En siis otsikoinut - not really. Eilen oltiin agilitytreeneissä kolmen viikon tauon jälkeen ja kylläpä taas tuntui, ettei rataa muista millään. Kyseessä oli sellainen 21 esteen rata, joka ei ollut edes mikään kovin vaikeasti muistettava, mutta kun ei vaan muista! Kaikki energia ja keskittyminen menee siihen, että muistelee koko ajan rataa ja mikä este tulee seuraavaksi, kun fokuksen pitäisi olla itse tekemisessä ja ohjaamisessa. Omalla vuorolla muistin sitten onneksi radan, mutta voin kuvitella ohjaamisen olleen aika tönkköä.
Onnistuttiin kuitenkin tekemään hyvää settiä, koirahan toimi taas loistavasti, kun vaan itse osaisin paremmin. Rimat kuitenkin pysyivät kahta lukuun ottamatta, koira ohjautui oikeille esteille ja saatiin koko rata mentyä, joten jäi siinä mielessä oikein kiva fiilis. :) Totesin, että en osaa niistoja eikä kontakteilla ole mitään linjaa, joten siinä olisi taas työnsarkaa. Loppupätkästä viilattiin yhtä hauskaa kohtaa, jossa koira piti nopeasti tyrkätä hypyn taakse ja itsellä ehtiä saksalaiseen, jonka jälkeen sujahtaa koiran alta pois sen syöksyessä putkeen. Alkuun jäin liikaa odottelemaan Mistiä ja olin myöhässä saksalaisessa ja meinasi tulla yhteentörmäys, mutta koutsi käski luottaa koiraan, niin tein ja sitten saatiin tosi hyvin ajoitettu saksalainen. Oli kyllä kiva rata ja osataanhan me vielä periaatteessa vaikka mitä, kunhan saataisiin taas kunnon agilitytatsi päälle.
Tulostelin tässä yhtenä päivänä rally-tokon alokasluokan kyltit ja niiden selitykset ja suunnittelin ilmoittautua joulukuussa pidettäviin kisoihin. Nuo alokkaan liikkeet ovat kuitenkin suht helppoja ja niitä on hauska tehdä vaikkapa sisällä, joten miksipä ei voitaisi kokeilla lajia kisoissakin. Täytyy vielä tehdä noiden kylttien kanssa aika paljon, jotta lyhyen ajan sisällä kyltillä seistessä ehdin tajuta, mikä liike on kyseessä ja vielä toteuttaa sen oikein. Haastavaa liikkuriin tottuneelle tokoharrastajalle!
Koirat ovat tainneet taas tottua Tampereella asumiseen, vaikka tuntuikin pahalta repiä ne (tai oikeastaan vaan Misti) maalta kaupunkiin. Pahemmalta se kyllä tuntui minulle, koska olen niin maalaisihminen ja rakastan maaseutua laajoine metsineen ja peltoineen ja vapautta lenkkeillä ilman vastaantulijoita. Olen jo kyllästynyt näihin meidän lähiseudun lenkkimaastoihin, mutta niille on vaan pakko lähteä, koska koirat on lenkitettävä. Kuusamossa oli ainoastaan ihanaa lähteä pitkälle lenkille koirien kanssa ja nauttia hiljaisuudesta ja maaseudun rauhasta ja katsoa, kuinka Misti sai viilettää pitkin metsiä. En siis jaksa uskoa, että voisin koko ikääni asua kaupungissa, vaan veri vetää maalle. Toistaiseksi täytyy vaan kärvistellä täällä kaupungissa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti