Hukattuja jälkiä ja harmaita hiuksia

Harppasin tässä heinäkuussa niinkin paljon eteenpäin pk-jäljellä, että siirsin muutaman treenipäivän jälkeen keppi-ilmaisun jo metsäjäljen yhteyteen. Mistihän teki tosi kivasti ilmaisuja lyhyillä peltojäljillä, sai hyvin kepeistä hajun ja painoi maaten kepin luokse. Eipä siinä, ajattelin että mitäs tässä enää hidastelemaan ja kepit vaan varsinaiselle jäljelle. Ja ensimmäiset jäljet Misti suoritti oikein upeasti ja löysi ainakin suurimman osan kepeistä (keppejä yhteensä 4-5 kpl). Neiti teki tarkkaa työtä ja kepit nousivat - vitsit miten hienoa ja niin hieno laji. Jossain vaiheessa jäljellä kuitenkin ilmaantui - Mistin kanssa jo tutuksi tullut - henkinen lukko, paha sellainen. En tiedä, missä vaiheessa niin pääsi käymään, mutta lopputulemana oli se, että Misti ei suostunut ajamaan jälkeä enää ollenkaan - se ei uskaltanut edes yrittää. Yhtenä päivänä tein sille kaksi jälkeä, joista toinen pitempi ja haastavampi ja toinen lyhyempi ja helpompi "motivointijälki". Misti ei suostunut tekemään kumpaakaan, vaelsi vaan metsässä pää pystyssä eikä yrittänytkään jäljestää. Se olisi osannut, ilman muuta olisi, mutta ei suostunut, pystynyt, uskaltanut. Suututti tosi paljon, mutta jo samana iltana yritin uudelleen parilla tosi helpolla jäljellä, joita Misti jopa suostui ajamaan - ei ehkä hyvin, mutta suostui kuitenkin.

Ihan uskomatonta, kuinka nopeasti sekä koiralle että ohjaajalle niin nautinnollisesta lajista voi tulla koiralle niin ahdistavaa, että se oikeasti lamaantuu täysin. Olen koettanut katsella peiliin, josko vika olisi minussa. Ehkä tosiaan olen silloin alussa muutaman ei niin onnistuneen-jäljen jälkeen ollut kireänä ja pettynyt, enkä kehunut ja ylistänyt koiraa niin kuin tavallisesti. Misti on sitten heti reagoinut tähän ja vielä näin voimakkaasti. Alussa Misti teki tosi kivasti töitä, mutta sitten pari huonompaa tai epäonnistunutta jälkeä yhdistettynä ohjaajan harmitukseen passivoi sen täysin. Harmittaa, paljon, sillä olen nähnyt kuinka taitava jälkikoira Misti oikeasti on ja miten ihanasti se jäljesti ja ilmaisi kepit. Näin sitä voi käydä, kun puikoissa on lajissa kokematon, kiirehtimiseen taipuvainen ohjaaja ja hihnan päässä herkkä koira. Täytyy alkaa jossain vaiheessa purkaa tuota painetta ja yrittää saada jäljestyksestä taas supermahtavaa. Tultiin tiistaiaamuna takaisin Tampereelle Mistin kanssa, joten noin viikkoon ei olla nyt jälkeä tehtykään. Kuusamossa jäljestettiin harva se päivä, joten aktiivista jäljestyskuukautta ollaan eletty. Lisäksi tehtiin esineruutua ja metristä. 

Kuusamossa tehtiin myös kotipiha-aksaa, josta ei sen tähdellisempää sanottavaa - kunhan humputeltiin, harjoiteltiin joitain uusia juttuja ja yritettiin mennä täysillä. Olisin halunnut Mistin kulkevan vielä lujempaa, mutta minkäs se vauhdilleen voi. Tänään mennään pitkästä aikaa ohjattuihin treeneihin, ihanaa!

Tokossa ollaan EVL-liikkeitä saatu kivasti alulle ja esimerkiksi zeta alkaa olla valmista kauraa. Ohjatussa noudossa ollaan sellaisessa vaiheessa, että Misti osaa juosta kosketusalustalle, joka on ympyrän keskipiste, mutta ei erota ympyrää oikeastaan ollenkaan. Targetilta Misti osaa juosta sekä vasemmalle että oikealle kapulalle - välillä Misti meinaa erehtyä tai jää arpomaan, mille sitä menisi. Ollaan pari kertaa tehty jo kisanomaisilla etäisyyksillä, mutta ympyrä ja suunnat vaativat vielä vahvistusta. Ruutuakin ollaan tehty jo ympyrän (targetin) kanssa lyhyeltä etäisyydeltä ja tämäkin vaatii vahvistamista. Pari kertaa olen laitellut Mistiä kiertämään myös merkkiä ja vähän palaamaan siltä takaisin päin, jonka jälkeen olen antanut käskyn istua, pysähtyä tai mennä maahan. Merkin kierron Misti osaa hienosti, mutta aiemmin olen vahvistanut sitä jäämään merkin taakse, joten merkiltä takaisin päin tuleminen on vielä hankalaa. Hirvittää kyllä yrittää opettaa sitä uutta merkki-jäävä-hyppynouto-liikettä, se on ihan kamala! :D Muut liikkeethän pysyvätkin aika lailla ennallaan, paikkamakuuta- ja istumista lukuun ottamatta, joten voidaan keskittyä vain näihin muutamaan. Olin varovasti suunnitellut syyskuulle ekaa erikoisvoittajan koetta, mutta enpä tiedä, paljon on vielä tehtävää!                
                    
Helmi jäi tosiaan Kuusamoon ja ikävähän sitä heti tuli. Ja sitä on niin tottunut kahteen koiraan ja siihen, että Hemppa on täällä. Misti tuntuu vähän stressaantuneelta ollessaan ainoana koirana ja hakeutuu tosi paljon ihan lähelle. Jos se on ollut yksin ja tulen takaisin kotiin, se oikein vinkuu eikä meinaa pysyä housuissaan. Vaikkei Misti Helmistä koskaan oikein tykännyt, oli mummokoira selvästi varahermona ja turvana sille - ja minulle totta kai myös. Saa nähdä helpottaako tämä tästä sekä Mistillä että minulla vai pitääkö Hemppa hakea takaisin. Helmi kuulemma nauttii ja on niin tyytyväinen, mutta entäs me sitten?!