keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tokoa ja Nätöä

Tänään oltiin Mistin kanssa näyttelytreeneissä hyvässä koiraseurassa. Meitä oli paikalla 7 koirakkoa ja treenit oli ihan itseohjatut ilman sen kummempaa opastusta. Oltiin myös itse ne järjestetty ja ajasta/paikasta sovittu, koirakerholla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Tuntuu kivalta, kun oma-aloitteisiin treeneihin tulee noinkin monta koiraa omistajineen. Kun vaan itse on aktiivinen niin jotakin voi saada myös aikaan :) Oikeastaan minä olin eräässä yhteisössä kysellyt mahd. treenejä ja sieltä löytyi onneksi muitakin innokkaita. Kiitokset kaikille asian osaisille!
Siispä kokoonnuttiin koulun kentälle. Paikalla oli meidän lisäksi aussie, cockeri, 2 x mittelspitz, karjalankarhukoira ja suomenlapinkoira. Moni noista oli vielä pentuja, joille tuontapaiset treenit tulee tosiaan tarpeeseen kuten meillekin Mistin kanssa. Alussa hain Mistiin vain kontaktia ja otin vähän tokoa. Alkuun tyttöä ei voinut vähempää kiinnostaa, katseli vain uteliaana muualle. Pian se alkoi kuitenkin kiinnostua minusta ja koulutusherkuista. Saatiin aikaiseksi jopa kunnon seuruuta ja Misti teki liikkeet oikein iloisesti ja kiinnostuneesti. Se otti kontaktia jopa itse! Olin hurjan tyytyväinen Mistiin kuinka hienosti se teki ja keskittyi. Toivottavasti sama meno jatkuu ja se kiinnostuu treenaamisesta myös häiriössä. Tämä on tietenkin elintärkeää, jos aiotaan tulevaisuudessa myös kisoihin.
Harmi vaan kun meidän hyvin alkuun päässeet treenit keskeytyi kauheaan ukkoskuuroon. Kaatosade ei koiraihmisiä lannista, mutta kun vielä se helvatan ukkonen! Ehdittiin treenata hikiset 15 minuuttia, kun kaikki hipsutteli autoilleen ja kotia kohti. Niin tyypillistä ja kyllä sapetti! Uudet treenit on tosiaan jo suunnitteilla ja toivon mukaan jo ennen sunnuntaita. Ja Marjon ja Meten kanssakin mennään ehkä huomenna tai perjantaina treenaileen.

Itse näyttelyjutut meillä meni senkin edestä sitten ihan penkin alle. Juostiin kehää ympäri ja sain enimmäkseen vetää Mistiä perässä. Siinä juostessa tyttöä kovasti kiinnosti muut koirat ja yritti niiden luo vetää. "Tuomarin" kopeloinnin ajan Misti ei pysynyt ollenkaan paikoillaan, kyyristeli vain ihmeissään ja yritti istumaan. Oli vaikea yrittää saada se seisomaan ryhdikkäänä, jotta tuomari olisi saanut tutkia sen kunnolla. Tarvitaan Mistin kanssa siis rutkasti näyttelykokemusta ja siihen liittyvää harjoitusta, eihän tästä muuten tule yhtään mitään.

Siitä puheen ollen, me mennään sunnuntaina Rovaniemelle misseilemään paikalliseen mätsäriin. Alunperin oli tarkoitus mennä vain moikkailemaan Saaraa ja Tuike-bortsua, mutta Saara sai meidät ylipuhuttua mätsäriin :D Toisaalta se sattuikin ihan sopivasti, kun siitä kahden viikon päästä häämöttää ensimmäinen virallinen näyttely, Kokkolan ryhmis (hui!). Mätsäri on mitä parhainta treeniä virallista koitosta varten. Lisäksi paikalle tulee Mistin kanssa päivälleen saman ikäinen Peppi-bc, jonka elämää olen blogin kautta seurannut alusta alkaen. Kiva siis päästä näkemään millainen tyttö Peppi oikein on :) Myös tytön sisko Hilla saattaa ilmaantua paikalle. Molemmat ovat siis Weekasin kasvatteja. Olisi mahtavaa nähdä useampi bortsu saman päivän aikana, voihan siellä olla vielä lisääkin!
Rovaniemen reissussa tulee lyötyä kolme kärpästä yhdellä iskulla: mätsäri, bc-treffit ja autoilu. Misti on vähän huono autokoira joten sitäkin tulee samalla treenailtua. Tuleva Kokkolan matka on aikamoisen pitkä ja stressaava Mistille, joten autoilu ei ole yhtään pahitteeksi. Ja Kokkolassa tulee taas nähtyä paljon bortsuja ja ennen kaikkea Mistin sisaruksia, jippii!

Tokoa tehdään kotona päivittäin. Seuruu on jo oikein hyvää ja kyllä ne tiiviit käännöksetkin sieltä pikkuhiljaa tulee. Kosketusalusta sujuu, lähetän Mistin jo muutaman metrin päästä koskemaan alustaa, naksaus ja käsky maahan. Maahan joudun tosin käskyttämään vielä läheltä, mutta alustalle menee kaukaakin. Kaukoja, paikallaoloa, liikkeestä pysähtymistä, perusasentoa treenataan sekä turhanpäiväisiä temppuja. Laskin tuossa, että M osaa tällä hetkellä noin 20 erilaista liikettä/temppua: istu, maahan, seiso, tänne, seuruu, katsekontakti, paikka, perusasento, nouto, i-m-s-vaihdot, kosketusalusta (lopullisena tavoitteena ruutu), jalkojen ali pujottelu, seuruu jalkojen välissä sekä ns. väärin päin, oveen koputus, kuono kuppiin, pallonvieritys, molemmat etutassut sangon päälle, voltti, liikkeestä pysähtyminen... Olikohan vielä muuta. Itse olen hurjan tyytyväinen siihen mitä ollaan saatu aikaan ja Misti on todella oppivainen tapaus :) Sille ei tarvitse vääntää asioita rautalangasta vaan hoksaa aika pian mistä on kyse ja tarjoaa asioita itsekin. Esim. oma-aloitteisesta luoksetulosta palkitsen joka kerta, hyvä että Misti itse hakee kontaktia ja oikeata toimintoa. Treenikuvia meillä vain on valitettavan vähän, kun ei ole ketään kuka kuvaisi :( Ehkä tähänkin asiaan tulee muutos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti