tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kun ei mennyt putkeen - kirjaimellisestikaan

Nyt on ylioppilasjuhlat vietetty ja juhlittu ankarasti, joten viimein ehdin päivittämään blogia. Parin viikon takaisista KASn iltakisoista tuliaisina kaksi hyllyä ja turhautunut fiilis. Tuomarina molemmilla radoilla Jari Tienhaara, joka oli tehnyt melkoisen mutkikkaat radat, vaikeusasteeltaan mielestäni samaa luokkaa mitä Eija Berglundin radat äitienpäiväviikonloppuna. Ekana oli agilityrata ja eihän se hyvin mennyt, kun hylly saatiin. Alku meni ihan mukavasti ja oli oikeinkin simppeli. Sitten Mistillä tuli rima alas (en tiedä miksi) ja heti perään se teki oikein hienon (tai ruman) lentokeinun. Mulla oli tarkoituksena vaihtaa rauhassa ohjauspuolta Mistin odottaessa keinulla, mutta lentokeinu sotki suunnitelmat ja pisti multa pakan sekaisin. Niinpä jouduin takaaleikkaamaan ennen pituutta ja meillä kun ei nämä takaaleikkaukset tunnu toimivan, niin katastrofin ainekset olivat kasassa ja katastrofihan siitä tulikin. Loppu oli nimittäin ihan hirveää juoksemista ja edessäpäin odotti vielä mutkaputki ja väärä putkensuu vaarallisesti tyrkyllä. Rumasti mentiin tuo juoksupätkä: muurista tuli palanen alas ja Misti tosiaan valitsi väärän putkensuun > hyl. Tuo olikin ehkä tähänastisen kisauramme kamalin rata, tulipahan sellainenkin tehtyä.



Sitten oli vuorossa hyppyrata, joka oli jotenkin aivan kauhean vaikean oloinen. Rataantutustumisen jälkeen mulle jäi tosi epävarma olo enkä edes muistanut kaikkia kohtia radasta, vaikka kuivaharjoittelin ennen meidän vuoroa. Siispä lähdettiin radalle hälläväliä-asenteella, siltä kun ei ollut toivoakaan tehdä nollaa. No, muistin kuin muistinkin radan, ja se meni loppujen lopuksi oikein hyvin. Ilmeisesti meillä ei ollut vieläkään lupa juhlia sitä nollaa, kun radan loppupuolella Misti ampui eteenpäin hypylle, vaikka piti mennä putkeen. Omasta mielestäni ohjasin ihan selkeästi ja ajoissa, että putkeen tässä ollaan menossa, mutta Möösä itsepintaisesti halusi vielä hyppiä esteitä, vaikka niitä kyllä oltiin hypitty jo ihan tarpeeksi, kun hyppyrataa juostiin. Joten B-rata ei mennyt kirjaimellisestikaan putkeen, kun koira ei sinne mennyt. Mutta kyllä se toisaalta meni ihan nappiin, kun muita virheitä ei tullut, mutta hyl taas kerran.


Että niin äkkiä se nolla taas karkasi käsistä ja olikin ihan pirun lähellä jälleen kerran. Voin kertoa, että olin radan jälkeen ihan tajuttoman kettuuntunut ja mulla teki mieli huutaa ja meiskata kuin joku pahainen kakara. :D Mulla ei ole koskaan ennen ärsyttänyt niin paljon kisoissa kuin nyt, ei hyvää päivää! Mä olen nyt muutamaan otteeseen joutunut kestämään sen tunteen, kun nolla jää yhdestä virheestä kiinni, mutta koskaan ennen se ei ole ketuttanut näin. Vieläkin kun vain ajattelen sitä rataa, niin pulssi kohoaa, ärrrmurrr. Misti fiksuna koirana varmasti huomasi, että mä olin ihan masentunut ja pettynyt, mutta minkäpä se sille mahtoi, reppana. :D Noilla meidän kisaradoilla sössin aina joko minä tai Misti, mikään ei koskaan mene silleen täydellisesti, että se yksi hemmetin nolla saataisiin. Taas mietin, että miten tätä lajia vieläkin rakastaa niin hirveästi ja jaksaa kulkea monen sadan kilometrin päässä kisoissa, kun se on tällaista, että yksikin virhe romuttaa kaiken. Okei, me ollaan käyty tähän mennessä vasta kolmet kisat, mutta kyllä mä olisin halunnut jo sen yhden nollan, liekö tuo liikaa vaadittu. Saapa nähdä kuinka monta kymmentä (tai sataa!) starttia joudutaan ensin ykkösissä käymään ennen kuin päästään kakkosluokkaan. Meidän tuurilla joku 500. :D

Se lohduttaa sentään hieman, että me ei ajettu Ouluun pelkkien agilitykisojen takia. Lähdettiin kaverin kanssa tiistaiaamuna meidän autolla Ouluun, kun mulla oli sinä päivänä pääsykoe yliopistolla ja kaverilla taas seuraavana päivänä. Heti aamusta mentiin keskustaan kiertelemään vaatekauppoja ja Misti oli mukana. Se siis kulki meidän kanssa kaupasta toiseen eikä kukaan sanonut yhtään mitään, Oulu taitaa olla oikea koirakaupunki. :)  Kaveri oli ystävällisesti Mistin kanssa silloin kun olin pääsykokeessa. Sen jälkeen ajeltiin kisoihin ja yöksi mentiin mun kummisedän/enon perheen luokse Kempeleeseen. Misti oli taas niin hieno matkakoira ja alkoi tyyliin heti nukkumaan, kun päästiin Kempeleeseen. Yöllä se vaan vähän pyöriskeli rauhattomana, kun oli niin kuumissaan. Aamulla taas yliopistolle ja iltapäivällä uudelleen shoppailemaan Möösä mainioisen kanssa. Sittenpä me lähdettiinkin takaisin Kuusamoon, mutta olipa mukava pikku reissu. Innolla odotetaan, josko päästäisiin tässä jossain välissä muuttamaan koirien kanssa ja Oulu on tähtäimessä, pääsin mä sitten opiskelemaan tai en.

Nyt näyttää siltä, että kisakalenteri ammottaa aika lailla tyhjyyttään. Kesäkuu tulee olemaan melkoisen täyteen buukattu, kun on tarkoituksena lähteä tyttöporukalla Helsinkiin ja Tukholmaan ja sitten lähden yhden toisen kaverin kanssa rantalomalle. Joten kesäkuussa ei taideta ehtiä kisata, hyvä jos edes treenata. Viime torstaina oltiin aksatreeneissä ja ulkokentällä ensimmäistä kertaa. Tehtiin rataa, joka oli yhdistetty ykkös- ja kakkosluokan rata. Hyvin meni meillä molemmin päin, joten jossain määrin taidot riittää myös kakkosten radoille. Kontaktitkin meni hienosti ja Möösä jäi nätisti odottelemaan, kisoissa taas ei aina niinkään nätisti...

maanantai 13. toukokuuta 2013

OKK:n agilitykisaviikonloppu

Lauantaina ja sunnuntaina oltiin siis Oulussa agilitykisoissa. Juostiin molempina päivinä kaksi rataa: lauantaina kaksi agirataa (tuomarina Jarmo Jämsä) ja sunnuntaina agirata ja hyppyrata (tuomarina Eija Berglund). Mentiin Mistin kanssa jo perjantai-iltana Ouluun Sarin kyydillä ja yövyttiin mun serkun ja tämän miehen luona. Lauantaina mentiin sitten aikaisin aamulla kisapaikalle Haukkukeitaaseen ja nämä kisat pidettiin tosiaan ulkona sorakentällä. Nyt sain onneksi ensin seurailla minien ja medien suorituksia, koska maksien vuoro oli viimeisenä. A-rata vaikutti aika kivalta ja helpolta, eikä se vaatinut kummoisempia ohjauskuvioita (taas sain surkeana ohjaajana huokaista helpotuksesta). Misti kävi taas radan reunalla ihan kuumana: hyökkäili ja räyhäsi hihnassa, kyllä muuten hävetti ja ihmisetkin varmaan vähän katsoivat, että mitä ihmettä! :D Itse rata meni kuitenkin hyvin, aluksi Möösä vain hieman arasteli puomilla, mutta meni sen silti hyvin. Lopputuloksena kuitenkin hyl, koska putken jälkeen Misti hyppäsi väärän aidan. Sitä ennen oli tullut jo yksi rima alas ja myöhemmin tuli vielä toinen. Tässäpä A-radan video:



Sitten oli luonnollisesti B-rata, joka vaikutti niin simppeliltä ja olikin sitä. Silti jäi nolla taas saamatta, koska itse sössin pujottelulla ja varmistelin Mistiä liikaa nollan kiilto silmissä. Oltiin siis radan loppusuoralla ja meillä oli puhdas rata alla. Ajattelin tietysti siinä, että nyt on pakko tehdä se pirun nolla ja varmistanpa, ettei se ainakaan kepeille kosahda. No, niinhän siinä sitten kävi, että varmistelin ja hyssyttelin liikaa, jolloin Misti ohitti ekan kepin linjan ja tuomarin oli pakko antaa vitonen. Jouduin hieman palauttamaan Mistiä takaisin päin ja kyllähän se sen pujottelun teki niin kuin pitikin. Miksi, MIKSI mulla piti epäillä sitä ja miettiä sitä hemmetin nollaa?! Sitä ei tullut, koska yritin saada sitä niin kovasti. Ärsyttää! Radalla ei siis muita virheitä ja 5 vp ja sijoitus 11. Ihanneaika alittui varmaan jollain 8 sekunnilla, en muista enää tarkalleen. Tuomari näytti lopuksi jopa taputtavan meille, joten kai me oltiin ihan hyviä kuitenkin. :D Alla B-radan video.



Lähdettiin ennen kakkosluokkaa pois ja käytiin kisojen jälkeen lenkki meidän serkun ja hänen Luna-corgin kanssa. Luna on siis kohta vuoden ikäinen cardigan ja Misti on sen suurin idoli. Luna käy Kuusamossa noin kerran kuukaudessa ja on siis meille jo tuttu tyyppi. Misti tykkää Lunasta tämän viikonlopun jälkeen enemmän kuin ennen, se on näet hitaasti lämpenevää sorttia. Illalla käytiin vielä tokoilemassa yhdellä pallokentällä ja Misti teki hyvin, vaikka Luna oli häiriönä.

Sunnuntaina taas aikaisin kisapaikalle katselemaan millaisia ratoja Berglund oli meidän pään menoksi keksinyt ja voin kertoa, että melko kinkkisiä. Ensin oli D-rata, joka oli siis agirata. Ei mikään helpoin, mutta saatiin taas 5 vp, koska tällä kertaa Misti sössi pujottelun alussa ja oli aloittaa ennenkuulumattomasti ekan kepin vasemmalta puolelta! Kyllä taas harmitti ja pudistelin pettyneenä päätä ja aloitutin kepit alusta. Oikeinhan Misti ne tietenkin taas teki ja muuten rata oli täysin virheetön. Vitonen riitti kuitenkin maksien kolmanteen sijaan, josta hyvästä käytiin palkintopallilla hakemassa hieno ruusuke ja sain valita meille jonkin palkinnon. Otin sitten yhden startin lahjakortin, joka on kyllä varsin hyvä ja rahanarvoinen palkinto. :) D-radan video:



Viikonlopun viimeinen rata oli hyppäri, joka näytti ihan hirveältä ja mahdottomalta suorittaa virheettömästi. Meillä meni silti yllättävän hyvin ja saatiin taas 5 vp. Virhe tuli siinä, kun Misti kaatoi ainakin yhden pituuden palan. Se vissiin hämääntyi mun takaaleikkauksesta juuri ennen pituutta ja oli jo mennä väärälle esteelle. Sain sen kuitenkin ohjattua putkelle, eikä kieltovirhettäkään tullut, vaikka niin luulin. Lopussa mulle alkoi tulla jo kiire ehtiä koiran edelle ennen sen tuloa viimeisestä putkesta ja Misti paineli vähän mihin sattui. No, kieltoa ei kuitenkaan tullut, vaikka taas kuvittelin niin. Pitäisi ilmeisesti vielä hieman tarkemmin lukea noita agilitysääntöjä. Radan jälkeen luulin, että oltiin saatu joku 15, mutta juuri kun oltiin hakemassa D-radan palkintoa, meitä kuulutettiin taas kolmannelle sijalle. Yksi talkoolainen sitten sanoi, että eikö teitä juuri kuulutettu palkintopallille, johon minä ihmeissäni sanoin, että mehän käytiin siellä jo, että miksi meillä pitäisi mennä takaisin. Sitten tajusin, että oltiin kolmansia myös tuolla C-radalla. :D Taas hakemaan ruusuke ja kättelemään tuomaria, ja palkinnoksi valitsin toisen lahjakortin. Saadaan nyt siis kaksi ilmaista agistarttia Oulun koirakerhon kisoissa, jee. Jotain hyvää siis, vaikkei niitä nollia tullutkaan. Ilmeisesti Berglundin radat olivat vaikeita, koska makseissakin vitosella pääsi palkinnoille, vaikkei niin yleensä käy. Esimerkiksi D-radalta tuli vain kaksi nollaa ja Misti oli sitten vitosella kolmas. C-radan video:



