Helmin masis ja Mistin riiviys

Mulla on kaksi täysin erilaista koiraa. Helmi on passiivinen, itseensä sulkeutunut, arvaamaton pimahtaja, joka hiljaa kyräilee ja saattaa yhtäkkiä räjähtää ihan mitättömällekin asialle. Helmiin ei luonnonlait päde, se on kuin meri: toisena hetkenä kaunis ja tyyni, toisena myrskyävä ja vaarallinen. Helmi on tajuttoman uskollinen koira, sitä nöyrempää ja luottavaisempaa (huom. ei kuitenkaan luotettavaa) koiraa saa hakea ja Helmi tosiaan rakastaa mua, kuten mäkin tietty sitä. Helmi taitaa olla melko tyypillinen karjalankarhukoira, rohkea ja uskollinen, josta kuitenkin löytyy myös se toinen, vaikeastikin tulkittava ja odotettavissa oleva puoli, mistä ei aina hyvää seuraa. Niin kuin ei meilläkään. On Helmikin päässyt aiheuttamaan vahinkoa, on käynyt jonkun kimppuun, on vain napsahtanut päässä väärässä paikassa väärään aikaan. Sen takia Helmille on hankittu vakuutus, vakuutus joka korvaa toisille aiheutuneet vahingot.

Misti taas on maailman menosta ja elämän kiertokulusta tietämätön hömelö pentu, joka on tyytyväinen siihen mitä on (paitsi pentuaitaukseen yksinollessaan, sieltä neito tulee poies). Se syö ja nukkuu ja leikkii, sitten syö ja nukkuu ja leikkii vielä vähän lisää. Sitä on pennun elämä. Misti on äärimmäisen särmikäs ja periksiantamaton sinnikko, oikea sisupussi, joka ei lannistu alistamisesta ja komentamisesta, mutta pelkää niinkin vaaratonta asiaa kuin meidän hyväntahtoista ukkia. Misti haluaa ottaa kontaktia ja olla mukana actionissa, mutta se haluaa seikkailla myös itse. Mistin reviiri laajeneekin koko ajan. Misti on koirista se aktiivinen, leikkisä, tyhmänrohkea tyhjäntoimittaja, mutta hurjan fiksu, jota olen vielä askeleen jäljessä. Mistiä ei koulutukset oikein kiinnosta, kyllä se on meillä Helmi, joka innoissaan tai vähemmän innoissaan tekee kaukoja, ruutua ja paikkamakuuta. Siis ei me Mistin kanssa vielä noita treenatakaan, kunhan opetan sille hieman kosketusalustaa, kontaktia, paikallaoloa yms. Eli tavoitteena ei ole mennä tokokokeeseen heti 10 kuukauden iässä, eikä välttämättä ikinä.

Kuten otsikko jo kertoo, Helmillä on päällä jonkin sortin masennus ja Misti sekoilee normaaliin tapaansa. Tänään M haukkui ja kävi kiinni haravaan, ihmeellistä häiriökäyttäytymistä. Helmille ei ole ruoka maistunut muutamaan päivään, vaihdoin Jahti&Vahtiin, mutta eipä sekään oikein kelpaa. Matokuurin annoin sille nyt, eli kolme päivää putkeen Axiluria. Yhteensä 12 pilleriä, huhhuh. Hädin tuskin ne on syönyt, kun koiranmakkaraan piilotin. Sille tulee välillä tuollaisia syömättömyyskausia, ettei oikein mikään kelpaa. Tuolla se vain yksikseen makoilee ja näyttää niin surkealta kuten yleensäkin. Helmi on ollut oikeastaan aina tuollainen, ei mikään ilopilleri. Onneksi Misti on piristämässä päivää, vaikka sekin on välillä (usein) täys kahjo. Mutta se on ihan hauska, kyllä sille saa nauraa. Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset :D

Helmi ei siedä Mistiä enää, jatkuvasti murahtaa sille, jos tulee liian likelle. Se rankaisee penskaa ihan tyhjästä ja muutaman kerran käynyt päälle, eli siis räjähtänyt. Helmillä joskus napsahtaa päässä eikä se osaa lopettaa. Ei se satuta Mistiä, mutta ärisee pahasti. Onneksi M ei siitä välitä, ei sille mitään traumoja jää ja pian molemmat koirat menevät sovittelemaan, vaikka se olisi puhtaasti Helmin homma :D Leikkineet koirat eivät ole varmaan yli viikkoon eivätkä välttämättä leikikään enää. Hitsiläinen tuon Helmin kanssa!
Ajattelin, että pitäisi viedä Helmi hermolomalle naapuriin, kasvattajan hoiviin muutamaksi päiväksi niin josko hyväksyisi pennun taas. Mahtava juttu, että Helmin kasvattaja asuu ihan lähellä. Häneltä olen aina saanut neuvoja ja on sillä tavalla ollut mukana meidän elämässä. Oikeastaan hän ei ole Helmin kasvattaja, pentue oli sijoitusnarttusopimuksella, mutta kasvattaja hänkin nykyään. Äh, niin monimutkainen kuvio :D Mistin kasvattaja on myös aivan mahtava ihminen, joka on varmasti kiinnostunut kuulemaan kasvateista ja valmiina auttamaan. Mulle onkin hyvin tärkeää, että on kasvattaja joka välittää. Sen turvin pääsee jo pitkälle eikä ole ihan yksin tuon pennelin kanssa :)

Misti on the hakukoira! Se ihan innoissaan etsii meitä ulkoa, kun mennään piiloon ja huudetaan "tänne". Sitten neiti kuulostelee, mistä ääni tuli ja juoksee etsimään. Ja nopsaan löytääkin. Sitten palkataan vetoleikillä :) Hyvä homma, jos M hiffaa jo nyt mistä on kyse, kun ajateltiin kesällä mennä ihkaoikeisiin hakutreeneihin. Viestiäkin haluttaisi kokeilla joskus sekä raunioita. Ehkä Mististä tuleekin pk-puolen koira, ei paha juttu ollenkaan ;)

Ja pari kuvaa 13-viikkoisesta ipanasta tutkimassa lumettomassa metsässä :) Mististä on ollut ihan huisia seikkailla Kuusamon arktisessa metsässä, kaikkea jännää löytynyt. Muut kuvat ovat puhelimessa, mutta en perskutarallaa sentään saanut niitä enää lisättyä koneelle. Ei puhelin suostunut lähettämään, niin mäkin sua Nokia ja DNA-matkanetti! <3
ps. Misti painoi keskiviikkona 6,8 kg! Tasan kilo tullut lisää viikon aikana, nyt ollaan jo oikealla tiellä :D