sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Naksuttelua ja ulkoilua

Misti on meillä nyt kolmatta päivää ja täysin kotiutunut! :) Ollaan ulkoiltu ja leikitty ja ennen kaikkea tutustuttu toisiimme. Misti vaikuttaa äärimmäisen rohkealta, itsevarmalta ja tasapainoiselta bordercollien alulta. Ei siis mikään lapanen ;) Se uskaltaa tutkia ympäristöään ja sitä kiinnostavia asioita rohkeasti yksinäänkin, joten noin pieneksi pennuksi se on yllättävän itsenäinen! Tyttö käy nuuhkimassa tai maistelemassa kaikki mahdolliset jutut niin sisältä kuin ulkoa. Misti on hyvin rauhallinen pentu, mutta välillä se innostuu riehumaan kunnolla ja silloin siitä on suloinen tyyneys kaukana ;) Neiti tuntuu omaavan hyvän hermorakenteen, koska se ei hätkähdä oikein mistään ja pystyy nukkumaan kovassakin melussa yms.

Me ollaan harjoiteltu tytön kanssa luoksetuloa, istumista, maahanmenoa ja omaa nimeä. Se tuntuu pikkuhiljaa ymmärtävän oman nimensä, ainakin se reagoi siihen. Luoksetulo onnistuu myös hyvin ainakin sisällä, ulkona onkin sitten niin paljon kiinnostavia juttuja että aina ei jakseta vaivautua ;) Misti juoksee innoissaan luokseni, josta naksautan ja palkkaan namilla. Istuminen menee hienosti "sit"-käskyllä, vaihdoin sen enkuksi sen takia ettei käsky  tule liian lähelle tytön omaa nimeä; istu, misti... Minusta kyllä tuntuu, ettei neiti ihan vielä hiffaa mitä "sit" tarkoittaa, sillä on taipumus istua luonnostaan eteeni ja etenkin kun näytän hieman kädellä apua. Kai se joskus oppii ymmärtämään sen ihan sanasta.
Misti on siitä ihana, kun se keskittyy hienosti koulutustuokioihin, nakottaa istua edessäni :) Voin toistaa saman asian montakin kertaa peräkkäin eikä neiti näytä kyllästymisen merkkejä. Pyrin silti pitämään koulutushetket lyhyinä, jotta mielenkiinto ja innostus säilyy ja tekeminen on Mistin mielestä hauskaa.

Helmi ja Misti tulevat vallan mainiosti toimeen keskenään. Helmillä on ihanan pitkä pinna Mistin kanssa, joka repii Helmiä joka puolelta, erityisesti naamasta. Ei se ole sitä oikeastaan edes komentanut. Misti tuntuu tällä hetkellä olevan se dominoivampi osapuoli, todella rohkea ja röyhkeän itsevarma. Vaikka sitten kun Helmi juoksee pentua kohti, lähtee Misti karkuun :D
Huomaa kyllä, että Helmi on tyytyväinen tulokkaasta, vihdoin sekin sai koirakaverin! :) Tai no olihan sillä saksanseisoja Netta, joka oli kaverini koira. Vanharouva vaan potee valeraskautta jälleen, joten hyväksyminen voi olla senkin takia helpompaa ja Helmi taitaa luulla junnua omaksi pennukseen. Itse asiassa se imettää Mistiä! Tämä ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta pentu itse löysi Helmin houkuttelevat maitonisät ja tässä sitä ollaan. Misti ei siis ole vielä vieroittunut ja imettihän Mimmi-emokin pentuja aina luovutukseen saakka.

Mistillä on erittäin kova ruokahalu ja sille menee Royal Caninin Starteria 4 x 0.5 dl/päivä. Välillä annan vähemmän, kun käytän ruokaa myös koulutuksen yhteydessä. Yksi aamu maisteltiin hieman puuroa, hyvin meni alas kahdessa osassa, ja tänään annoin tytölle porkkanaa järsittäväksi, sekin maistui :) Aion totuttaa Mistiä syömään monenlaista ruokaa, jotta aikuisena sillä kestäisi syödä monipuolisesti.