Tavoitteena näistä kisoista oli tehdä hyviä ratoja ja vähintään yksi nolla. No, ensimmäinen toteutui, mutta toinen ei. Toisaalta olen noihin vitosiin älyttömän tyytyväinen, mutta toisaalta myös tosi pettynyt. Kaikilla niillä oli nolla niiiiin lähellä, mutta sitä ei tullut. Ei vitsi, jos noista kaikista olisi tosiaan tullut se nolla, oltaisiin noustu jo kakkosiin, huh huh! Olisin niin halunnut sen yhden LUVAn, mutta nollajahti jatkuu ja mikäs noissa ykkösissä on kisatessa. ;) Eilinen oli hieno päivä meille Koillismaan koirakerholaisille, kun Sari ja Jeppe voittivat oman luokkansa kympillä ja, mikä parasta, Ansku ja Nyytti nousivat agilityn kolmosluokkaan! Huisin hieno viikonloppu, hyvä me! :)
Misti oli niin hieno ja olen siitä hurjan ylpeä! Se on niin taitava ja ihana agilitykoira, että parempaa saa hakea. Etenkin eilen Misti piti bortsujen lippua korkealla pokkaamalla parit palkinnot, muistaakseni ykkös- ja kakkossijat menivät muun rotuisille. Hauska noilla videoilla, kun Misti haukahtelee vähän väliä, muistaakseni muut borsut olivat aika hiljaa. Tiedä sitten onko se haukkuminen hyvä vai huono asia, ainakin lapsella on hauskaa ja sen intoa on kiva katsella. :) Oli mahtava viikonloppu ja tosi mukava kisata! Misti otti rennosti ja oli hienosti kerrostalossa kaksi yötä, eikä paljon stressaantunut reissusta. Suunnittelen tässä innoissani kesän kisakalenteria ja haluttaisi ilmoittaa Misti joka paikkaan. Ensi viikon tiistaina mennään Ouluun iltakisoihin juoksemaan kaksi rataa, kun mulla on samana päivänä pääsykokeet (jotka eivät kylläkään tule menemään hyvin, öhöm). Päästäänpä samalla reissulla kisaamaankin, jes kivaa!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Agihyppyjä ja hyppynoutoa

No niin, eli me ollaan taas treenailtu agilityä, mutta tehty vähän jotain muutakin. Tultiin juuri tämän kevään viimeisistä hallitreeneistä eli maneesille ei ole enää paluuta (paitsi ehkä esteidensiirtotalkoiden merkeissä). Muita kisaryhmäläisiä ei ollutkaan tällä kertaa tulossa, joten mentiin yksiksemme ja pyysin äitin kaveriksi siirtämään esteitä, kun eihän niitä oikein yksin saa laiteltua. Saipahan sitä paitsi nyt omin silmin nähdä, että mitä me oikein treenataan ja millaista se agility käytännössä on.
Mulla ei ollut valmista rataa ja mitään kovin monimutkaista en tietenkään jaksanut alkaa rakentamaan. Niinpä sitten ihan omin kätösin piirtelin paperille jonkinlaista kieputusta, jossa Mistin pitäisi ehkä vähän miettiä hyppäämistään ja joutuisi tekemään takaakiertoja yms. Eihän se rata valmiina kovinkaan kummoiselta näyttänyt, mutta sitä oli kiva mennä ja sehän toimi yllättävän hyvin. :) Tehtiin sitä aikas monta kertaa ja kokeilin välillä muitakin kieputuksia eli sovelsin rataa miten mielin. Mutta saatiin siis tosi hyvät treenit aikaiseksi ja Misti oli niiiiiin huippu! Mun mielestä tuolla radalla oli paljon kinkkisiä kohtia, mutta Möösä selviytyi loistavasti. Kyllä siinä on ainesta! <3 Katsokaa vaikka itse videolta!
Tähän mennessä oltiin juostu rata jo muutamaan kertaan läpi, niin Mistiä vähän väsytti ja yksi rimakin tipahti. Ja alkuperäisessä versiossa ennen pujottelua oli hypyn takaakierto, mutta äiti oli ehtinyt roudata sen jo pois.




Viime viikolla oltiin myös kisaavien treeneissä ja tehtiin Mööpelin kanssa hyppytekniikkaa, siinäkin kaikenlaista kieputusta. Rimat oli tosiaan nelosessa eli aavistuksen korkeammalla ja hyvinhän tuo hyppeli. Sitten mentiin pujottelua ja vautsi vau, kuinka kauas pystyin irtoamaan Mististä ja vaikka vaihtamaan suuntaa, eikä Misti häiriintynyt siitä yhtään. Itsenäistä, hienoa suorittamista. Misti koki viime torstaina myös jonkin sortin valaistumisen keinun suhteen. Se nimittäin jäi odottamaan etutassut maassa vapautuskäskyä, ja mullahan kestää nyt juosta jo eteenpäin ja siitä huolimatta Misti jää kiltisti odottamaan. Herneet ilmeisesti kohtasi aivoissa toisensa - vihdoin ja viimein. ;) Jäi hirmuisen hyvät fiilikset sekä viime viikon että tämän viikon treeneistä. Nyt tehotreenataan agilityä, kun meillä on seuraavat kisat 11.-12.5, joita odotamme tietysti innolla! :)

Kotosalla ollaan harjoiteltu hyppynoutoa. Misti kyllä noutaa sinänsä hyvin, mutta jos hyppy on liian korkealla, laskee Möösä kapulan maahan ja hyppää yksinään takaisin, huoh. :D Olenkin noudattanut sillä kevyttä kepakkoa ja sen se suostuu tuomaan korkeammaltakin. Pikkuhiljaa nostan korkeutta aina sinne metriin (hui!) ja harjoitellaan kepin avulla. Lopullisena tavoitteena pk-tottiksen estenouto metrin korkeudesta oikealla noutokapulalla. Kamalalta se kuulostaa, mutta ei kai sentään mahdottomalta.
Lisäksi aloiteltiin pk-jälkeä tälle keväälle. Tallasin Mistille hyvin lyhyen jäljen ja laitoin matkan varrelle neljä pientä keppiä. Misti ei aluksi ihan tiennyt, pitääkö kepit ilmaista, mutta sittenhän se alkoi jo omatoimisesti menemään kepin luona maahan, jonka jälkeen palkkasin ja jatkettiin jälkeä eteenpäin. Jihuu, kyllä tuntui hienolta ja tätä jatketaan! Mististähän kuoriutuu vielä erinomainen jäljestäjä, oikea pk-koira. :)

Lisäksi ollaan käyty muutaman kerran pyörä- ja juoksulenkillä ja muuten tietty lenkkeilty ihan normaalisti. Jospa ne läskit siitä karisisivat. ;) Nythän lumet on jo ihan kiitettävästi sulaneet ja päästään pian metsään kunnolla samoilemaan. Talvea tulee ikävä, mutta kesäkin on tervetullut. Kevättä mä tulen kaipaamaan suuresti, se on mun ehdoton lempivuodenaika.

