Ne arjen pienet suuret asiat

Tajusinpa tässä, että tämä blogini on melko treeni- ja kisapainotteinen. Kirjoittelen aina meidän mahdollisesta edistymisestä tokossa ja agilityssä sekä menestyksestä kisoissa. Kuitenkin treenit ja kisat näyttelevät kohtuullisen pientä roolia elämässämme ja meillä eletään ihan normaalia arkea. Mutta tänne blogiin taas kirjaan ylös kaikki treeni- ja kisajutut, jotta ne ovat muistissa ja tallessa. Miksi ihmeessä? Miksi olen laittanut muistiin vaan sellaisia asioita, kun elämässä ja minun ihanaisissa koirissani on niin paljon muutakin muistettavaa? Haluanko oikeasti joskus kymmenen vuoden kuluttua lukea kuinka Misti joskus vuonna kivi ja keppi edisti seuraamisessa tai kuinka itse opin agilitytreeneissä päällejuoksun? Mietitäänpä... ei, en oikeastaan. Kun nyt olen keskittynyt kirjoittelemaan lähinnä treenijuttuja, painuvat Helmin ja Mistin edesottamukset ja omalaatuiset tavat ehkä joskus unholaan enkä sitten muista niitä enää vuosikymmenten päästä. Sitten kun Helmiä ja Mistiä ei enää ole, haluan muistella, miten Helmillä oli tapana haukkua vaativasti ja heiluttaa samalla häntäänsä kerjätessään ruokaa ja miten Mistillä oli joka ikinen päivä tapana painaa pehmoinen päänsä polvelleni ja tuijottaa minua levollisena suoraan silmiin. Haluan muistaa ne persoonalliset tavat ja piirteet, jotka tekivät Helmistä Helmin ja Mististä Mistin. Haluan muistella niitä koskettavia hetkiä ja elää ne mielessäni uudelleen. Haluan nauraa niille ja itkeä vuolaasti niiden takia. Haluan muistaa ja tuntea, jotta tiedän Helmin ja Mistin joskus todella eläneen. Olleen olemassa. Olleen todellisia.

Siitä syystä yritän tästä lähtien kirjoittaa blogiin välillä myös niitä arkisempia asioita. Se ei tarkoita sitä, että kerron missä lenkkeilimme eilen tai mitä kaikkea koirat ovat viikon aikana syöneet. Se tarkoittaa lähinnä tuollaisten pienten, jotenkin persoonallisten asioiden kirjaamista muistiin. Tai muuten muistamisen arvoisten asioiden ja tapahtumien kirjustamista, jotka jollain tapaa liittyisivät juuri Helmin ja Mistin persoonaan ja olemukseen. En ole itsekään vielä varma mitä tänne halajan kirjoitella, mutta se selvinnee aikanaan. Joka tapauksessa jotain sellaista, jota voi vuosien päästä lueskella ja muistella. Toki kirjoitan tänne edelleen paljon myös niitä treeni- ja kisajuttuja, mutta koetan lisäksi kirjustella muutenkin Helmistä ja Mististä.  Ajatuksena oli jo tähän postaukseen lyhyesti rustata tyttöjen käyttäytymistapoja ja ominaispiirteitä yms.


- Helmi on kova tökkimään ihmisiä kuonollaan ja tassuillaan. Siten se hakee ihan koko ajan huomiota ja rapsutuksia. Sillä on myös tapana nostaa etujalat syliini päästäkseen mahdollisimman lähelle ja hyviin asemiin silityksiä ajatellen.

- Misti käy suunnilleen tunnin välein painamassa päänsä jonkun syliin ilmoittaakseen läsnäolostaan ja luottamuksestaan. Misti myös kerjää ruokaa sillä tavalla ja yrittää näyttää jos mahdollista vieläkin söpömmältä. Tuo kerjäystapa toimii ja pikkuneiti saa söpöyden turvin pikku huikopaloja...

- Helmin kerjäystapa on hieman ronskimpi: kerjääminen alkaa kevyellä hännän heilautuksella, sitten mukaan tulee silmiin vetoavasti katsominen ja viimeisenä kovaääninen haukunta. Välillä Helmi vaihtaa paikkaa, haukkuu edelleen ja häntä heiluu. Jos minä mainitsen sanan ruoka, lipoo kielikin jo suupieliä.

- Mä monesti silitän Mistin silkkistä päätä, mutta Misti tykkäisi enemmän kaularapsutuksista. Koska Möösä on fiksu, se nostaa päänsä niin korkealle, että mun käsi automaattisesti siirtyy kaulalle ja silittely jatkuu sieltä.

- Helmi kykenee halutessaan kiipeämään itsensä tarhasta ulos. Se siis kirjaimellisesti kiipeää häkin seinää pitkin ja loikkaa ulos. Nykyään se ei moiseen temppuun taida pystyä, kun häkin yläosaan on vuosia sitten laitettu häkkiverkkoa esteeksi. Tosin Hömppä on sellainen ninja, että on se tainnut jostain päästä häkkiä senkin jälkeen karata.

- Jos mä menen selälleni lattialle, osaa Misti matkia kyseistä toimintoa ja sekin lähes välittömästi heittäytyy selälleen, minkä jälkeen me vierekkäin pötkötellään lattialla. Misti muutenkin tosi herkästi rellahtaa selälleen, kun joku tulee kohti ja alkaa silittää.

- Helmi yrittää varastaa ruokaa aina kun mahdollista. Se on niin törkeä, että ottaa kädestä tai puolimatkasta suuhun, jos saa mahdollisuuden. Helmin puolesta muut saavat kuolla nälkään ensin. Misti sen sijaan ei ikinä varasta, ei edes harkitse sitä. Se ei aina silloinkaan suostu ottamaan ruokaa, vaikka sille kädestä pitäen tarjotaan. Tai vaikka joku jättää tyyliin ruokalautasen lattialle, Misti ei varmana koske siihen.

- Helmi ei useinkaan vaivaudu väistämään Mistiä. Se kävelee päälle tai tunkeutuu Mistin ja minun väliin. Helmi menee sieltä mistä on nopein ja helpoin, ihan sama sille jos Misti sattuu olemaan tiellä.

- Misti masentuu Helmin läsnäollessa tai vähintään osoittaa mieltään sen vuoksi. Sen ilme synkistyy ja se vetäytyy omiin oloihinsa. On siis ihan "luimuna". Monesti Möösis myös makoilee pää maassa, kun Helmi on lähellä ja katselee Helmiä sivusilmällä. Lenkillä se on kuitenkin ihan reippaana ja joskus hyökkii Helmin kimppuun leikkimielisesti. Autossakaan ei ole mitään ongelmia, vaikka ovat vierekkäin. Misti lienee mustasukkainen Helmin saamasta huomiosta. Pikkuprinsessahan haluaisi olla maailman napa...

- Helmi joutuu monesti nolaamaan itsensä, kun se yrittää leikkiä Mistin kanssa. Misti aina murisee Helmille moisen yrityksen johdosta eikä ala millekään. Helmi alkaa haukkua vaativasti ja näyttää Mistille, että "hei, mä haluun vaan leikkiä!". Misti kuitenkaan ei halua leikkiä ja se painuukin muualle.

- Misti osaa kulkea meidän vieressä kulkevan ison autotien reunassa vapaana. Se hölkyttelee välillä kaukanakin, mutta auton lähestyessä Möösis painelee välittömästi ojaan, kauas tiestä, ja odottaa siellä. Käskytän sen "laitaan". "Reunaan" taas tarkoittaa sitä, että Misti kävelee ihan tien reunassa, jos näyttää olleen aiemmin liian keskellä. Ei tarvitse pitää Mistiä hihnassa isollakaan tiellä, kun toinen on niin tottelevainen ja kuuliainen. Ylipäätään Misti pysyy missä vaan vapaana: kisareissuilla, keskustassa yms. Se toimii kuin ajatus :)

- Helmi vihaa maito- ja öljyautoja, haukkuu niille ja yrittää hyökkiä kohti. Mummukka on kenties siksi alkanut inhota niitä, kun meille on joskus yöllä tuotu öljyä, mikä on vaikuttanut Helmistä epäilyttävältä.

- Misti venyy vielä aikuisiälläkin niin kuin pentu ja saa takajalat venymään taakse mahallaan maatessaan.

- Helmi on kerran pelastanut minut ja veljeni hirven hyökkäykseltä. Se pelasti kenties meidän molempien hengen. Helmi olisi kyllä ansainnut sankarikoiran arvon, kun olisin tajunnut sellaista anoa.

- Misti osaa halata niin kuin ihminen. Jos olen kyykyssä lattialla, Misti saattaa omatoimisesti hypätä mua vasten, kääriä tassunsa kaulaani, pusutella ja olla ihan lähellä vaan.

- Helmillä on lenkillä tapana kieriä hangessa tai maassa jonkin aikaa. Se kierii antaumuksella eikä sitä touhua melkein henno lopettaa.

- Jos Misti näkee puussa oravan tai linnun, se syöksyy puun juureen haukkumaan raivokkaasti, yrittää kiivetä puuhun ja järsii hermostuksissaan puunrunkoa. Misti yrittää myös taistella mm. imuria, haravaa ja meidän pihaladon ovea vastaan. Oven kimppuun se hyökkää aina, kun sitä avataan tai suljetaan, kun ovi kirskuu erittäin omituisella tavalla.

Tuossa muutamia erityispiirteitä- ja tapoja, joita Helmillä ja Mistillä on. :) Muita en ehdi nyt tällä kertaa miettiä, mutta yritän raapustella jotain ylös myöhemmin. Juuri tuollaiset asiat ovat sellaisia, jotka haluan muistaa ikuisesti. Kunpa muistaisin aina välillä kirjoitella ihan tuollaisia juttuja ylös. Täytynee yrittää!