lauantai 16. huhtikuuta 2011

Nice day, Saturday!

Tänään oltiin Mistin kanssa neljä tuntia kaverillani käymässä, jolla on 1-vuotias collienarttu Dora. Koirat ovat jo (ainakin) kerran aiemmin tavanneet toisensa meillä, mutta tällä kertaa mentiin vastavuoroisesti sinne. Me kun täällä landella asutaan niin Mistillä oli taas hyvä päästä "ihmisten ilmoille".
Misti oli jo heti alussa kuin kotonaan, uteliaana tutki talon läpikotaisin ja tervehti asukkaat. Hennalta löytyykin neljä sisarusta, joten vauva pääsi tapaamaan ikätovereitaan - lapsia ;) Hienosti kyllä toimi lasten kanssa, heilutti häntää ja nuoli naamat. Välillä toki innostui hyppimään vasten ja tarraamaan yhden hiuksiin kiinni, mutta muuten käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Dora tuntui tykkäävän kaverista, ja pian koirat saivat leikit aikaiseksi. Dora ei niinkään painimisesta tykkää vaan mieluummin juoksu- ja rynnistysleikeistä. Misti taas on niin hurrrja, että se uskaltaa painia ja riehua melkein kenen tahansa kanssa ;) Oli hauskaa katseltavaa, kun Misti repi Doran pitkää turkkia ja välillä sitä vedettiin lattiaa pitkin, kun toinen yritti eroon takiaisesta. Mukavasti tytöt keskenään leikkivät eikä Misti ollut niin riiviönä, mitä kuvittelin. Dorakin oli selvästi kiinnostunut ja utelias, ja halusi koko ajan seurata pennun puuhia. Koirien meno näytti sisällä jotakuinkin tältä:

Pahoittelen huonoa laatua, kännykällä otettu


Käytiin lenkkeilemässä hiihtoladulla, jossa päästettiin koirat irti. Dora juoksi edestakaisin ja polki välillä pikku-Mistin jalkoihinsa - kuten viime kerralla. Tytöt syöksähtelivät toistensa kimppuun ja vain nauttivat kevätpäivästä, ihan niin kuin mekin Hennan kanssa :) Oli aivan huippumahtava päivä tänään, aurinko paistoi ja oli lämmintä, I like! 
Huomaan kyllä, että Mistin kanssa tuo luoksetulo ei vielä oikein toimi. Eihän sillä tänäänkään huvittanut tulla luokse, kun piti Doran kanssa touhuta ja ympärillä oli kaikkea kiinnostavaa. Toki sen ymmärrän, onhan Misti vielä pieni, mutta eihän siihen voi alkuunkaan luottaa ja pitää vapaana missä huvittaa. Mistillä on paha tapa juosta karkuun, kun sitä kutsutaan luokse ja yritetään ottaa kiinni - saati hihnaan. Olen yrittänyt tehdä luoksetulosta ja kiinniottamisesta positiivisiä kokemuksia, mutta pässi mikä pässi :D Palkitsen Mistin, kun se tulee luokse ja pujotan hihnan sen kaulaan. Kyllä M tuleekin monesti luokse, mutta liian usein jättää tulematta. Treeniä, treeniä vain. 
Kontakti ja istuminen sen sijaan sujuu hienosti melkein missä tahansa. Tänäänkin monesti pyysin Mistiä ottamaan kontaktia, mutta laiska minä en jaksanut kaivaa sitä himskatin naksutinta taskusta. No, onnistuu se ilmankin kohtuu hyvin :D 

Käytiin vielä toinenkin lenkki ja sille tielle jäätiin (tarkoitan sitä, että äiti tuli sieltä sitten hakemaan). Tällä kertaa mentiin kävelysillan yli, jonka alta menee vilkas Ouluun menevä tie. Siitä sillan alta niitä autoja suhahti ohi, mutta Mistiä vain ihmetytti, että mistä se auto oikein menee, kun ei meidän ohi ainakaan :D Ei sillä siis pelottanut tai mitään, katseli vain maisemia ja siinäkin harjoiteltiin kontaktia. Kuten olen sanonut, Misti on kova luu ;) Meillä Helmi on aina pelännyt siltoja, oli se oikeastaan kuinka pieni tahansa, niin alkaa pakittamaan ja se pitää kantaa yli. Mistä lie tuommoinen tapa tullut, raivostuttavaa. 

Sitten mentiin koirien kanssa koulun pihalle (rakas yläasteeni, niin rakkaita muistoja ;)) ja päästettiin ne vapaaksi siinä kentällä. Leikin Mistin kanssa ja koirat saivat taas juoksennella. Siinä ei oikeastaan treenattu mitään, kontaktia vähäsen. Sitten äiti tuli hakemaan ja lähdettiin kotia kohti. Misti ei tällä kertaa vikissyt autossa vaan nukahti saman tien. M ei ole ainakaan vielä nauttinut automatkoista, ihme piippaamista melkein koko ajan. Helmi sen sijaan r-a-k-a-s-t-a-a autoilua, se aina ihan innoissaan hyppää kyytiin ja Hemppa on tottunut matkustamaan peräkontissa! :D Se haluaa nimenomaan sinne ja on oikein tyytyväinen, ihan sama minne mentiin. 

Misti on tänään torkkunut koko loppupäivän, otti kyläily vissiin niin koville ;) Helmin kanssa käytiin ensimmäinen pyörälenkki ja ihan mukavasti jaksoi punkero juosta. Onhan se vähän hidas, mutta no problem, kunhan saadaan liikuntaa - me molemmat. 

Tänään huomasin Helmin tarhassa kuolleen piisamin! Oli tainnut meidän hurja karhukoira tappaa sen, ei ollut enää päätäkään. Piisamithan on tosi äkäisiä elukoita ja voi ottaa koiran kanssa pahasti yhteen. Onneksi Hemppa oli kuitenkin "voittanut" matsin ja säilynyt vahingoitta :) 

Ja sitten näitä tämänpäiväisiä kuvia. Dora-Misti-kuvat on puhelimella otettu, mutta on ne kai suht hyvälaatuisia. Oli vain kauhea homma ne puhelimesta sähköpostin kautta lähettää, ärsyttävää pikku piperrystä. Taas on paljon tekstiä ja paljon kuvia, lukekoot kuka jaksaa ;) 












Ei ois vähän unista sakkia? ;)

Tytöt <3 

" Minä peeni vain :) "



3 kommenttia:

  1. Joo ihan mukavasti meillä menee :) välillä vaan menee usko itseensä että mitään osaisin tuon pikku riiviön kanssa tehdä, kouluttamisesta puhumattakaan! :D
    Meilläkin luoksetulo on vielä aika heikossa jamassa, varsinkin jos on muita koiria mukana tai jotain todella kiinnostavaa. Mutta se on ihan ymmärrettävää kun onhan ne vielä niin pieniä! :) Eiköhän se vahvistu kovalla työllä.
    Me ei olla luoksekutsuttaessa ikinä laitettu hihnaan ettei vain opi yhdistämään sitä pyyntöä siihen että kiinni joutuu..ainakin vielä on toiminut :D

    Sinuna en huolehtisi Mistin painosta :) meilläki Peppi on sisaruksiaan pienempi mutta kunhan pentu näyttää ja voi hyvin niin ei kannata murehtia.

    Misti on muuten todella suloinen ja kaunis tyttönen! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä se luoksetulo on varmasti hakusessa kaikilla pennuilla. Minä päästin Troikkelin vapaaksi ensimmäistä kertaa vasta nyt 4,5kk ikäisenä. Ei kaupungissa oikein ole mahdollisuuksia. :) Ihmeen hyvin poitsu tuli luokse. Itseasiassa aina kun Liisa kutsui Lukan niin Troilus meni Lukan perässä Liisan luo. :D Kävi tosin muakin vilkaisemassa jos olin hieman kauempana. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan hyvin näyttää Helmi ja Misti tulevan toimeen, muistan kun mietit KC:ssa sitä, että mitenhän mahtaa yhteiselo onnistua :)

    Misti on kyllä hurjan söpö!

    VastaaPoista