perjantai 23. tammikuuta 2015

Se tavoitekatsaus kuitenkin

Katson nyt kuitenkin vielä täällä blogissakin, että kuinka kävi viime vuodelle asetettujen tavoitteiden ja mitä lähdetään tavoittelemaan tälle vuodelle. Edellisen päivityksen jälkeen heräsi taas pienenpieni kiinnostus koiramaailmaa kohtaan ja selailin vähän muita blogeja ja kotisivuja, Äsken sitten treenailin tokoa tässä sisällä ja tajusin taas, kuinka loistokoira Misti on. Se alkoi taas muistaa tunnarin ja tuoda hienosti omaa kapulaa, vaikka meinasikin törkkiä kaikkia kapuloita innostuksissaan. Kaukkarit Miipulla on tauon aikana oikeastaan parantuneet ja metallikapulaakin se pitää ja tuo paremmin ja varmemmin kuin koskaan ennen - sillä on hyvä ja tiukka ote eikä metalli aiheuta inhoreaktioita. Kokeilin huvikseni merkkiäkin ja senhän neiti teki aivan täydellisesti vanhasta muistista. 
Tämän täydellisen ja henkeäsalpaavan hienon treenihetken aikana ja jälkeen koin taas hetkellisesti sitä tunnetta, mitä koiraharrastus on minulle aiemmin niin kovin usein antanut. Aikamoista soutamista ja huopaamista näiden fiilisten kanssa. Tuli taas se fiilis, että haluttaisi äkkiä kokeeseen, mutta valitettavasti helmikuun koe oli jo täynnä ja jouduttiin varasijalle. Sen siitä saa, kun herää näihin kokeisiin liian myöhään, sillä täällä kokeet näyttävät täyttyvän herkästi. Toista se oli pohjoisessa, jossa pääsi kokeisiin käytännössä aina. Koska en omista autoa enkä pääse kokeisiin lähikaupunkeihin, kuten Jyväskylään tai pääkaupunkiseudulle, näyttää siltä, että seuraavat kokeet Pirkanmaalla ovat vasta joskus keväällä (huhtikuussa). Harmituksen harmitus! Enpä taida saada tuota valioksi ennen tokossa tapahtuvaa sääntömuutosta - kunpa olisin ollut aktiivitreenaaja tämän viimeisen vuoden ajan! 

Sitten niihin tavoitteisiin, jotka asetin meille vuosi sitten: 

Helmi 

- Pysyä terveenä, virkeänä ja hyväkuntoisena mummokoirana (ja ylipäätään pysyä elävien kirjoissa vielä ensi vuosi).   Check! Tavoite toteutui! Jes, hyvä Helmi :)
- Lenkkeillä normaalisti minun ja Mistin kanssa. Check!
- Muuttaa kaupunkiin, jos minä lähden opiskelemaan ja sopeutua kaupunkielämään. Check! Helmi sopeutui ihan mielettömän hyvin Tampereelle, melkein paremmin kuin Misti. 
- Olla aiheuttamatta tuhoa tai vaaratilanteita meille tai muille. Check! Hemppa ei ole tainnut tuhota nenäliinaa suurempaa eikä ole kyllä aiheuttanut vaaratilanteitakaan. 
- Olla karkailematta vapaaksi päästessään. Muistan Helmin päässeen ainakin kerran irti eikä tainnut karata. Muuten ei mitään muistikuvaa. 
- Pysyä väleissä Mistin kanssa ja olla muutenkin kiltti, ihana ja helppo kotikoira vailla huolta huomisesta. :) Check! On kyllä täyttänyt nämäkin odotukset :) 

Misti

- Pysyä terveenä, hyväkuntoisena ja eläväisenä koirana. Check! 
- Agilityssä nousu kolmosluokkaan. Enemmän vauhtia radalle. Parempi hyppytekniikka. Kolmosluokkaan ei ehditty nousta, vaikka yhdestä nollasta jäikin kiinni, koska laiskistuin kisaamaan kevään jälkeen. Hyppytekniikka on mielestäni hieman parempi ja nopeuttakin on usein enemmän. Joten osittain check tähän! 
- TOKOssa TK2 ja voittajaluokan korkkaus. Iloinen asenne ja hyvä meininki ja häiriönsietokyky jatkossakin. Check! Saatiin TK2 ja korkattiin VOI oikein hienosti. Asenne on myös koko vuoden ollut tosi hyvä ja häiriötä tuo ei ota oikeastaan yhtään mistään. On siis aika täydellinen tokoilija! :) 
- Luonnetesti. Ei käyty, vaikka syksyllä olin suunnitellut testauttavani. Oli kaikkea muuta ja se innostus koirapuolelle oli kateissa. 
- BH-koe, jos on aikaa ja halua. Ei ollut oikeastaan aikaa enää tähän eikä kyllä suurempaa haluakaan. 
- Olla kiltimpi Helmille ja olla taas paremmissa väleissä mummukan kanssa. Tuhma Misti, ei tämä kyllä toteutunut, vaan Misti edelleen hyljeksii ja inhoksuu Helmiä ja murisee sille :( Kuitenkin sietää sitä ja on välillä huolissaankin siitä. 
- Olla samanlainen mainio matkakoira, helppo kotikoira ja sähäkkä harrastuskoira ensi vuonnakin. Check! Lisäyksenä vielä, että Möösis on viime vuonna oppinut matkustamaan myös nyssessä, junassa ja bussissa. 
- Sopeutua kaupunkielämään ja yksinoloihin, kun se tilanne tulee eteen. Check! Tosi hyvin on mennyt yksinolot ja kaupunkiin ja uuteen elämään sopeutuminen :) 
- Käydä läpi edes yksi karvanlähtö niin että koiralla on oikeasti paljon lyhyempi turkki... Check! Tömä taisi itse asiassa toteutua, Mistillä oli karvanlähtö niin että sen turkki todella näytti lyhyemmältä ja paremmalt :D 
- Lenkkeillä paljon ja viettää huoletonta ja hauskaa elämää. :) Check! 

Emmi

- Motivoitua lukemaan pääsykokeisiin ja päästä opiskelemaan. Check! 
- Kehittyä ohjaajana sekä TOKOssa että agilityssä. Check! Tokossa olen onnistunut opettamaan Mistille vaikka mitä ja toimimaan siinä paremmin. Agilityssä opin etenkin viime talvena ja keväänä vaikka mitä, mutta kesällä ja syksyllä koin taantuman. 
- Oppia ymmärtämään agilityä lajina paremmin. Oppia uusia ohjauskuvioita ja kunnon rytmitystä. En varmaan edelleenkään ymmärrä agilitystä paljon mitään, mutta opin muistaakseni joitakin uusia ohjauskuvioita. Rytmityksestä en osaa sanoa, en kai edelleenkään tätä taida. 
- Olla tavoittelematta kuuta taivaalta vaan suhtautua realistisesti tavoitteisiin sekä omiin ja koiran taitoihin. Check, kai! Olen tavoitellut ihan realistisia asioita ja tiennyt missä Mistin kanssa mennään. 
- Olla luomatta liikaa paineita tavoitteiden onnistumiselle ja olla vertaamatta itseään muihin. Check! Viime vuonna ei ollut pahemmin paineita, kun yli puolet vuodesta ei ollut treeni-intoakaan. En myöskään pahemmin ajatellut, missä muut menee, en enää mieti sellaisia ollenkaan. 
- Olla nöyrempi ja myöntää omat virheensä ja puutteensa.  Check! 
- Treenata tarpeeksi, mutta ei liikaa. Muistaa treenata sopivasti ja lopettaa silloin, kun koiralla on vielä intoa. En treenannut tarpeeksi enkä liikaakaan. Lopetin varmaan aina, kun koiralla oli vielä intoa tehdä. Laiska minä! 
- Olla käymättä kaikissa mahdollisissa lähiseudun kisoissa. Check, todellakin! Melkein yhden käden sormin laskettavissa meidän viime vuoden kisaamiset. 
- Keskittyä muihinkin juttuihin ja muistaa se, että koirat ei ole koko elämä.  Check! Tämän toteutin vähän liiankin hyvin, kun koirat eivät ole aikoihin juuri kiinnostaneet vaan elämässä todella on ollut muita juttuja. 

Sitten vuoden 2015 tavoitteisiin: 

Helmi 

- Pysyä edelleen terveenä, hyväkuntoisena ja tyytyväisenä mummokoirana. 
- Nauttia eläkepäivistä ja olla touhuissa mukana. 

Misti 

- Pysyä terveenä, hyväkuntoisena ja onnellisena koirana. 
- Lenkkeillä paljon ja touhuilla kivoja juttuja. 
- Tokossa VOI1 ja EVL:n korkkaus. 
- Agilityssä nousu kolmosluokkaan. Tehdä hyviä, sujuvia ratoja ja nollia myös. 
- Luonnetesti. 
- Olla samanlainen kultakimpale harrastus-, kisa- ja kotikoirana. 

Emmi 

- Touhuta, harrastaa ja kisata aktiivisemmin eli olla aktiivisempi koirarintamalla. Pysyä koiraharrastajana ja jatkaa tätä hienoa lajia. Ennen kaikkea olla ja tehdä koirien kanssa enemmän. 
- Opiskella ahkerasti ja edistyä opinnoissa. 
- Kokea ja tehdä uusia asioita ja vanhoja myös. 
- Tehdä ulkomaan reissu. 
- Käydä viikoittain (mieluiten useamminkin) jumpassa ja juoksemassa. 
- Olla onnellinen. 


Huomenna sitten vuoden ensimmäisiin agilitykisoihin ja ensimmäisiin neljään kuukauteen! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti