Ei hyllyä hienompaa

Tämänpäiväisistä agilitykisoista ei siis tullut kotiintuomisiksi kahta hyllyä hienompaa tulosta. Harmittaa - paljon - ja fiilis on nyt se, että ei lähdetä kisaamaan agilityä pitkään aikaan. Se ei tunnu oikein miltään, edes lyhyen pyörämatkan päässä oleviin kisoihin ei nappaa lähteä, ei jaksa jäädä katsomaan kolmosten ratoja, ei jaksa kuunnella kisakansan keskusteluja lajista... Treenaamassa olisi ihan kiva käydä ja nauttia vauhdin hurmasta koiran kanssa hömpötellen, mutta en oikein jaksa suoda ajatusta ongelmakohdille ja edistymiselle. Toisaalta en ehkä jaksa treenatakaan ilman minkäänlaisia kisatavoitteita. Summa summarum; vakavamielinen, kisanomainen agility ei tällä hetkellä juurikaan innosta.
Vielä vähemmän se innostaa, kun koira ohitti tänään alkusuoran kaksi ensimmäistä estettä ja hyllytettiin mielestäni ykkösluokan tasoinen rata. Ei ollakaan ehkä taidollisesti enää lähempänä kolmosluokkaa vaan ykkösluokkaa, vaikka nollatilasto puhuu muuta. Kaikki 2½ vuoden aikana tehty työ, lukuisat treenaamiseen käytetyt tunnit ja kisaamiseen kulutetut päivät ja rahat ovat loppujen lopuksi - muutaman vähätreenisen kuukauden jälkeen - pudottaneet meidät takaisin ykkösluokan tasolle, vaikka saimmekin jo tavoitella menolippua kolmosiin. Okei, ehkä tilanne ei ole aivan noin dramaattinen, mutta kyllä se siltä tämänpäiväisen jälkeen tuntui. Eikä edes tämänpäiväisen, vaan myös edellisten kisojen. No, ainakin tiedän, että me ei olla valmiita kolmosluokkaan ja että lahjattomat treenaa. Ja koska ei olla kunnolla treenattu viime aikoina, ei menestystäkään voine odottaa.

Pidemmittä puheitta... Kisat oli Tampereen Koiraurheilijoiden järjestämät, upeasti aikataulussa mutta kenttä oli varsin epämiellyttävällä paikalla teollisuusalueella.
B-radan tuomaroi Anne Viitanen ja tämä rata oli mielestäni ihan kakkosluokan tasoinen. Meillä meni oikein hyvin siihen asti, kunnes tuli puomi-putki-erottelu ja vaikka kuinka yritin ajoissa huutaa kiipeekiipee, paineli Misti suorinta reittiä putkeen ja korjauksenkin jälkeen vielä pari kertaa.  Nämä erottelut eivät näköjään kisoissa suju, vaikka treeneissä Misti on ollut aika haka niissä. Tänään yritin ohjata puomin ryhdikkäästi ja käsi korkealla ja vaikka mitä, mutta ei niin ei. En tiedä olisiko hyödyttänyt ohjata toiselta puolelta - nyt ohjasin putkensuun puolelta lähinnä seuraavaa estettä ajatellen. Myöhemmin Misti ohitti yhden hypyn, kun en kai merkannut tarpeeksi selkeästi päällejuoksua. Mutta radalla oli hyviä pätkiä ja olin sinänsä ihan ok fiiliksissä sen jälkeen.

A-radan tuomaroi Kari Jalonen ja tämä oli naurettavan helppo ja suoraviivainen rata. Mutta tosiaan heti lähtöviivalla Misti ohitti suorassa linjassa olleet hypyn ja renkaan ja tuli minun luokse hyörimään. Olin tietty vittuuntunut, mutta kiepautin Mistin ensimmäisen esteen taakse ja jatkettiin rataa. Kannustin sitä sitten kovempaan vauhtiin, kun mitään menetettävää ei enää ollut ja ihan kivasti Misti kai kulkikin. Puomin jälkeisessä hypyn kierrossa tuli rima alas, mutta muuten tehtiin puhdas rata. En kyllä tiedä mistä tuo hyl tuli, koska mielestäni saatiin 15. Vaikka eipä sillä väliä, vain nolla ratkaisee ja merkitsee jotain. Ärsytti ja ihmetytti niin paljon tuo alku, ei yhtään Mistin tapaista tulla ohi alkusuorasta tai esteistä ylipäätään. Tuolta radalta olisi ollut nolla niin otettavissa ja sitä hartaasti toivoin, mutta no can do, kun ei osaa.

Jos jotain positiivista pitää hakea, niin kepit ja kontaktit menivät suht mallikkaasti ja kyllähän Mistillä ihan kiva vauhti oli. Itse taas kehittelin meille omanlaiset ohjaukset ja liikuin ja ohjasin mielestäni ihan kiitettävästi. Että eivät ne asiat varsinaisesti unohtuneet ole, mutta meidän täytyy vaan päästä säännöllisesti treenaamaan - muuten tulee takapakkia. Tunnustan, etten ole vielä edes laitellut Tampereen seudun koiraseuroihin kyselyä treenipaikoista, vaikka mahdollisia vapaita paikkoja olenkin vähän kyttäillyt. Olen nimittäin miettinyt nimenomaan tätä suhdettani agilityyn, että kuinka paljon olen valmis tekemään sen eteen. Olenko valmis tekemään satoja talkootunteja seuran hyväksi niin että saan itse treenata varttitunnin viikossa. Treenata kyllä toki haluaisin, mutta millä hinnalla.

Lajista puheen ollen, tokoa ollaan käyty nyt muutamia kertoja treenaamassa. Ollaan tehty voittajaluokan liikkeitä ja koetettu saada niitä sille mallille kuin ne olivat aikaisemmin ja totta kai kisakuntoon. Koska tätä lajia sentään pystytään treenaamaan, yritän buukata meille jonkin kokeen, jotta sitten myös tulisi treenattua säännöllisesti. Sitä paitsi toko on ihan kivaa ja haluttaisi jo vihdoin korkata voittajaluokka. Hirveän nopeasti aika on mennyt eikä olla tosiaankaan ehditty ja jaksettu tokoilla(kaan) kunnolla. Pitää yrittää ryhdistäytyä edes jonkin koirajutun suhteen!