maanantai 8. elokuuta 2011

Match Show Rovaniemi

Eilen sunnuntaina misseiltiin Mistin kanssa Rovaniemen mätsärissä vailla minkäänlaista menestystä tälläkään kertaa eli pentuluokassa sininen nauha eikä sijoitusta. Kehään mentiin siis pareittain ja meidän parina oli muistaakseni cairnterrieri, joka nappasi punaisen nauhan. Misti antoi (nais)tuomarin tutkia itsensä hyvin ja juoksutus onnistui hienosti (uuden näyttelytaluttimen ansiosta kenties?). Sininen nauha saatiin muka hieman unisen esityksen takia. Siis anteeksi mitä?! Misti käyttäytyi pelkästään tyynen rauhallisesti mitään hermoiletta saatika temppuilematta, ja esitys oli uninen! Jos tuollaisilla perusteilla toinen sija tuli niin tulkoot, Mistillä meni hurjan hienosti joka tapauksessa. Näin kehässä myös sinne tänne poukkoilevia koiria, joille punainen nauha ilomielin jaettiin. Eikö näyttelyissä pidä nimenomaan käyttäytyä rauhallisesti, juosta kauniisti ja olla välittämättä ympäristöstä? Paljoakaan en kuitenkaan laita painoarvoa mätsäreille ja niissä menestymiselle. Eihän tuomarit ole oikeasti päteviä arvioimaan eri rotujen kehäkäyttäytymistä.
Sitten oli vuorossa pentujen sininen kehä, jossa 15 pennun joukosta pudotettiin huimat 11 pois. Meidät pudotettiin muistaakseni viimeisenä. Yritin viestittää Mistille että älä nyt vaan istu niin saatetaan päästä neljän parhaan joukkoon, niin tottahan toki mini-bc pyllähtää istualleen ja meitä kiitetään osallistumisesta lakritsipatukan ja koiran herkkutikun kera. No, se siitä menestyksestä sitten. Misti hyvin herkästi kehässä istuu, tämä oli jo tiedossa, mutta nyt se teki sen niin kriittisellä hetkellä. Aina ei voi voittaa (lue: koskaan).

Ollaan joka tapauksessa taas yhtä kokemusta rikkaampia ja Mistin käyttäytyminen oli ihailtavaa! :) Enimmäkseen se vaan makoili ja katseli ympärilleen. Tavattiin Saara ja Tuike-bc sekä ihanat Weekasin tytöt Peppi ja Hilla. Pennuilla kävi leikit hyvin yksiin, vaikka tilaa ei paljon remmien kanssa ollutkaan. Nähtiin myös moninkertainen ROP/SERT Emmi (Shadoway's Chasing Magic) joka oli juuri niin hieno kuin olin kuvitellutkin. Juteltiin Weekasin poppoon kanssa ja Susanna-kasvattaja hieman tutki Mistiä ja piti sitä oikein kauniina rotunsa edustajana :) Vaikka luulin että Misti on muita samanikäisiään pienempi niin Peppi ja Hilla oli ihan samaa kokoluokkaa meidän neidin kanssa. Misti onkin kyllä kasvanut viime aikoina hurjasti ja tuleekin hyvää vauhtia muiden perässä näin jälkikäteen :)

Pitkä automatka meni ihan hyvin. Mennessä Misti oksensi yhden kerran, mutta pahoinvointi pysyi aika hyvin kurissa lääkkeen turvin. Tullessa Misti nukkui miltei koko matkan väsyttävän päivän jälkeen eikä oksea tullut. Mätsärin jälkeen käytiin sukuloimassa parissa eri paikassa ja Mistillä ei ollut sielläkään mitään ongelmia, se on missä tahansa paikassa kuin kotonaan :)

Hyvin menneen mätsärin ja automatkan jälkeen lähdetään hyvillä mielin kohti seuraavaa koitosta, Kokkolan näyttelyä. Siellä siis tiedossa uutta treeniä ja saadaan ensikosketus todellisiin näyttelyihin. Täytyy itselläkin viritellä muistia esittämisen suhteen kuuden vuoden tauon jälkeen ;)

Saara otti Mististä hienoja kuvia, joita laitan nyt tähän näytille. Kaikki kuvat otti siis Saara K. Oma lempparini on viimeinen kuva <3 Misti on niin upea koira!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti