sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kympin suoritus ja kunniapalkinto

Eilen koitti jännityksellä ja kauhulla odotettu päivä, kun oli aika taas astella kehään - tokokoekehään. Koe pidettiin Oulussa, Serti-areenalla. Tuomarina toimi Veijo Kinnunen, joka osoittautui tiukaksi mutta reiluksi tuomariksi. Alokasluokkalaisia oli 7 ja meidän suoritusvuoro oli toisena. Mennään samantien itse liikkeisiin koottuine selityksineen.

Luoksepäästävyys 10: Ei mitään ongelmaa, nätisti istuskeli sivulla eikä välittänyt tuomarista. :)

Paikalla makaaminen 8: Maahanmenoon tarvitsi tuplakäskyn kuten myös takaisin istumaan nousuun. Hienosti ja hievahtamatta kuitenkin makoili koko kaksiminuuttisen, joten oikein onnistunut suoritus. :)

Seuraaminen kytkettynä 8,5: Hurjan hyvävireistä ja innokasta seuraamista, ei mitään hajua mistä pistemenetykset. Olisiko perusasennot olleet tuomarin makuun huonohkoja, niistä ainakin jossain välissä huomautti. Misti myös muutaman kerran aivasteli seuruun aikana kuten se monesti seuratessa tekee. :D

Seuraaminen taluttimetta 9,5: Hihnaseuruuta parempi eikä Mistiä nyt aivastuttanutkaan. ;) Taas seurattiin niin tohkeissaan ja keskittyneesti, rakas Möösä <3

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9: Valmisteleva osuus jättebra ja käskyn kuultuaan meni hienosti maahan. Ei mitään hajua mistä piste lähti.

Luoksetulo 9,5: Misti jäi kuuliaisesti odottamaan ja tänne-sanan kuultuaan tuli mukavan vauhdikkaasti luokse, istui tiiviisti ja kauniisti eteen ja siirtyi hienosti sivulle. :) Puolikas lähti kuulemma siitä, että olisi saanut tulla vielä vauhdikkaammin luokse. Muuten ei mitään moitittavaa! Misti on niin fiksu, ettei se lähde rakettina juoksemaan, kun kuitenkin kohta pitää pysähtyä. ;)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10: Kympin suoritus ilman muuta! Taas seurattiin niin hyvällä vireellä ja Misti jäi täpäkästi seisomaan käskyn kuultuaan (paremmin meni kuin treenatessa).

Estehyppy 10: Sulavasti hyppäsi esteen yli, jäi heti paikoilleen ja teki muutenkin täydellisen suorituksen. :)

Kokonaisvaikutus 10: Tuomari sanoi, että eihän siinä muuta kuin kympin olisi voinut antaakaan. ;) En muista totesiko hän mitään muuta, kovin oli harvasanainen tuomari tai sitten en vain kuullut mitään, kun olin niin fiiliksissä Mistin tekemisestä. :D

Tulos ALO1185,5 pistettäKP ja sijoitus 2/7.

                                                              (c) Noora Ronkainen

Eilinen oli oikeasti yksi mun maailman onnellisimmista päivistä! En vieläkään usko, että koe meni noin hyvin, mitä ihmettä! Misti oli niiiiiiin hienomahtavasuperparas, maailman mainioin ja taitavin koira <3 Se teki hommia mahdottoman hyvällä asenteella, sillä oli huippuhyvä vire alusta loppuun ja se näytti niin onnelliselta siinä tokoillessaan. Se katseli mua ja heilutti häntää, halusi selvästi tehdä töitä mamman kanssa ja näyttää parhaan osaamisensa. :) Siinä se toden totta onnistui! Misti toimi paremmin kuin treenatessa, todella siis skarppasi kokeessa ja tokoili epäilemättä parhaiten ikinä. Sillä oli varmaan jonkinlaista näyttämisen halua tai sitten sillä yksinkertaisesti vain oli niin kivaa. Tai varmaan molempia. Heti ensimmäisen seuraamisosion jälkeen mä olin niin iloinen ja vaan hymyilin Mistille koko ajan - ja Misti hymyili mulle. :) En muistanut enää jännittääkään, nautin vaan koetilanteesta ja toimivasta koirasta, oli niin mukavaa! Me siis onnistuttiin sekä liikkeiden että vireen osalta, voiko parempaa toivoa! Tekeminen oli teknisesti hyvää (vaikka ainahan jotain viilattavaa löytyy, kun on kyse tokosta) mutta vireen puolesta loistavaa! Mistiä ei haitannut, vaikkei palkkaa tullut eikä sen vire laskenut kertaakaan. Se selvästi vaan nautti tekemisestä ja työnteosta kuten kunnon työ- ja harrastuskoiran kuuluukin. :) Se ei häiriintynyt tai paineistunut yleisöstä, koepaikasta, liikkurista tai mistään muustakaan. Mitään muuta ei ollut Mistille sillä hetkellä olemassa kuin hän, minä ja toko. Välissä se saattoi vilkaista ympärilleen (mm. liikkestä seisomisessa, kun se oli paikoillaan ja minä olin palaamassa sen luokse), mutta ei sitä silti yleisö paljon kiinnostanut. Se keskittyi olennaiseen ja oli niin pirun innoissaan, seuraamisessakin se näytti lähtevän lentoon. :D

Mä en edes tehnyt ennen meidän suoritusta mitään kovin ihmeellistä. Leikittiin vähän vetoleikkiä (= kiskottiin hihnaa), jonka jälkeen mentiin kehään. Se ilmeisesti riitti vireen nostatukseksi tai sitten Mistin vire nousi ihan itsekseen koko koetilanteesta. Saattoihan se luulla, että meitä odotti taas agilitykisat, mutta ilmeisesti pettymys ei ollut kovinkaan suuri, kun piti sitten tokoilla niin antaumuksella. ;)
Ylipäätään taidettiin toimia aika hyvin koepäivän aamuksi... Mentiin koepaikalle kahdeksan maissa, kun koe alkoi yhdeksältä. Käytiin heti ensi töiksemme 20 minuutin aamulenkki, jonka jälkeen käytiin ilmoittautumassa ja katsastamassa koepaikka. Harjoiteltiin hallissa myös sivulta maahanmenoa paikkamakuuta ajatellen ja Misti meinasi haukahdella siinä. Tehtiin muutama toisto tuota myös luoksepäästävyysrivissä, mutta harmillisesti itse paikkamakuussa tarvittiin tuplakäskyt. Oli itse asiassa melko lähellä nollaantua koko paikkamakuu, jos olisi pitänyt kolmatta kertaa käskyttää, viuh! Silloin olisi napsahtanut kakkostulos, tosin hyvä sellainen. Sitten Misti oli autossa ennen kuin oli paikkamakuu. Meidän suoritusvuoro oli jo toisena, kun yksi koirakko oli pois, joten ei tarvinnut odotella ja hermoilla kovin kauan. Nuo olivat varmasti ihan hyviä tapoja toimia ennen koetta, joten samoin toimin varmaan jatketaan!

However, hyvä aloitus tokon uudelle aikakaudelle, koska nyt saatiin uutta motivaatiota jatkaa tätäkin lajia. Itse asiassa niinkin paljon, että meillä on seuraava koe tasan kahden viikon päästä. Ilmoittauduin vielä alokkaaseen, koska voi olla hyvä idea saada lisää kisakokemusta ja varmuutta, kun ei ole vielä liian vaikeata. Toki Misti osaa avoimen luokan liikkeet hyvin, mutta vähän on vielä viilattavaa. Katsotaan miten seuraava koe menee ennen kuin tiedän haetaanko koulari vai siirrytäänkö avoimeen.

Olen siis ihan tajuttoman onnellinen ja ylpeä sekä Mististä että itsestäni. Olen kuitenkin itse kouluttanut Mistin, joka on ensimmäinen harrastuskoirani, joten on vaikea kuvitella, että meillä meni noin upeasti. Ensimmäiseen kokeeseen verrattuna Misti oli aivan kuin eri koira! Arvostin tätä tokotulosta enemmän kuin meidän ensimmäistä nollaa agilityssä ja tämä onkin meidän uran kohokohta. Ei sillä, että toko olisi välttämättä agilityä vaativampi laji, ei se mielestäni ole, mutta kun meidän ykköslaji on agility ja ollaan tokossa kärsitty välillä vireongelmista. Ja kun ottaa huomioon sen kuinka vähällä toko on viime aikoina ollut ja ollaan treenattu vaan yksiksemme. Torstaina tosin käytiin Tessan kanssa tekemässä kenraalit, jotka meni myös hyvin. Kylläpä oli mahtavaa katsella meidän suoritusta videolta, hienolta se näytti. :) Sydäntä lämmitti myös se, kun meidän suoritukselle taputettiin ja pari kisaajaa kävi sanomassa, että meillä meni tosi hienosti. Niin meillä meni <3 Sijoituttiin siis toiseksi ja saatiin 10 euron Mustin ja Mirrin lahjakortti sekä tietenkin kunniapalkintoruusuke. Tuomari oli kuulemma sanonut, että varmaan ikinä ennen ei ole ollut alokasluokassa näin kovaa tasoa mitä eilisessä kokeessa oli. Kova tosiaan oli taso ja hyviä suorituksia nähtiin. Taisi tulla pari kakkostulosta ja loput olivat sitten ykkösiä. Linja oli tiukka ja kaikki pisteet olivat ansaittuja, mikä tuntuu erityisen hyvältä. Mitään säälipisteitä ei todellakaan herunut, vaan tuomari arvosteli varsin tiukasti. Rokotti pienemmistäkin kauneusvirheistä. Siksikin tuntuu huikealta, että saatiin tiukalta tuomarilta noin korkeat pisteet. :) Voisin mennä ilman muuta samalle tuomarille uudestaan!

Sitten vielä video kokeesta:


Ei muuten oltu tänään Kajaanissa agilitykisoissa, vaikka sinne oltiin ilmoittauduttu. Ensinnäkin siksi, että kukaan muu meidän seurasta ei lopulta päässytkään sinne, vaikka tosi moni oli ilmoittautunut. Oli silmätulehdusta, jalkakipua, juoksuja... Mulla ei huvittanut lähteä yksin ja maksaa kalliita bensoja yksinään. Eikä me oltaisi kyllä jaksettukaan, oltiin molemmat eilen ihan naatteja! Herättiin lauantaina neljältä ja sama homma olisi ollut sunnuntaina, turhan rankkaa siis. Pitää ajatella sekä omaa että koiran henkistä ja fyysistä hyvinvointia. ;) Kyllä noita agilitykisoja taas tulee! 

8 kommenttia:

  1. Hieno tulos, paljon onnea! Tuosta saa jo vähän aikaa leijua pilvissä :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa Emmi! Saatkin nauttia. Nyt olitte valmiita kokeeseen ja hienon tuloksen nappasitte. V.Kinnunen on tarkka tuomari ja joka piste on ansaittu! Sieltä ei armopojoja tipu, vaikka olisikin aloluokka.
    Olen tosi iloinen puolestasi.Nyt vain lisää ja on se tokokin kivaa!

    VastaaPoista
  3. Jee! Huippu hienoa! Oli kiva nähdä videolta teidän menoa.

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon hienoista pisteistä ja ennen kaikkea noin hyväntuulisesta suorituksesta! Kiva lukea että nyt on ihan eri ääni kellossa. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan huikeen paljon onnea!! Upea suoritus ja lämmittää ihan sikana mieltä lukea sun kirjoitusta aiheesta. Kirsikkana kakun päällä toi kommentti agikisojen väliin jättämisestä. ;) Ihan niin kuin olisit saanut saanut ravistettua pois jonkun "apinan selästä" ja nyt kaiken kaikkiaan voi rennommin suhtautua harrastamiseen. Todella hienoa! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea super hienosta tuloksesta! :)

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! :) Hieno suoritus!

    VastaaPoista
  8. Kiitos onnitteluista! Vaikka kyseessä onkin "vain" ALO1, on se meille työvoitto :)

    Sabina, se apina saattaa vielä kivuta takaisin selkään, kun on minusta kyse ;) Mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että tietty painolasti on pudonnut harteilta, kun saatiin tokossa aikaiseksi hyvä koe ja onnistuttiin tavoitteessa.

    VastaaPoista