Ja loppuun vielä niitä lupaamiani kuvia lenkin varrelta. :)








torstai 18. huhtikuuta 2013

Back in business (+ ekat agikisat)

Jahas, edellisen päivityksen otsikko oli "Paluu aktiivisempaan arkeen" ja siitä on aikaa melkein 7 kk... niin että mikä paluu ja mihin? Eipä ole ikinä koskaan ennen ollut näin pitkää taukoa, etten olisi kirjoittanut jotakin blogiin. Joskus harmittelin sitä, että väliä oli kuukausi, kun nyt sitä on ollut monta kuukautta. No jaa, eipä tässä kukaan ole paljon mitään menettänyt. Ei me olla mitään kovin ihmeellistä touhuttu, joten lupaus aktiivisemmasta arjesta yo-kirjoitusten jälkeen ei toteutunut, damn! Misti vaikutti välillä hyvinkin kyllästyneeltä elämäänsä, kun mua ei jaksaneet koirajutut kiinnostaa. Pistän sen jonkin sortin syysmasennuksen piikkiin (vaikkei mua oikeasti masentanut ollenkaan!), ettei ollut oikein intoa harrastella Mistin kanssa. Kyllähän me normaalisti lenkkeiltiin ja käytiin aksatreeneissä mahdollisimman paljon; siinäkin tosin oli loka-marraskuussa taukoa, kun ulkokentällä ei voinut enää treenata eikä päästy vielä sisätiloihinkaan. Sitten Misti teki joskus tammikuussa juoksunsa ja taukoa tuli taas. Nyt keväällä ollaan käyty kisaavien treeneissä kyllä aika ahkerasti. Talvi siis ollaan agiliidelty isossa hevosmaneesissa, joka on paikkana sinänsä ihan ok, mutta ei tietystikään parhaasta päästä. Ei olla edistytty mun mielestä oikein mihinkään suuntaan agilityn saralla, mutta Misti on kehittynyt henkisesti paljonkin, kun kaksi vuotta tuli tammikuussa mittariin. Mä olen ohjaajana entistä huonompi ja moni ohjauskuvio on jäänyt täysin unholaan. Eipä ole siis kovin häävit puitteet lähteä kokeilemaan kisaamista, mutta niinhän me vaan tehtiin pari viikkoa sitten lauantaina - ja hyvä niin! :)

Siis meillähän oli suunnitteilla korkata kisaura jo reilusti viime vuoden puolella, mutta se jotenkin jäi olosuhteiden pakosta. Yritin ilmoittaa meidät yksiin lokakuun kisoihin Ouluun, mutta epäonnistuin enkä saanut ilmoa menemään. Sitten tuli sitä treenitaukoa siihen malliin, ettei päästy edes kunnolla treenaamaan. Ja kun muakaan ei jossain välissä juuri kiinnostanut agilitaaminen, niin lopputulos on tämä, että päästiin kilpakentille vasta nyt. Mutta toisaalta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja kuten jo sanoin, Mistikin on nyt aikuisempi ja valmiimpi. :)

Mutta jospa palaan noihin itse kisoihin, kun ne on tällä hetkellä isoin juttu näiden kuuden kuukauden aikana. Meiltä oli siis kaksi treenikaveria lähdössä Ouluun kisaamaan 6.4. ja meillä oli Mistin kanssa mahdollisuus lyöttäytyä matkaan. Niinpä sitten laitoin kisailmon menemään sen kummempia miettimättä. Ajattelin, että pakko se on jossain vaiheessa alkaa kisata ja mikäpäs sen parempi ajankohta kuin nyt, kun oli tuttuja menossa. Siispä lauantaiaamuna ennen puolta seitsemää starttasi Sarin Peugeot Boxer kohti Oulua ja lähdettiin hyvillä mielin liikenteeseen. En ollut oikeastaan edes ajatellut lähestyviä kisoja tai ottanut niistä stressiä - saati sitten että oltaisiin mitenkään erityisesti treenattu. Ei mitään, aika lailla kylmiltään lähdettiin, mikä on mulle jokseenkin epätavallista. :D

Matka meni nopeasti ja oltiin paikalla hyvissä ajoin. Näissä kisoissa olivat maksit ensin vuorossa, mikä on melko harvinaista. Mua tämä järjestely vähän pelotti, kun ajattelin, että en ehdi seurata tarpeeksi monta suoritusta ennen omaa vuoroa. Ilmoittauduttiin, ostin kisakirjan ja tuomari (Risto Ojanperä) mittasi Mistin. Tai eihän sitä mitattu, kun oli niin selvä maksi. Harmi vaan, tuomari kyllä sanoi, että oltaisiin saatu sinä päivänä valita säkäluokka itse, mutta makseihin Möösä lopulta laitettiin. ;)
Sitten oli B-radan (agirata) rataantutustuminen. Rata oli sinänsä aika simppeli eikä siinä tarvinnut mitään ihmeellisiä ohjauskuvioita (tämä sopi mulle, vuosisadan surkeimmalle ohjaajalle, hyvin!). Ansku ystävällisesti lämmitteli Mistiä ennen ratoja, kun mä valmistauduin h-hetkeen. Suurkiitos Anskulle siitä!
Sitten tuli meidän vuoro, oltiin vissiin kahdensiatoista (12.). Misti jäi kiltisti odottamaan paikoilleen ja keskittyi  hommaan täysin. Siinä sitten juostiin rata nopeasti läpi ja aikaa meni noin 37 sekuntia (ihanneaika 50 s). Lopputulos oli 15 vp (kolme rimaa tuli alas). Mä olin niin älyttömän iloinen tästä tuloksesta! Misti keskittyi siihen mihin pitikin, teki parhaansa, uskalsi mennä kaikki esteet ja kaikki menikin aika lailla nappiin. Keinu tosin oli lentokeinu, mutta tuomari ei antanut siitä virhettä, kun keinu oli kai ehtinyt laskeutua tarpeeksi. Eli ainoat virheet tulivat rimanpudotuksissa. :) Radan jälkeen mulla oli hurjan hyvä fiilis ja oli ainoastaan kiva mennä seuraavalle radalle. Oltiin lopulta 16. ja huomasin, että Misti oli toiseksi "paras" bortsu tällä radalla, aika moni hyllytti. Ei sillä, että ne olisivat olleet huonoja, pisti vain silmään tämä yksityiskohta. Sari videoi tämän B-radan, joten laitetaanhan se tänne näytille.




A-rata oli myös agilityrata ja tämä sujui meillä paremmin. No, heti ensimmäinen rima tosin tuli alas, vaikka varmasti jätin koiran tarpeeksi kauas. Misti ei ilmeisesti osannut taaskaan oikein arvioida paljonko sillä pitää ponnistaa päästäkseen yli. Sitten alas tuli muistaakseni kolmosrima takaakierron tuloksena. Mun mielestä Misti kyllä hyppäsi siinäkin ihan tarpeeksi kaukaa, mutta minkäs sille tekee, kun koira on niin pieni eikä osaa ponnistaa. ;) Muuten rata menikin aivan virheettömästi ja oli hienoa menoa, jeij! Keinun kanssa ei nyt mitään ongelmaa, vaan todella hienosti meni. Huomasin muuten, että monella koiralla oli ongelmia keinulla: tultiin joko lentokeinuna tai ei oikein uskallettu mennä. Radan loppusuoralla mä tein vähän epäonnistuneen takaaleikkauksen, olisiko ollut renkaan ja hypyn väliin, ja tämä sitten sotki hieman Mistin suunnitelmia niin että se jäi yhden aidan eteen hetkeksi haukkumaan mulle mielenosoituksellisesti, että ohjaa paremmin, kuten Sari tulkitsi bordertollikan käytöstä. :D Sain kuitenkin sen ohjattua kunniakkaasti maaliin saakka, ja tästäkin radasta jäi mielettömän hyvä fiilis ja lopputulos siis 10 vp. Loppusijoituksessa Misti oli 7. ja taas toiseksi paras bc. A-radalta ei valitettavasti videota ole, kun Sari epäonnistui videoinnissa, kun oli kuulemma niin jännittänyt meidän puolesta. No, rata oli kuitenkin mukava eikä suinkaan kovin vaikea. Molemmat radat oli ihan hauskoja mennä, että ei sen puoleen. Ihanneaika alittui myös A-radalla reilusti, aika oli taas 37 sekuntia ja vähän päälle (ihanneaika muistaakseni 47 s). Eli oikein mainiosti kerettiin kumpikin rata juosta läpi.

Kisoista jäi kaiken kaikkiaan mahtava fiilinki ja reissu oli varsin onnistunut. Molemmat radat meni meillä tosi hyvin etenkin kun miettii, että nämä oli meille ekat viralliset agilitykisat. Siis ainoat virheet tuli tosiaan riman pudotuksissa, muuten radat olivat puhtaita ja tuplanollakin oli siis melkoisen lähellä. :) Oli tosi kiva päivä ja oli mielenkiintoista seurata taitavia agilitykoirakoita aina ykkösluokasta kakkosluokkaan. Päivä meni hurjan nopeasti ja oli kyllä niin mukavaa että!
Nyt alan nostamaan Mistille rimoja korkeammalle, joten rimanroiskimisongelma pitäisi olla helppo korjata. Seuraavista kisoista lähdetään tietenkin tavoittelemaan vähintään sitä yhtä LUVA-nollaa ja toivotaan, että päästään kesän aikana kakkosluokkaan. Pitäisi olla kyllä ihan mahdollista ja sinänsä realistinen tavoite. No, pitää yrittää olla tavoittelematta taas kuuta taivaalta, mutta oltiin me oikeasti melko hyviä. ;) Totta puhuakseni Misti on tässä se hyvä, mähän olen tajuttoman huono ohjaaja, mutta onneksi koira korvaa meikäläisen puutteet (ainakin vielä). Seuraavan kerran kisataan näillä näkymin taas Oulussa äitienpäiväviikonloppuna neljän radan verran ja  tavoitteena tehdä hyviä ratoja ja vähintään se yksi nolla. Saapa nähdä kuinka käy, ei välttämättä tavoite toteudu, mutta yritetään yritetään... ;)

Muuta tässä ei ollakaan paljon tehty. Tokoa silloin tällöin ja eilen tein Mistin kanssa pk-jäljen ilmaisutreeniä. Aika hyvin ja omatoimisesti Misti painui maihin ilmaistessaan kepin, jes. Nyt kun lumet sulaa aletaan tekemään taas jälkeä ja laitetaan varmaan niitä keppejäkin jo kohta puoliin jäljelle. Ihan huippua päästä taas jäljestämään, siitäkin on jo aikaa! Tokokokeeseen pitäisi Misti ilmoittaa, josko se ykkönen sieltä tulisi, että päästäisiin joskus sinne avoimeenkin. Näyttelyissä ei varmasti tulla käymään tänäkään vuonna, sen voin melko varmana luvata. :D
Misti on muuten nyt melko lihava, joten neiti on laihdutuskuurilla. Kumma juttu tuo lihavuus, koska eihän se paljon mitään suostu syömään. Taitaa joku syöttää sitä salaa ja se en ole minä!
Helmi taas on hoikistunut, vaikka kyllähän sekin syö. Helmi muuten on lenkkeillyt nyt aika paljon vapaana, se mihinkään karkaa enää. Pysyy lähellä minua, koska multa löytyy namia, hieno mummukka! On niin mukavaa lenkkeillä sillä tavalla, että molemmat koirat on vapaana. :) Muuten Helmikin on pysynyt täysin terveenä ja se on hirveän pirtsakka tapaus edelleen, vaikka 10 vuotta tuli maaliskuussa täyteen. Mihin aika oikein menee: Helmi on jo 10 ja Misti 2, vastahan nuo molemmat meille haettiin!

Päivittelen myöhemmin jotain lisää ja laittelen muutaman kuvankin tuonne alkuun. :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Paluu aktiivisempaan arkeen

No niin, syksyn urakasta ylioppilaskirjoitusten suhteen on nyt selvitty ja jäämme odottelemaan tuloksia, jännää! Koirat ja koiraharrastukset ovat jääneet valitettavan vähälle viime viikkoina, oli pakko laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja panostaa kirjoituksiin lukemalla mahdollisimman ahkerasti. Ulkoiltiin toki tyttöjen kanssa, mutta muu aktiviteetti aika lailla jäi. Misti tuntui hieman masentuneen tekemisenpuutteesta ja vähentyneestä huomiosta, se taisi luulla että mamma ei enää välitä siitä, reppana. :D Vaikkei Misti mikään vilkas tapaus olekaan, niin kyllä se toimettomuus otti selvästi koville. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu bordercollieista, jotka elelevät pelkästään kotikoirina päivästä toiseen, niitäkin valitettavasti löytyy! Toinen juttu, mitä ihmettelen on se, että varsin aktiivista harrastuskoiran elämää viettänyt bc jätetään joskus 8-vuotiaana (tai jo aiemmin) yhtäkkiä eläkkeelle tekemään ei-mitään. Itse haluan harrastella Mistin kanssa siihen asti, kunnes ikä ja kunto tulee todella vastaan. :)

Voisin oikeastaan palata tapahtumissa muutaman viikon taakse - koirakerhon agiepiksiin. Osallistuttiin Mistin kanssa sekä mölliradalle että kisaaviin, maksiluokkaan molemmissa. Juoksujen takia pidetty tauko näkyi työskentelyssä jonkin verran: Misti nössöili tällä kertaa puomilla (!) ja siitä kaksi kieltovirhettä eli lopputuloksena mölliradalta 10 vp. Muuten rata oli varsin onnistunut, helppo nolla olisi tullut ilman noita kieltäytymisiä puomilla. Kisaavien rata oli helppo ja mukavan tuntuinen ykkösluokan rata, jolla oli mm. kaikki kontaktit, pujottelu ja pituus. Meillä oli hyvä nolla alla, mutta radan loppupuolella Misti ohitti putken jälkeisen hypyn, joka oli suoraan koiran menolinjalla ja varmasti hyvin näkyvillä. Enpäs osannut ollenkaan aavistaa, että ohi tultaisiin, ja Misti ehti jo koskettaa seuraavana esteenä ollutta puomia ja tämähän johti hylkäykseen. Hieman kyllä ihmettelin, mistä moinen ohitus johtui, mutta tämä on aina välillä tällaista, niin pienestä kiinni. Nollat oli taas niin lähellä molemmilla radoilla, joten tästä on suunta vaan ylöspäin! :) Meidän ajoista ei ole oikein mitään muistikuvaa, kaipa ne kuitenkin alle ihanneajan menivät. Saatiin jopa pari palkintoa, en kylläkään enää muista mistä hyvästä. :D
Samoihin geimeihin sattui myös Mistin sukulaispoika Luca, joka olikin varsin hurmaava herra. Luca yritti kovasti liehitellä juoksuntuoksuista Mistiä, mutta Möösä ei tällä kertaa lämmennyt ajatukselle. :D 

Saman viikon sunnuntaina käytiin Hennan ja Doran kanssa aksaamassa. Dora ei ole aiemmin juuri agilityä tehnytkään, joten lupauduin heitä hieman neuvomaan. Aloitettiin ihan alkeista, mutta lopussa saatiin tehtyä jo muutaman esteen ratapätkää, jossa oli hyppyesteitä ja putki. Eikä ollut muuten ihan helppo rata! Hienosti parivaljakko kehittyi parissa tunnissa ja Dorakin oppi hakeutumaan esteille (namikipoille). :) Olipas colliessa intoa ja upean reippaasti teki. Misti sai tehdä jotain pientä, mutta vähän oli vaisu esitys bordertollikalta tällä kertaa. 





Muuten on tosiaan ollut tekeminen vähissä viime aikoina, kunnes nyt viikonloppuna taas aktivoiduttiin. Tein sekä lauantaina että sunnuntaina Möösälle jälkeä ja menipä mainiosti! Misti seuraa jälkeä hyvin ja löytää kaikki namikipot. Mä taas lauantaina luulin, että se menee harhaan mutta mitä vielä, olin taas väärässä. Pitää muistaa luottaa koiraan! :D Nämä jäljet ei mitään helppoja enää olleetkaan, oli vaikeampia kulmia ja haastava maasto, mutta varsin hyvin Möösä Möökinen suoriutui. Pituuttakin oli enemmän, arviolta 100-200 metriä. Nyt ollaan pari kertaa tehty myös ilmaisutreeniä tässä kotipihassa. Lähdetään ihan siitä liikkeelle, että Mistin ilmaistessa kepin naksautan ja palkkaan. Olen vaatinut jo maahanmenoakin kepin luona, lähinnä odottanut että Misti itse tarjoaa kyseistä toimintoa. Vähän joudun vinkkaamaan mitä pitikään tehdä, mutta kyllä se tästä. Innostuin pk-jäljestä sen verran, että en pidä edes kisaamista mahdottomana ajatuksena joskus hamassa tulevaisuudessa. Jatketaan ilmaisutreeniä, ja ehkä ensi vuonna saadaan yhdistettyä se jo jälkeen. Esineruutua pitäisi myös tehdä enemmän, ihan muutaman kerran ollaan sitä vasta kokeiltu. Sitten on se tottis ja hurrrjat hyppynoudot yms. Yh, saattaapi olla, että viimeistään siihen se tie katkeaa. :) 

Helmi pääsi myös jäljestämään lauantaina kahden jäljen verran ja ei hemmetti, kun muori oli pätevänä! Se selvitti molemmat jäljet kertakaikkisen hyvin ja kaikki ruuat löytyi, se on mummulle tärkeintä. ;) Toinen jälki oli oikeasti Mistille tarkoitettu, mutta päätin ajaa sen Helmin kanssa, eikä ollut ollenkaan väärä päätös. Minun rakas mehtäkoira tekee pk-jälkeä. <3 Pitääpä kasvattajalle tästä mainita, kun seuraavan kerran nähdään, mahtaa olla ihmeissään. ;) Kun muut rotutoverit on hirvimetsällä tähän aikaan vuodesta, niin Pöppiäinen on jälkimetsällä. Ja kuka sanoi, että karjalankarhukoirasta ei ole muuhun kuin metsästykseen? 

Möösän kanssa tehtiin viikonloppuna myös vähän agilityä pihalla. Harjoiteltiin mm. valssia, persjättöä, takaakiertoa ja sylkkäriä, taisi siellä muutama saksalaisenkin tapainen vilahtaa. Oli oikeastaan hyvä, että treenattiin näitä vaikeampia ohjauskuvioita, kuten takaakiertoa ja persjättöä, kun nekin alkoivat nyt sujua. Tehtiin myös sellaista neliöhässäkkää varsin menestyksekkäästi. Misti on tavallaan niin helposti ohjattavissa, se ei tarvitse kuin pienen kädenliikkeen tai suullisen käskyn, kun se jo tietää miltä puolelta hypätä. 
Me ei siis oltu tänä viikonloppuna kisaamassa Oulussa, kuten alunperin suunniteltiin. Ei olisi ollut mitään järkeä lähteä heti treenitauon ja kirjoitusten jälkeen isojen poikien ja tyttöjen kilpailuihin. En ole vielä päättänyt, mennäänkö puolentoista viikon päästä Haukiputaalle kisoihin, tässä on vielä muutama muuttuja matkassa. 


Lenkeillä ollaan nuuskittu uusia tuulia ja tallattu tuoreita polkuja, kuten näissä kuvissa. :) 




sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tekemisen meininkiä tokorintamalla

Loppukesästä ollaan alettu tokoilla ahkerammin Mistin kanssa. Viime aikoina ollaan treenattu muutamana päivänä viikossa ja tosi hienolla fiiliksellä. Mistillä on ollut erittäin hyvä asenne tekemiseen ja se on ollut ihan älyttömän innoissaan! Erityisesti viime päivien tokottelut ovat menneet mahdottoman hyvin, Misti on työskennellyt korkeassa vireessä ja iloisella ilmeellä läpi koko treenien. :) Se on omatoimisesti tarjonnut asioita ja yrittänyt niin kovasti, ihana katsella toisen ylitsepursuavaa innokkuutta. Liikkeiden osalta edistystä ei ole oikeastaan tapahtunut, mutta asenteessa ja motivaatiossa kyllä - ja se on kaikista tärkeintä. Ollaan treenattu ihan vaan kotipihassa, mutta tänään käytiin koulun sorakentällä molempien koiruuksien kanssa. Mistin kanssa tein kahdessa osassa, Helmi sai siinä välissä hömpötellä menemään. Hempan peruasento on muuten parantunut kuten myös Mistin. Ovatkohan tytöt yksissä tuumin hioneet sen kuntoon. :D 
Ekalla kierroksella Möösä sai tehdä seuraamista, kaukoja, luoksetulon pysäytystä ja noutoa. Seuruu oli huippuhienoa: tiivistä ja innokasta, käännöksetkin meni hyvin. Kaukkarit (i-m-i-m) myös hyvät, Misti meinasi välillä haukahtaa ja liikahtaa hivenen eteenpäin. Pikkuisen oli myös ennakointia havaittavissa, mutta vaihdot oli nopeat ja puhtaat. Luoksarin pysäytys on aika lailla vaiheessa, Misti ei meinaa pysähtyä heti, joten harjoitusta vaan lisää. Noudossa oli intoa, mutta ongelmakohdat edelleen samat: kapulaa vasten syöksyminen etutassuilla, kapulan mälväminen palautuksessa ja väljä luovutusasento. Eilen kotosalla Misti tosin ei liukunut kapulaa vasten, vaan nosti sen kauniisti suullaan. Toisella kierroksella seuruutin Mistiä pitkästä aikaa hihnassa, oikein hyvin onnistui sekin, ei tuntunut hihna pahemmin haittaavan. Sitten tehtiin EVLn merkkiä pitkästä aikaa, opetin sen eilen Möösälle uudelleen, oli nimittäin päässyt vähän unohtumaan. Laitoin ihan vaan kosketusalustan merkin taakse ja lähetin Mistin sinne. Vauhdikasta menoa ja hienosti pikkuneiti pysähtyi kartion taakse. Otettiin taas luoksetulo, läpijuoksuna tällä kertaa. Siinä ei ole muuta ongelmaa kuin se, että Misti tulee turhan väljästi eteen. Kaukot otettiin uusiksi tällä kertaa seisomisen kanssa, kun ekalla kierroksella unohtui. Tosi hyvät on, Misti kyllä erottaa kaikki toisistaan, mutta seisomisen jälkeen meinaa painua maihin, vaikka käskisin istumaan. Aavistuksen saattaa välillä liikahtaa eteenpäin, mutta siitä palautan takaisin. Seisomaan nousu on hieno, pikkiriikkisestä eleestä nousee seisomaan. :) Niin ja matkaa on kaukkareissa viitisen metriä. Loppuun vielä estehyppy. Misti hädin tuskin malttoi odottaa hyppy-käskyä, niin intopiukeena se oli. Hyppy hyvä ja puhdas, jäi vaan ehkä turhan lähelle estettä. 

Helmi ja Misti yhteispaikkiksessa. Möösä taas paineistui muorin läheisyydestä. 

Merkillä. 


Kotosalla ollaan tehty näitä samoja juttuja, mutta eilen muistuteltiin pitkästä aikaa ruutua. Sehän meni mukavasti, ei sen kummempaa raportoitavaa. Olen niin tyytyväinen ja iloinen Mistin tekemiseen, se palkkaantuu hyvin nameista sekä toki lelusta. Olen nyt käyttänyt naksutinta, siitäkös Möösä Möökinen innostuu. Palkkaan Mistiä tiheästi, koska haluan tuon innokkuuden säilyvän. Tekisi ihan toden teolla mieli ilmoittaa se kokeeseen vielä tälle vuodelle, mutta en voi olla yhtään varma, miten Misti kokeessa toimii. Se voi olla ihan kuutamolla kuten helmikuussa tai sitten tehdä samanlaisella innolla hommia kuin treeneissäkin. Totta puhuakseni alokasluokan ykkönen on mielettömän helppo saada, joten olisi tavattoman noloa, jos me ei taaskaan onnistuttaisi sitä saamaan. Eli pitkälti pelko epäonnistumisesta saa meidät taas lykkäämään seuraavaan kokeeseen osallistumista... Haluaisin kyllä tälle vuodelle sen ykköstuloksen, enkä miellellään vie Mistiä hallikokeeseen tässä vaiheessa. Ainoa vaihtoehto on koe ulkokentällä, mutta tässä alkaa aika loppumaan, nyt eletään jo syyskuuta. Lisäksi itselläni on ylioppilaskirjoitukset käsillä, joihin pitää myös lukea ja paljon. Hhmm, on se vaikeaa. 

Mistillä alkaa olla juoksut kohta ohitse ja päästään taas agiliitämään, jipii! Tässä onkin jo hirveä hinku treenaamaan, torstaina olisi epiksetkin tiedossa. Me ei siis päästy viimeksi niihin osallistumaan ja koulutusviikonloppukin jäi, kyllä harmitti. Kävin kuitenkin sunnuntaina kuunteluoppilaana ja sainpa jopa kokeilla ohjata treenikaverin parsonia. Kotona ollaan Mistin kanssa otettu välillä pujottelua ja on sillä ollut hirmuinen vauhti päällä, vau! Puomin alastulokontaktiakin treenattiin yhtenä päivänä, ihan kivasti meni. Esineruutuakin ollaan tehty pari kertaa, sanotaanko vaikka näin, että tästä se lähtee. ;) Sitten ollaan lenkkeilty päivittäin ja käyty juoksemassa, mutta muuten koirat ovat olleet melko vähällä tekemisellä. Jospa tästä taas aktivoidutaan, muutama viikko vielä ja sitten on syksyn yo-kirjoitukset ohi. Sitä odotellessa. 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Juoksuja ja jäljestystä

Mistillä alkoi juoksut! Se tarkoittaa sitä, että ei ehkä päästä torstaina epiksiin eikä ensi viikonloppuna agilitykoulutukseen. Miksi, oi miksi, rakas pikkukoirani ajoitit juoksuaikasi juuri tähän hetkeen, etkö olisi voinut siirtää niitä viikolla kahdella? Minkäs Misti sille mahtaa, se tiputtelee sen seuraavat kolme viikkoa. Edellisen kerran se juoksi maaliskuussa, eikö nyt ole turhan aikainen ajankohta, kuusi kuukautta ei ole vielä mennyt. Mä niin toivoin, että Misti olisi ollut säännöllinen juoksija, jotta olisin voinut suunnitella tulevia tapahtumia hyvissä ajoin. Saapa nähdä miten menee jatkossa, juokseeko pikkuneiti säännöllisesti vaiko ei. 

Perjantaina pyörähdettiin Mistin kanssa kaupungilla. Kuljeskeltiin kauniita rantareittejä pitkin kauniissa kesäsäässä, voiko enempää toivoa. Myös tokoiltiin hetki liikuntahallin sorakentällä. Meni silleen hyvin ja huonosti. Misti kyllä teki ihan mukavasti, mutta juoksut ja suht vilkas ympäristö vaikuttivat keskittymiskykyyn. Pitkään aikaanhan ei olla tokoa tuollaisessa paikassa tehtykään, joten ihmekös tuo. Otin vähän seuruuta, luoksarin ja kaukoja. Misti suoriutui hyvin, mutta ei ollut kovinkaan korkeassa vireessä. Siispä pyhitettiin iltapäivä ulkoilulle ja kyllähän se kelpaa tällaisissa maisemissa, eikö vaan? 



Eilen ja tänään käytiin tyttöjen kanssa jälkimetsällä/metsäjäljellä, ihan kummin vaan. Eilisiltana tein Mistille kaksi jälkeä, Helmille kolme. Mistin jäljet olivat varmaan noin 50 metriä pitkiä, Helmin aavistuksen lyhyempiä. Mistin eka jälki ei vanhennut oikeastaan ollenkaan, vaan se ajettiin hetimiten. Jäljellä oli muistaakseni kaksi välipalkkaa (nakinpaloja muovikansien päällä) ja Misti löysi molemmat hyvin. Pikkuneiti pysyi hyvin jäljellä ja pääsi loppuun asti, mikä on aina suuri saavutus. :D Tuolla jäljellä ei tainnut olla vaikeita kulmiakaan, mutta ei se ihan suorakaan ollut. Toinen jälki oli sitten jonkin verran pitempi ja se meni huippuhienosti! Annoin sen vanheta abouttirallaa 20 min. Välipalkkoja taisi olla nyt kolme ja kaikki löytyivät helposti. Misti taisi pysyä koko ajan jäljellä, eikä eksynyt siltä. Itse asiassa luulin jossain välissä Mistin menevän harhaan, mutta mä olin väärässä ja koira oikeassa. :D Onneksi en puuttunut jäljestykseen millään tavalla, olisi meinaan mennyt päin peetä. Mistillä ei ollut mitään ongelmia, upeaa itsenäistä työskentelyä iloisella ilmeellä ja intensiivisellä nuuskimisella. :) Tuosta jäljestä jäi niin hyvät fiilikset, että jätettiin siihen. Tein kyllä vielä esine-etsintää kahden piilotuksen verran, tämä meni myös hienosti: esine löytyi muutamassa minuutissa ja Misti työskenteli hyvin. Nyt muuten ajattelin alkaa tehdä oikeaa esineruutua Mistille, samahan se on toimia oikean kaavan mukaisesti. Nythän olen kävellyt vain sen yhden reitin, jonka varrelle jätän esineen. Esineruudussa pitäisi tallata tietty alue, että siellä ei ole suoria jälkiä esineille. Siispä tästä lähtien yritetään tehdä esineruutua, eikä mitään epämääräistä "etsintää". Myös pienempiä ja vaikeammin löydettävissä olevia esineitä pitäisi alkaa käyttämään.
Helmillä oli tapansa mukaan kova meno päällä, sillä kun tuppaa olemaan enemmän intoa kuin malttia. Se kaahottaa menemään hirveätä vauhtia ja joutuu välillä palaamaan takaisin, kun huomaa menneensä ohi tai väärään suuntaan. Hemppa kyllä yleensä löytää palkat ja pysyy pääasiassa jäljellä. Se vain saisi kulkea rauhallisemmin ja keskittyä haistelemiseen. Mutta on tietysti saavutus sinänsä, että karjalankarhukoira tekee pk-jälkeä, Helmi taitaakin olla ainoa laatuaan. :D Totta kai tuollainen metsästyskoirakin pystyy seuraamaan ihmisjälkeä siinä missä paraskin palveluskoira, aistithan niillä on siinä missä muillakin. Mejä olisi muuten tosi passeli laji Hempalle, harmi kun en tajunnut sitä koskaan aloittaa.

Tänään tein Mistille kaksi jälkeä, jotka olivat tähän asti pisimmät, arviolta noin 100 metrin mittaiset. Ensimmäinen jälki oli vissiin melko helppo, se meni hienosti. Jouduttiin vaan vähän aikaa etsimään aloituspaikkaa, kun en löytänyt sitä, tumpelo emäntä. Misti lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja olikin pian ensimmäisen namikipon luona. Matka jatkui ojan yli, jonka jälkeen tulikin hieman kinkkisempi kulma. Mistillä ei ollut mitään vaikeutta jatkaa oikeaan suuntaan ja niinpä vain sieltä pöpelikön kätköistä löytyi välipalkka. Hetkeä myöhemmin oli taas vuorossa ojan ylitys ja Mistihän ylitti sen ihan oikeasta kohdasta, jonka jälkeen löytyi taas herkkua. Siitä sitten hienosti loppupalkalle ja suuret kehut. Olin tehnyt jäljestä melko mutkikkaan, eikä se ollut monestakaan kohtaa kovin suora. Silti Misti suoritti sen kertakaikkisen hyvin, se on kyllä mainio jälkikoira! :) Mitähän meidän tyttösestä vielä oikein tuleekaan...
Toiselle jäljelle Misti lähti tosi innoissaan, ehkä tällä kertaa liiankin innoissaan. Se joutui ainakin yhdelle namikipolle palaamaan ja välillä sillä oli suunta hukassa. Tuo jälki oli kyllä huomattavasti haastavampi, maasto oli todellista pöheikköä ja jälki oli vanhennut noin tunnin verran. Jäljellä piti taas ylittää yksi oja, se tuntuu onnistuvan Mistiltä. Noh, kaikki välipalkat kuitenkin löytyivät, loppupalkka sen sijaan ei. Misti meni turhan kauas ja eksyi jäljeltä, jouduttiin sitten palailemaan takaisin. En ole tästä kuitenkaan huolissani tai harmissani, jälki oli liian vaikea aloittelevalle koiralle. Saatiin viikonloppuna monta onnistunutta suoritusta, joten tästä on hyvä jatkaa. :)
Helmi sai tehdä lyhyen (25-metrisen?) jäljen. Välipalkkoja oli muistaakseni kolme. Hyvin se lähti liikkeelle pientä polkua pitkin, mutta meni sitä melkein koko matkan, vaikka yhdestä kohdasta olisi pitänyt kääntyä vasemmalle. Loppu meni hyvin.
Helmi ja Misti ovat kyllä mahdottoman taitavia tyttöjä, molemmat jäljestävät täyttä päätä ja kehittyvät kivasti. Mä voin tallata jäljen jo melko normaaleilla askelilla, ja sitä ne tytöt vain nätisti seuraavat. Mistin kanssa voisi joskus alkaa katsoa jopa sitä ilmaisua, jos itselläni riittää motivaatio sinne asti. Voisihan nytkin kai ajatella, että nuo välipalkat olisivat niin kuin keppejä? Helmin kanssa tehdään pelkkää jälkeä hamaan loppuun saakka, siitä ei palveluskoiraa saa tekemälläkään, joten jäljestetään huvin vuoksi. Se onkin mummukalle semmoista hauskaa hömpötystä ja ajanvietettä. :)