Treeneistä vaan, mitä muutakaan

Ollaan taisteltu pitkän aikaa tunnarin kanssa, ja olen lähestulkoon repinyt hiuksiani Mistin tökkimisvimman takia. Olen paremman opetustavan puutteessa sitä monesti kieltänyt, kun M on liikutellut kuonollaan kapuloita. Tästähän koira on tietenkin paineistunut ja muuttunut epävarmaksi mm. menemällä maahan ja uskaltamatta enää etsiä omaa. Ajattelin, että kieltäminen on pakko lopettaa, koska muuten koko liike menee hajalle. Mistihän ei siis maistele vääriä enää ollenkaan ja se löytää joka ikinen kerta oman, vaikka kapuloita olisi kuinka monta. Ainoa ongelma on kapuloiden tökkiminen ja muodostelman rikkominen.
Tänään sitten ihan ex tempore koetin opettaa sille yhden kapulan kanssa tuota "koskemattomuutta". Eli kehun ja palkkaan siitä, kun Misti ei koske kapulaan kuonollaan, vaikka kapulaa kuinka pyörittelisi sen nokan edessä. Se toimi siten ihan jees, mutta rivissä sitten enää ei. Luovuin tuosta metodista saman tien (jep, olen kärsivällinen ja rauhassa etenevä kouluttaja...).
Sitten keksin, että hajustan väärät kapulat jollain oikein pahan hajuisella litkulla. Niinpä voitelin kapulat väkiviinaetikalla, joka muuten haisee melko hirveälle. Etikka sitten näyttäisi olevan ratkaisu ongelmaan yhden kokeilukerran jälkeen! Tehtiin aika monta toistoa, eikä Misti kertaakaan koskenut vääriin kapuloihin kuonollaan. Se ainoastaan etsi ja nosti oman, huippua! Pikkuneiti teki taas ihan mielissään tunnaria, kun hän onnistui joka kerta hienosti. :) Mistille on tärkeää onnistua ja vieläpä lähes täydellisesti (eikä ole muuten meistä ainoa...). Täydellisyyden tavoittelija-omistajalle selvästi sopii samoja ominaisuuksia ja hullutuksia omaava bordercollie.
Jos etikka tosiaan on se lääke tökkimiseen, voitelen kapulat mielelläni jatkossakin sillä. Tosin Misti saattaa edelleen kävellä kapuloiden päältä esimerkiksi silloin, kun se on palaamassa takaisin... Aivan sama, en jaksa ainakaan tällä hetkellä puuttua siihen.

Liikkeestä istuminen alkaa sujua jo ihan kivasti. Ei kylläkään vielä seuraamisen yhteydessä, silloin Misti jää herkästi seisomaan. Ollaan opeteltu istumista pitkälti samalla tavalla kuin aiempiakin jääviä. Siitäkin on jo ihan hurjan pitkä aika, kun opetin Mistille liikkeestä maahanmenoa ja seisomista, kohta kolme vuotta! Silloin opetin jääviä lähinnä siten, että peruuttelin koiran edessä ja käskin sen liikkeestä pysähtyä tai mennä maahan. Samoin tehdään nyt ja se on kyllä toimiva keino. Misti istuu jo suht äkkiä ja jää istumaan, vaikka jatkan omaa liikkumistani. Seuraamiseen istumista yhdistellään hiljalleen ja siinäkin vielä niin, että annan käsi- tai vartaloapua. Kyllä Misti tuon äkkiä oppii, aika varmasti parissa viikossa, jos treenataan ahkerasti.

Metallikapulan erkkasin, jotta sitä on näin alkuun miellyttävämpi nostaa ja saadaan vauhdikkaita suorituksia sekä tiiviitä eteentuloja. Ihan kivoja suorituksia ollaan nyt saatu, ja jossain välissä sitten vähennän teipatun alueen kokoa.

Aika monet liikkeet meillä on ollut nyt jäissä mm. huonojen treeniolosuhteiden takia. Joka paikassa on tosi liukasta, joten kunnolliset tokoilut ei oikein onnistu. Aksatreenien yhteydessä ollaan usein Kaisan kanssa tehty paikkamakuu voittajaluokan tyyliin. Hyvin Mistillä menee eikä se reagoi muiden käskyihin, mikä on tosi hyvä juttu. :)
Työn alle pitäisi ottaa etenkin luoksetulo, sitä ei olla treenattu aikoihin. Tällä hetkellä melkein kaikissa liikkeissä on vielä viilaamista, joten eihän me missään toukokuussa kokeisiin olla menossa, mitähän mä oikein ajattelin. :D Jos oltaisiin, niin ilmojahan pitäisi jo nyt pistellä menemään - no chance. Tessa kyllä jo kysyi, että lähdetäänkö huhtikuun lopulla kokeisiin ja hetken jo mietin, että miksipä ei, mutta sitten tulin järkiini. :D

Agissa tehtiin sunnuntaina taas minun suunnittelemaani rataa, josta yritin tehdä sellaisen meille vaikean: hyppysuoria, joilta äkillisiä käännöksiä ja suunnanmuutoksia. Tuollaisissa kohdissa meillä tulee monesti rimoja alas, but not this time! Mistihän hyppäsi sunnuntaina ihan kivasti, ainakaan se ei rimoja pudotellut. Treenien loppupuolella tippui pari rimaa, jotka voidaan laittaa väsymyksen piikkiin. Alussa oli kaksi hyppyä peräkkäin, sitten kolmas oli eri linjassa. Kolmoshypyn Misti monta kertaa ohitti, kun se tuli niin vauhdilla, mutta sitten aloin suhista sille ennen kakkoshyppyä, jolloin vauhti hiljeni eikä se ohittanut kolmosta. Pakkovalssi(?) ei auttanut, vaan ohi tultiin silti. Yksi vaihtoehto kolmoselle oli olla hyppyjen oikealla puolella ja ohjata koira sylin kautta kolmoselle. Se oli tosi nätti ja hyvä ohjaus tuohon, mutta koska meillä oli kolmosen jälkeen suora putki ja sen jälkeen hyppy, ei tuolla syliohjauksella mitenkään ehtinyt näyttämään koiralle vitoshyppyä. Njäh, turha selostaa enempää, kun ei ole rataakaan mitä näyttää. Rata oli kuitenkin melko suora, jolla oli vinossa linjassa olevia hyppyjä, takaakiertoja, väärää putkenpäätä houkuttimena... Ei muuta tähdellistä. Helpolta näyttävä rata, joka oli meille vaikea loppujen lopuksi ehtimisen suhteen. En millään aina ehtinyt näyttämään Mistille seuraavaa estettä ja hyllyä pukkasi. Mutta tosi hyvä ja hyödyllinen rata meille, ja tuo ehtimisongelma oli siitä aika kiva, kun tajusin Mistin menevän sen verran lujaa, ettei sitä ehtinyt ohjaamaan. :)

Mennään pitkäperjantaina Rovaniemelle juoksemaan kaksi agirataa, kun pari treenikaveriakin on lähdössä eli päästään kimppakyydillä. Tavoitteena tuplanolla (milloin ei olisi...), mutta rimanpudotukset pelottaa. Ne ovat ne todennäköisimmät virheet meillä ja ajatuskin kolisevista rimoista nostaa sykettä. Mulla on nykyään kamala rimakauhu - kirjaimellisesti - mutta ei se ota, jos ei annakaan! Totta kai ärsyynnyn suunnattomasti, jos rimoja tippuu ja etenkin ihan helpoissa paikoissa.

Ilmoitinpa eilen Helmin ja Mistin oikein näyttelyynkin, haha! Se pidetään tuossa 60 kilsan päässä ja on sopivasti ryhmille 1 ja 5. Lähinnä käydään näyttelemässä Mistin takia, jotta se saa näyttelytuloksen, mikäli se joskus jossain lajissa valioituu. Helmi lähtee sitten siinä sivussa veteraaniluokkaan hömpöttelemään, kun yli 10-vuotiaat koirat pääsevät ilmaiseksi. On hauska käyttää mummukkakin vielä kehässä, vaikkei menestystä olekaan odotettavissa. Helmi on käynyt minun kanssa näyttelyissä vuosina 2004 ja 2005, joista tuloksena EH ja H. Mististä ei ole hajuakaan, että miten se pärjää. Pärjää tai ei, kunhan nyt edes H saadaan, jottei tarvitse jatkossa tuollaisissa tyhmissä hömpötyksissä juosta. En siis ole mikään näyttelyiden ystävä, päinvastoin - inhoan sitä, mitä ne tekevät monille roduille, myös bordercollielle. Nykyään näkee paljon raskaita, puuhkaturkkisia röhnäkkeitä, joita ei kyllä aidoksi ja oikeiksi bordercollieiksi tunnista. Ne sitten vetelevät kehissä huipputuloksia, vaikka ovat ihan hirveän näköisiä. Anteeksi vaan, mutta pistää vihaksi tuollainen jalostuksen suunta, johon monet kasvattajat oikein pyrkivät. Onneksi on työ- ja sekalinjaiset... Ja onneksi on paljon myös ihan kivan näköisiä näyttelylinjaisia, jotka pärjäävät sekä käytössä että näytössä. Tosin niitäkin alkaa olla jo ilmeisen vähän. Lopetan sepustuksen aiheesta tähän, koska sanottavaa olisi vaikka millä mitalla ja vaikka mistä, mutta jääköön ne toistaiseksi vain oman pääni sisälle.