssa tehdessä täytyy olla aina huumoria ja kärsivällisyyttä matkassa. Mummukka on siitä hauska, että se ei ota mitään kovin vakavasti vaan sillä on aina pilkettä silmäkulmassa. Mistihän on kauhea tosikko eikä se tiedä huumorista mitään! :D

Agilitystä sen verran, että maanantain treeneissä tehtiin hyppytekniikkaa ja ratatreeninä erottelua. Tuosta ensimmäisestä ei ole sen kummempaa sanottavaa, kun en siitä mitään osaa sanoa, mutta erottelutreeni meni hyvin. Radalla oli A-putki-erottelua, keinu-pussi-erottelua ja puomi-putki-erottelua. Mistihän handlasi kaikki aivan loistavasti, ei mennyt harhaan ja minä sain sen oikealle esteelle. Kiva tietää, että meillä ei näyttäisi olevan noissa ongelmia, sillä kolmosluokassa ansaesteitä ja erotteluja takuuulla on.

Kesän ekat epikset

Tiistaina pyörähdettiin seuran agilityepiksissä, jotka olivatkin kesän ensimmäiset. Ilmoitin Mistin tällä kertaa ainoastaan kisaavien radalle, koska möllirata näytti turhan helpolta eikä sille osallistuminen olisi "hyödyttänyt" mitään.
Kisaavien rata oli treenikaverin tekemä ja tuomaroima hyppäri, kuulemma ykkös-kakkosluokan tasoinen. Sinänsä aika helppo ja suoraviivainen rata, jossa ei mitään kovin ihmeellistä ollut. Tehtiinkin Mistin kanssa puhdas nolla ja aikaa meni vain 30 sekuntia. Saatiin vielä 2 sekuntia "sakkoa", koska kisataan kakkosluokassa ja toisen koirakon nollasta huolimatta napsahti voitto.
Rata oli 19 esteen mittainen ja ihanneaika oli todella reilu 65 sekuntia, ilmeisesti aloittelevampia koirakoita ajatellen. Mielestäni juostiin rata siis varsin hyvässä ajassa ja kyllähän Möösis melko lujaa painatti menemään. Itse yritin mennä rennolla ja hyvällä fiiliksellä radalle, Misti puolestaan meni sille selvästi kiihtyneenä ja innostuneena - lopputuloksena vauhdikas voittonollarata. :) Eli kun menee radalle rennolla mielentilalla eikä ota turhia paineita, vapautuu pehmeäkin koira menemään kovempaa vauhtia.
Näin yritetään jatkaa! Harmi vaan, ettei ole videota radasta, kun en jaksanut pyytää ketään kuvaamaan. Olisi ollut kiva siitä nähdä se todellinen vauhti ja verrata sitä aiempaan sekä tietenkin tarkastella omaa ohjausta.

Maanantaina käytiin räntäsateessa (kyllä, räntäsateessa kesäkuussa) agilitytreeneissä ja tehtiin kolmosluokan rataa. Itse yritin taas kiinnittää huomiota mielentilaan, olla iloinen ja rento ja lähteä radalle positiivisin mielin. Onnistuin, treenattiin kivalla meiningillä ja koirassa piisasi vauhtia oikein hyvin. :) Nyt sai MENNÄ eikä tarvinnut odotella Mistiä. Mielestäni Misti ei edes sipsutellut kovin pahasti tai arponut ponnistuspaikkaa, vaan eteni määrätietoisemmin. Luulen muuten, että tuo sipsuttelukin liittyy osittain väärään mielentilaan. Kun minä ohjaan selkeästi ja olen ajoissa niin että Misti tietää mitä tehdä, se etenee nopeammin ilman turhia väliaskeleita. Mutta Mistin ollessa epävarma, se pelaa itselleen enemmän aikaa sipsuttelulla ja hidastelulla. Makes sense, right?
                               
Ekalla yrittämällä taisi tulla kaksi rimaa alas, mutta toisella kerralla tehtiin rata nollana läpi. Yritin kiinnittää huomiota omaan ohjaukseen ja eritoten ennakoivaan sellaiseen. Valitsin nopeimmat ohjaukset, kuten jaakotukset ja takaaleikkaukset, niin että meno oli mahdollisimman sujuvaa. Nykyään käytän enemmän mm. takaaleikkauksia, jotten tyssää koiran vauhtia valssaamalla sen eteen. Hyvin M lukee takaaleikkauksia, poispäinkäännöksiä ja sylkkäreitä, joten ollaan selvästi edistytty noiden ohjausten parissa!
Olen alkanut myös entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen, että saan Mistille lyhyitä hyppyjä ja koiran kääntymään näppärästi. Myös kontaktit mennään nykyään täysin läpijuoksuna enkä pysäyttele Mistiä enää ollenkaan. On se ilmeisesti kuitenkin kontaktit joka kerralla ottanut, joten virheiltä ollaan vältytty. Mikään ei ole niin tyhmä virhe kuin kontaktivirhe, joita muuten SM-kisoissakin näytti paljon tulevan ja pilaavan muuten hienoja puhtaita ratoja.

Mietin tässä muuten yhdistelmää bc + agility + aloitteleva ohjaaja = pelottavaa ja vaarallista. Siitähän tulee pahimmillaan pelkkä katastrofi, kun lajista mitään ymmärtämätön ohjaaja alkaa opetella agilityä hullun lujaa painavan bortsun kanssa osaamatta yhtään kääntää koiraa ajoissa tai ohjata ennakoiden. Koira joutuu hyppäämään sikapitkälle, töks, jonka jälkeen vasta ohjaaja kääntää koiraa vastakkaiseen suuntaan. Mitä menetimme tässä? Aikaa ja koiraa. On koiralle todella raskasta joutua hyppäämään aina pitkäksi, koska ohjaaja ei osannut kertoa sille ajoissa mihin suuntaan käännytään. Tai jos ohjaaja on koiran tiellä ja koira joutuu hyppäämään ohjaajaa tai rimaa päin, auts. Siinähän ne koirat tosiaan menevätkin rikki ja jumiin. Jos jonain päivänä kasvattaja olen, niin enpä lähtisi bortsua myymään ensimmäiseksi agilitykoiraksi, voi kauhistus.

Asetin meille muuten ensi kaudeksi vähän varovaista tavoitetta nimeltä SM-kisat 2015. Tämähän tarkoittaa viimeistä kakkosten nousunollaa + seitsemää nollaa kolmosista, joista yksi tuplanolla. Mielestäni varsin realistinen tavoite, joka voi hyvinkin toteutua. Tuplanolla voi olla hieman hankalampi saada, muttei mahdotonkaan. Osallistumisoikeus SM-kisoihin on oikein kiva ja hyvä tavoite, vaikkei menestystä olekaan odotettavissa. Aina voi silti onnistua tekemään hyviä (nolla)ratoja. :) 

Aaa, nyt sormet syyhyää päästä ilmoittelemaan Mistiä kisoihin!

Havaintoja

Olen viime aikoina tehnyt tärkeitä havaintoja Misti-agilityn suhteen. Nämä havainnot liittyvät vauhtiin ja sen yhteydestä mielentilaan. Me tehdään Mistin kanssa muutamia kertoja viikossa kotiagilityä, mikä tarkoittaa neljän medihypyn ja yhden pikkuputken eri variaatioita. Teen siis pieniä ratapätkiä, joita sitten tuossa treenaillaan.
Olen huomannut, että Misti tekee kotona aivan eri tavalla kuin treeneissä tai kisoissa. Sillä on tosi paljon enemmän vauhtia, itsevarmuutta ja röyhkeyttä ja sen kanssa on superkiva mennä. Se painaa oikeasti hurjan lujaa menemään, tekee hyvällä fiiliksellä eikä ikinä lannistu tai hitaile. Mielestäni sen kanssa on silloin paljon helpompi mennä, vaikka se onkin nopeampi. Itse asiassa mulle sopii tosi hyvin tuollainen pinkoja, koska olen itse pitkä sekä nopea juoksemaan, joten ehdin ohjaamaan Mistiä hyvin, kääntämään sitä pienessä tilassa, juoksemaan pois alta ja pyörähtelemään vaikka ja miten. Tuntuu, että osaan ja pystyn ohjaamaan Mistiä paljon paremmin kotona tehdessämme. Minun ei tarvitse jäädä odottelemaan Mistiä, vaan joudun koko ajan pinkomaan sairaan lujaa, pitämään kontaktin koiraan ja tekemään sen kanssa vaikka minkälaisia hyppykuvioita - ja tämä kaikki sujuu! Saan lähes joka kerta Mistin hyppäämään hypyn oikein päin, kääntymään oikeaan suuntaan, taipumaan poispäinkäännökseen tai menemään takaakiertoon jopa pelkällä sanallisella käskyllä. Itse onnistun merkkaamaan koiralle ponnistuspaikan, tekemään oikein ajoitetun saksalaisen, päällejuoksun tai valssin ja saamaan Mistille mahdollisimman lyhyitä hyppyjä.
Voisi siis ehkä sanoa, että ohjaan parhaiten kovassa vauhdissa nopean koiran kanssa. Sillä Mistin ollessa hitaampi en itse koskaan pääse kunnon vauhtiin ja ohjaan jotenkin tönkömmin. En halua kuulostaa miltään ylimieliseltä mestariohjaajalta, koska olen kaukana siitä, mutta viimeaikaisten havaintojeni perusteella tulin tuollaiseen lopputulokseen.

Jos asia todella olisi näin, olisi tilanne aivan ideaali MUTTA. Ongelma tässä on nyt mielestäni se, että tuo sama meno ei ulotu treenikentälle tai kisoihin. Minusta tuntuu, että treeneissä ja kisoissa aina jännitän ja hermoilen enemmän tai vähemmän. Kannan suorituspaineita, en ole rennolla mielellä enkä suoritakaan radalla yhtä vapautuneesti ja taitavasti kuin ehkä pystyisin. Misti taas reagoi tähän, jännittää itsekin ja hidastelee, koska se pelkää virheitä ja haluaa suoriutua hyvin. Lopputuloksena on kireä ohjaaja ja hitaasti etenevä, epävarma koira. Miten tähän ollaan tultu? Todennäköisesti tulospaineilla, täydellisyyden tavoittelulla ja halulla onnistua.
Kotiagility taas on rentoa ja mukavaa puuhastelua, jossa minä en pelkää epäonnistumisia tai varmistele, vaan teen täysillä ja iloisesti - ja niin tekee Mistikin. Joten jos tuon kotiagiliitelyfiiliksen saisi siirrettyä treenikentälle ja sieltä kisoihin, olisi vain taivas rajana. Silloin uskoisin minun ohjaavan paljon paremmin ja rennommin ja Mistin suorittavan vauhdikkaammin ja varmemmin.

Miten lähden purkamaan tätä ongelmavyyhtiä? En oikein tiedä vielä, mietintämyssy on kyllä laitettu päähän. Jos kaikki lähtee minusta, on minun jotenkin onnistuttava vapauttamaan itseni kaikesta hermoilusta ja suorituspaineista. Täytyy yrittää ottaa sellainen asenne, että "jee, mennäänpä radalle pitämään kivaa ja tekemään täysillä". Helpommin sanottu kuin tehty, obviously, koska etenkin kisoissa haluaa onnistua maksettujen starttien ja tehtyjen kisareissujen takia, eikä vaan rallatella menemään miten sattuu.

Haluaisin tällä hetkellä enemmän kuin mitään saada tämän ongelman ratkeamaan. Kun saan vapautettua itseni ja sitä kautta Mistin, on loppu vain omista ohjaustaidoistani kiinni. Koska Nopean Mistin vauhti on oikeasti tosi kiva eikä se silloin mikään hidas ole. Nyt täytyy vaan kaivaa se nopea Misti ja rento ohjaaja esiin.
Tosin täytyy muistaa myös Mistin hyppytekniikka, joka ei ole erityisen hyvä ja sekin osaltaan tekee Mististä hitaamman. Kaiken järjen mukaan Mistin ei silti luonnostaan pitäisi olla erityisen hidas, jos se on yhtään saanut nopeusgeenejä isältään, joka on agility- ja hyppyvalio (Mistin isukki on kyllä aika upea btw!).

Koiruudet voivat jatkua

Huh, nyt se on ohi - pääsykoeurakka nimittäin. On tullut viimeiset puolisen vuotta päntättyä ja luettua ja viimeiset viitisen viikkoa reissattua pääsykokeissa Tampereella ja nelisen kertaa Oulussa. Tällä hetkellä tietysti toivon enemmän kuin mitään muuta, että opiskelupaikka irtoaisi, mikä ei kylläkään ole itsestäänselvyys nyky-yhteiskunnassa... Ansaitsen ja haluan opiskelupaikan, joten toivottavasti myös saan sellaisen! Koirahommat on olleet hetkellisesti tauolla. Agilitytreeneistä on ollut jokunen viikko taukoa, kisareissuista puhumattakaan. En ole todellakaan jaksanut tai halunnut lähteä enää kisoihin tämän pääsykoerumban keskellä. Nyt voisi alkaa niitäkin taas katsella, vaikka välillä tuntuukin, ettei tuo kisoissa kulkeminen enää niin nappaa. No, kyllä se kohta taas varmaan nappaa, kun tavoitteet on edelleen suht korkealla!

Vaikka lähes kaikki muu onkin ollut tauolla, niin toko ei ole ollut. Ollaan tehty kotitokoa lähes joka päivä, ja tilanne on tällä hetkellä se, että Misti alkaa olla valmis seuraaviin koitoksiin tokorintamalla. Kaikki liikkeet ovat korkeintaan pientä viilausta vaille valmiita, joten ensimmäistä voittajan koetta olen suunnitellut heinä-elokuulle. Mahdollisesti kisataan heinäkuun lopulla, mikäli saan vielä koepaikan. Mistin suoritukset ovat teknisesti oikein kauniita (okei, tunnari tökkimisineen ei niinkään ja metallinoutokin on vähän tuskaisen näköistä), mutta se tarvitsee vielä häiriötreeniä sekä kokeenomaisia ennen kuin lähdetään kisailemaan. Siispä täytyy nyt lähteä tekemään noita haastavampia liikkeitä vieraille kentille. Tunnari ja ruutu ovat jokseenkin häiriöherkkiä liikkeitä eli ainakin niitä pitää työstää. 
Olisi ehkä ihan hyvä saada nyt koe kalenteriin, jotta tulisi treenattua tehokkaammin kokeen painaessa päälle. Hmm, täytyy alkaa katsastella ja kysellä koepaikkoja.

Agilityssä käytiin toukokuussa muistaakseni kerran ja tauon jälkeen eilen ensimmäistä kertaa. Tehtiin kinkkistä rataa, jossa oli mm. poispäinkäännöksiä, kepeille vienti sylkkärillä, vaikea putkikulma ja muuta mukavaa. Mulla toimi ajatus tauon jälkeen onneksi vielä hyvin ja sain kehiteltyä joka kohtaan oivan ohjauksen. Tajusin treeninpaikat ja kokeilin vaikeampia ohjauksia. Joissakin kohdissa oli vähän ongelmia, mutta muuten oikein sujuvaa menoa eikä rata mikään mahdoton ollut meille. Misti ei taaskaan vaan ollut erityisen nopea, joten sitä piti välillä odotella. :P Uskon, että pystyisin ohjaamaan Mistiä paljon nopeampaakin koiraa, koska tuo alkaa tuntua niin hitaalta... Onko se sitten niin epävarma ja pelkää virheitä, että hidastelee siksi vai mikä mättää? Myönnän, että olen itsekin nykyään aika kireä treeneissä, kun olen ärsyyntynyt tuohon hitauteen, mikä taas vaikuttaa Mistiin ja sen vauhtiin ja oravanpyörä on valmis. Äh, tekisi mieli lopettaa koko agility heti kunhan noustaan kolmosiin - tuolla vauhdilla ei nimittäin ole mitään tsäänssejä kärkisijoihin. Tällainen rata oli eilen ohjelmassa:

Näillä näkymin osallistutaan Mistin kanssa elokuussa pidettäviin piirinmestaruuksiin, joissa ollaan meidän seuran maksijoukkueessa. Samana päivänä olisi lisäksi yksilöpiirinmestikset, joihin haluaisin myös osallistua, mutta Misti pitäisi saada kolmosiin ennen sitä. Täytyypä alkaa ilmoitella tuota joihinkin kisoihin, jotta saataisiin se viimeinen kakkosten nolla pois kuljeksimasta...

Mitäpä muuta... Ollaan lenkkeilty, heitelty frisbeetä, nautittu kesästä. :) Kumpikaan mun koirista ei edelleenkään ui, mikä harmittaa vietävästi. Ne vaan kahlailee ja alkaa heti nössöilemään, jos jalat ei yllä pohjaan. Misti on pahimman luokan pelkuri ja kahlailee rantavedessä suu auki kuin joku virtahepo.
Misti teki juoksunsa toukokuun lopulla ja on juuri niitä lopettelemassa. Tulivat kyllä hyvään saumaan, kun oli taukoa muutenkin. Nyt voidaan sitten alkaa taas kovemmin treenata ja kulkea huoletta kisoissa. Hyvin se kyllä ajoittaa juoksunsa, viimeksikin olivat aivan oivalliseen aikaan. :D