"Call it magic, call it true"

Mistin siskolla todettiin muutama päivä sitten epilepsia. Asia tuli todellisena yllätyksenä, sillä en olisi uskonut tässä pentueessa epilepsiaa esiintyvän. Sairaus on myös melko harvinainen bordercollieilla eikä pentueen suvussa ole epilepsiaa tavattu, joten mysteeriksi jäänee mistä kaukaa tuo kumpuaa. Luonto on arvaamaton ja armoton - vaikka kuinka yrittäisi tehdä jalostusvalinnat viimeisen päälle, voi jokin aivan odottamaton asia pentueeseen pompsahtaa. Toivotaan kovasti, että Mistin systerin epilepsia pysyy lievänä ja etteivät pentueen muut koirat siihen sairastu. Epilepsia puhkeaa yleensä vuoden-parin iässä, joten yllättävän myöhään se tässä tapauksessa tuli. Hiukan tietenkin pelkään, että Mistikin tuon kammotuksen riesakseen saisi, mutta toivottavasti luonto on meille armollisempi... Mainitsen asiasta siksi täällä blogissa, että joku mahdollisesti pentueen lähisukulaisia jalostukseen suunnitteleva osaa ottaa sairauden riskin huomioon ja on tietoinen tästä tapauksesta.

Täten heitän viimeisetkin haaveet Mistin pennusta romukoppaan. En ole sitä koskaan ääneen sanonut, mutta olen jo jonkin aikaa unelmoinut Mistin tyttärestä. Tuo koira miellyttää minua päivä päivältä enemmän ja olisin voinut siitä pennun itselleni ottaa. Ja mikä parasta, olisin saanut valita itseäni miellyttävän uroksen ja teettää omien mieltymysteni mukaisen bordercolliepentueen. Olin jo löytänyt mieluisen ja Mistiä sopivasti täydentävän uroksen ja pienessä mielessäni miettinyt, millaisia koiria yhdistelmästä mahdollisesti syntyisi. Sen verran voin kertoa, että uros olisi ollut työlinjainen, keyven turkin ja rakenteen omaava yksilö, joka olisi luonteensa puolesta Mistille ainakin alustavien päätelmieni mukaan sopinut. Uros oli aivan mainioita koiria tuottaneen kennelin kasvatti, terveestä ja toimivasta suvusta, jonka lähisukulaiset olivat niittäneet menestystä useissa eri lajeissa. Uros itse oli melko isokokoinen, joka olisi ollut pienelle Mistille siksikin passeli valinta. Pentueesta olisin odottanut sopivalla turkilla ja kevyellä rakenteella varustettuja koiria, joilla olisi ollut mm. miellyttämishalua, vilkkautta, taisteluhalua, suurta työskentelymotivaatiota- ja halua sekä tasapainoista luonnetta ja hyviä hermoja. Uros olisi tuonut Mistiin enemmän kovuutta, vilkkautta, sähäkkyyttä ja nopeutta sekä kompaktia turkkia ja rakennetta mutta vähemmän terävyyttä ja puolustushalua. Uros olisi tuonut pentueeseen myös entistä enemmän taisteluhalua sekä hyvää toimintakykyä. Näin asiat olisivat parhaimmillaan menneet ja ns. täydellisimmillään pentueesta olisi voinut tulla aikas mielettömiä harrastus- ja kisakoiria, joten kyllähän tuo yhdistelmä minua kiehtoi - valehtelisin, jos väittäisin muuta. 

Tosin pentue olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta ilman tätä epilepsiatapaustakin, sillä minua olisi kovasti arveluttanut lähteä näin suuren luokan projektiin ilman kummoistakaan kokemusta. Enkä ole sitten loppujen lopuksi kuitenkaan varma, onko Misti jalostusyksilö, vaikka se onkin mielestäni aivan mahtava koira ja olisin enemmän kuin mielelläni siitä pennun itselleni seuraavaksi treenikoiraksi ottanut. Se oma kullanmuru kun ei välttämättä aina ole se täydellinen jalostusyksilö ja pentueen toteuttaminen täytyy miettiä myös pidemmällä tähtäimellä, eikä asettaa ensisijaiseksi kriteeriksi sitä, että saa yhdistelmästä uuden koiran itselleen. Lisäksi pelkäsin sitä, löytäisinkö kaikille pennuille sellaiset todella kokeneet ja aktiiviset kodit, koska ensimmäiseksi koiraksi tai harrastelu- tai touhuilutasolle en pentuja olisi missään nimessä myynyt.

Joten mitä luultavimmin haave Mistin pennuista olisi jäänytkin vain haaveeksi - epilepsiapommi vain laittoi lopullisen pisteen ajatuksella leikittelylle, ja täten Mistiä ei koskaan tulla käyttämään jalostukseen. Haluaisin kyllä olla kasvattaja jonain päivänä, sillä minulla on selvä visio siitä, millaisia koiria kasvattaisin. Mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että käsissäni oikeasti olisi kunnon jalostusyksilö - keskivertoa parempi yksilö näin lyhyesti sanottuna - sillä en koskaan haluaisi olla löyhän kasvatusmoraalin omaava kasvattaja enkä sellaiseksi tulla. Kritisoin jo nytkin mielessäni melkein kaikkien kasvattajien toimia ja löydän Suomen maasta vain muutaman hyvän kasvattajan, joilta pennun huolisin. Seuraavan koiran löytäminen voi siis olla varsin pitkä projekti, mutta kun se oikea jonain päivänä löytyy, on etsintä ollut sen arvoista - niin kuin aikoinaan Mistiäkin etsiessä. En siis kylläkään tällä hetkellä etsi pentua, mutta toki jatkuvasti seuraan mitä maailmalle tuotetaan. Valitettavan usein en pidä näkemästäni, mutta minkäs pieni ihminen sille mahtaa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia, kun mitään ei kuitenkaan ole tehtävissä. Täytyy vaan toivoa, että ostajat ovat valveutuneita. Toistaiseksi en ole nähnyt merkkejä siitäkään - surullista. Ja nyt en siis puhu mistään pentutehtailijoista, vaan ainoastaan muuten huonommista kasvattajista, joiden kasvatusmoraali on muutaman pentueen myötä löystynyt tai jotka vain teettävät pentueita ilman sen suurempia tavoitteita tai mietintöjä pentueen vaikutuksesta vaikkapa rodunjalostukseen. Pennut on tehtävä, kun käsissä kerran on se A-lonkkainen, nippanappa luonnetestin läpäissyt narttu, jolla saattaa olla oikein tokotuloskin. Toki tuloksettomatkin koirat voivat olla erinomaisia jalostusyksilöitä, mutta seuraamissani tapauksissa tästä ei ole ollut kyse. En usko koiran olevan keskivertoa parempi yksilö, jos se on laukausaltis tai jos sillä on pieni toimintakyky ja taisteluhalu tai hermot prakaavat. Tai jos sen kaikki sisarukset ovat laukausalttiita tai heikkohermoisia. Tai jos koira kyyristelee peloissaan agilitykisoissa eikä syty radallakaan millään lailla. Minun silmissäni ne eivät jalostusyksilöitä ole, joku toinen voi olla eri mieltä. Sama koskee tietenkin myös uroksia yhtä lailla kuin narttuja.

Lyhyesti listattuna, millainen on minun mielestäni hyvä kasvattaja.

Hyvä kasvattaja EI:

- käytä ääniherkkää tai luonnetestiä hyllyttänyttä koiraa
- käytä urosta, jota ei ole livenä ennen astutusta nähnyt (ulkomaisia uroksia voidaan pitää poikkeuksena)
- yritä kovia tuloksia tahkonneella uroksella paikata oman narttunsa tuloksettomuutta, jotta pentue näyttäisi aavistuksen paremmalta
- käytä pelkkää kotikoiraa, koska silloin harrastus- ja kisakoiran ominaisuudet jäävät helposti pimentoon
- käytä matalan työskentelyvireen omaavaa koiraa, koska bordercollien kuuluu syttyä tekemiseen
- käytä koiraa, joka on heikkohermoinen, ylipehmeä, aggressiivinen, arka - tätä perussettiä
- käytä koiraa, jonka lähisuvussa on OCD:ta tai muuta perinnöllistä sairautta
- selittele, että tulokseton koira on oikeasti jo HK3:sen ja EVL1:sen tasolla, vaan hankkii ne tulokset sitten todisteeksi siitä
- siemennä ensikertalaista narttua tai turvaudu siemennykseen, kun luonnollinen astutus ei onnistu esimerkiksi koirien osaamattomuuden tai haluttomuuden vuoksi
- astuta alle 2-vuotiasta narttua
- teetä nartullaan monta pentuetta, ellei se todella ole aivan huippuyksilö kaikin puolin
- piilottele koiriensa tai kasvattiensa huonoja tuloksia tai luonnetestihylsyjä, vaan uskaltaa laittaa nekin sinne kotisivuille ja olla rehellinen ja avoin
- teettele pentuja kauhealla vimmalla, koska käsissä on kiva koira, vaan jää miettimään pentueen kauaskantoisia vaikutuksia esimerkiksi rodunjalostukseen ja listaamaan pentueen hyvät ja huonot puolet ja siten päättämään onko yhdistelmä todella toteuttamisen arvoinen tai koirat todella jalostukseen sopivia yksilöitä

- toista samoja virheitään tai väenvängällä teetä nartullaan toista tai kolmatta pentuetta, vaikka edellisetkään eivät ole olleet kummoisia, vaan ymmärtää milloin on aika lopettaa tai milloin ei ole syytä aloittaakaan

- keksi tekosyitä heikoille tuloksille tai tapahtumille, vaan uskaltaa myöntää menneensä kasvatustyössään metsään

Siinä jotain mitä miettiä.

Normieloa

Meille ei kuulu normaali elämää kummempaa. Agility on tällä hetkellä tauolla, kun ei olla päästy vielä ulos treenaamaan eikä meillä ole enää maneesille vuoroja. Ollaan jo reilu viikko taukoiltu eikä loppua toistaiseksi näy - kaikki riippuu siitä, milloin saadaan siirrettyä esteet kentälle. Viikko sitten torstaina oli viimeiset hallitreenit, jolloin tehtiin pitkästä aikaa hyppytekniikkaa. Mistille tehtiin kasvavaa sarjaa ja korkeussarjaa, joissa molemmissa saatiin onnistumisia niin että Misti eteni seuraavalle hypylle ilman suurempia sipsutteluja. Välillä se hyppäsi paremmin ja ilman turhia väliaskeleita, mutta välillä neiti taas otti niitä ylimääräisiä laukka-askelia. Joten hyvin vaihtelevasti meni, mutta ei Misti ihan onneton hyppääjä mielestäni ole. :)

Tokoa ollaan kuitenkin treenailtu suhteellisen aktiivisesti ja voin ilokseni kertoa, että luoksetulo alkaa näyttää jo oikein hyvältä. Vaihdoin maahanmenoon napakamman "down"-käskysanan, joka on itse asiassa meidän alkuperäinen maahanmenokäskysana. Misti menee jo oikein hienosti ekasta käskystä maahan, mutta maahanmeno voisi olla toisinaan nopeampi. Pääasia on kuitenkin se, että Misti painuu hyvin maahan. Se myös erottaa hyvin maahanmenon ja pysähtymisen, vaikka teen niitä sekaisin. Vauhtia voisi koko liikkeessä olla himpun verran enemmän, vaikkakaan käsittääkseni voittajassa ei vauhdilla ole enää niin suurta väliä.
Ollaan tehty myös kaikkia muita voittajaluokan liikkeitä, joista kaikki ovat oikein hyvällä mallilla, mutteivät vielä aivan valmiita. Niistä on tässä vaiheessa turha raportoida enempää, kunhan itse tiedän missä mennään.

Tälle keväälle ollaan tehty jo parit jälkitreenitkin! Mistille olen tehnyt muistaakseni kaksi jälkeä, jotka ovat olleet vain noin sadan metrin mittaisia. Jäljillä on ollut kuitenkin kulmia ja kahdenlaista maastoa, peltoa ja metsää. Hyvin Misti jäljestää, vaikken olekaan aina täysin varma pysyykö se koko ajan jäljellä. Kaikki välipalkat ovat kuitenkin joka kerralla löytyneet, ja Misti on edelleen varsin motivoitunut jäljestäjä. Helmille olen tähän mennessä polkenut yhden lyhkäisen jäljen.
Tänään piilotin Mistille myös muutaman esineen metsään ja kivasti pikkuneiti ne sieltä bongasi. Esineruutu/esine-etsintä on kyllä hauska aktivointimuoto koiralle ja Mistikin tuntuu tykkäävän. :)

Muuten ollaan vaan lenkkeilty, ja onpa ollut mahtavaa päästä metsään kävelemään pitkän talven jälkeen. Täällä tosin on vieläkin jonkin verran lunta, mikä edelleen rajoittaa lenkkeilymahdollisuuksia, mutta kyllä ne tuosta sulavat! Koirat nauttivat keväästä täysin rinnoin: Helmi haistellen tuulen tuomia hajuja ja loikoillen kevätauringon alla, Misti taas metsästäen myyriä ja tehden päättömän näköisiä pyrähdyksiä pellolle sekä lintujen jahtaamisen että itse elämisen ilosta. Koirat ne tulevat niin pienestä onnelliseksi. :)

Yllätysmenestyjä

Tänään oli siis Posion ryhmänäyttely, jossa tytöistä yllättävästi toinen veti pidemmän korren...

Ensin oli esiintymisvuorossa Misti kilpaillen avoimessa luokassa yhdessä viiden muun nartun kanssa. Misti esiintyi oikein nätisti, pönötti seistä kohtalaisen mukavasti vapaasti seisottaen ja käyttäytyi täysin moitteettomasti. Ravasi kivasti ja häntä komeasti pystyssä, mutta tuohon hännänkantoon en ole puuttunut. Kantakoon sitä korkealla jos tahtoo, sillä niin väliä ole. Tuomarina oli Lena Danker ja arvostelu kuului näin:

"3,5 v. narttu jolla hyvät mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Purenta ok. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä rintakehän muoto, mutta turhan pitkä(?) lanneosa. Jyrkkä lantio. Sopiva luusto. Liikkuu riittävällä askelpituudella, mutta häntä nousee selkälinjan ylle. Miellyttävä luonne." 

Tuloksena AVO-EH ja ilman luokkasijoitusta.

Komeasti tuo häntä - ei tosin ihan niin kuin oli tarkoitus...

Sitten kiireellä koiraa vaihtamaan ja karhukoirakehälle odottelemaan. Helmi kilpaili siis veteraaniluokassa, oli luokkansa ainoa koira ja karhukoirista esiintymisvuorossa aivan vihoviimeisenä. Helmi esiintyi aivan mielettömän kauniisti, näyttävästi ja eloisasti! Mummokoira seisoi ryhdikkäänä häntää heiluttaen ja silmiin tuijottaen. Välillä se meinasi istua, mutta pysyi kuitenkin aina kohtalaisen kauan seisaallaan, kunhan sille muisti syöttää namia riittävän tiuhaan tahtiin. Helmi seisoi myös täysin vapaasti, siinä se minun edessä napotti seistä. :) Jos Helmi seisoi kauniisti niin se liikkui ehkä vieläkin kauniimmin. Voi miten sen askel olikaan kevyt ja vaivaton! Näyttävää ravia, Hömppis otti kunnolla estradin haltuun. ;) Helmin kanssa oli niin kiva mennä, seisottaa sitä ja juosta sen kanssa kehää ympäri. Tuomari Jari Fors taisi olla samaa mieltä ja tykätä Helmistä, sillä tämä saneli mummokoiralle oikein hienon arvostelun: 

"Mustavalkoinen 8/9, keskikokoinen. Oikeat mittasuhteet. 11 v. erittäin hyvin ryhtinsä ja kuntonsa säilyttänyt veteraani. Hyvä pää ja korvat. Tummat silmät. Hyvä kaula ja selkä. Vatsaviiva nousee hieman liikaa. Hyvät raajat. Hieman korkea hännän asento. Hyvä turkki. Kevyt, tehokas liike. Esiintyy ja esitetään erittäin hyvin." 

Helmi sai ERIn ja ainoana koirana voitti luokkansa saamatta kuitenkaan SA:ta. Myöhemmin Hemuli pääsi Paras veteraani-kehään yhdessä vetsku-uroksen kanssa. Taas Helmi esiintyi edukseen ja hetken päästä tuomari valitsi Helmin rotunsa parhaaksi veteraaniksi. Vitsit miten hienosti!

Lopputuloksena siis VET-ERI1 ROP-VET.

Olin todella yllättynyt Helmin hienosta menestyksestä, sillä ajattelin sen saavan korkeintaan EHn. Mutta ilmeisesti Helmi vain paranee vanhetessaan. ;) Toki se esiintyi paljon paljon paremmin kuin silloin nuorempana - ja minä myös osasin esittää sitä paremmin kuin joskus kymmenvuotiaana.

Eipä päästykään lähtemään aivan heti kotiin, kun tottahan toki meillä piti jäädä kaikkien rotujen yhteiseen veteraanikehään, joka oli vasta iltapäivällä. Siinä siis muutama tunti odoteltiin (tylsistyttiin), kunnes mentiin vielä kerran kehään Helmin kanssa. Tällä kertaa ei enää menestystä tullutkaan, vaan saatiin ensimmäisen juoksukierroksen jälkeen lähtöpassit. Mutta tulipa näyteltyä oikein koko rahan edestä, kun näyttelyssä kerran oltiin. ;) Helmiä voisi käyttää toistekin veteraanikehässä, mutta en jaksa ajella minnekään näyttelyyn. Olisin voinut käyttää sitä Kuusamossa näyttelyssä kesällä, mutta tänä vuonna sitä ei ilmeisesti täällä olekaan. Sitä paitsi Helmin rokotukset vanhenee viikon päästä enkä välttämättä rokota sitä enää ollenkaan. 11-vuotias koira on saanut elämänsä aikana jo niin monet rokotukset, että luulisi sillä olevan jo riittävän hyvä vastustuskyky kaikelle.

