Mistin juoksut loppuivat tuossa parisen viikkoa sitten, mistä syystä päästiin taas aksailemaan. Käydään edelleen se kaksi kertaa viikossa treenaamassa, kun se on ainakin vielä mahdollista. Voi nimittäin olla, että vain meidän harvojen aktiivitreenaajien voimin tuo toinen viikkovuoro ei enää kauaa pysy, joten haluan ottaa viikon kahdesta treenivuorosta kaiken irti. Olen sitä mieltä, että agia täytyy treenata vähintään kahdesti viikossa, jos haluaa oikeasti kehittyä. Ainakin meille kerta viikossa oli liian vähän, joten olen todella mielissäni, että tänä talvena on ollut mahdollisuus tuplata tuo määrä. :)
Eilisissä treeneissä oli teemana puomi-putki-erottelu sekä putkelta ns. vastakkaiseen suuntaan kääntyminen. Erottelutreeni oli meille todella hyödyllinen ja haastava ja tulipahan huomattua, että Misti ei erota esteitä toisistaan. Siis se ei osaa esteiden nimiä niin hyvin, että valitsisi oikean. Ja vaikka minä kuinka ajoissa huutelin kiipeetä ja ohjasin ns. pystypäin ja mahdollisimman kaukaa puomista, painui Misti monta kertaa putkeen. Jokusen epäonnistuneen toiston jälkeen Möösis meni kuitenkin puomille ja silloin erityisen hyvin, jos puomilla ja sen jälkeen odotti palkka. Putkeen Misti meni aikas hienosti silloin kun sinne oli tarkoitus mennä. Tuo ratapätkä oli viimeviikkoisista Kajaanin kisoista, jossa treenikaveri oli ollut. Ja tuollainen puomi-putki-kohta oli ollut kakkosten radalla, aikas haastavaa mielestäni! Hyvä siis, ettei Mistin kanssa lähdetty kisaamaan, oltaisiin varmaankin hyllytetty jo heti alussa...
Putkelta vastakkaiseen suuntaan kääntyminen oli myös hieman haastava, Misti meinasi usein putken jälkeen käännähtää tässä tapauksessa väärään suuntaan. Tuota piti vähän opettaa koiralle ja saatiin sitten onnistuneita suorituksia kyllä.
Sunnuntain treeneissä rakennettiin kaksi rataa, joissa molemmissa oli aika vähän esteitä, mutta radat olivat kuitenkin pitkiä. Tykkäsin kovasti, kun sai mennä kahta rataa ja molemmat olivat hauskoja kieputusratoja. Meillä meni oikein hyvin, lähinnä joitain pikku juttuja tarvitsi vaan hioa. Yritin saada käännöksiä tiukemmaksi, pujottelua nopeammaksi yms., jotta mentäisiin vähän lujempaa. Lähinnä se Mistin vauhti on kuulemma omasta ohjaamisestani kiinni. Jos ohjaan hyvin ja selkeästi, menee Misti nopeammin. Misti on kyllä kuulemma nopeutunut viime aikoina, se on tosi hienoa kuulla! Ehkä me ei ollakaan ihan menetettyjä tapauksia kolmosluokassa...
Tokossa ollaan viilattu pääasiassa seuraamista, noutoa ja eteentuloja, mutta tehty myös ruutua, luoksaria, kaukoja - you name it. Seuruun hihnakuuri loppui melkein yhtä äkkiä kuin se alkoi. Ei siksi, että oppi olisi mennyt varsinaisesti perille vaan siksi, että Mistin ihanan innokas seuruuilme alkoi vähitellen kadota. Tykkään Mistin ilmeestä, kun se seuraa lennokkaasti suu auki ja silmät innosta palaen - sitä voi mielestäni kutsua vietikkääksi seuraamiseksi. Tekniset yksityiskohdat ovat sivuseikkoja oikean asenteen rinnalla, ja viimeinen asia minkä haluan menettää on nimenomaan Mistin hieno asenne tokoon ja puuduttavaksikin haukuttuun seuruuliikkeeseen. Siispä ollaan jatkettu treenejä ilman hihnaa ja olen enemmän tai vähemmän roimalla käsiavulla palauttanut Mistiä taaksepäin. En tiedä johtuuko se tuosta vai mistä, mutta on jo alkanut näyttää siltä, että Mistin seuruupaikka on taempana. Mistin palava into on myös tulossa takaisin ja seuruu alkaa näyttää ihan kympin liikkeeltä, olen oikein onnellinen tästä muutoksesta! Toki Misti ei ole mitenkään lahnana seurannut tässä välissä vaan ihan kivasti, mutta ei sillä innolla millä yleensä. Nyt kun saadaan se vietikäs seuraaminen takaisin ja oikea seuruupaikka iskostumaan bordertollikan nuppiin, niin olen ikionnellinen! Vahvasti uskon siihen, että kova treeni tuottaa tulosta. :) Harmi tietenkin, että pitää jälkeenpäin korjailla tällaisia juttuja, mutta sitä se teettää siirryttäessä kohti kovempia haasteita ja nälän kasvaessa syödessä!
Nouto on Mistin lempiliike - voi että sillä silmät säihkyy, kun otan kapulan esiin! Naksuttelen edelleen nostoista ilman syöksähdyksiä ja hyvistä pito-otteista. Syöksymisiä ei juurikaan enää ole, tosin aina en näe mitä kapulan luona tapahtuu... Mutta olen todella tyytyväinen Mistin noutoon: neiti pinkoo kapulalle sen minkä kintuistaan pääsee, tarttuu suullaan kapulaan ja lähtee tulemaan luokseni kapula tiukasti suussa. Uskokaa kun sanon, että hienolta näyttää. :) Tuollaista kokeessakin, kiitos.
Keksin muuten aika hienon keinon saada eteentulo tiiviimmäksi, vaikka itse sanonkin. Opetin Mistin tökkäämään palloa kuonollaan, jonka jälkeen laitoin pallon jalkojeni väliin, käskin Mistin luokse ja koskemaan siihen - tattadaa, Möösis istuu paljon tiiviimmin edessä ja paikka on selkeämpi. :) Nyt Misti tuntuu paremmin ymmärtävän mitä siltä vaaditaan, kun sillä on tietty tehtävä. Ei tarvitse enää käsiapuja antaa, kun koira tulee kauniisti eteen istumaan ja tökkimään palloa. Pallon koskeminen on Mististä kivaa puuhaa, siitähän seuraa naksaus ja palkka, joten piece of cake, sanoi pikkuneiti.
Ruutu, luoksari ja kaukot ovat aika lailla samassa pisteessä enkä jaksa niistä mitään selostaa. Tunnaria päästään tästä lähtien tekemään oikeilla kapuloilla, kun Tessa lainasi mulle niitä kasan - vaihdellaan sitten välillä keskenään, jotta saadaan vieraita hajuja. Olisin tilannut omat kapulat, mutta olivat Berralta merkillisesti lopussa, kun tein tässä vähän aikaa sitten tilauksen. Tuli kuitenkin vihdoin ja viimein hankittua treeniliivi, metallikapula ja lisäksi oikeat ruutunauhat. Kyllä, olen todellinen koiraharrastaja, kun en ole tähän mennessä omistanut edes treeniliiviä. Olen käyttänyt Hurtan namipussukkaa, mutta liiville oli kyllä nyt tarvetta monine taskuineen. Tilasin Berran Pro Lightin punamustan liivin, jonka taakse haluaisin jonkinlaisen logon tai tekstin. Mutta hyvältä vaikuttaa liivi, toivottavasti vain kestää edes muutaman vuoden! Keskikokoisen metskukapulan ostin siis myös ja metalli olikin Mististä yllättävän ällöä. Lähdettiin taas aluksi ihan kapulaan koskemisesta liikkeelle ja siitä sitten naksulla jalostin liikettä eteenpäin. Nyt Misti hakee kapulan ja tuo sen mulle, mutta liikettä on vielä viilattava eikä siinä mitään. :)
Mulle tuli sopivasti näin sydäntalvena yhtäkkinen jälki-innostus ja vähän tässä harmittelin, kun ei viime vuonna tehty jälkeä juuri yhtään. Se toki onkin sellainen sivulaji, jonka suhteen ei mitään varsinaisia tavoitteita ole, omaksi iloksi ollaan sitä tehty. Mutta tänä vuonna voisi yrittää useamman kerran jäljestellä ja kehittyä siinä, Mistin tekeminen näytti jo oikein hyvältä tuossa parisen vuotta sitten!
Misti muuten täyttää ylihuomenna kolme vuotta, mihin aika oikein menee! Vastahan se oli pikku hirviö, mutta nyt niin nätisti käyttäytyvä aikuinen koira, jonka kanssa elämä on hurjan helppoa. Misti on oikeasti maailman helpoin ja huipuin koira, saan olla kiitollinen tuosta olennosta. :) Ennen en osannut Mistiä arvostaa, mutta sittemmin olen oppinut sitä arvostamaan ja mukauttamaan omaa toimintaani Mistin persoonan mukaan. Olen myös oppinut valjastamaan Mistin potentiaalin käyttööni ja saamaan siitä irti uskomattoman upeita suorituksia. Aikamoista oppimista ollut tässä itse kullakin ja sitähän se koiran omistaminen on - oppimista koko elämä. Jotkut eivät ikinä opi kouluttamaan koiraansa tai toimimaan koiran yksilöllisten ominaisuuksien mukaan, mutta itse voin sanoa oppineeni. Olen oppinut hyväksymään sekä omat että koirani heikkoudet ja ehkä ennen kaikkea muuttumaan koiranomistajana ja ihmisenä. Jos en olisi tuota muutosta kokenut ja oppinut näkemään koiraani uudessa valossa, meillä voisi olla vieläkin aikamoisia vaikeuksia ja itse kokisin turhautumista ja epätoivoa harva se päivä. Saan siis olla iloinen ja onnellinen minun ja Mistin hyvästä suhteesta ja helposta yhteiselämästä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti