maanantai 13. elokuuta 2012

Videomateriaalia treeneistä

Vihdoin mulla on laittaa tännekin videota näytille meidän agiliitelyistä, jotkut sitä olivatkin jo vailla. ;) Alla oleva video on kuvattu torstain kisaavien treeneistä, jotka menivät oikein mukavasti. Tehtiin noin parinkymmenen esteen rataa, joka oli pitkälti mun suunnittelema alunperin alkeisjatkokurssia varten. Kouluttaja otti meidän kurssilaisten radat talteen ja hieman jatkoi tuota munkin rataa. Saatiin treenata tällä radalla mm. takaakiertoa, valssia ja välistävetoja. Mikään kovin kinkkinen rata ei ollut, sellainen ykkös-kakkosluokan tasoinen. Tässä kyseisellä videolla onnistuttiin kaikista parhaiten, vain yksi rima tuli alas. Mentiin rata kokonaisuudessaan kolme kertaa ja ensimmäisellä yrittämällä onnistuttiin parhaiten. Olisi ehkä kannattanut jättää siihen, mutta saatiinpahan toistojen myötä tuo alku toimimaan ja toka rima pysymään ylhäällä. Kontakteilla meillä menee vielä aikaa, nytkin naksautin, palkkasin ja odotutin. Näköjään muuten tungin Mistille namia naamaan jo ennen naksausta, amatööri. Rengaskin vahingossa unohtui alemmalle korkeudelle, mutta eipä se menoa haitannut. ;)

Omasta mielestäni tuo alkaa jo näyttää agilityltä, vaikka meno onkin vielä hieman kömpelöä ja aloittelijamaista. Mistillä voisi olla vielä enemmän vauhtia, haluaisin että siitä tulisi kunnon tykki! Tässäkään ei näköjään kiire ole, eikä mun tarvitse juosta pää kolmantena jalkana. Ehkä siksi tuo ei ole kovinkaan näyttävän näköistä. Mutta onhan tässä aikaa kehittyä ja saada kunnon meno päälle, agilityharrastusta on tosiaan takana nyt se viisi kuukautta. Kouluttajan mielestä ollaan kisavalmiita, ja suunnitteilla onkin korkata kisaura Oulussa jo ensi kuun lopulla! Mitään ei ole kuitenkaan lyöty lukkoon eli voin ihan hyvin vielä perua sanomiseni... ;)



Muoks. Sain videon näkyviin, tällä kertaa Youtube löysi oikean videon, eikä tarjonnut väärää. :)

Muista touhuista sen verran, että perjantaina tein Mistille esine-etsintää, mikä meni ihan super hyvin! Piilotin tällä kertaa vinkulelua sekä pellolle että metsään ja hyvin löytyi. Misti ampaisee matkaan kuin tykin suusta, nuuskuttaa ja etsii intensiivisesti ja palaa esineen kanssa vauhdilla takaisin. Se on siitä niin kivaa. :) Helmi puolestaan pääsi jäljestämään ja Hemppahan oli oikein pätevänä. Tallasin sille melko pitkän jäljen ja hyvin män! Välillä ollaan tokoteltu Mistin kanssa ja on se nyt niin intoa täynnä, ilo treenata sen kanssa. :)

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, tosi paljonhan te jo osaatte ollaksenne vasta 5 kk treenanneet. :) Kontakteilla palkkaisin maahan.

    Videon saa bloggeriin kätevästi upottamalla - kopioi videon upotuskoodi youtubesta ("JAA" > "UPOTA") ja liitä se tekstin sekaan HTML-tilassa (editorin yläkulmassa on "LUO" ja "HTML". Kun painat uudestaan "LUO", pitäisi videon näkyä).

    - Bloginne hiljainen seuraaja ;)

    VastaaPoista
  2. Minä en agista mitään ymmärrä ku Marpan kanssa ehdittiin käydä vain alkeiskurssi, mutta näyttää kyllä hienolta ja sujuvalta teidän meno :) Ei muuta kuin kisakalenteria katsomaan!

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvältä näyttää, kisoihin vaan! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommenteista ja kehuista! Hyvä saada muiltakin mielipiteitä :) Ehkä me sitten uskalletaan ensi kuussa kisaamaan, hui.

    Kiitos, Anniina, vinkistä tuohon videon esille saamiseen liittyen. Onnistuin saamaan sen silläkin tavalla näkyville, mutta silloin video meni ikään kuin blogin reunojen yli, oli siis liian iso. Sain kuitenkin tuon näkyviin sillä helpommalla tavalla, kun Youtube löysi tällä kertaa oikean videon.

    Ja tuosta kontaktille palkkauksesta vielä, että Mistillä on aiemmin ja useimmiten kyllä ollut palkka maassa, mutta nyt naksuttimen kanssa koin kädestä palkkauksen helpommaksi. :)

    VastaaPoista
  5. Onpa hienon ja hauskan näköistä menoa! Ja kiva katella videolta. Chandlerkin muuten pääsee ohjattuna ens kuussa samaisen lajin pariin. :)

    VastaaPoista
  6. Hauskaa se kyllä onkin! :) Tosi kiva juttu, kun tekin pääsette agilityn aloittamaan, Chandler varmasti tykästyy lajiin :D

    VastaaPoista