Melko tylsä päivä ja turhan paljon odottelua, mutta saatiin se mitä lähdettiin hakemaan ja hieman enemmänkin. Todennäköisesti ei käydä enää jatkossa näyttelyissä. Mistin osalta ainakin taisi olla ensimmäinen ja viimeinen näyttely. :D Mistillä on nyt siis näyttelytulos plakkarissa ja Helmilläkin joku palkinto elämänsä varrelta. :D Ja pääsipähän Hemppakin kerrankin johonkin mukaan ja harrastamaan rakastamaansa autoilua. Helmi oli ihan elementissään kehässä, joten hyvä, että sekin pääsi loistamaan ja tekemään jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.
Olin muuten ihan ällistynyt, kuinka nätisti Helmi osasi käyttäytyä. Se ei räyhännyt yhtään kertaa kenellekään, ohitti kaikki koirat kauniisti eikä välittänyt niistä tuon taivaallista. Siellä se nätisti pujotteli ihmis- ja koirapaljoudessa ja oli ihan superisti. <3 Enimmäkseen Hemppa vaan seisoskeli paikoillaan ja oleskeli rauhassa, siis Helmi! Helmi on aina ennen rähissyt muille koirille koko ajan, mutta tänään ei kuulunut yhtä ainutta murinaa! :O Mitähän tämän totaalimuutoksen takana on, milloin se on tuollaiseksi mallikansalaiseksi muuttunut? Tänään oli jopa helpompaa mennä Helmin kanssa niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin - Misti veti kaikkien luokse ja halusi tutustua ihan kaikkiin, ärsyttävän yltiösosiaalista.

Sipsutusta ja seisotusta

Ollaan jouduttu viime aikoina hieman harjoittelemaan näyttelyjuttuja viikonloppua varten. Tympeetä hommaa sekä koirien että minun mielestä. Mistillä ahdistaa, kun yritän asetella sitä paremmin seisomaan ja se yrittää hilautua kauemmaksi. Siispä yritän nyt seisottaa sitä vapaasti, koska silloin koira ei näytä niin lyödyltä ja Mistihän suostuu kyllä sitten seisomaan paikallaan. Mitä taas tuohon "sipsutteluun" tulee, niin Misti ravaa ihan tyydyttävästi, mutta vasemmalla puolellani ollessaan se yrittää seurata eikä siten katso eteenpäin. Tokokoira mikä tokokoira. Viikonlopun tavoitteena kuitenkin se EH, kun Misti kerta oikein näyttelylinjainen on.

Helmi taas seisoo kovin vaihtelevasti paikoillaan. Välillä se seisoo ihan näpsäkästi omikseen, mutta yrittää yleensä jossain vaiheessa joko istua tai pomppia minua vasten saadakseen namia. Siispä joudun todennäköisesti pitämään sitä paikoillaan maasta käsin - tosin siinäkin Helmiä hotsittaisi vähän ajan päästä istua. Joudun ehkä jättämään namit taskuun, sillä kaivaessani niitä esiin Helmin ilme muuttuu ja se alkaa kytätä nameja ja vaihtaa asentoaan. Juoksutus on mummokoiran kanssa hivenen haasteellista, sillä Helmi meinaa herkästi laukata taikka pomppia. Minun täytyy juosta suht hitaasti, jotta pysytään ravissa mutta pomppimisille en mahda oikein mitään. Mitä lie kengurubensaa tankannut tuo mummukka itseensä, kun on niin pomppivainen. Helmi kyllä sinänsä tykkää nätöjutuista ja on innoissaan tekemisestä. Hurjan aktiivisesti ja innokkaasti se esiintyy - ei uskoisi, että Hemppanen on veteraaniluokassa. :) Helmille toiveena myös EH, koska se on sen joskus saanut ja koska mummukka on hurjan kaunis koira. Saa nähdä mitä tuomari tykkää tuollaisesta jo ehkä "vanhan mallisesta" karhukoirasta.

Yh, ei yhtään huvittaisi lähteä mihinkään näyttelyyn lauantaina, mutta no can do - mitäs ilmoitin tytöt sinne. Ja jos takatalvi vielä jatkuu ja lunta satelee, niin nice one - ja kun näyttely on tietty ulkosalla.

Vähän ollaan treenailtu tokoa ja ihan niitä samoja juttuja kuin aiemminkin. Ei hirveästi mitään raportoitavaa, joten ilmeisesti ei olla sitten oikein edistyttykään. :D Käytiin sunnuntaina Tessan kanssa tokoilemassa ja Misti otti joissakin liikkeissä melko paljon häiriötä Tessan koirista, jotka treenasivat samaan aikaan. Luoksetulo ainakin meni ihan plörinäksi, mutta esimerkiksi seuruu ja tunnari onnistuivat hyvin. Liikkeet, joissa Misti työskenteli itsenäisesti, olivat sille hankalia ja Möösis meinasi olan takaa kyttäillä toisia koiria. Ruutu vieraassa paikassa onnistui muuten kivasti, mutta Misti alkoi haistella ruudussa eikä se huomannut sille heittämääni palloa, joka sitten vieri pientä mäkeä alas suoraan vesiojaan. Misti the hienoneiti ei tietenkään suostunut palloa hakemaan, Tessan koira vahingossa upotti sen ja lopulta minä jouduin kahlaamaan jorpakkoon muovipussit jalassa enkä siitäkään huolimatta välttynyt kastumiselta, arrgghhh. Mitä hyötyä on palvelus(alttiista)koirasta, jos siitä ei ole apua todellisen tarpeen vaatiessa?

Agilityssä ollaan käyty kai kerran edellisten kisojen jälkeen. Mä olisin voinut mennä jokaisella treenikerralla sen jälkeen ja eilisellä ylimääräisellä vuorollakin, mutta kukaan muu ei ole mennyt, niin enhän mä sitten yksinkään voi mennä. Äh, ihan tyhmää. Kohta alkaa kesäkausi (siltä näyttääkin kun ulos katsoo...), joten maneesitreenit saattoivat ollakin sitten tässä. Ei jotenkin yhtään innosta lähteä ulos treenaamaan, en tiedä miksi, olen tykännyt olla sisällä.

