lauantai 28. toukokuuta 2011

Toiminnantäyteinen lauantai

Tänään meillä oli tosi touhukas ja kiireinen päivä Mistin kanssa, ja olotila on nyt sen mukainen. Siis tosi kiva fiilis jäi päivästä, mitä muuta mä haluaisinkaan harrastaa kuin koiruuksia ;) Heti aamusta mentiin koirapuistoon pentutreffeille australianpaimenkoira Meten kanssa, joka oli jo vanha tuttu. Sekin oli hurjasti kasvanut ja tytöt olivat justiin saman kokoisia! Leikit sujui taas hienosti, mutta Misti oli alussa vähän kipsissä. Hyvin se alkoi kuitenkin leikkimään ja kun Mette repi liian kovasti suupielistä, paloi pikkuisella bortsutytöllä käämit ja piti pistää vastaan. Niin sitä pitää, M! Pennut leikkivät keskenään reilusti yli puoli tuntia eikä väsymyksen merkkejä ollut ilmassa. Me omistajat siinä juteltiin ja naurettiin noiden touhuille. Tarkoitus oli myös treenata toisen koiran läsnäollessa, ja niinpä otettiin pennut hihnaan ja harjoiteltiin perusjuttuja. Mistin kanssa tein istumista, maahanmenoa, paikallaoloa, luoksetuloa, katsekontaktia (joka on mukana oikeastaan kaikessa) ja hienosti hihnassa-treeniä ensi viikon mätsäriä ajatellen. Misti pystyi keskittymään tosi hyvin, vaikka Marjo ja Mette treenasi omia juttuja vähän matkan päässä. Koko ajan oli hyvin kontaktissa minuun ja suoriutui oikein kivasti. Mitään monimutkaisempaa en tuolla jaksanut alkaa tekemään, perusidea oli häiriötreenaus.

Koirapuistossa kävi myös pari muuta koiraa, mm. yksi ärsyttävä saksanpystykorva(?)uros, joka meinasi koko ajan jäpittää meidän pikkulikkoja. Jatkuvalla syötöllä hyppi selkään ja meillä piti leuhauttaa jätkä hiiteen tyttöjen selästä. Omistaja ei tehnyt mitään, hymähteli ja naurahteli vaan. Veemäisiä tuollaiset omistajat! Se piski yritti vielä kusaista mun jalkaa vasten ja siihenkään ei ukko puuttunut millään lailla. Ei se koira yrittänyt edes leikkiä pentujen kanssa, taisi olla vain seksi mielessä. Misti arasteli sitä koiraa eikä juurikaan mennyt "leikkiin" mukaan. Meni vain meidän ihmisten jalkojen juureen katselemaan. Kaipa Misti tiesi, ettei tässä iässä saa olla vielä tuhma, tuollaiset hommat kuuluu aikuisille koirille ;) Sitten se pikkukoira omistajineen lähti, ja eipä tullut ikävä. Eikä Misti ja Mette voi tietää, mitä tuommoiset tarkoittaa, leikkinähän ne sitä pitää. Oli se sen koiran osalta sitten alistamista, leikkimistä tai paneskelun yritystä niin ei pennut välttämättä osaa tulkita sitä oikein.
Sitten Mette omistajineen lähti raveja katsomaan ja me jäätiin vielä hetkeksi Miisulin kanssa. Pian puistoon tuli nelivuotias itäsiperianlaikanarttu, joka kaukaa katsottuna näytti vähän karhukoiralta (se oli pitkälti mustavalkoinen). Olin iloisesti yllättynyt, kun sen omistaja päästi sen jo autosta vapaaksi ja koira vain meni puiston oven eteen odottamaan isäntäänsä. Se oli muutenkin tosi tottelevaisen ja kuuliaisen oloinen. Hienoa, että joku jaksaa kouluttaa näitä "mehtäkoiriakin" tuolla tavalla, ihan moni ei viitsi tai tee koiran kanssa muutenkaan mitään ihmeellistä. Täytyy kyllä nostaa hattua, ihailtava suoritus riistaveriseltä laikalta. Se koira hieman pelotti Mistiä, oli sen verran iso ja juoksenteli vauhdikkaasti. Ei ne oikeastaan leikkineet keskenään, Mistiä kyllä kiinnosti, mutta ei aivan rohkeus riittänyt.

Sitten me lähdettiin talsimaan pois ja käväistiin Mustissa & Mirrissä kyytiä odottaessa. Kävin katsomassa niitä "kahden koiran taluttimia", jakajiahan ne oli nimeltään. En vielä ainakaan ostanut, kun ei ollut rahaa mukana ja mietin, onko se edes käytännöllinen. Sellaisen voi oikeastaan tuunata itsekin.
Kotia mennessä otettiin Henna ja Dora kyytiin, ja heidän kanssaan menikin loppupäivä. Misti oli ihan intopiukeena ja teki oikein ilopissat takapenkille. Tuosta on tullut aika yleinen tapa, harmi vain, mutta onhan se aika söpöä. Se on aina niin innoissaan, olit ollut poissa sitten 6 tuntia tai 5 minuuttia :)
Tytöillä oli taas tohinaa ja mukava oli leikkiä. Käytiin vielä kävelylenkki, kun mulla piti käydä ruokkimassa Helmin kasvattajan koirat.
Hyvin on Misti jaksanut, vaikka koko päivä ollut menoa ja meininkiä. Se on arviolta juossut/kävellyt tänään jotain 8 km, tällainen ei saisi toistua useammin noin nuoren koiran kanssa. Hyvin se jaksaa, siitä se ei ole kiinni, mutta ei Misti välttämättä tunne omia voimiaan ja minulla omistajana pitäisi liikuttaa sitä oikein ja sopivissa määrin. Lisään ruuan määrän nyt ainakin sinne kuuteen desiin päivässä, kun ei tuota painoa meinaa tulla lisää ja kylkiluut tuntuu erittäin selvästi.

Me ollaan Mistin kanssa nyt kotosalla treenailtu kaikkia kivoja juttuja. Hoksasin tuon naksuttimen erittäin hyödylliseksi ja sitä käytän kun opetellaan temppuja. Se kosketusalusta on edelleen vähän hakusessa ja treenauksen alla. Toissapäivänä opetin sitä koskemaan palloa ja muutamalla kerralla se oikein liikkui. Olisi ihan hauska temppu, missä Misti vierittäisi fudispalloa kuonolla eteenpäin. Misti ei vaan millään tunnu tajuavan/muistavan, että sitä pitää koskettaa. Eikö sen pitäisi jo oppia, että palloa koskemalla tulee naksaus ja nami?! Koko ajan harjoitellaan myös jalkojen ali pujottelua, joka sujuu Helmiltä erinomaisesti. Mistikin edistyy tempussa oikein hyvin ja varmasti. Ajattelin alkaa hyödyntää naksutinta erityisesti temppuilussa, niissä ei ole niin väliksi, vaikka menee väärin. Kunhan on kivaa ja jotain yhteistä tekemistä. Misti oppii sitä kautta oppimaan ja tekemään töitä kanssani. Temppukoulua siis jatketaan läpi kesän sekä kaikkea hyödyllistä ja järkevää :)

Ja kuvapäivitys tulee erikseen, ettei mene kovin pitkäksi (lue: tämän pidemmäksi) tämä yksi teksti.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Jos Misti ei tajua palloa aina erikseen kuonolla koskettaa (varmaan pallo on niin iso houkutus jo itsessään, että mielummin sitten pureskelee yms.) niin oletkos kokeillut apuna kosketuskeppiä?
    Eli siis opetat koiran koskettamaan kepin päätä ja sitten laitat sen kepin siihen pallon viereen ja häivytät kepin pois. Ehkä helpompi, mutta samalla periaatteella toimisi joku pieni lappu jonka aluksi liimaisi vaikka seinään ja opettaa pentua koskemaan siihen kuonolla ja sen jälkeen lappu liimataan palloon ja häivytettään pois siitä.
    Näin mä ainakin tekisin (:

    VastaaPoista