keskiviikko 24. elokuuta 2011

Kokkolan Ryhmänäyttely

Lauantaina siis oltiin Mistin kanssa siellä Kokkolassa pentunäyttelyn ja sisarustapaamisen merkeissä. Vielä perjantai-iltanakaan ei ollut selvää lähdetäänkö ollenkaan matkaan, kun pentuetapaaminen vähän kusahti (vain kolme pentua seitsemästä oli tulossa paikalle, eli kolme siskosta) eikä edes 50 km:n päässä asuva kasvattajakaan päässyt tulemaan. Lähdettiin sitten kuitenkin hakemaan kokemusta näyttelyistä eikä mulla ole tapana skipata tällaisia.
Automatka meni kyllä tosi hienosti, vaikka päivän aikana ajettiin yhteensä yli 800 km. Jouduttiin odottelemaan kehän alkua yli kaksi tuntia ennen kuin oli viimein bortsujen vuoro. Urospentuja oli vain yksi, joka oli lopulta ROP-pentu. Narttupentuja oli ilmoitettu yhteensä viisi, joista kehässä oli kolme: Misti, Wieno-sisko ja sukulaistyttö Rilla (Hiro-iskän serkku). Mistin sininen sisko Niisku kyllä oli näyttelypaikalla, mutta joutui lähtemään pois ennen kehää omistajan töiden takia.

Oltiin harjoiteltu Mistin kanssa jo ennen kehää kävelyä ja seisotusta, ja hyvin meni kehässäkin. Aluksi se meinasi lähteä vetämään Wienon perään, mutta tuomari vaihtoi Rillan ja Wienon paikkaa, jolloin Miisun kehäkävely parani. Misti seisoi etenkin silloin oikein hienosti, kun tuomari arvosteli muita ;) Hyvin tyttö kuitenkin keskittyi kehässä olemaan, vaikka meinasikin välillä lysähtää istumaan. Yksittäisarvostelussa seisoi ja juoksi oikein nätisti, ja antoi tuomarin (Päivi Eerolan) tutkia itsensä hyvin ja heilautti jopa hieman häntää. Arvostelussa onneksi ruksattiinkin kohta "rodunomainen lähestyttäessä". Sitten kun kaikki kolme narttupentua seisotettiin alkoi Misti yhtäkkiä jahdata jotain olematonta takapäästään ja pyöriä kuin väkkärä. Myöhemmin paljastui että tytsillä oli mennyt kärpänen korvaan niin kuin jo joskus aiemminkin. Ajoitus oli kyllä taas kohdillaan ja paras mahdollinen, vaikka pitihän se arvata tuosta metkuilijasta ;)
Misti oli lopulta luokkansa kolmas eli viimeinen, ja Wieno-sisko oli ykkönen ollen vieläpä VSP-pentu. Onnittelut siis siihen suuntaan! Melkein piti jo arvata, ettei Misti sen kummemmin (vielä) menesty, mutta arvostelu oli ihan kiva:
"Rauhallinen käytös. Erittäin selvä sukupuolileima. Lempeäilmeinen narttumainen pää. Tässä kehitysvaiheessa hieman takakorkea liikkeessä. Saisi olla tiiviimpi edestä. Hyvä luuston voimakkuus. Rauhallinen esiintyminen."
Misti on siis vielä kehityksessä kesken, mutta siitä voi tulla todellinen kaunotar kunhan tuosta kasvaa. Meille se on kuitenkin aina ROP, sen verran upea siitä on tullut :) Otettiin näyttelypaikalla treeniä ja leikkiäkin, ja hienosti se jo vetää häiriössäkin. Ihan keskellä pahinta hälinää koiria ollessa joka puolella, tehtiin seuruuta ja kyllähän se vaan seurasi :O Voiko olla hienompaa?!


ROP-ainesta..?

Misti kerää voimia ennen kehää :) 


JEE, kohta mennään!

Siskoihin nähden Misti oli kyllä samankokoinen ja muutenkin aika samantyyppinen. Tytöt eivät oikein tulleet toimeen keskenään, kun Wieno murahteli vaikka Misti olisi halunnut tutustua. Niiskun kanssa ne vähän nuuskuttivat toisiaan, mutta siinä kaikki. Myöhemmin tosin paljastui että Wienolla oli alkanut ensimmäiset juoksut! Mekin täällä (pelolla) odotamme milloin Mististä tulee nainen, toivottavasti ei vielä aikoihin että senttejäkin tulee monta lisää. Ja muutenkin se on vielä niin vauva, vasta 7 kk!

Sinänsä ihan kiva kokemus tuo ensimmäinen näyttely ja olipahan treeniä virallisia varten. Voi tosin olla ettei nuo näyttelyt ole meidän juttu vaan keskitytään ihan vaan käyttöpuoleen, mutta pitäähän sitä edes silloin tällöin kehässä pyörähtää. Seuraavaksi ajateltiin mennä Kajaaniin tammikuussa. Mistille pitää ostaa muuten sellainen kangasboksi näyttelyitä ja kisoja varten, että saa mennä sinne levähtämään. Eihän noissa näyttelyissä mitään ihmeellistä tapahdu ja ovatkin jossain määrin tylsiä tapahtumia, tuskin siis kovin monesti käydään ja noin kauaksi ei kyllä enää lähdetä. Jos pyöritään tässä Oulu-Rovaniemi-Kajaani-akselilla, vaikka toisaalta ensi kesän erikoisnäyttely Lappeenrannassa kutkuttaisi... Ja messari olisi aina huippua käydä katsastamassa, vaikkei itse Misti osallistuisikaan.







ps. Misti osaa tällä hetkellä oikeastaan kaikki tokon alokasluokan liikkeet! Ja eipä jää paljon muuten avoimestakaan :) Liikkeet vaatii vielä hiomista ja eniten tehtävää taitaa olla häiriössä ja palkkaamattomuudessa sekä sopivan viretilan säilyttämisessä. Kokeenomaisia treenejä pitää saada alle, jos tosiaan jo ensi vuonna uskalletaan kokeisiin, kenties kenties. Hurrrjan kivaa tuo toko, ja hei, me edistytään! :) 





Mulla on ihan oikeasti se bortsu, tässä se on! <3 



3 kommenttia:

  1. Hieno toi seisotus kuva, missä Misti on tosi nätisti, toisin kuin kilpakumppaninsa ;)

    VastaaPoista
  2. "Urospentuja oli vain yksi, joka oli siis jo automaattisesti joko ROP tai VSP."
    ROP/VSP-pentu kehään osallistuu vain pennut, jotka ovat voittaneet luokkansa JA saaneet KP:n (kunniapalkinto). Eli ihan automaattisesti ei meidän Mahtista ROPpia leivottu.

    VastaaPoista
  3. Senni, eikös vain olekin! Harmi kun seisotuksen perusteella ei näyttelyissä menestystä heru ;) Kiinnitin itsekin huomiota siihen, että Misti käyttäytyi melkeinpä paremmin kuin kilpakumppaninsa. :O

    Miia, mun moka, virhe korjattu. Mutta koska Mahti oli ainoa urospentu, niin sehän voittaa automaattisesti luokkansa? Siitä en sitten tiedä miten kisa etenee tai mitä vaikutusta KP:lla lopulta on... Mutta samapa tuolle, Roppi kun Roppi!

    VastaaPoista