Lenkkeilykään ei tällä hetkellä oikein onnistu, kun aika lailla ainoa mahdollinen lenkkeilypaikka on tie - ja sehän tarkoittaa pitkälti hihnalenkkejä, jotka eivät ole erityisen rentouttavia Mistin vetäessä ja kytätessä autoja ojassa. Silti olen muutaman kerran uskaltautunut vanhoille kelkanjäljille kävelemään, vaikka se onkin vähän sellaista kahlaamista ja sipsuttelua.

Misti toivottelee hyvää vappua ja aikoo lähteä peruukki päässä näyttelyyn - ihan vaan piruuttaan.

Sanonta kävi toteen

Eilen siis kisattiin hyvissä puitteissa ja kivoissa meiningeissä Rovaniemellä kahden agilityradan verran. Kisat pidettiin hienossa jalkapallohallissa, jossa oli paljon tilaa esimerkiksi lämpätä koiraa juoksemalla edestakaisin. Oli sen verran mukavat olosuhteet, että voisinpa mennä Rolloon toistekin kisaamaan! Tähän mennessä meidän kisatouhu on ollut kovin Oulu-painotteista...

Tuomarina toimi Harri Huittinen. A-rata taisi olla täsmälleen samanlainen ykkösten toisen radan kanssa, joten tiedossa oli suoraa ja vähemmän suoraan = ei kiva. Jo alku haastoi radansuunnittelussa, kun siinä oli ensin suorassa linjassa hyppy ja pituus, jonka jälkeen käännös vasempaan keinulle. Rimaherkkä alku siis enkä osaa ohjata tuollaisia kohtia järkevästi. Muutenkaan mulla ei ajatus kulkenut rataa suunnitellessa yhtään - jotenkin en osannut suunnitella tuollaista mukamas helppoa ja yksinkertaista rataa meille niin ettei mitään äksidenttejä sattuisi. Onneksi Tessa neuvoi joissakin kohdissa miten kannattaisi tehdä ja mihin pikku juttuihin olisi syytä kiinnittää huomiota.
Alku"suora" meni meillä sitten puhtaasti, mutta hyllytettiin viidennellä esteellä tyrkätessäni Mistin väärään putkenpäähän. Tietenkään ei ollut tarkoituksena sitä sinne laittaa, mutta en ehtinyt Mistin ollessa keinulla asemoitua tarpeeksi hyvin ja selkeästi, jotta sen olisin oikeaan päähän saanut. Lisäksi keinu taisi olla vähän hätäinen ja Misti lähti muistaakseni jo minun liikkeestä matkaan. Muuten ihan jees rata, mutta pujottelun Misti jätti kesken. Otin kepit sitten ihan alusta ja sen jälkeen malttoi pujotella loppuun saakka.

B-rata oli sitten huomattavasti kivempi ja meille helpompi. Alku oli suoran sijaan mutkikkaampi, ja rata oli jonkin verran monipuolisempi jo ohjaustenkin suhteen. Tämän radan ohjausvalinnat tulivat paljon helpommin ja luonnollisemmin ja tiesin radan olevan meille A-rataa sopivampi. Alku oli meille helppo ja kiva, koska juuri tuon tyylisiä juttuja ollaan tehty treeneissä paljon. Ennen puomia valssasin, koska en uskaltanut takaaleikata juuri ennen puomia - viime kisoissahan Misti ei kestänyt sitä, vaan tuli puomilta pois. Tällä radalla oli yhtäläinen riski siihen, joten onneksi tajusin valssata, hyvä minä! Ekan putken jälkeen takaaleikkasin Mistin hypylle ja Möösis kääntyi nätisti oikeaan suuntaan, joten kyllä takaaleikkauksiakin voisi käyttää enemmän. Mielestäni ihan hyvä ja sujuva suoritus, joka oli myös virheetön, joten tuloksena 0 vp, LUVA ja sija 1/12 eli voitto. Aika -8 sekuntia ihanneajan ollessa 52 s.

Muuten olen tosi tyytyväinen Mistin tekemiseen, mutta ainoa mikä jäi vähän kaivelemaan on Mistin varovainen eteneminen kisoissa. Kuten olen useaan kertaan maininnut, treeneissähän Misti kaahaa jo menemään hurjan nopeasti ja hyppii hyvin. Kisoissa se kuitenkin edelleen hieman sipsuttelee mikä tekee siitä hitaamman, vaikka Misti pystyisi parempiin ja nopeampiin aikoihin. Rovaniemellä oli kumirouhe-tekonurmipohja, joka ei ollut liukas tai mitään, vaan tosi hyvä mennä ja juosta. Mutta uudella pohjalla Misti etenee varovaisemmin eikä se oikein uskalla kaahata. Toki on hyvä, että sillä on järki mukana ja se varoo satuttamasta itseään, mutta silti, sääli. Ehkä se alkaa mennä myös kisoissa lujemmin, jos vaan kisataan enemmän, vaikka treenauskin erilaisilla alustoilla voisi auttaa asiaa. Jos miettii omalle kohdalle, niin en minäkään uskaltaisi nurmella paahtaa, hyppiä ja kääntyillä yhtä reippaasti kuin hiekalla tai kivituhkalla, että sinänsä Mistin toiminta on oikein ymmärrettävää. Toinen syy voi olla se, että minä ohjaan Mistiä kisoissa jäykemmin ja liikun kankeammin sekä sipsuttelen itsekin. Treeneissähän minäkin monesti juoksen hullun lailla, mutta kisoissa taas pikkusievästi sipsuttelen. Ehkä Mistikään ei mene täysiä, kun ohjaajakaan ei mene. Kisoissa olen aina Mistiä edellä ja ehdin ohjaamaan sitä, mikä tuntuu hieman tyhmältä. Arvioin helposti myös Mistin nopeuden väärin ja oletan sen olevan nopeampi. Mutta kisavauhti on selvästi eri kuin treenivauhti. Kyllä Misti silti videolla näyttää nopeammalta kuin miltä se tuntui, hmm...

Muuten melko nättejä ratoja meiltä: ohjasin mielestäni ihan hyvin ja niin kuin olin suunnitellut, Misti ei hypännyt kertaakaan kovin pitkästi tai tehnyt turhan laajoja kaarroksia, meni juuri sinne minne ohjattiin JA mikä parasta, Misti ei pudottanut yhtään rimaa! Tuo on ihan paras asia koko kisoissa - ei yhtä ainutta rimaa alas, vaikka juuri rimojen pudottelua pelkäsin. :)
Kontakteilla ei tosin ollut taas minkäänlaista linjaa... Ajattelin, josko alkaisin jo nyt juoksuttamaan Mistin kokonaan läpi eli tekemään tavallaan juoksukontaktit. Kun eihän se pysähdy eikä edes löydä kunnolla oikeaa paikkaa, niin olisi varmaan sama juoksuttaa se suoraan läpi. Kolmosissa on ihan pakko tehdä niin, koska muuten ajat ei riitä millään, kun nytkin tulee tekemään jo tiukkaa.

Oli hauska seurata myös kolmosten ratoja, ne ovat aina niin vauhdikkaita ja viihdyttäviä. Nytkin oli tosi kivoja ratoja ja ajattelin, että oltaisiin ihan hyvin Mistinkin kanssa niistä selvitty. Kolmosten ratoja oli myös helpompi suunnitella ja analysoida ja miettiä mitä moninaisimmat ohjaukset eri kohtiin. Treeneissä joudun jatkuvasti pähkäilemään kolmosten ratojen kanssa, niin se onnistuu myös kisoissa. Oikeastaan niitä oli helpompi mielessä miettiä kuin kakkosten ratoja, joten josko mekin äkkiä sinne kolmosluokkaan ponkaistaisiin..? Yhtä nollaa uupuu ja toivottavasti se tulee seuraavissa kisoissa, jotta päästään kolmosiin pureutumaan niihin ihaniin kiemuraratoihin - suunnnittelemaan nopeimpia ohjauksia ja pohtimaan miten saisi Mistille lyhyitä hyppyjä ja muuta sellaista mukavaa. :)
Nyt ei ole kisoja suunnitteilla - taitavat mennä kesä-heinäkuulle. Treenataan siihen asti, jotta noustaan sitten seuraavissa kisoissa sinne kuninkuusluokkaan. ;)
Sanonta kävi siis kuitenkin toteen: huonot kenraalit enteilevät hyviä kisoja! Tosin olin tehnyt Mistin kanssa keskiviikkona vähän piha-agilityä, mutta ei kai sitä nyt lasketa...

Misti sai eilen omien ratojen jälkeen myös pitkästä aikaa leikkiä rotutoverinsa kanssa ja pisti painit pystyyn junnukoira Ronjan kanssa. Misti yritti moikata myös Ronjan isosiskoa Peppiä, mutta näiden leikeistä ei nyt tullut oikein mitään, vaikka viimeksi niin hienosti leikkivät keskenään. Kun Peppi ei suostunut leikkimään Mistin kanssa, tuli Möösä heti mamman luokse itkemään, että "mamma, toi ei leiki mun kaa yhyy, eihän mussa oo mitään vikaa eihän!" Sillä on niin huono itsetunto, että se ottaa pakeista nokkiinsa, reppana.

Älä treenaa, jos et ajattele

Äh, tämän päivän agilitytreeneistä jäi ihan paska fiilis. Ei ollut oikein mitään kunnon suunnitelmaa radan suhteen, valittiin vaan yksi pätkä mikä tehtiin ja that's it. Mulla ei ollut ajatus kunnolla mukana enkä ollut muutenkaan sellaisessa aktiivisessa treenimoodissa. Mitään ei jäänyt käteen, ei tullut tehtyä mitään järkevää, koiraa ei tullut tarpeeksi kehuttua ja palkattua, tuli ohjattua epäselvästi ja huonosti, jokunen rima tippui, koira tuntui aavistuksen hitaammalta... mitähän vielä. Olisi pitänyt olla kokonaan menemättä, kun missään ei ollut mitään ideaa. Nyt on ollut muutamat niin huiput treenit alla, että tällaiset astetta paskemmat treenit ärsyttää ja harmittaa vietävästi. Tästä taas huomaa, miten tärkeää treenien suunnitteleminen oikeasti on ja kuinka suuri merkitys omalla vireellä ja järjenjuoksulla on. No, näitä päiviä tulee joskus ja täytyy vaan ottaa oppia seuraavalle kerralle! Harmittaa vaan lähteä näiden treenien pohjalta perjantaina kisoihin, jaksaisikohan tuota kotona jotakin pientä vielä vääntää. Toisaalta, eikös sitä niin sanota, että paskat kenraalit tarkoittavat menestyksekkäitä kisoja? Tällä hetkellä en oikein jaksa uskoa siihen ja masentaa lähteä kisaamaan. Kyllähän siellä vähintään se yksi rima tippuu, jos ei muita virheitä tule, joten hukkareissu todennäköisesti tiedossa. Ei hitto, pakko yrittää muuttaa asennetta perjantaihin mennessä ja lähteä positiivisin mielin kisaamaan!

Onneksi on tosiaan kuitenkin niitä onnistuneita treenejä takana muutamat. Torstaina oli ihan mielettömän hyvät treenit, joista jäi taas tosi kiva fiilis! Tehtiin melko pitkää rataa, jossa oli vaikeita hyppykulmia ja korkeita rimoja, mutta siitä huolimatta Misti pudotti ainoastaan yhden riman, senkin aina samassa kohtaa. Siinä oli kaikista vaikein hyppykulma, mutta saatiin sitten sekin pysymään ylhäällä. :) Treenattiin radalla mm. takaakiertoa, jaakotusta, vaikeata keppikulmaa, työntävää kättä ja ihan perus valssia. Saatiin ihan mahtavia onnistumisia, joten kerrassaan loistava fiilis jäi! Myös toinen, pienempi rata, saatiin kerralla onnistumaan täydellisesti. Täytyy pitää nuo onnistumiset mielessä ja unohtaa tämänpäiväinen - välillä on hyviä ja välillä taas huonoja hetkiä.

Misti Töppöjalka Töppönen

Tokossa sen sijaan on ollut ajatus mukana... Ollaan tehty nyt erityisesti metallinoutoa, liikkeestä istumista, kaukoja, askelsiirtymiä ja tunnaria. Metallinouto on samassa pisteessä, mutta liikkeestä istuminen etenee koko ajan. Misti menee jo tosi hienosti istumaan, vaikka olen vähentänyt apuja. Se tekee istumista jo melkein seuraamisen yhteydessä, joten paljon ollaan edistytty lyhyessä ajassa. :) Kaukot on edelleen hyvät, tosin välillä Misti jumittaa i-s-vaihdossa eikä suostu nousemaan seisomaan. Askelsiirtymät on mielestäni aika lailla valmiit, tosin perusasento ei aina pysy yhtä hyvänä siirtymien jäljiltä. Tunnari on ollut hyvä eikä tökkimistä ole ollut havaittavissa, mutta matkaa pitäisi alkaa rohkeammin pidentämään sekä malttaa itse olla kauempana koirasta. 

Eilen tehtiin pitkästä aikaa ruutua sekä pureuduttiin paremmin luoksetuloon. Ruutu oli tosi hyvä, Misti ampui pitkältä matkalta vauhdikkaasti ruutuun ja jäi nätisti joko keskelle tai hieman ruudun takareunaan. Tein ruutua taas eri kohdista ja eri etäisyyksiltä Mistin löytäessä joka kerralla hyvään paikkaan. :) Tein pari kertaa maahanmenon kanssa, muulloin palkkasin heti oikean paikan löytyessä. Luoksetulossa tein ensin pari kertaa maahanmenon siten, että olin Mististä vähän kauempana, kutsuin sen luokse ja käskin maahan. Kun se alkoi mennä kivasti maahan, otin pitkältä matkalta kokonaisen voittajan luoksarin. Eka stoppi, seisomaan jääminen, oli oikein napakka ja hyvä. Sitten kutsuin Mistin taas luokse ja käskin maahan ja Mistihän painui oikein hyvin maahan, jonka jälkeen palkkasin. Eli kyllä luoksetulo kokonaisenakin menee, kunhan sitä vaan vielä viilailee ja vahvistelee. Lopuksi otin läpijuoksun, jossa oli hyvä vauhti. 

Tällä hetkellä ehkä tunnari, metallinouto ja liikkeestä istuminen vaatii eniten treeniä. Muut liikkeet on jo tosi hyvällä mallilla, joista jokunen on oikeastaan jo valmis. Voisin sanoa hyppynoudon, kaukojen ja seuraamisen olevan noin niin kuin periaatteessa valmiita kuten myös paikkamakuun. Ruutua haluan vielä tehdä eri paikoissa ja muutenkin useammin, lisäksi seuraamisosuutta pitää treenata enemmän. Luoksetulo vaatii ehkä enemmän vahvistamista kuin varsinaista treeniä. Kyllä tuo koira tälle vuodelle kisavalmiiksi saadaan. ;) Oikeastaan voisin tämän vuoden tavoitteeksi asettaa VOI1-tuloksen, liekö sitten liian kova tavoite... Ei kyllä mielestäni ole, ei voittajassa mitään hirrrmuisen vaikeita liikkeitä kuitenkaan ole.

Treeneistä vaan, mitä muutakaan

Ollaan taisteltu pitkän aikaa tunnarin kanssa, ja olen lähestulkoon repinyt hiuksiani Mistin tökkimisvimman takia. Olen paremman opetustavan puutteessa sitä monesti kieltänyt, kun M on liikutellut kuonollaan kapuloita. Tästähän koira on tietenkin paineistunut ja muuttunut epävarmaksi mm. menemällä maahan ja uskaltamatta enää etsiä omaa. Ajattelin, että kieltäminen on pakko lopettaa, koska muuten koko liike menee hajalle. Mistihän ei siis maistele vääriä enää ollenkaan ja se löytää joka ikinen kerta oman, vaikka kapuloita olisi kuinka monta. Ainoa ongelma on kapuloiden tökkiminen ja muodostelman rikkominen.
Tänään sitten ihan ex tempore koetin opettaa sille yhden kapulan kanssa tuota "koskemattomuutta". Eli kehun ja palkkaan siitä, kun Misti ei koske kapulaan kuonollaan, vaikka kapulaa kuinka pyörittelisi sen nokan edessä. Se toimi siten ihan jees, mutta rivissä sitten enää ei. Luovuin tuosta metodista saman tien (jep, olen kärsivällinen ja rauhassa etenevä kouluttaja...).
Sitten keksin, että hajustan väärät kapulat jollain oikein pahan hajuisella litkulla. Niinpä voitelin kapulat väkiviinaetikalla, joka muuten haisee melko hirveälle. Etikka sitten näyttäisi olevan ratkaisu ongelmaan yhden kokeilukerran jälkeen! Tehtiin aika monta toistoa, eikä Misti kertaakaan koskenut vääriin kapuloihin kuonollaan. Se ainoastaan etsi ja nosti oman, huippua! Pikkuneiti teki taas ihan mielissään tunnaria, kun hän onnistui joka kerta hienosti. :) Mistille on tärkeää onnistua ja vieläpä lähes täydellisesti (eikä ole muuten meistä ainoa...). Täydellisyyden tavoittelija-omistajalle selvästi sopii samoja ominaisuuksia ja hullutuksia omaava bordercollie.
Jos etikka tosiaan on se lääke tökkimiseen, voitelen kapulat mielelläni jatkossakin sillä. Tosin Misti saattaa edelleen kävellä kapuloiden päältä esimerkiksi silloin, kun se on palaamassa takaisin... Aivan sama, en jaksa ainakaan tällä hetkellä puuttua siihen.

Liikkeestä istuminen alkaa sujua jo ihan kivasti. Ei kylläkään vielä seuraamisen yhteydessä, silloin Misti jää herkästi seisomaan. Ollaan opeteltu istumista pitkälti samalla tavalla kuin aiempiakin jääviä. Siitäkin on jo ihan hurjan pitkä aika, kun opetin Mistille liikkeestä maahanmenoa ja seisomista, kohta kolme vuotta! Silloin opetin jääviä lähinnä siten, että peruuttelin koiran edessä ja käskin sen liikkeestä pysähtyä tai mennä maahan. Samoin tehdään nyt ja se on kyllä toimiva keino. Misti istuu jo suht äkkiä ja jää istumaan, vaikka jatkan omaa liikkumistani. Seuraamiseen istumista yhdistellään hiljalleen ja siinäkin vielä niin, että annan käsi- tai vartaloapua. Kyllä Misti tuon äkkiä oppii, aika varmasti parissa viikossa, jos treenataan ahkerasti.

Metallikapulan erkkasin, jotta sitä on näin alkuun miellyttävämpi nostaa ja saadaan vauhdikkaita suorituksia sekä tiiviitä eteentuloja. Ihan kivoja suorituksia ollaan nyt saatu, ja jossain välissä sitten vähennän teipatun alueen kokoa.

Aika monet liikkeet meillä on ollut nyt jäissä mm. huonojen treeniolosuhteiden takia. Joka paikassa on tosi liukasta, joten kunnolliset tokoilut ei oikein onnistu. Aksatreenien yhteydessä ollaan usein Kaisan kanssa tehty paikkamakuu voittajaluokan tyyliin. Hyvin Mistillä menee eikä se reagoi muiden käskyihin, mikä on tosi hyvä juttu. :)
Työn alle pitäisi ottaa etenkin luoksetulo, sitä ei olla treenattu aikoihin. Tällä hetkellä melkein kaikissa liikkeissä on vielä viilaamista, joten eihän me missään toukokuussa kokeisiin olla menossa, mitähän mä oikein ajattelin. :D Jos oltaisiin, niin ilmojahan pitäisi jo nyt pistellä menemään - no chance. Tessa kyllä jo kysyi, että lähdetäänkö huhtikuun lopulla kokeisiin ja hetken jo mietin, että miksipä ei, mutta sitten tulin järkiini. :D

Agissa tehtiin sunnuntaina taas minun suunnittelemaani rataa, josta yritin tehdä sellaisen meille vaikean: hyppysuoria, joilta äkillisiä käännöksiä ja suunnanmuutoksia. Tuollaisissa kohdissa meillä tulee monesti rimoja alas, but not this time! Mistihän hyppäsi sunnuntaina ihan kivasti, ainakaan se ei rimoja pudotellut. Treenien loppupuolella tippui pari rimaa, jotka voidaan laittaa väsymyksen piikkiin. Alussa oli kaksi hyppyä peräkkäin, sitten kolmas oli eri linjassa. Kolmoshypyn Misti monta kertaa ohitti, kun se tuli niin vauhdilla, mutta sitten aloin suhista sille ennen kakkoshyppyä, jolloin vauhti hiljeni eikä se ohittanut kolmosta. Pakkovalssi(?) ei auttanut, vaan ohi tultiin silti. Yksi vaihtoehto kolmoselle oli olla hyppyjen oikealla puolella ja ohjata koira sylin kautta kolmoselle. Se oli tosi nätti ja hyvä ohjaus tuohon, mutta koska meillä oli kolmosen jälkeen suora putki ja sen jälkeen hyppy, ei tuolla syliohjauksella mitenkään ehtinyt näyttämään koiralle vitoshyppyä. Njäh, turha selostaa enempää, kun ei ole rataakaan mitä näyttää. Rata oli kuitenkin melko suora, jolla oli vinossa linjassa olevia hyppyjä, takaakiertoja, väärää putkenpäätä houkuttimena... Ei muuta tähdellistä. Helpolta näyttävä rata, joka oli meille vaikea loppujen lopuksi ehtimisen suhteen. En millään aina ehtinyt näyttämään Mistille seuraavaa estettä ja hyllyä pukkasi. Mutta tosi hyvä ja hyödyllinen rata meille, ja tuo ehtimisongelma oli siitä aika kiva, kun tajusin Mistin menevän sen verran lujaa, ettei sitä ehtinyt ohjaamaan. :)

Mennään pitkäperjantaina Rovaniemelle juoksemaan kaksi agirataa, kun pari treenikaveriakin on lähdössä eli päästään kimppakyydillä. Tavoitteena tuplanolla (milloin ei olisi...), mutta rimanpudotukset pelottaa. Ne ovat ne todennäköisimmät virheet meillä ja ajatuskin kolisevista rimoista nostaa sykettä. Mulla on nykyään kamala rimakauhu - kirjaimellisesti - mutta ei se ota, jos ei annakaan! Totta kai ärsyynnyn suunnattomasti, jos rimoja tippuu ja etenkin ihan helpoissa paikoissa.

Ilmoitinpa eilen Helmin ja Mistin oikein näyttelyynkin, haha! Se pidetään tuossa 60 kilsan päässä ja on sopivasti ryhmille 1 ja 5. Lähinnä käydään näyttelemässä Mistin takia, jotta se saa näyttelytuloksen, mikäli se joskus jossain lajissa valioituu. Helmi lähtee sitten siinä sivussa veteraaniluokkaan hömpöttelemään, kun yli 10-vuotiaat koirat pääsevät ilmaiseksi. On hauska käyttää mummukkakin vielä kehässä, vaikkei menestystä olekaan odotettavissa. Helmi on käynyt minun kanssa näyttelyissä vuosina 2004 ja 2005, joista tuloksena EH ja H. Mististä ei ole hajuakaan, että miten se pärjää. Pärjää tai ei, kunhan nyt edes H saadaan, jottei tarvitse jatkossa tuollaisissa tyhmissä hömpötyksissä juosta. En siis ole mikään näyttelyiden ystävä, päinvastoin - inhoan sitä, mitä ne tekevät monille roduille, myös bordercollielle. Nykyään näkee paljon raskaita, puuhkaturkkisia röhnäkkeitä, joita ei kyllä aidoksi ja oikeiksi bordercollieiksi tunnista. Ne sitten vetelevät kehissä huipputuloksia, vaikka ovat ihan hirveän näköisiä. Anteeksi vaan, mutta pistää vihaksi tuollainen jalostuksen suunta, johon monet kasvattajat oikein pyrkivät. Onneksi on työ- ja sekalinjaiset... Ja onneksi on paljon myös ihan kivan näköisiä näyttelylinjaisia, jotka pärjäävät sekä käytössä että näytössä. Tosin niitäkin alkaa olla jo ilmeisen vähän. Lopetan sepustuksen aiheesta tähän, koska sanottavaa olisi vaikka millä mitalla ja vaikka mistä, mutta jääköön ne toistaiseksi vain oman pääni sisälle.