Misti 10 vkoa

 Misti täytti keskiviikkona 10 viikkoa eli neitihän on jo 2,5 kuukautta, hyvänen aika! Misti on kasvanut ihan hyvin, itsekin sen huomaan, vaikka katselenkin tuota joka päivä :D Punnitsen tytön joka keskiviikko ja tällä viikolla lukemaksi saatiin 4,65 kg eli 750 grammaa tuli lisää painoa viikon aikana, ihan kivasti. Tuplasin annoskoon kasvattajan suosituksesta, ja tällä hetkellä ruokaa uppoaa nassuun 4 desiä päivässä, yksi desi kerrallaan. Tuntuu sopivan Mistille hyvin, on sillä niin kova ruokahalu ja kyllähän se liikkuu paljon. Mä en oikein osaa soveltaa noita ruokajuttuja enkä osaa hahmottaa paljonko tuon ikäinen pentu syö, ja miten ruokaa pitäisi lisätä. Royal Canin Starter-säkki alkaa olla lopussa ja olen tässä miettinyt mitä seuraavaksi. Tuossa lukee, että se menee 9 viikkoon, joten aika siirtyä "toiselle asteelle". Samassa merkissä varmaan pysytään, mutta pitää kysellä M&M:sta, että mitä ruokaa kannattaa jatkossa syöttää. Toivottavasti selviää piakkoin, tuo on ihan just loppu.

Sisäsiisteys tuntuu menneen vain huonompaan suuntaan, Misti ruikkii milloin sattuu sisälle. Vaikka ollaan tultu vasta ulkoa, pissat saattaa tulla hetipian lattialle tai matolle - tai jonnekin sinne välille. Misti ei oikein osaa pyytää ulos, mutta ulko-ovella se jatkuvasti ramppaa ja välillä vinkuu pihalle. Yleensä se touhuaa kuitenkin muita juttuja kuin käy pissalla, menee esimerkiksi Helmin luo. Yhdet kakat tuli sisälle pari päivää sitten ja sen ainoan kerran tyttö on paskonut sisälle, muuten aina ulos :) Eli jotain positiivistäkin. Äiti on jo luopunut toivosta ja uskoo, ettei Misti opi ikinä sisäsiistiksi :D No siltä mustakin tällä hetkellä tuntuu, jatkuvasti pitää olla luutuamassa kusilammikkoja. Eilen illalla 11 aikaan astuin avojaloin yhden sellaisen päälle, ja siinä piti alkaa vielä lattiaa hinkkaamaan. Voin sanoa, että lievästi sanottuna v*tutti, näitä pennunomistajan ihanuuksia <3 :)

Olen tässä miettinyt, että Misti on 10-viikkoiseksi pennuksi älyttömän kovaluonteinen, temperamenttinen ja taistelutahtoinen. Se vie Helmiä ihan 6-0 eikä dominoivaksi luulemani vanha ja äksy karhukoiranarttu pistä edes vastaan! Nyt Helmi on kuitenkin tajunnut, että saahan tuota riiviötä komentaakin, vaikka ei se Mistiä paljon hetkauta. Kahta kauheammin kimppuun vaan ;) Mä olen Helmistä niin ylpeä, kun se kärsivällisesti leikittää ärsyttävää piraijahampaista bortsupenskaa, on mulla hieno koira! <3 Mistillä on tosi paljon taistelutahtoa, joten tulevaisuuden agikentillä palkkaustapa on jo tiedossa - kunnon revitysleikki ;) Siitä tyttö nauttii ja on sillä aivan mahdoton halu saada voittaa! Purinaa ja murinaa, ja lelusta pidetään kynsin hampain kiinni. Huhhuh sanon minä :D
Näissä kuvissa Helmi ja Misti innostui vetämään sukkaa keskenään. Mahdoton taistelu- ja voitontahto molemmilla, etenkin Mistillä. Se otti matsin ihan tosissaan, mutta Helmi enempi huvin kannalta. Helmi ei ole koskaan osannut leikkiä vetoleikkiä, mutta nyt se intoutui Mistin kanssa vetämään.

        

      

Toivoin kovaa koiraa ja sellaisen myös sain. Misti on tosi luonteikas ja kova pentu kaikin puolin. Tänään tarkoituksella kalautin metalliputken autotallin sementtilattialle muutaman metrin päässä Mististä, joka hiemansäpsähti, mutta tuli saman tien tutkimaan putkea ja jatkoi sen jälkeen nuuskuttelua. Mahtava likka!

On siinä itsenäisyyttäkin sekä omaa tahtoa. Tänään käveltiin järven rannassa mutkin ja takaisin tullessa Misti juoksi kaukana edessäni, noin 30-50 metrin päässä ja kun kutsuin sitä luokse, ei penska noteerannut asiaan mitenkään, jatkoin vaan matkaa. Tien vierellä menee kelkkareitti ja jos olisi sattunut silloin kelkka menemään ohi niin voi voi...! Misti vaan pällisteli minua kaukaa eikä puhettakaan, että olisi tullut luokse. Sitten jäin tahallaan jälkeen ja menin kinoksen taakse piiloon. Kun kurkistin mitä pentu puuhaa, se oli jatkanut matkaansa kotia päin ja väliä oli monta kymmentä metriä. Ei ole kovin tyypillistä paimenkoiran pennulle. Reitti oli neidolle tuttu, joten ehkä sitä ei paljon kiinnostanut tekemiseni. Olipa pettynyt olo lenkin jälkeen. 

Täytyy myöntää, että kun tuon riiviön kanssa elää, sydän sykkii edelleen Helmille, onhan se ollut mulla 8 vuotta ja niin paljon ollaan yhdessä koettu. Tuon paimenlapsen kanssa yhteinen taival on vasta alussa. Mä olen oppinut Helmin kanssa ihan hemmetin paljon eikä tytsi ole todellakaan päästänyt mua helpolla ;) Olen tehnyt sen kanssa paljon virheitä, mutta myös ilon ja onnistumisen tunteita ollaan koettu. Helmi on ollut aivan upea koira, jollaista en toista saa. Toivottavasti Hemppa on ilonamme vielä monta monta vuotta, vaikka olen tiedostanut myös sen, että parin-kolmen vuoden päästä mun rakasta mummokoiraa ei ehkä enää ole. Mutta nyt eletään tässä hetkessä ja toivotaan Helmille terveyttä ja pitkää ikää :)

Taas tuli ihan kamalan pitkä blogiteksti, vaikka tarkoitus oli kertoa kuulumiset ihan lyhyesti, plääh. Kukaan ei varmaan jaksa tätä lukea, kun ihan sikana tekstiä joka kerta :D No onpahan omaksi iloksi. Ja loppuun muutama kuva meidän 10-viikkoisesta hirmusta.