Niin, tyytyväisyys on päällimmäisenä vallitseva tunnetila viikonlopun agilitykisojen jälkeen. Ja ei, emme tehneet ainuttakaan nollarataa. Ehei, vaan pitkästä aikaa pystyn olemaan tyytyväinen muihin asioihin. Ja oikeastaan tunnen olevani jopa tyytyväisempi kuin mitä olen ollut monien nollaratojen jälkeen. Kehitystä, eikö, ohjaajan pääkopan suhteen siis. Ja siitäpä lisää tyytyväisyyden aihetta.
Kisat olivat siis viikonlopun molempina päivinä, vaikka olinkin ilmoittautunut neljästä radasta kolmelle. Kisapaikka oli meidän kesätreenikenttä, joten lyhyen kävelymatkan päästä oltiin taas määränpäässä.
Lauantaina tuomaroi meille uusi tuttavuus Reetta Pirttikoski. A-rata vaikutti todella helpolta ja sitä se olikin - ei mitään ihmeellistä, joten suht löysästi sai ohjata. No niinhän minä myös ohjasin, tai ainakin rennosti, sen jälkeen kun Misti tiputti heti ensimmäisen riman (isot ajanottolaitteet saattoivat kuulemma hämätä koiraa ja sotkea sen etäisyysarviot). Päätin vitosen ollessa alla alkaa kunnolla tykittää ja juosta radalla ja niinhän siellä tuli jokunen kauneusvirhe: M loikkasi A:n kontaktin yli, meni ensin keppien väärälle puolelle (ihan oma mokani, kun kuitenkin vein sen liian pitkälle, pujottelun aloituksessa tulikin paljon virheitä) ja lopuksi pudotti vielä tokavikan riman. Tuloksena siis 20 vp, MUTTA Misti tykitti mennä todella lujaa! :):) Taivas, kun videolta katsoo niin lujaahan se painelee - siitä on kuoriutumassa ihan tykki! <3 Misti ei ole ehkä koskaan mennyt noin nopeasti, joten mahkuja on vielä vaikka mihin! Eli heti kun itse juoksee lujaa, etenee varmasti, luottaa koiraan ja on rennolla fiiliksellä, koirakin kulkee. Aikakin oli mielestäni tosi hyvä, -8,78 (ia muistaakseni 49 s) ja etenemä 4,28. Mutta olen niin tyytyväinen tuohon vauhtiin, tyytyväisempi kuin olisin ollut hitaampaan nollaan.
B-radalta oltaisiin sitten varmaan nolla tehty, mutta pahin pelkoni toteutui ja unohdin (hetkeksi) radan. Heti alussa lähetettyäni Mistin putkeen tuli blackout ja jäin miettimään mitä tehdä ja mihin mennä seuraavaksi. Siinä meni arvokkaat pari sekuntia, jotka olisi pitänyt käyttää eteenpäin juoksemiseen ja persjättöön. Kun sitten lähdin niin myöhässä liikkeelle, en ehtinyt enää kunnolla persjättää ja olin vissiin koiran tiellä ja rima tippui. Voi harmitus. Muita virheitä ei tältä radalta tullut, joten 5 vp ja tosi sujuvaa ja nopeaa menoa taas. Koutsikin radan jälkeen kehui, että tosi makee rata ja rauhallista varmaa ohjaamista. Ja sehän oli paljon sanottu. :) Omasta mielestäni ohjasin muuten oikeastaan niin hyvin kuin mahdollista ja itse asiassa melko hyvin - kerrankin olen kunnolla tyytyväinen myös omaa ohjaamiseen. En huitonut käsillä vaan ohjasin tosiaan rauhallisesti ja huolella (riman tippumisen ja nollapaineen jälkeen?). Vaikka ei mulla ollut mitään varsinaisia nollapaineita, oli muuten vaan kiva kisata ja halusin tehdä hyvät sujuvat radat.
Aika -6,00 (ia 47 s) ja etenemä 4,05. Vähän jäi kaihertamaan tuo rima, kun se ei olisi ilman radan unohdusta varmaankaan tippunut ja oltaisiin tehty nolla. Mutta ei oltaisi kuitenkaan saatu sertiä, kun kärjessä oli nopeampia aikoja, joten sinänsä aivan sama. Ja SM-nolliakin ehditään kyllä ihan hyvin vielä kerätä.
Sunnuntaina kisattiin vain agilityrata. Yritin opiskelijana säästää vähän rahaa ja skipata hyppärin. Hieman jäi harmittamaan, etten ilmonnutkaan hyppärille, koska ekalla radalla oli nollan tehneille sertiä ihan tyrkyllä ja toisella radalla olisi saattanut olla sama juttu. Ja koska me hyllytettiin eka rata, olisi ollut vielä toinen mahdollisuus mihin on myös tottunut. Tuomarina Kari Jalonen ja C-rata vaikutti tosiaan suht haastavalta eikä siltä tullut kuin pari nollaa. Meillä meni muuten tosi hyvin taas, mutta jo alussa Misti irtosi puomin sijaan A:lle. En olisi osannut sitä odottaa, mutta pitäisi muistaa tuo Mistin nykyään esittämä irtoavuus ja estehakuisuus... Tein siis neloshypyllä jaakotuksen/vastakäännöksen ja käännettyäni siten hetkeksi selkäni koiralle, se jo kiipesi A:lle. Kai Mistin linja sitten kuitenkin vei aika suoraan A:lle ja se lukitsi esteen heti hypyn jälkeen. Olisi pitänyt ottaa sitä haltuun, mutta enpä osannut ottaa tuota mahdollisuutta huomioon, en tosiaankaan. Misti oli niitä harvoja, jotka menivät A:lle asti - kaikki menivät aika nätisti ja suoraan puomille ilman mitään kikkailuja. Sitten mentiin taas rennosti rata loppuun eikä muita virheitä. Tosin Misti näytti lopussa loikkaavan taas A:n kontaktin yli, joten nolla olisi voinut kariutua siihenkin. Pitää yrittää tehdä noille kontakteille nyt jotain, kun kolmesta radasta kaksi virhettä.
Mutta tosi tyytyväinen olen Mistin viikonlopun vauhtiin, etenkin lauantain ratoja osalta, joten parempaan suuntaan ollaan toivottavasti menossa. :) Jos minä jatkan hyvää ohjaamista ja nopeaa ja varmaa etenemistä, saa Misti toivon mukaan varmuutta ja vauhtia lisää.
Harppasin tässä heinäkuussa niinkin paljon eteenpäin pk-jäljellä, että siirsin muutaman treenipäivän jälkeen keppi-ilmaisun jo metsäjäljen yhteyteen. Mistihän teki tosi kivasti ilmaisuja lyhyillä peltojäljillä, sai hyvin kepeistä hajun ja painoi maaten kepin luokse. Eipä siinä, ajattelin että mitäs tässä enää hidastelemaan ja kepit vaan varsinaiselle jäljelle. Ja ensimmäiset jäljet Misti suoritti oikein upeasti ja löysi ainakin suurimman osan kepeistä (keppejä yhteensä 4-5 kpl). Neiti teki tarkkaa työtä ja kepit nousivat - vitsit miten hienoa ja niin hieno laji. Jossain vaiheessa jäljellä kuitenkin ilmaantui - Mistin kanssa jo tutuksi tullut - henkinen lukko, paha sellainen. En tiedä, missä vaiheessa niin pääsi käymään, mutta lopputulemana oli se, että Misti ei suostunut ajamaan jälkeä enää ollenkaan - se ei uskaltanut edes yrittää. Yhtenä päivänä tein sille kaksi jälkeä, joista toinen pitempi ja haastavampi ja toinen lyhyempi ja helpompi "motivointijälki". Misti ei suostunut tekemään kumpaakaan, vaelsi vaan metsässä pää pystyssä eikä yrittänytkään jäljestää. Se olisi osannut, ilman muuta olisi, mutta ei suostunut, pystynyt, uskaltanut. Suututti tosi paljon, mutta jo samana iltana yritin uudelleen parilla tosi helpolla jäljellä, joita Misti jopa suostui ajamaan - ei ehkä hyvin, mutta suostui kuitenkin.
Ihan uskomatonta, kuinka nopeasti sekä koiralle että ohjaajalle niin nautinnollisesta lajista voi tulla koiralle niin ahdistavaa, että se oikeasti lamaantuu täysin. Olen koettanut katsella peiliin, josko vika olisi minussa. Ehkä tosiaan olen silloin alussa muutaman ei niin onnistuneen-jäljen jälkeen ollut kireänä ja pettynyt, enkä kehunut ja ylistänyt koiraa niin kuin tavallisesti. Misti on sitten heti reagoinut tähän ja vielä näin voimakkaasti. Alussa Misti teki tosi kivasti töitä, mutta sitten pari huonompaa tai epäonnistunutta jälkeä yhdistettynä ohjaajan harmitukseen passivoi sen täysin. Harmittaa, paljon, sillä olen nähnyt kuinka taitava jälkikoira Misti oikeasti on ja miten ihanasti se jäljesti ja ilmaisi kepit. Näin sitä voi käydä, kun puikoissa on lajissa kokematon, kiirehtimiseen taipuvainen ohjaaja ja hihnan päässä herkkä koira. Täytyy alkaa jossain vaiheessa purkaa tuota painetta ja yrittää saada jäljestyksestä taas supermahtavaa. Tultiin tiistaiaamuna takaisin Tampereelle Mistin kanssa, joten noin viikkoon ei olla nyt jälkeä tehtykään. Kuusamossa jäljestettiin harva se päivä, joten aktiivista jäljestyskuukautta ollaan eletty. Lisäksi tehtiin esineruutua ja metristä.
Kuusamossa tehtiin myös kotipiha-aksaa, josta ei sen tähdellisempää sanottavaa - kunhan humputeltiin, harjoiteltiin joitain uusia juttuja ja yritettiin mennä täysillä. Olisin halunnut Mistin kulkevan vielä lujempaa, mutta minkäs se vauhdilleen voi. Tänään mennään pitkästä aikaa ohjattuihin treeneihin, ihanaa!
Tokossa ollaan EVL-liikkeitä saatu kivasti alulle ja esimerkiksi zeta alkaa olla valmista kauraa. Ohjatussa noudossa ollaan sellaisessa vaiheessa, että Misti osaa juosta kosketusalustalle, joka on ympyrän keskipiste, mutta ei erota ympyrää oikeastaan ollenkaan. Targetilta Misti osaa juosta sekä vasemmalle että oikealle kapulalle - välillä Misti meinaa erehtyä tai jää arpomaan, mille sitä menisi. Ollaan pari kertaa tehty jo kisanomaisilla etäisyyksillä, mutta ympyrä ja suunnat vaativat vielä vahvistusta. Ruutuakin ollaan tehty jo ympyrän (targetin) kanssa lyhyeltä etäisyydeltä ja tämäkin vaatii vahvistamista. Pari kertaa olen laitellut Mistiä kiertämään myös merkkiä ja vähän palaamaan siltä takaisin päin, jonka jälkeen olen antanut käskyn istua, pysähtyä tai mennä maahan. Merkin kierron Misti osaa hienosti, mutta aiemmin olen vahvistanut sitä jäämään merkin taakse, joten merkiltä takaisin päin tuleminen on vielä hankalaa. Hirvittää kyllä yrittää opettaa sitä uutta merkki-jäävä-hyppynouto-liikettä, se on ihan kamala! :D Muut liikkeethän pysyvätkin aika lailla ennallaan, paikkamakuuta- ja istumista lukuun ottamatta, joten voidaan keskittyä vain näihin muutamaan. Olin varovasti suunnitellut syyskuulle ekaa erikoisvoittajan koetta, mutta enpä tiedä, paljon on vielä tehtävää!
Helmi jäi tosiaan Kuusamoon ja ikävähän sitä heti tuli. Ja sitä on niin tottunut kahteen koiraan ja siihen, että Hemppa on täällä. Misti tuntuu vähän stressaantuneelta ollessaan ainoana koirana ja hakeutuu tosi paljon ihan lähelle. Jos se on ollut yksin ja tulen takaisin kotiin, se oikein vinkuu eikä meinaa pysyä housuissaan. Vaikkei Misti Helmistä koskaan oikein tykännyt, oli mummokoira selvästi varahermona ja turvana sille - ja minulle totta kai myös. Saa nähdä helpottaako tämä tästä sekä Mistillä että minulla vai pitääkö Hemppa hakea takaisin. Helmi kuulemma nauttii ja on niin tyytyväinen, mutta entäs me sitten?!
Kuvat otettu Iivaarasta, jossa käytiin sunnuntaina kymppi vaeltamassa. Tällaista(kin) on Kuusamossa! <3
Nyt ollaan (hetkellisesti) taas kunnostauduttu pk-puolella, sillä ollaan muutaman päivän sisään ajettu pari jälkeä ja heitetty esineruututreenit sekä aloiteltu metristä. Tiistaina tein varmaan lähemmäs puolen kilometrin mittaisen jäljen suht soiseen metsämaastoon, missä oli muutama kulma ja muutakin kiemuraa sekä kaksi ojan ylitystä. Misti aloitti jäljen seuraten yhtä polkua, missä ei oltu kyllä kävelty aikoihin, vaikken siis itse ollut polkua kulkenut. Suht lähellä oikeaa jälkeä se kuitenkin meni, löysi ekan namikipon ja pääsi sen jälkeen oikean jäljen päälle. Loppu menikin tosi hyvin, kaikki kipot löytyivät, ojat ylitettiin varmasti ja mallikkaasti ja kiemuroista ja kulmista huolimatta Misti jäljesti hienosti - olin ihan mielettömän tyytyväinen. :) Todella onnistunut jälki kunnon ryteikkömaastossa. Aikaa meni ehkä kutakuinkin vartti.
Tein sitten pitkästä aikaa myös esineruutua. Tallasin sellaisen ehkä 10x10 metriä kokoisen alueen metsään, johon vein kolme esinettä: hanskan, sukan ja sählypallon. Muistaakseni sukka löytyi melko pian, joka oli ruudun etuosassa. Hanska oli jossain takareunassa ja pallo vasemmassa reunassa. Hanskan ja pallon etsimiseen meni pitempään ja lähetin Mistin varmaan kerran uudelleen niitä etsimään. Lopulta kaikki esineet löytyivät ja siihen lopetettiin.
Eilen sitten saatiin todella onnistunut esineruutu aikaiseksi, sillä Misti "oppi" ottamaan tuulesta hajun esineistä. Eilen oli kivan tuulinen päivä esineruututreeniä ajatellen, joten ekalla toistolla Misti löysi kaikki esineet (hanskan, sukan ja narulelun osan) nopeasti. Piilotin sen jälkeen hanskan ja sukan vielä uudelleen, jotka nekin löytyivät nopsasti. Nyt Misti otti selvästi tuulesta hajua, eteni ruudussa vauhdikkaasti ja varmasti ja siten löysi esineet äkkiä. Tosi onnistunut treeni, olin tyytyväinen. :)
Olin ennen esineruutua polkenut taas jäljen metsään, joka oli varmasti sen puoli kilometriä nyt. Tein kaksi 90 asteen kulmaa, jotka merkkasin selkeämmin rikkomalla kunnolla maata kulman kohdalla. Jälki ehti vanheta melkein tunnin, sillä alkoi sataa ja päätin mennä jäljelle ennen kuin sade mahdollisesti yltyisi. Taas Misti jäljesti tosi kivasti, mutta kulmat jäivät mielestäni tekemättä. Kertaakaan Misti ei kääntynyt 90 asteen kulmassa. Enimmäkseen se kyllä taas pysyi jäljellä ja siitä huomasin sen kunnolla olevan kartalla, kun M eteni todella nopeasti nenä maata viistäen. Silloin sillä taitaa olla jälki hiukan hukassa, kun hidastelee, pysähtelee ja yrittää ottaa ilmasta vainua. Kerran Misti teki kunnon hukkareissun mennessään syvemmälle metsään, missä en ollut kulkenut. Se palasi kuitenkin takaisin, löysi taas jäljen ja teki sen hienosti loppuun suorittaen nyt 90 asteen kulman vasemmalle ja mennen ison kuivan ojan yli suoraan vimpalle namikipolle. Aikaa meni varmaan 15-20 minuuttia. Kaiken kaikkiaan mielestäni ihan jees suoritus, vaikkei kuitenkaan tiistaisen jäljen veroinen.
Esineruudun ja jäljen välissä kävin tekemässä myös metrisen alkeita meidän tennisverkolla. Hyppyytin Mistiä ehkä jossain 80 sentissä ja laitoin sitä pari kertaa noutamaan verkon matalammissa kohdissa. Misti oli ihan intona, koska mukana oli lihapullaa, ja se hyppi niin reippaasti. Oikeasti Misti saattoi tehdä jo sellaisia 90 sentin hyppyjä eikä ollut millänsäkään - kauniisti ojensi jalkoja ja hyppäsi. :) Välillä ehkä takajalat osuivat verkkoon ja Misti saattoi myös pari kertaa ponnistaa verkolta, mutta henkiseltä puolelta todella varmaa suorittamista. Voi olla hurjaa, kuinka nopeasti etenin/etenen metrisellä, mutta kun näkee koiran innon, varmuuden ja rohkeuden niin en välttämättä koe aiheelliseksi edetä etanavauhtia. Vaikea uskoa, että Misti näyttää pääsevän noin korkeita hyppyjä yli. Kyllä se taitaa sen metrisenkin vielä päästä, tosin noutokapulan kanssa tilanne saattaa olla toinen. Huh, kyllä tuo koira osaa välillä yllättää minut ihan totaalisesti - kaiken tämän ajan jälkeen!
Jospa olisin Tampereella samanlainen aktiiviharrastaja kuin Kuusamossa niin voitaisiin jäljelläkin oikeasti edetä ja lähteä joskus jopa kisaamaan. Jotenkin Kuusamossa kaikki tämä maaseutu, tila, rauha, pellot ja metsät motivoivat eri tavalla harrastamaan. Tampereelta se kaikki puuttuu eikä se paikka inspiroi tai sytytä minua.
Saatan tehdä monia asioita kummallisesti tai väärin tällä pk-puolella, mutta olen aina ollut sellainen kouluttaja, etten lue mitään opuksia tai ohjeita vaan yksinkertaisesti itse pähkäilen miten kouluttaa ja opettaa asioita koiralle. Eikä tarvitse edes kauan miettiä, kun jo tiedän mitä tehdä ja saadaan kuitenkin sitten tulosta aikaan. Tokossakin olen kaikki opettanut ainoastaan itse miettimällä - tunnarissakin lähdettiin liikkeelle vaan siten että kokeillaanpa näin ja tehdäänpä nyt näin. Ja koiralla on kymmenen pisteen arvoinen tunnistusnouto, joten ihan maalaisjärjellä tuntuu tälläkin koirapuolella pääsevän pitkälle. ;)
EVL-liikkeitä ollaan myös hieman aloiteltu tekemällä zetaa, uutta ruutuliikettä ja merkin kiertoa yhdistettynä istumiseen, maahanmenoon ja seisomiseen. Mistin mieleen alkaa hiljalleen muistua, että oli niitä muitakin jääviä kuin istuminen, ringin kautta ruutuun juoksemisessa saatiin muutama hyvä toisto ja merkin kierto on Mistille edelleen tuttu juttu ja sen kautta tehdyt jäävätkin ovat onnistuneet. Ohjattu nouto pitäisi laittaa myös alulle. Hyvä tästä tulee! :)
Eilen siis neljäs yritys voittajaluokassa ja vieläpä "kotiyleisön edessä" Kuusamossa - koe oli siis meidän entisen seuran järkkäämä ja hyvin oli järkättykin. :) Saavuttiin paikalle puoli tuntia ennen arvioitua luokan alkua ja sain matkan aikana Tessalta soiton, että missä ollaan tulossa, kun aikataulu oli puoli tuntia etuajassa. Siinä sitten talla pohjassa loppumatka, nopeasti ilmoittautumaan ja melko pian siitä jo sitten paikkamakuuseen. Sää oli siinä vaiheessa ihan hyvä, vaikka aamulla oli sadellut rankasti vettä. Huomasin vaan että mäkäräisiä oli haittana ja vähän jänskätti niitten vaikutus koiraan etenkin paikkamakuussa. Vähän lihapullien syöttöä ja kivalla vireellä ja seuruulla Mistin kanssa kehään. Koira tuntui hyvältä ja innokkaalta, vaikka suoriltaan joutui hommiin. :)
Liikkeet tehtiin sekoitetussa järjestyksessä ja kahdessa osassa, mikä oli uutta mutta sopi meille hyvin. Tuomarina oli vanha tuttu Heli Kelhälä.
Paikkamakuu9: Paikkamakuussa ei onneksi ongelmia, aavistuksen olivat mäkryt kuulemma häirinneet ja Misti näytti olevan vähän vinossa, kun palasin piilosta.
Metallinouto 9: Perus metsku, tuomarin mukaan olisi saanut tulla vähän vauhdikkaammin kapulan kanssa luokse. Iänikuinen probleemi tuo, Misti ei vaan tule nopeammin ainakaan kokeessa, vaikka kuinka oltaisiin treenattu.
Hyppynouto10: IIIHANA!! Tykkään niin Mistin hyppynoudosta ja ilmeisesti tuomari myös. Kuulemma vähän ote elää, mutta niin vähän ettei haittaa. Jännä juttu, kun esimerkiksi edellisen kokeen tuomari ei tykännyt tästä yhtään ja antoi vaan 7½, vaikka Misti suoritti molemmissa kokeissa aika samalla tavalla.
Liikkeestä istuminen9: Vähän varmistin katsomalla koiraa istumisen jälkeen, muuten hyvä. En vaan voi olla varmistamatta, aina niin jänskättää istuuko se vai ei! :D
Luoksetulo 8: Oikein loistava luoksetulo, ehkä sitten stoppi vähän valui ja maahanmeno oli hitaahko, en tiedä. Rivakkaan tahtiin kuitenkin juoksi vaihteeksi ja tosi tiiviisti Misti tuli lopussa eteen, ihanasti. :D
Tässä välissä tauko, lihapullapalkkaa ja koira autoon.
Tunnari 10: Tajusin kapulaa hieroessa, että hitto, olin syöttänyt koiralle lihapullia hetki sitten, että varmasti haju hukkunut sinne alle kokonaan. Mutta eipä mitään, Misti lähti määrätietoisesti kapuloille, meni suoraan keskimmäisille, nosti ensimmäisen vastaan tulevan ja toi sen nätisti luokse. Mietin siinä, että on fifty-fifty oliko se oma, kun ei muita edes haistellut, mutta kapulan päästä onneksi löytyi rasti, joten omahan se oli, viuh! Uskomaton tuo koira - kahdesti jo kokeessa tuonut ensimmäisen vastaan tulevan kapulan, joka on ollut oikea. En tajua miten se sen tekee! :D Mistillä on yleensäkin se tyyli, että se menee suoraan keskimmäisten luo eikä aloita järjestelmällisesti laidoilta.
Kaukkarit 8,5: Hyvin ja oikein vaihtoi, oli vaan himpun verran liikkunut eteenpäin niin kuin Misti yleensä tekee.
Seuraaminen8,5: Misti teki hyvin ja seurasi oikeapaikkaisesti, mutta itse sössin, kun piti paikoillaan kääntyä oikealle ja vasemmalle - en koskaan oikein tiedä missä asteessa pitää kääntyillä. :P Perus oikealle ja vasemmalle käännökset kuulemma vähän turhan loivia ja joitakin muita pikku tekniikkavirheitä, mutta kuten sanottua, koira teki aivan mallikkaasti. :)
Ruutu10: Misti lähti suoraan kohti ruutua, löysi hyvin sisään ja pysähtyi ja meni maahan täpäkästi. Tuli vauhdilla seuraamaan ja seurasi lopussa innolla. Ei siis mitään moitittavaa, tuomarin mukaan ei paljon paremmin olisi voinut mennä. :)
Kokonaisvaikutus10: Minä kuulemma ohjaan hyvin, koira ei sählää yhtään mutta tekee silti reippaasti ja säpäkästi eikä ole mikään laama. Kaikin puolin loistavaa työtä ja palkintojenjaossakin vielä totesi, että se oli hieno. :)
Yhteensä 291 pistettä, KP, sija 2/7 ja VOI1.
Kyllä putosi kivi sydämeltä, kun saatiin voittaja alta pois ennen sääntöuudistusta. Viimeinen mahdollisuus, tiukka paikka eikä Misti tuota pettymystä. Ja kun kerran ykköstä ollaan tekemässä niin tehdään sitten vielä hieno ykkönen, Misti tuumi. Äiti totesi koepäivän aamuna Mistille, että sitten ruusukkeen kanssa kotiin sieltä ja Mistihän teki työtä käskettyä, teki kunniapalkinnon arvoisen suorituksen ja tuli KP-ruusukkeen kanssa kotiin. :) Oli parasta saada ykköstulos juuri tästä kokeesta, koska nyt me se todella ansaittiin - on treenattu pitkään, oivallettu asioita, onnistuttu ja epäonnistuttu ja tässä kokeessa kaikki meni nappiin. Ja kirsikkana kakun päällä tällainen tulos kaikkien tuttujen edessä, vanhalla tutulla treenikentällä. On kyllä hienoimpia hetkiä minulle ja Mistille! <3
Ehdottomasti paras voittajaluokan koe, ei pelkästään liikkeiden onnistumisen puolesta vaan myös koiran vireen ja ilmeen. Vire oli aivan optimaalinen, ei haukun haukkua eikä myöskään lahnailua, vaan puhdasta hallittavissa ollutta intoa läpi kokeen. En leikittänyt Mistiä kertaakaan ja silti se teki tosi kivasti, kenties lihapullapalkka sopii sille paremmin. Tsiisus se myös keskittyi ihanasti ja tarjosi seuraamista jo ennen kehään menoa eikä yhtään kuikuillut tuttujen perään. Misti on kyllä tokokoirana aivan ihanteellinen, en vaihtaisi tuota mihinkään! <3
Nyt sitten uudella innolla treenaamaan EVL-liikkeitä, täältä tullaan kuninkuusluokka!
Kiitos Saaralle videoinnista ja kuvista, metalli ja hyppynouto ei tullut videolle, mutta samanlaisia ne olivat kuin aina ennenkin. Käytiin kokeen jälkeen lenkillä Saaran, Tuiken ja TVA Vilpin kanssa. Misti ei oikein arvostanut Vilppiä, vaikka sillä oli kerrankin bortsukavereita. Diiva...
Otsikossa mainittu jäljellä oleminen viittaa, believe it or not, pk-jälkeen. Kuusamossa aina innostun koiraharrastuksista ja treenaamisesta ihan eri tavalla kuin Tampereella, joten yhtä sun toista on tullut taas tehtyä ja siten myös jälkiharrastusta heräteltyä henkiin. Mähän tein Mistille suhteellisen paljon jälkeä sen ollessa joku puolentoista vuoden ikäinen ja senkin jälkeen ollaan satunnaisesti jäljestetty. Täällä tuli taas jokin ihme innostus tallata Mistille jälki ja niinhän minä tallasin. Nyt olen tehnyt sille joku kolme neljä jälkeä ja täytyy sanoa, että hurjan hyvin Möösis vielä muistaa homman jujun! Mitään kauhean pitkiä jälkiä en ole tokikaan tehnyt, keskimäärin 200-300 metriä, mutta niissäkin on ollut haasteita vaikeine maastoineen, kulmineen ja käännöksineen, sillä mitään erityisen suoria jälkiä en ole polkenut. Olen antanut jälkien myös vanheta noin tunnin verran ja tosiaan tehnyt ne aika pusikkoiseen varvikkoiseen metsämaastoon. Tasaisin väliajoin olen laittanut myös namikippoja jäljelle, jotka Misti on löytänyt hienosti ja on pysynyt pääasiassa hyvin jäljellä. Välillä se on mielestäni vähän poukkoillut ja etsiskellyt jälkeä, mutta yleisesti ottaen todella upeaa työskentelyä. :) Innoissaan on myös aina lähtenyt jäljelle ja edennyt intensiivisesti ja vauhdikkaasti.
Ilmaisua on myös muistuteltu ja Misti tarjosi varsin pian maahanmenoa keppien luona. Siirsin ilmaisun jo lyhyehkön peltojäljen yhteyteen, jossa oli keppien luona myös nameja. Alkuun Misti meinasi namien syönnin jälkeen jatkaa jäljestystä, mutta pienellä muistuttelulla sitten ilmaisi kepit.
Kun jäljestäisi ahkerasti, voisi tuon saada jäljen puolesta pian kisakuntoon. Yritetään, jos ehditään ja jaksetaan, jatkaa ja tehdä pitempiä jälkiä. Ilmaisujen puolesta laitella keppejä ensin helpoille jäljille ja sitten nostaa vaikeustasoa. Kivaa tuo jälkihomma, olen aina jotenkin tykännyt siitä ja toisinaan innostun kovastikin treenaamaan sitä.
Väsäsin kesän alussa myös viisi agilityn hyppyestettä ja saatiinpa muuten makeet, suht kevyet ja helposti siirrettävät hypyt vajaassa tunnissa väsättyä. :) Löytyi sopivia lankkuja, joihin naulattiin jalustat ja naulat siivekkeiksi, korkeutta hypyillä on sellaiset 60 senttiä. Ainoa miinus on se, että ne kaatuvat herkästi, ei ihan tullut mietittyä tasapainoteorioita, mutta ajavat muuten asiansa. Ollaan tehty Mistin kanssa monenlaista pyöritystä ja huomaan jälleen kerran ohjaavani oikeasti hyvin, kun ei tarvitse keskittyä radan muistamiseen vaan saa pyöriä ja kieputtaa menemään miten haluaa. Olen kokenut itsekseni oivalluksia, että näinhän tämä ja tämä pitää tehdä ja nykyään olen tajunnut jättää koiralle aina tilaa enkä ole sen edessä. Olen myös tajunnut, mitä kaikkea Mistin kanssa pystyy tekemään menestyksekkäästi. Oi kunpa ohjaisin kisoissa aina tuolla tavalla tai edes treeneissä!
Tokoiltu ollaan myös suhteellisen aktiivisesti, sillä lauantaina on taas koe ja vieläpä Kuusamossa, huippua! Misti on tuntunut aavistuksen vaisummalta ja vähemmän vietikkäältä, vaikka sinänsä tekee ihan hyvin hommia. Lisäksi se tuntuu nykyään palkkaantuvan paremmin ruualla kuin lelulla, mikä on jokseenkin uutta. Kuusamossa se on myös alkanut syödä huonommin eikä nappula oikein uppoa entiseen malliin. Siirryinkin taas kahdesti päivässä ruokinnasta kertaan päivässä, nyt on nappula ehkä mennytkin paremmin alas. Mitään ekstraa ei juuri ole tullut annettua, kun ei oikein ole mitään mitä antaa.
Lauantain koitos jänskättää oikeastaan tosi paljon, kun se on luultavasti viimeinen tilaisuus saada ykköstulos ennen sääntömuutosta ja koska koe pidetään meidän entisellä (agility)treenikentällä tuttujen ihmisten ja koirien keskuudessa. Saa siis nähdä miten Misti keskittyy ja tekee. Olen omasta mielestäni tehnyt kaiken voitavani ja minimoinut kaikki mahdolliset virheet ja kömmähdykset mitä voisi sattua. Pallo on siis Mistillä, toivottavasti se hoitaa oman osuutensa ja tekee niin kuin treeneissä ilman mitään höpöhöpöhommia. Ärsyttää suunnattomasti, jos vieläkään ei ykköstä tule, kun koira kuitenkin kaiken niin hyvin osaa ja se on tehnyt voittajaa jo reilun vuoden verran.
Treenailujen lisäksi Misti on saanut pelailla palloa, juosta pelloilla ja lähimetsässä ja nauttia maalaiskoiran elämästä. Sen se on kyllä tehnytkin ja saanut touhuta päivät pitkät. :) Helmi on piristynyt huomattavasti ja on kuin nuori koira taas, tulee aina juosten sisälle ja on innostunut välillä haukkumaan pihalla. Täten tein sen päätöksen, että Helmi jää Kuusamoon. Se on selvästi onnellisempi ja virkeämpi täällä, joten sen on selvästi parempi olla täällä. Päätös ei ole välttämättä sillä tavalla lopullinen, etten vie sitä enää takaisin, vaan saattaahan se välillä vaikka tullakin Tampereelle asustelemaan. Pidätän siis oikeuden muutokseen, vaikkei se todennäköistä olekaan.
Istutaan koirien kanssa junassa matkalla Kuusamoon, joten nyt on aikaa päivittää blogia. Mennään pohjoiseen reiluksi kuukaudeksi (kuinka kestän olla niin kauan poissa sivistyksestä?!), sillä menen ensi maanantaina kesätöihin samaiseen ihanaan paikkaan missä olin viime kesänä. Koirien kannalta superkiva juttu, kun pääsevät maalle puuhastelemaan eikä tarvitse kaiken päivää möllötellä sisällä. Itse ajattelin nyt muutaman päivän lomailla ankaran tenttirupeaman jälkeen, jonka jälkeen olen valmis taas paiskimaan töitä!
Mutta itse koira-asiaan, joka liittyy tällä(kin) kertaa agilityyn. En kuitenkaan vielä malttanut pitää kisataukoa, sillä kaveri oli menossa pariin kisaan ja päästiin siis kyydillä. Sitä paitsi mulle on kisojen jälkeen jäänyt aina sellainen polte mennä yrittämään uudelleen eli en ole epäonnistumisista siinä mielessä lannistunut. Ollaan käyty tässä nyt kaksissa kisoissa ja kylläpä kannatti lähteä!
31.5. oltiin Janakkalassa kisaamassa kahden agiradan verran. Tuomarina oli Martti Salonen, jonka radalla ollaan oltu kerran Oulussa ykkösluokassa. Silloin rata oli tosi vaikea ja voitettiin se Mistin kanssa kympillä. Halutti siinäkin mielessä mennä tuonne kisaamaan, kun makseja oli ilmoittautunut alle 30, mikä on täällä päin Suomea melko pieni määrä.
Päivä lähti hyvin käyntiin, kun Annika ja Gaga nousivat ekalta radalta kolmosluokkaan ja olin heidän puolestaan hurjan onnellinen. :) Se nostatti fiilistä aika paljon ja alkoi tuntua siltä kuin itse olisi jotakin voittanut. Jos olisin heti tuon jälkeen päässyt radalle, olisi mennyt hyvin ihan jo tuon fiiliksen voimalla. Vedettiin siinä odotellessa sitten palkintoskumppaa ja sitruunakakkua.
Eka rata oli ihan silleen jees. Onnistuin omasta mielestäni liikkumaan ja ohjaamaan aika hyvin ja meno oli sujuvaa. Sitten kahden suoran hypyn jälkeen piti mennä noin 90 asteen kulmasta kepeille ja kauempana hyppyjen takana oli putki, jonka suu ei ollut kuitenkaan hypyille päin. Putken paikkaa oli hivenen minien ja medien jälkeen vaihdettu, kun koiria oli syöksynyt sinne melko paljon eikä maksilla pitänyt olla sen suhteen suurtakaan vaaraa. No, Mistihän posotti taas sinne mennä, vaikka omasta mielestäni ajoissa käskytin ja ohjasin keppejä. Ehdin hyvin reagoida siihen, että Misti oli pyyhältämässä putkelle ja huutelin sille monta kertaa tiukasti tyyliin "tähän, tähän" katse koirassa. Misti ei mennyt putkelle sata lasissa ja reagoi selvästi minun huutoihin, mutta päätti kuitenkin käydä putken suuta koskemassa. Se oli vähän niin kuin itsepäisyyttä ja käytiin siinä kyllä aikamoista tahtojen taistelua. Keppien jälkeen Misti kävi vielä puomilla, vaikka piti mennä putkeen. Peitin ehkä putken suun, ettei Misti nähnyt sitä ja muutenkin minun rintamasuunta saattoi näyttää myös puomille. Etukäteen tiedostin sen riskin, että Misti voi mennä puomille, joten olen oppinut jonkin verran lukemaan tuota uutta Mistiä. Muuten puhdas rata ja melko vauhdilla mentiin.
Tämän radan videota en tähän saanut, kun se kuvattiin Annikan puhelimella ja en whatsapista sitä näköjään koneelle saanut, vaikka bluetoothilla lähetin ja kaikkea. Osaaminen loppui.
Toiselta radalta saatiin sitten nolla ajassa -13,90 (ia 55 s) ja sijoituttiin neljänsiksi. Ensin oltiin kolmansia, mutta lopussa joku vielä pyyhälsi eteen. Serti meni toiselle, joka oli meitä taas noin 1,5 sekuntia nopeampi - pienestä se on piru vie kiinni. Taas oltaisiin jostain voitu aikaa nipistää, mutta mistä näistä etukäteen tietää. Kerrassaan hyvä ja sujuva rata, olen tyytyväinen. Harmi vaan, että tuolloin oli vielä viimeinen päivä kerätä nollia tämän vuoden SM-kisoja varten, joten tuosta nollasta ei mitään hyötyä sinänsä ollut. Ehdittiin saada kolme SM 2015-nollaa, onhan se melkein puolet.
Sunnuntaina oli ehkä meidän kisauran yhdet parhaimmista kisoista, jotka käytiin Ylöjärvellä Mika Moilasen radoilla. Eka rata oli päivän vaikein, ei kovin vaikea mutta oli siinä omat haasteensa. Taas ohjasin mielestäni melko fiksusti ja tehtiinkin puhdas suoritus. Lopussa Misti alkoi taas arpomaan hypyillä mikä teki siitä ihan tosi hitaan. Pitkään aikaan ei ole noin pahasti arponut ja jähminyt, kauhea kun sitä piti odotella, vaikka loppusuoralla toivoisin koiran pinkovan täysiä. Eli nolla ajassa -4,85 (ia 47 s) etenemällä 4,15. Sillä sija viisi, joten ei toiveita sertistä - osallistujia oli 33. Tosi sujuva rata ja omasta mielestäni sain mahdolliset sekunnit aika hyvin pois. Muistin tehdä myös putkijarrun alussa ja muutenkin muistin pikku juttuja, mitkä olen aiemmin saattanut radalla unohtaa.
Toinen rata kenties ensimmäistä helpompi, mutta me hyllytettiin jo alussa. Yritin hienosti vetää Mistin kakkoshypyn yli A:lle, sillä en osaa kunnolla valssata sillä tavalla hypyn oikealta puolelta sivuttain what ever. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin kokeilla sitä valssia, sillä vaikka vedin Mistiä hypyn yli ja menin pois edestä, se kuitenkin ilmeisesti hyppäsi sen verran pitkälle, että valui suoraan kakkosen takana olleeseen putkeen. Muuten virheetön ja tosi hyvä rata, lopun hypyillä taas arpomista ja ekaa rataa pahemmat jähmimiset - Misti miltei pysähtyi ennen hyppyä ja ponnistusta! Meidän koutsi epäilee sen johtuvan siitä, että Misti ei kestä jäädä yksinään suorittamaan ja jähmii minun ollessa liian kaukana siitä. On tuo mysteeri, johon ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua...
Kolmannen radan suhteen sitten ylimielisesti ajattelin, että tältä tehdään nolla, kun on niin helppo rata eikä tässä mikään voi mennä pieleen. No, tuo tunne onneksi osoittautui oikeaksi ja tehtiin ihan mielettömän hyvä ja nopsa nollarata. Kyseessä oli hyppäri, joten lujaa sai mennä ja oli ihana etenkin videolta huomata, kuinka täysiä Misti välillä pinkoi. Nyt se ei edes arponut hypyillä mistä olin super tyytyväinen, vaan hienosti skarppasi kahden ekan radan ja meidän kehityskeskustelun jälkeen. :) Siitä huolimatta sijoituttiin vasta 13. ja nollia tuli tosi paljon, varmaan puolet teki nollan. Aika oli -4,96 (ia 43 s) etenemällä 4,60. Mutta niin hyvä ja vauhdikas rata, että voisin varmaan sata kertaa sen videolta katsoa ja myhäillä tyytyväisenä. Päivän kaikki radat olivat tosi onnistuneita ja kivan näköisiä ja saatiin jo kaksi SM 2016-nollaa plakkariin. Nimittäin ensi kesänä olisi tarkoitus SM:iin päästä, ihan lähinnä kokemuksen vuoksi.
Mulle tuli etenkin nyt kevään ja auringon myötä sellainen makee aksafiilis ja treeneissäkin olen tuntunut oppineen ja oivaltaneen asioita, joten kyllä se sitten näkyy radoilla. Kevättalvella ratoja vielä hajoili yhtenään, mutta viimeiset kolmet kisat ovat olleet todella onnistuneita, vaikken sitä itse aina huomaakaan. Jotenkin tuntuu, että liikkuminen ja ajoitus on parantunut ja onnistun esimerkiksi valssaamaan niin etten ole koiran tiellä. Erityisen tyytyväinen olin hyppärin kohtaan, jossa piti sillä tavalla sivusta valssata ja viedä koira kauimpaan putken päähän. Olin harjoitellut sitä lämppähypyillä ja radalla onnistui kyllä tosi kivasti. :)
Kisoista jäi mielettömän hyvä fiilis ja tuntui taas vähän siltä niin kuin aiemmin kisoissa onnistumisten jälkeen. Tuli taas sellainen leijuva ja onnellinen olo. Nyt on vaan sellainen tunne, että lisää lisää, mutta kisataukoa tulee varmasti ainakin Kuusamon reissun ajan - onhan tässä joka ikinen kuukausi tammikuusta lähtien kuljettu kisoissa ja usein vielä monesti kuukaudessa. Eiköhän me sitten heinä-elokuussa palailla kisakentille - en malta kyllä poissakaan pysyä ja pitää takoa kun rauta on kuumaa.
Tavalla tai toisella anyway. Leijonat putosi puolivälierissä, mikä oli vääryys ja pettymys. Ei päästy helatorstaina tokokokeeseen, kun Misti aloitti tiistaina juoksut. Harmitti kun piti perua kiven alla oleva koe, mutta ehkä parempi niin - tuskin me oltaisi sieltäkään ykköstulosta saatu. Sunnuntaina ja eilen päästiin kuitenkin aksakisoihin. Se hyvä puoli on kyllä kolmosissa olemisessa, että juoksunartutkin saavat kisata. Siihen se hyvyys sitten jäikin, ainakin sunnuntain osalta. Olin ilmoittanut Mistin kokonaiseen neljään starttiin ja ajatellut, että kyllähän nyt ainakin joillain radoilla onnistaa, mutta mitä vielä, yhdelläkään ei onnistuttu. Eka ja vika rata hajosivat aivan totaalisesti, koira ei pysynyt käsissä käytännössä yhtään hyppien kaikki mahdolliset hypyt mitä löysi. Ekalla radalla tuli ainakin jokunen ohitus ja kaikkea muuta säätöä, vikalla radalla koira päätti ohittaa alun kaksi ensimmäistä estettä, jotka olivat täysin suorassa linjassa - siis aivan tavallinen alkusuora ja Misti painelee esteiden ohi. Kyllä vitutti (en jaksa nyt edes sensuroida näitä ilmauksia) mutta jatkettiin rata loppuun ja niinhän sielläkin kaikkein ahtaimmissa kohdissa ja hyppykiemuroissa Misti otti ylimääräisiä hyppyjä. Okei, en varmaan osannut sitä niissä kunnolla ohjatakaan, mutta yhtä kaikki täyttä kuraa. Loppu sentään meni sitten hyvin.
Kaksi keskimmäistä rataa oli silleen ihan ok: toisella tuli aika alussa rima jostain syystä alas ja päätin sitten vitosen ollessa alla kokeilla yhteen kohtaan sellaista vaikeampaa ohjausta (tai siis aika perus valssia, mutta sen takana oli heti hyppy joka piti viedä takaa ja tuollaiset valssit on muutenkin mulle tosi hankalia ajoittaa), joka ei sitten onnistunut ja Misti hyppi hypyn väärin päin. Onneksi olin sentään tutustumisessa tajunnut, ettei tuo ohjaus tule onnistumaan ja aikonut viedä sen toista (pitempää) kautta. En muista tuliko sillä radalla varsinaisesti muuta ihmeellistä.
Toisella "ok"-radalla Misti jätti kepit kesken, vaikka sen vieressä normaalisti juoksin eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. Kyllä taas vitutti tuollainen virhe, ja olikohan tällä radalla sitten putki-A-erottelu, jossa Misti meni (väärin) putkeen, vaikka yritin ajoissa huudella A:ta.
Eniten ärsyttää se kuinka pahasti radat hajosivat eikä pakka pysynyt käsissä yhtään. Meillä on nyt vasta kolmosluokassa alkanut hajoamaan nämä radat, sujuvuus katoamaan, hyllyjä tulemaan... Jokaisen radan jälkeen hävetti ja tuli niin sellainen huonouden tunne. Kellään muulla ei varmaan mennyt niin huonosti tai tullut sellaisia virheitä ja hajoamisia kuin meillä. En kyllä tykännyt itse radoistakaan: koko ajan piti kääntää ja vääntää koiraa, mikä on sinänsä ihan ok, mutta noilla radoilla kaikki esteet olivat hirveän lähekkäin ja hankalissa kulmissa. Oli myös pitkiä vientejä mutta sitten tosiaan sellaisia, että piti paukuttaa takaakiertoja tyhmissä paikoissa. Tuomarina oli tosiaan Eeva-Liisa Pohjanen, jonka radat eivät tosiaan olleet mitään omia suosikkejani. Olin kyllä saanut suunniteltua ihan toimivat ohjaukset radoille, mutta ei sitten vaan onnistunut. Sekin varmaan vaikutti, että Misti on taas ulkokentällä nopeampi niin en ole tottunut siihen, kuinka lujaa se pääsee. Lisäksi se on niin hemmetin paljon estehakuisempi kuin ennen, siis liiankin kanssa jo, kun se hyppii vääriä hyppyjä pelkästä hyppimisen ilosta. Mua ei kyllä paljon ilostuta tällainen.
Eilen saatiin lisää vituttamisen aihetta, kun käytiin omissa kisoissa juoksemassa agi ja hyppäri. Tuomarina oli Anne Savioja, jonka radoille oli oikein mielenkiintoista mennä. Agirata oli sellainen semi, ei mikään ihan hirveä, mutta tarkkana sai olla. Ja meillä meni ihan mielettömän hyvin! Ihan tajuttoman sujuva rata, jossa ohjaukset onnistuivat ja kiinnitin ehkä paremmin huomiota rytmitykseen ja koiraan. Misti meni todella hyvällä vauhdilla ja oltiin ihan viimeisiiin hyppyihin asti tekemässä nollaa. Sittenpä Misti-neiti ottaa putken jälkeen verrattain kaukana olleen väärän hypyn ja hyppää sen, vaikka yritin huudella jotakin. Kukaan muu ei hyppinyt tuota eikä olisi pitänytkään, mutta Mistihän se sinne posotti mennä. Toruin kyllä sitä sitten jo radalla siitä, että ei tässä helvetti nyt mihin sattuu pidä mennä. Voi sitä pettymyksen ja ärsytyksen määrää, olisin voinut karjua ja hyppiä tasajalkaa. En pystynyt kehumaan koiraa tai mitään, ketutti niin valtavasti. Siis niin huippuhyvä rata, joka sitten aivan lopussa hyllyttyy tuolla tavalla. Joku voisi sanoa, että mun pitäisi olla iloinen muuten niin sujuvasta ja hyvästä radasta. Tavallaan olenkin, mutta suuttumus tuosta hyllystä on sen verran paljon väkevämpää, etten pysty iloitsemaan. Se hylly tavallaan pilasi ihan kaiken, kaiken. Oltaisiin saatu hienolta radalta hieno, ansaittu, hyvässä ajassa tehty nolla, mutta hyllyn kanssa sillä hienolla radalla ei ole mulle enää mitään merkitystä. Ärsytystä lisää se, että tuolla nollalla oltaisiin ehkä voitu saada agilityserti. Videolta sekunteja laskiessa (piinasin itseäni vielä oikein lisää) näytti siltä, että Misti oli suunnilleen yhtä nopea sertin napanneen koiran kanssa, ehkä nopeampi, ehkä hitaampi, mutta samaa luokkaa. Joka tapauksessa oltaisiin ylletty varsin lähelle sitä. Laskeskelin huvikseni videolta Mistin ajaksi noin 41-43 sekuntia ja sertin saaneen aika oli vähän reilut 41 s. Ihanneaika oli 49. En ole aikoihin ollut näin ärsyyntynyt agilityn suhteen, tämän nollasta hyllyyn-radan jälkeen tuntui paljon pahemmalta kuin sunnuntain totaalifloppiratojen jälkeen. Ei pitäisi, mutta niin vain tuntui, tuntuu.
Hyppäri meni myös hienosti, yksi rima tuli alas syystä että en tiedä. Olisinko ollut koiran tiellä, vaikea sanoa. Tämä ei ehkä tuntunut niin kivalta, vaikka kivaltahan se näytti, ehkä muutamat valumiset teki siitä vähemmän mukavan tuntuisen, kun taas agiradalla Misti ei valunut oikeastaan missään kohdissa. Tällä radalla oli alku aika vaikea, kun toinen este oli takaakierto ja siitä putkeen ja siitä piti ehtiä toiseen paikkaan, minkä vuoksi takaakiertoa ei voinut ohjata miten sattuu. En luottanut Mistiin siinä, että olisin mennyt kakkoshypyn taakse ja vetänyt sen hypyn ohi, koska oltiinhan se nähty kuinka Misti hyppii kaikki mahdolliset hypyt. Ja jos olisin kääntynyt yhtään liian aikaisin, M olisi varmaan hypännyt kakkosen väärin päin. Niinpä jäin ykkösen ja kakkosen väliin, ohjasin koiran hypyn taakse ja sitten vedin sen kakkosen ja minun välistä putkeen. Lopussa piti vielä ehtiä samaisen putkeen jälkeen viemään koira takaakiertoon. Mutta oikein hyvä rata kyllä tämäkin, 5 vp ajassa -3,44 (ihanneaika oli tässä 42 s) ja sijoitus 9. Tällä tuli paljon hyllyjä toisin kuin agiradalla.
Tajusin näiden kisojen jälkeen kuinka vääristynyt asenne mulle on syntynyt koiraharrastuksen suhteen. Suoritus ei enää merkkaa niin paljon tulos. Haluan kaiken tai en mitään. Hyvä suoritus ei kelpaa, jos sen johdosta ei tule hyvää tulosta. En pysty aidosti (jos ollenkaan) iloitsemaan onnistumisista, jos en saa sitä mitä olen lähtenyt hakemaan (nollaa tai ykköstulosta). Lisäksi harrastan nykyään paljolti vaan kisat tähtäimessä, ainakin tokoa. En treenaisi tokoa todennäköisesti ollenkaan, jos en kisaisi. Jos ja kun Misti jonain päivänä valioituu tokossa, laji aika varmasti jää. Agia nyt voin vielä harrastaa ilman kisaamista, kun se on niin hauskaa ja koiran henkireikä. Siinä missä suurimmalle osalle tärkeintä on matka, minulle se on määränpää. Tai oikeastaan molemmat, koska en halua päästä määränpäähän keskinkertaisella matkalla (suorituksilla).
Jos kisojen jälkeen enemmän ärsyttää ja tuntee pettymystä itseen ja koiraan kuin on hyvällä fiiliksellä, ei olla oikealla polulla. Silloin on jotakin niin sanotusti napsahtanut virheasentoon ohjaajan pääkopassa, kun kisaa pipo kireällä ja hampaat irvessä eikä mikään muu kuin täydellinen onnistuminen enää tyydytä. Esimerkiksi eilisen nolla-agilityradan jälkeen olisin ollut ihan mielettömän tyytyväinen, mutta yksi ylimääräinen hyppy sai minut ihan mielettömän tyytymättömäksi, vaikkei mikään itse suorituksessa sinänsä muuttunut. Ja kun kisaa korkeammalla tasolla ja ylimmissä luokissa, ei niitä täydellisiä onnistumisia enää vain voi saada niin suurella prosentilla kuin alemmissa luokissa. Tai ei me ainakaan, kun ollaan vasta muutama vuosi harrastettu ja oltu koiraympyröissä mukana.
Toivoisin, etten olisi tällainen - kunpa osaisin vain nauttia hienosta koirasta ja hienosta harrastuksesta ja hymyillä jokaisen suorituksen jälkeen. Koska jos tämä itku ja hampaiden kiristys kisojen jälkeen jatkuu, täytyy alkaa vakavasti miettiä koko kisaamisen lopettamista. Mietin sitä jo hetken aikaa. Jos sama meno jatkuu, pilaan vain suhteeni Mistiin, vien Mistin varmuuden ja ilon kisoissa - juuri sen varmuuden ja ilon, jonka sille onnistuin aikoinaan kaivamaan. Toisaalta, jos lopetan kisaamisen, lopetan todennäköisesti koko harrastamisen ainakin suurimmalta osin. En voi tehdä niinkään, koska Misti ansaitsee saada harrastaa ja touhuta aktiivisesti. Ja kun miettii kuinka pitkälle me ollaan päästy, opittu niin paljon uutta ja kuljettu hitonmoinen matka yhdessä, olisi hirveätä tuhlausta vain heittää se kaikki pois ja lopettaa. Taukoa ainakin nyt ehkä pidetään agilitystä. SM-haaveet hautasin onneksi jo jokin aika sitten, kun tajusin, että turha yrittää tahkota enää tässä vaiheessa niitä nollia ja kuitenkaan itse geimeissä ei olisi mitään menestymismahdollisuuksia. Ja olisihan se ilmokin aika kallis.
Mutta valehtelisin jos väittäisin, että samalta tämä touhu tuntuu kuin ennen. Koska ei se todellakaan tunnu. Ennen oli vain hauska harrastaa ja kehittyä, mutta nyt kaikki pyörii kisaamisen ja edistymisen ympärillä. Ja hauskinta tässä on se, etten mä ole mikään kilpailuhenkinen ihminen - mulla ei ole mitään halua voittaa muita ja olla parempi kuin muut. Mulla paremminkin on aina ahdistanut palkintojenjaossa, jos ollaan voitettu tai sijoituttu. Mieluummin olen sellainen näkymätön menestyjä, joka janoaa vaan tuloksia. Huipputuloksia huippusuorituksilla. Kun tavoite on tämä, voiko muuta odottaa kuin pettymyksen tunnetta epäonnistumisen hetkellä. Ei, ei ainakaan ennen kuin opin saamaan pienemmistä asioista voimaa ja iloitsemisen aihetta - kipinää.
Leijonien MM-2015 kisabiisi Kipinän hetki on täten meille varsin sopiva ja kertoo juuri siitä, mikä on tärkeää ja tavoiteltavaa elämässä. Ei se maaliin pääseminen, vaan täysillä heittäytyminen ja kaiken vaadittavan tekeminen. Se on se fiilis mitä etsit. Se kipinän hetki.
"Heittäydy täysii Mitä ikinä teetkin Ja elä nyt missä ikinä meetkin Silmissä kipinän hetki Heittäydy täysii Siihen mikä on tärkee Ja teen sitä missä sulle on järkee Silmissä kipinän hetki Teen mitä se vaatii Vaik en pääsis ees maalii Se on se fiilis mitä etsit"
