Kutsui mua Kuusamo

Voisihan sitä välillä blogiakin päivittää ja etenkin nyt, kun on "aikaa". Lähdettiin perjantaina yöjunalla Ouluun ja tultiin lauantaina aamupäivästä Kuusamoon, lumen ja pakkasen keskelle. Koettiin aika lailla totaalinen vuodenajan vaihdos, koska eihän Tampereella mitään lunta ole. Juna- ja bussimatkat menivät koirien osalta tosi hyvin. Helmi se ei ollut moksiskaan: törötti seistä bussissa, nukkui junassa ja uskalsi jopa kävellä rautatieaseman lattioilla. Misti puolestaan taas stressasi nyssessä, ei nukkunut junassa, rauhoittui bussissa mutta oli muuten asiallisesti. Molemmat koirat uskalsivat jopa hypätä junaan ja sieltä pois, on ne vaan niin <3

Tultiin siis viikoksi lomailemaan Kuusamoon ja lähdetään taasen perjantaina yöjunalla takaisin, koska lauantaina onkin meidän ensimmäinen voittajaluokan tottelevaisuuskoe Ylöjärvellä! Huisin jännää mutta kivaa mennä pitkästä aikaa kokeeseen, ja hyvän koiran kanssa on hienoa kisata. :) Ollaan treenailtu jonkin verran, mutta ei tosiaankaan samalla tavalla kuin aiempiin kokeisiin. En ole oikeastaan tehnyt koko koekaaviota putkeen enkä treenannut ilman palkkaa, mutta vielähän tässä ehtii yhden sellaisen treenin tehdä ja sitten ei muuta kuin kokeilemaan!
Minusta on tullut viime aikoina vähemmän vakavamielinen ja aktiivinen koiraharrastaja, ja totta puhuakseni kaipaan sitä tunnetta, jonka sain, kun treenit ja kokeet onnistuivat lähes täydellisesti ja sain kokea sellaista hykerryttävää menestymisen ja onnistumisen tunnetta - sitä tunnetta ei ole pitkään aikaan tullut, vaikka onnistumisia on ollut. Kai se on niin, että sen menestymisen ja onnistumisen on tapahduttava vielä korkeammalla tasolla ja suuremmilla panoksilla, jotta voisin kokea taas tuota janoamaani tunnetta. Voittajaluokka on kyllä mielestäni jo huomattavasti korkeammalla tasolla kuin tokon alemmat luokat ja vaatii paljon enemmän, joten jos tuolla pärjätään, niin eiköhän se samainen tunne taas palaa.

VOI1 on ilman muuta toiveena ja tavoitteena - kuinka muutenkaan kokeeseen mennessä - ja se on täysin mahdollista saada. Tulos riippuu eniten ehkä siitä, malttaako Misti tunnarissa, miten se taitaa hiukan kesken olevat kaukkarit ja löytääkö se siinä tilanteessa ruutuun. Uskaltaisin sanoa, että Misti on kokeessa varsin varma suorittaja ja se antaa itsestään kaiken ja vielä enemmän, eikä ala sooloilla omiaan. Se on koira, johon voi luottaa ja siksi sen kanssa uskaltaa tavoitella taivaita. Misti haluaa tehdä koetilanteessa minun kanssa töitä ja sillä tuntuu olevan palava halu näyttää kaikille, kuinka taitava se on - siksi se on ollut kokeessa monesti parempi tekijä kuin treeneissä. Misti ei myöskään paineistu tai lamaannu, ei edes treeneissä, vaan siitä on tullut suorastaan röyhkeä ja kova. Kaukoissakaan se ei paineistu, vaikka siinä menee varsin usein väärin ja Mistiä täytyy jatkuvasti korjata. Se tekee hommia sillä ilmeellä kuin olisi liekeissä - niinhän se sisäisesti onkin. Minun ei edes tarvitse olla sen kanssa mikään aktiivinen, vaan se aktivoi itse itsensä. Saatan olla ihan hiljaa ja totisena ennen suoritusta ja sen aikana, jolloin Misti puolestaan kerää kierroksia ja aktivoituu. Suorituksen jälkeen sitten lentää palkka ja minäkin aktivoidun sitä kehumaan ja leikittämään. Turha tuon kanssa on näköjään liikaa yrittää tai alkaa innoisaan riekkumaan, kun se ei sitä tarvitse.

Agilitytreeneissä ollaan käyty pari kertaa. Ekalla kerralla ei päästy kahta ensimmäistä estettä pidemmälle, mutta viimeksi tehtiin koko rataa ja saatiin kyllä hyviä onnistumisia. Radalla oli vähän kaikenlaista; puolivalssia, päällejuoksua ja sen sellaista. Olipa ihanaa saada agilityssä onnistumisia ja nähdä, että hei, kyllä me osataan. On muuten aika luksusta treenata lämpimässä hallissa, tekonurmipohjalla ja kunnon esteillä. :)

En päivittele tällä erää muuta, pitää lähteä ulos pakkaseen ja aurinkoon nauttimaan, kun vielä voin! Kuvat ovat sitten viime talvelta...