Joka päivä ollaan hieman ulkoiltu, mutta aika pian tyttö haluaa takaisin sisälle. Misti tuntuu jo nyt olevan sisäsiisti, se on tehnyt vain neljät pissat sisälle! Kaikki muu on tullut hienosti ulos :) Usein sitä pihalle viedään, mutta pissat myös tulevat melkein samantien, jeij! Jos tuon sisäsiisteyskasvatus on näin helppoa jo nyt niin hyvin menee.
Tänään oli upea aurinkoinen päivä ja kuvailin koiria hieman. Tässä siis sunnuntaipäivän satoa ;)



















6 kommenttia:

  1. Hei Emmi!

    Ihana kuulla uudesta koirasta. Paljon onnea Mistin kanssa! Borderit ovat mahottoman mielenkiintoisia koiria ja oon iloinen, että sellaisia Kuusamoonkin rantautuu. (: On myös hienoa, että Helmi on ottanut sen noin hyvin mukaan laumaan eikä vierasta uutta kuonoa. Tsemppiä uudelle perheenjäsenelle, tuollaisen itsevarmuuden kanssa saatte varmaan vaikka mitä aikaan. (:

    T: Tuuli Veteläinen

    VastaaPoista
  2. No moi :)

    Miten sä muistit mut ja löysit meidän blogin :D Bortsu tosiaan on se unelmien rotu ollut pitkän aikaa ja viimein sellaisen sain. Kunpa tosiaan saadaan paljon aikaan ja tytöstä kasvaa tervepäinen aikuinen :) Tavoitteet ainakin on korkealla, että siinä mielessä jotain halutaan saavuttaa :)

    VastaaPoista
  3. Kannattaisiko pitääkin se pentu tasapainoisena ja hidastaa tuota treenitahtia? On nimittäin 8-viikkoiselle aikamoista treeniä yrittää opettaa noin montaa asiaa lyhyessä ajassa. Pentuna tulisi keskittyä vain pentuna olemiseen ja talon tapoihin, ei vielä treenailla.

    Kyllä sä siitä silti kilpakoiran voit saada, vaikket heti alusta alkaisikaan opettaa noita + sitä noutokapulatreeniä, josta toisaalla puhuit....

    VastaaPoista
  4. Kyllä minusta voi tuollaisia pieniä asioita ihan hyvin treenailla vähäsen, aktivointiahan se vain on. Toki aina liika on liikaa, mutta eiköhän Emmi sen itse osaa pennusta nähdä, mikä on sille sopiva treenimäärä.
    En ainakaan itse ottaisi vakavasti etenkään anonyyminä kommentoijina. Laita rohkeasti vaan nimi mukaan ;)

    VastaaPoista
  5. Me tosiaan treenataan ihan pikkupätkissä helppoja arkijuttuja, kuten luoksetuloa ja kontaktia. Tämäkö on muka pahasta 8-viikkoiselle pennulle, pah! Mielestäni perusasioiden opettaminen pitäisi aloittaa jo pennun kotiutuessa, siitähän saa vaan hyvän pohjan tulevaisuutta ajatellen.

    Enkä tosiaankaan ota vakavasti jonkun anonyyminä kirjoittaneen henkilön kommenttia, kiitos Jenny ;)

    VastaaPoista
  6. Olen taas itsekin parin viikon aikana aktivoitunut Koirat.comiin, vaikken siellä mitään ole kirjoittanutkaan. (: Minuakin borderit kiinnostavat kovasti, joten satuin huomaamaan postauksesi rodun topikissa.

    Kärsivällisyyttä vain pennun kanssa. Hyvä sille on opettaa asioita, kunhan vain muistaa olla vaatimatta liikaa liian nopeasti. ^^

    VastaaPoista