Sitten oli vuorossa hyppyrata, joka oli jotenkin aivan kauhean vaikean oloinen. Rataantutustumisen jälkeen mulle jäi tosi epävarma olo enkä edes muistanut kaikkia kohtia radasta, vaikka kuivaharjoittelin ennen meidän vuoroa. Siispä lähdettiin radalle hälläväliä-asenteella, siltä kun ei ollut toivoakaan tehdä nollaa. No, muistin kuin muistinkin radan, ja se meni loppujen lopuksi oikein hyvin. Ilmeisesti meillä ei ollut vieläkään lupa juhlia sitä nollaa, kun radan loppupuolella Misti ampui eteenpäin hypylle, vaikka piti mennä putkeen. Omasta mielestäni ohjasin ihan selkeästi ja ajoissa, että putkeen tässä ollaan menossa, mutta Möösä itsepintaisesti halusi vielä hyppiä esteitä, vaikka niitä kyllä oltiin hypitty jo ihan tarpeeksi, kun hyppyrataa juostiin. Joten B-rata ei mennyt kirjaimellisestikaan putkeen, kun koira ei sinne mennyt. Mutta kyllä se toisaalta meni ihan nappiin, kun muita virheitä ei tullut, mutta hyl taas kerran.
Että niin äkkiä se nolla taas karkasi käsistä ja olikin ihan pirun lähellä jälleen kerran. Voin kertoa, että olin radan jälkeen ihan tajuttoman kettuuntunut ja mulla teki mieli huutaa ja meiskata kuin joku pahainen kakara. :D Mulla ei ole koskaan ennen ärsyttänyt niin paljon kisoissa kuin nyt, ei hyvää päivää! Mä olen nyt muutamaan otteeseen joutunut kestämään sen tunteen, kun nolla jää yhdestä virheestä kiinni, mutta koskaan ennen se ei ole ketuttanut näin. Vieläkin kun vain ajattelen sitä rataa, niin pulssi kohoaa, ärrrmurrr. Misti fiksuna koirana varmasti huomasi, että mä olin ihan masentunut ja pettynyt, mutta minkäpä se sille mahtoi, reppana. :D Noilla meidän kisaradoilla sössin aina joko minä tai Misti, mikään ei koskaan mene silleen täydellisesti, että se yksi hemmetin nolla saataisiin. Taas mietin, että miten tätä lajia vieläkin rakastaa niin hirveästi ja jaksaa kulkea monen sadan kilometrin päässä kisoissa, kun se on tällaista, että yksikin virhe romuttaa kaiken. Okei, me ollaan käyty tähän mennessä vasta kolmet kisat, mutta kyllä mä olisin halunnut jo sen yhden nollan, liekö tuo liikaa vaadittu. Saapa nähdä kuinka monta kymmentä (tai sataa!) starttia joudutaan ensin ykkösissä käymään ennen kuin päästään kakkosluokkaan. Meidän tuurilla joku 500. :D
Se lohduttaa sentään hieman, että me ei ajettu Ouluun pelkkien agilitykisojen takia. Lähdettiin kaverin kanssa tiistaiaamuna meidän autolla Ouluun, kun mulla oli sinä päivänä pääsykoe yliopistolla ja kaverilla taas seuraavana päivänä. Heti aamusta mentiin keskustaan kiertelemään vaatekauppoja ja Misti oli mukana. Se siis kulki meidän kanssa kaupasta toiseen eikä kukaan sanonut yhtään mitään, Oulu taitaa olla oikea koirakaupunki. :) Kaveri oli ystävällisesti Mistin kanssa silloin kun olin pääsykokeessa. Sen jälkeen ajeltiin kisoihin ja yöksi mentiin mun kummisedän/enon perheen luokse Kempeleeseen. Misti oli taas niin hieno matkakoira ja alkoi tyyliin heti nukkumaan, kun päästiin Kempeleeseen. Yöllä se vaan vähän pyöriskeli rauhattomana, kun oli niin kuumissaan. Aamulla taas yliopistolle ja iltapäivällä uudelleen shoppailemaan Möösä mainioisen kanssa. Sittenpä me lähdettiinkin takaisin Kuusamoon, mutta olipa mukava pikku reissu. Innolla odotetaan, josko päästäisiin tässä jossain välissä muuttamaan koirien kanssa ja Oulu on tähtäimessä, pääsin mä sitten opiskelemaan tai en.
Nyt näyttää siltä, että kisakalenteri ammottaa aika lailla tyhjyyttään. Kesäkuu tulee olemaan melkoisen täyteen buukattu, kun on tarkoituksena lähteä tyttöporukalla Helsinkiin ja Tukholmaan ja sitten lähden yhden toisen kaverin kanssa rantalomalle. Joten kesäkuussa ei taideta ehtiä kisata, hyvä jos edes treenata. Viime torstaina oltiin aksatreeneissä ja ulkokentällä ensimmäistä kertaa. Tehtiin rataa, joka oli yhdistetty ykkös- ja kakkosluokan rata. Hyvin meni meillä molemmin päin, joten jossain määrin taidot riittää myös kakkosten radoille. Kontaktitkin meni hienosti ja Möösä jäi nätisti odottelemaan, kisoissa taas ei aina niinkään nätisti...
