perjantai 30. toukokuuta 2014

"Call it magic, call it true"

Mistin siskolla todettiin muutama päivä sitten epilepsia. Asia tuli todellisena yllätyksenä, sillä en olisi uskonut tässä pentueessa epilepsiaa esiintyvän. Sairaus on myös melko harvinainen bordercollieilla eikä pentueen suvussa ole epilepsiaa tavattu, joten mysteeriksi jäänee mistä kaukaa tuo kumpuaa. Luonto on arvaamaton ja armoton - vaikka kuinka yrittäisi tehdä jalostusvalinnat viimeisen päälle, voi jokin aivan odottamaton asia pentueeseen pompsahtaa. Toivotaan kovasti, että Mistin systerin epilepsia pysyy lievänä ja etteivät pentueen muut koirat siihen sairastu. Epilepsia puhkeaa yleensä vuoden-parin iässä, joten yllättävän myöhään se tässä tapauksessa tuli. Hiukan tietenkin pelkään, että Mistikin tuon kammotuksen riesakseen saisi, mutta toivottavasti luonto on meille armollisempi... Mainitsen asiasta siksi täällä blogissa, että joku mahdollisesti pentueen lähisukulaisia jalostukseen suunnitteleva osaa ottaa sairauden riskin huomioon ja on tietoinen tästä tapauksesta.
Täten heitän viimeisetkin haaveet Mistin pennusta romukoppaan. En ole sitä koskaan ääneen sanonut, mutta olen jo jonkin aikaa unelmoinut Mistin tyttärestä. Tuo koira miellyttää minua päivä päivältä enemmän ja olisin voinut siitä pennun itselleni ottaa. Ja mikä parasta, olisin saanut valita itseäni miellyttävän uroksen ja teettää omien mieltymysteni mukaisen bordercolliepentueen. Olin jo löytänyt mieluisen ja Mistiä sopivasti täydentävän uroksen ja pienessä mielessäni miettinyt, millaisia koiria yhdistelmästä mahdollisesti syntyisi. Sen verran voin kertoa, että uros olisi ollut työlinjainen, keyven turkin ja rakenteen omaava yksilö, joka olisi luonteensa puolesta Mistille ainakin alustavien päätelmieni mukaan sopinut. Uros oli aivan mainioita koiria tuottaneen kennelin kasvatti, terveestä ja toimivasta suvusta, jonka lähisukulaiset olivat niittäneet menestystä useissa eri lajeissa. Uros itse oli melko isokokoinen, joka olisi ollut pienelle Mistille siksikin passeli valinta. Pentueesta olisin odottanut sopivalla turkilla ja kevyellä rakenteella varustettuja koiria, joilla olisi ollut mm. miellyttämishalua, vilkkautta, taisteluhalua, suurta työskentelymotivaatiota- ja halua sekä tasapainoista luonnetta ja hyviä hermoja. Uros olisi tuonut Mistiin enemmän kovuutta, vilkkautta, sähäkkyyttä ja nopeutta sekä kompaktia turkkia ja rakennetta mutta vähemmän terävyyttä ja puolustushalua. Uros olisi tuonut pentueeseen myös entistä enemmän taisteluhalua sekä hyvää toimintakykyä. Näin asiat olisivat parhaimmillaan menneet ja ns. täydellisimmillään pentueesta olisi voinut tulla aikas mielettömiä harrastus- ja kisakoiria, joten kyllähän tuo yhdistelmä minua kiehtoi - valehtelisin, jos väittäisin muuta. 

Tosin pentue olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta ilman tätä epilepsiatapaustakin, sillä minua olisi kovasti arveluttanut lähteä näin suuren luokan projektiin ilman kummoistakaan kokemusta. Enkä ole sitten loppujen lopuksi kuitenkaan varma, onko Misti jalostusyksilö, vaikka se onkin mielestäni aivan mahtava koira ja olisin enemmän kuin mielelläni siitä pennun itselleni seuraavaksi treenikoiraksi ottanut. Se oma kullanmuru kun ei välttämättä aina ole se täydellinen jalostusyksilö ja pentueen toteuttaminen täytyy miettiä myös pidemmällä tähtäimellä, eikä asettaa ensisijaiseksi kriteeriksi sitä, että saa yhdistelmästä uuden koiran itselleen. Lisäksi pelkäsin sitä, löytäisinkö kaikille pennuille sellaiset todella kokeneet ja aktiiviset kodit, koska ensimmäiseksi koiraksi tai harrastelu- tai touhuilutasolle en pentuja olisi missään nimessä myynyt.
Joten mitä luultavimmin haave Mistin pennuista olisi jäänytkin vain haaveeksi - epilepsiapommi vain laittoi lopullisen pisteen ajatuksella leikittelylle, ja täten Mistiä ei koskaan tulla käyttämään jalostukseen. Haluaisin kyllä olla kasvattaja jonain päivänä, sillä minulla on selvä visio siitä, millaisia koiria kasvattaisin. Mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että käsissäni oikeasti olisi kunnon jalostusyksilö - keskivertoa parempi yksilö näin lyhyesti sanottuna - sillä en koskaan haluaisi olla löyhän kasvatusmoraalin omaava kasvattaja enkä sellaiseksi tulla. Kritisoin jo nytkin mielessäni melkein kaikkien kasvattajien toimia ja löydän Suomen maasta vain muutaman hyvän kasvattajan, joilta pennun huolisin. Seuraavan koiran löytäminen voi siis olla varsin pitkä projekti, mutta kun se oikea jonain päivänä löytyy, on etsintä ollut sen arvoista - niin kuin aikoinaan Mistiäkin etsiessä. En siis kylläkään tällä hetkellä etsi pentua, mutta toki jatkuvasti seuraan mitä maailmalle tuotetaan. Valitettavan usein en pidä näkemästäni, mutta minkäs pieni ihminen sille mahtaa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kun mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Täytyy vaan toivoa, että ostajat ovat valveutuneita. Toistaiseksi en ole nähnyt merkkejä siitäkään - surullista. Ja nyt en siis puhu mistään pentutehtailijoista, vaan ainoastaan muuten huonommista kasvattajista, joiden kasvatusmoraali on muutaman pentueen myötä löystynyt tai jotka vain teettävät pentueita ilman sen suurempia tavoitteita tai mietintöjä pentueen vaikutuksesta vaikkapa rodunjalostukseen. Pennut on tehtävä, kun käsissä kerran on se A-lonkkainen, nippanappa luonnetestin läpäissyt narttu, jolla saattaa olla oikein tokotuloskin. Toki tuloksettomatkin koirat voivat olla erinomaisia jalostusyksilöitä, mutta seuraamissani tapauksissa tästä ei ole ollut kyse. En usko koiran olevan keskivertoa parempi yksilö, jos se on laukausaltis tai jos sillä on pieni toimintakyky ja taisteluhalu tai hermot prakaavat. Tai jos sen kaikki sisarukset ovat laukausalttiita tai heikkohermoisia. Tai jos koira kyyristelee peloissaan agilitykisoissa eikä syty radallakaan millään lailla. Minun silmissäni ne eivät jalostusyksilöitä ole, joku toinen voi olla eri mieltä. Sama koskee tietenkin myös uroksia yhtä lailla kuin narttuja.

Lyhyesti listattuna, millainen on minun mielestäni hyvä kasvattaja.

Hyvä kasvattaja EI:

- käytä ääniherkkää tai luonnetestiä hyllyttänyttä koiraa
- käytä urosta, jota ei ole livenä ennen astutusta nähnyt (ulkomaisia uroksia voidaan pitää poikkeuksena)
- yritä kovia tuloksia tahkonneella uroksella paikata oman narttunsa tuloksettomuutta, jotta pentue näyttäisi aavistuksen paremmalta
- käytä pelkkää kotikoiraa, koska silloin harrastus- ja kisakoiran ominaisuudet jäävät helposti pimentoon
- käytä matalan työskentelyvireen omaavaa koiraa, koska bordercollien kuuluu syttyä tekemiseen
- käytä koiraa, joka on heikkohermoinen, ylipehmeä, aggressiivinen, arka - tätä perussettiä
- käytä koiraa, jonka lähisuvussa on OCD:ta tai muuta perinnöllistä sairautta
- selittele, että tulokseton koira on oikeasti jo HK3:sen ja EVL1:sen tasolla, vaan hankkii ne tulokset sitten todisteeksi siitä
- siemennä ensikertalaista narttua tai turvaudu siemennykseen, kun luonnollinen astutus ei onnistu esimerkiksi koirien osaamattomuuden tai haluttomuuden vuoksi
- astuta alle 2-vuotiasta narttua
- teetä nartullaan monta pentuetta, ellei se todella ole aivan huippuyksilö kaikin puolin
- piilottele koiriensa tai kasvattiensa huonoja tuloksia tai luonnetestihylsyjä, vaan uskaltaa laittaa nekin sinne kotisivuille ja olla rehellinen ja avoin
- teettele pentuja kauhealla vimmalla, koska käsissä on kiva koira, vaan jää miettimään pentueen kauaskantoisia vaikutuksia esimerkiksi rodunjalostukseen ja listaamaan pentueen hyvät ja huonot puolet ja siten päättämään onko yhdistelmä todella toteuttamisen arvoinen tai koirat todella jalostukseen sopivia yksilöitä
- toista samoja virheitään tai väenvängällä teetä nartullaan toista tai kolmatta pentuetta, vaikka edellisetkään eivät ole olleet kummoisia, vaan ymmärtää milloin on aika lopettaa tai milloin ei ole syytä aloittaakaan
- keksi tekosyitä heikoille tuloksille tai tapahtumille, vaan uskaltaa myöntää menneensä kasvatustyössään metsään

Siinä jotain mitä miettiä.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Normieloa

Meille ei kuulu normaali elämää kummempaa. Agility on tällä hetkellä tauolla, kun ei olla päästy vielä ulos treenaamaan eikä meillä ole enää maneesille vuoroja. Ollaan jo reilu viikko taukoiltu eikä loppua toistaiseksi näy - kaikki riippuu siitä, milloin saadaan siirrettyä esteet kentälle. Viikko sitten torstaina oli viimeiset hallitreenit, jolloin tehtiin pitkästä aikaa hyppytekniikkaa. Mistille tehtiin kasvavaa sarjaa ja korkeussarjaa, joissa molemmissa saatiin onnistumisia niin että Misti eteni seuraavalle hypylle ilman suurempia sipsutteluja. Välillä se hyppäsi paremmin ja ilman turhia väliaskeleita, mutta välillä neiti taas otti niitä ylimääräisiä laukka-askelia. Joten hyvin vaihtelevasti meni, mutta ei Misti ihan onneton hyppääjä mielestäni ole. :)

Tokoa ollaan kuitenkin treenailtu suhteellisen aktiivisesti ja voin ilokseni kertoa, että luoksetulo alkaa näyttää jo oikein hyvältä. Vaihdoin maahanmenoon napakamman "down"-käskysanan, joka on itse asiassa meidän alkuperäinen maahanmenokäskysana. Misti menee jo oikein hienosti ekasta käskystä maahan, mutta maahanmeno voisi olla toisinaan nopeampi. Pääasia on kuitenkin se, että Misti painuu hyvin maahan. Se myös erottaa hyvin maahanmenon ja pysähtymisen, vaikka teen niitä sekaisin. Vauhtia voisi koko liikkeessä olla himpun verran enemmän, vaikkakaan käsittääkseni voittajassa ei vauhdilla ole enää niin suurta väliä.
Ollaan tehty myös kaikkia muita voittajaluokan liikkeitä, joista kaikki ovat oikein hyvällä mallilla, mutteivät vielä aivan valmiita. Niistä on tässä vaiheessa turha raportoida enempää, kunhan itse tiedän missä mennään.

Tälle keväälle ollaan tehty jo parit jälkitreenitkin! Mistille olen tehnyt muistaakseni kaksi jälkeä, jotka ovat olleet vain noin sadan metrin mittaisia. Jäljillä on ollut kuitenkin kulmia ja kahdenlaista maastoa, peltoa ja metsää. Hyvin Misti jäljestää, vaikken olekaan aina täysin varma pysyykö se koko ajan jäljellä. Kaikki välipalkat ovat kuitenkin joka kerralla löytyneet, ja Misti on edelleen varsin motivoitunut jäljestäjä. Helmille olen tähän mennessä polkenut yhden lyhkäisen jäljen.
Tänään piilotin Mistille myös muutaman esineen metsään ja kivasti pikkuneiti ne sieltä bongasi. Esineruutu/esine-etsintä on kyllä hauska aktivointimuoto koiralle ja Mistikin tuntuu tykkäävän. :)

Muuten ollaan vaan lenkkeilty, ja onpa ollut mahtavaa päästä metsään kävelemään pitkän talven jälkeen. Täällä tosin on vieläkin jonkin verran lunta, mikä edelleen rajoittaa lenkkeilymahdollisuuksia, mutta kyllä ne tuosta sulavat! Koirat nauttivat keväästä täysin rinnoin: Helmi haistellen tuulen tuomia hajuja ja loikoillen kevätauringon alla, Misti taas metsästäen myyriä ja tehden päättömän näköisiä pyrähdyksiä pellolle sekä lintujen jahtaamisen että itse elämisen ilosta. Koirat ne tulevat niin pienestä onnelliseksi. :)

lauantai 3. toukokuuta 2014

Yllätysmenestyjä

Tänään oli siis Posion ryhmänäyttely, jossa tytöistä yllättävästi toinen veti pidemmän korren...

Ensin oli esiintymisvuorossa Misti kilpaillen avoimessa luokassa yhdessä viiden muun nartun kanssa. Misti esiintyi oikein nätisti, pönötti seistä kohtalaisen mukavasti vapaasti seisottaen ja käyttäytyi täysin moitteettomasti. Ravasi kivasti ja häntä komeasti pystyssä, mutta tuohon hännänkantoon en ole puuttunut. Kantakoon sitä korkealla jos tahtoo, sillä niin väliä ole. Tuomarina oli Lena Danker ja arvostelu kuului näin:

"3,5 v. narttu jolla hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Purenta ok. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehän muoto, mutta turhan pitkä(?) lanneosa. Jyrkkä lantio. Sopiva luusto. Liikkuu riittävällä askelpituudella, mutta häntä nousee selkälinjan ylle. Miellyttävä luonne." 

Tuloksena AVO-EH ja ilman luokkasijoitusta.

Komeasti tuo häntä - ei tosin ihan niin kuin oli tarkoitus...
Sitten kiireellä koiraa vaihtamaan ja karhukoirakehälle odottelemaan. Helmi kilpaili siis veteraaniluokassa, oli luokkansa ainoa koira ja karhukoirista esiintymisvuorossa aivan vihoviimeisenä. Helmi esiintyi aivan mielettömän kauniisti, näyttävästi ja eloisasti! Mummokoira seisoi ryhdikkäänä häntää heiluttaen ja silmiin tuijottaen. Välillä se meinasi istua, mutta pysyi kuitenkin aina kohtalaisen kauan seisaallaan, kunhan sille muisti syöttää namia riittävän tiuhaan tahtiin. Helmi seisoi myös täysin vapaasti, siinä se minun edessä napotti seistä. :) Jos Helmi seisoi kauniisti niin se liikkui ehkä vieläkin kauniimmin. Voi miten sen askel olikaan kevyt ja vaivaton! Näyttävää ravia, Hömppis otti kunnolla estradin haltuun. ;) Helmin kanssa oli niin kiva mennä, seisottaa sitä ja juosta sen kanssa kehää ympäri. Tuomari Jari Fors taisi olla samaa mieltä ja tykätä Helmistä, sillä tämä saneli mummokoiralle oikein hienon arvostelun: 

"Mustavalkoinen 8/9, keskikokoinen. Oikeat mittasuhteet. 11 v. erittäin hyvin ryhtinsä ja kuntonsa säilyttänyt veteraani. Hyvä pää ja korvat. Tummat silmät. Hyvä kaula ja selkä. Vatsaviiva nousee hieman liikaa. Hyvät raajat. Hieman korkea hännän asento. Hyvä turkki. Kevyt, tehokas liike. Esiintyy ja esitetään erittäin hyvin." 

Helmi sai ERIn ja ainoana koirana voitti luokkansa saamatta kuitenkaan SA:ta. Myöhemmin Hemuli pääsi Paras veteraani-kehään yhdessä vetsku-uroksen kanssa. Taas Helmi esiintyi edukseen ja hetken päästä tuomari valitsi Helmin rotunsa parhaaksi veteraaniksi. Vitsit miten hienosti!

Lopputuloksena siis VET-ERI1 ROP-VET.
Olin todella yllättynyt Helmin hienosta menestyksestä, sillä ajattelin sen saavan korkeintaan EHn. Mutta ilmeisesti Helmi vain paranee vanhetessaan. ;) Toki se esiintyi paljon paljon paremmin kuin silloin nuorempana - ja minä myös osasin esittää sitä paremmin kuin joskus kymmenvuotiaana.

Eipä päästykään lähtemään aivan heti kotiin, kun tottahan toki meillä piti jäädä kaikkien rotujen yhteiseen veteraanikehään, joka oli vasta iltapäivällä. Siinä siis muutama tunti odoteltiin (tylsistyttiin), kunnes mentiin vielä kerran kehään Helmin kanssa. Tällä kertaa ei enää menestystä tullutkaan, vaan saatiin ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen lähtöpassit. Mutta tulipa näyteltyä oikein koko rahan edestä, kun näyttelyssä kerran oltiin. ;) Helmiä voisi käyttää toistekin veteraanikehässä, mutta en jaksa ajella minnekään näyttelyyn. Olisin voinut käyttää sitä Kuusamossa näyttelyssä kesällä, mutta tänä vuonna sitä ei ilmeisesti täällä olekaan. Sitä paitsi Helmin rokotukset vanhenee viikon päästä enkä välttämättä rokota sitä enää ollenkaan. 11-vuotias koira on saanut elämänsä aikana jo niin monet rokotukset, että luulisi sillä olevan jo riittävän hyvä vastustuskyky kaikelle.
Melko tylsä päivä ja turhan paljon odottelua, mutta saatiin se mitä lähdettiin hakemaan ja hieman enemmänkin. Todennäköisesti ei käydä enää jatkossa näyttelyissä. Mistin osalta ainakin taisi olla ensimmäinen ja viimeinen näyttely. :D Mistillä on nyt siis näyttelytulos plakkarissa ja Helmilläkin joku palkinto elämänsä varrelta. :D Ja pääsipähän Hemppakin kerrankin johonkin mukaan ja harrastamaan rakastamaansa autoilua. Helmi oli ihan elementissään kehässä, joten hyvä, että sekin pääsi loistamaan ja tekemään jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.
Olin muuten ihan ällistynyt, kuinka nätisti Helmi osasi käyttäytyä. Se ei räyhännyt yhtään kertaa kenellekään, ohitti kaikki koirat kauniisti eikä välittänyt niistä tuon taivaallista. Siellä se nätisti pujotteli ihmis- ja koirapaljoudessa ja oli ihan superisti. <3 Enimmäkseen Hemppa vaan seisoskeli paikoillaan ja oleskeli rauhassa, siis Helmi! Helmi on aina ennen rähissyt muille koirille koko ajan, mutta tänään ei kuulunut yhtä ainutta murinaa! :O Mitähän tämän totaalimuutoksen takana on, milloin se on tuollaiseksi mallikansalaiseksi muuttunut? Tänään oli jopa helpompaa mennä Helmin kanssa niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin - Misti veti kaikkien luokse ja halusi tutustua ihan kaikkiin, ärsyttävän yltiösosiaalista.