lauantai 25. lokakuuta 2014

Kakkonen ja hyvä semmonen

Tänään siis kokeiltiin kisata ensimmäistä kertaa voittajassa eikä aloitus ollut ollenkaan pöllömpi! Tultiin junalla takaisin Tampereellle perjantain ja lauantain välisenä yönä, joten mentiin samoilla silmillä kokeeseen lauantaiaamuna - voin kertoa, että olo ei ollut mikään parhain tai virkein, mutta jotenkin sitä taas skarppasi tosipaikan edessä ja saatiinkin koe vietyä kunnialla loppuun. Misti oli kyllä taas todellinen ylpeyden aihe, kun se oli täysillä mukana ja teki hienosti hommia, vaikka sekin oli juuri tullut reissusta ja yöpynyt junassa.
Mentiin kaverin kanssa bussilla Ylöjärvelle, jossa koe pidettiin koulun hiekkakentällä, kivalla ja rauhallisella paikalla. Odotellessa kävelytin ja hivenen virittelin Mistiä ja huomasin, ettei mulla edes jännittänyt koko koe tai ollut mitään tulospaineita. Siispä mentiin rennolla fiiliksellä kisaamaan! Tuomarina toimi Ralf Björklund. Liikejärjestys oli sekoitettu ja alla olevan mukainen.

Paikkamakuu 10: Ei mitään ongelmaa, perfekto!

Ruutu 0: Misti lähti ensin kaartamaan kentän oikeaan reunaan, mutta kääntyi toisella käskyllä takaisin päin, juoksi kauniisti ruudun keskelle, odotti maahanmenokäskyä ja meni maahan. Minun kävellessä ruutua kohti ja kääntyessä oikealle, nousi Misti seisomaan. Lisäksi se seuraamaan kutsuttaessa jäi minun oikealle puolelle hyörimään eikä muka tajunnut tulla seuraamaan. Liike meni nollille tuon ruudussa ylös nousemisen takia, niin luin säännöistä. En ollut kovin pettynyt, vaikka ruutu nollaantui, koska Misti kuitenkin sitten löysi hyvin sinne sisälle. Nuo pari pikku virhettä olivat varmaan jotain aivopieruja, koska treeneissä Möösä ei ole tuollaisia esittänyt.

Seuraaminen 8: Perus seuraamista, M pysyi hyvin messissä ja handlasi siirtymät yms. Mä en vaan yhdessä kohdassa ymmärtänyt mitä liikkuri tarkoitti ja askelsin väärin, mutta sellaista se on, kun ei osaa koesääntöjä tai käy koekaaviota läpi. :D

Luoksetulo 5: Stoppi ihan jees, mutta ei mennyt maahan ei. Ei edes toisella käskyllä, vaan jäi istumaan. Näytti kuin Misti olisi pelännyt tuulessa liehuvaa kehänauhaa ja sekosi siksi toimissaan ja tuli hieman vinosti eteenkin istumaan,

Liikkeestä istuminen 9: Loistava oli, en tiedä mistä pistemenetys.

Tunnari 9,5: Ehkä kaikista sydäntä lämmittävin liike tänään, oli niiiiin kiva onnistuminen. :) Misti lähti rauhassa kapuloille, haistoi yhtä ja toi sen vieressä olevan. Ajattelin, että se tuo väärän, kun kahta vain haisteli, mutta oikeahan se olikin. Saattoi kyllä olla hyvä tuurikin, kun oma sattui niin nopeasti kohdalle eikä tarvinnut haistella enempää kapuloita, mutta yhtä kaikki oikea palautui! Yllätyin muuten, kuinka etäällä toisistaan kapulat olivat, sillä mä olen aina laitellut ne paljon lähemmäs toisiaan. Täytyy harventaa välejä jatkossa!

Hyppynouto 8,5: Oikein hieno ja vauhdikas, en tiedä syitä tämänkään pistemenetyksille. Voisiko olla, että kahta käskyä (hypylle ja noudolle) ei sallita, vaikka olen kuullut molempia kokeissa käytettävän.

Kaukkarit 9: Viime päiviin saakka hajalla ollut liike, nopeasti jotenkuten kokoon kursittu, mutta ysin arvoinen kuitenkin. :) En saanut Mistiä oppimaan oikeaa tekniikkaa sitten kuitenkaan, vaikka ollaan sitä kuukausia hinkattu, joten juuri ennen koetta oli pakko luovuttaa...

Metallinouto 9: Yllättävän vähällä ällöttelyllä kapula palautui ja palautuksessa oli jopa ok vauhti!

Kokonaisvaikutus 7,5: Koira osaa hyvin liikkeet, minä ohjaan hyvin, mutta koira haukkuu satunnaisesti, mikä voi EVL:ssä haitata jo aika paljon. Aika korkeita pistemääriähän sieltä tuli, sanoi tuomari. Itse voisin kuvitella, että haukkuminen laski arvosanaa melko paljon.

Yhteensä VOI2, 235,5 pistettä ja sija 2/3. Luokassa tuli kaksi kakkostulosta ja yksi kolmostulos. Palkintojenjakoon asti en tiennyt meidän tulosta, koska en ollut katsonut mitä arvosanoja oltiin saatu. Ajattelin, että saatiin ehkä juuri ykkönen, sillä luulin meidän saaneen ruudusta vitosen. En nimittäin tiennyt liikkeen nollaantuvan koiran noustessa ruudussa ylös. Kuitenkaan en harmitellut kakkostulosta, sillä ykkönen oli tosi lähellä ja kakkostuloskin ekasta voittajan kokeesta on minun mittapuulla kova suoritus - monet kun eivät saa tulosta ollenkaan.
Kaiken kaikkiaan kiva ja hyvin mennyt koe ja tyytyväinen saa olla! Vaikka takana on ollut suhteellisen vähätreeniset ajat, Kuusamon reissu ja vaikka mitä, saatiin kumminkin kakkostulos ja taas yksi onnistunut koe plakkariin. Onnistunut ennen kaikkea siinä mielessä, että koira teki loistavasti, jaksoi koko pitkän kokeen ja suoriutui liikkeistä pääasiassa hyvin. On se tuommoinen luottopiski, täyttä kultaa! <3 Suunnittelin ilmoittavani Piipan pian uuteen kokeeseen, josko se ykköstulos sieltä tulla napsahtaisi! :)

PS. Piipa sai palkinnoksi pokaalin, lintulelun ja suklaalevyn, joista jälkimmäisin on ohjaajalle!


 

1 kommentti:

  1. Sulla on ihanat koirat! Molemmat rodut ollu mun lemppareita pienestä asti, ja nyt jaloissa seikkaileekin 5 kk bc tyttö :) Jäänkin seurailemaan tätä. :)

    Meidän blogi löytyy täältä http://q-inspirit.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista