Mitä tapahtui motivaatiolle?

Otsikon mukaisesti koiriin ja koiraharrastuksiin liittyvä motivaationi on merkillisesti kadonnut, mutta varmasti vain hetkellisesti. Suurimman syyn epäilen olevan vastikään alkanut uusi kesätyöni, josta olen ainakin tähän asti tykännyt ihan hirmuisesti, joten olen viihtynyt työpaikalla vähän liiankin hyvin koirien jäädessä pahasti paitsioon. Agilityn ryhmätreenejä on jäänyt jonkin verran välistä juurikin töiden takia, jotenka aksaa ei olla pahemmin tälle kesälle treenailtu. Kannattanekko siis haaveilla mistään kolmosiin nousemisesta aivan heti... Eipä sillä, kisojakaan ei ole suunnitteilla kuin vasta elokuulle piirinmestisten muodossa. Ei siis taideta lähteä yrittämään sitä SERTiä mistään, vaan noustaan sitten vaikka siellä elokuun geimeissä kolmosluokkaan. ;)

Tokoa sentään ollaan silloin tällöin (joitakin kertoja viikossa) pikkuisen tehty, mutta sekin on jäänyt kotipihatasolle. Kaukkarit olen aloittanut tavallaan alusta, koska olen huomannut Mistin vaihtavan huonolla tekniikalla ainakin seisomasta maahan. Se siis hyppää eteenpäin eikä nojaa taaksepäin. Siispä olen yrittänyt iskostaa sille oikeaa tekniikkaa ja hermohan siinä hommassa menee. Tie voi olla varsin pitkä ja kivinen ennen kuin saan sille haluamani tekniikan. Jos kärsivällisyyteni loppuu, jatketaan hyppypomppukaukkareiden kanssa hamaan loppuun saakka. Mitäpä nyt muutamasta pisteestä... Oltaisiin saatu koepaikkakin puolentoista viikon päähän, mutta minulle oli napsahtanut sille päivälle töitä enkä muutenkaan halua lähteä tällä treenimäärällä, hajonneilla kaukoilla ja epävalmiilla tuntemuksella kokeeseen. Muuten oltaisiin ihan hyvin voitu mennä, mutta viimeaikainen treenimäärä- ja laatu on ollut niin onneton, ettei mitään järkeä.

Rally-tokoa olen tehnyt molempien koirien kanssa, mutta melko vähän sitäkin. Odottelen koiramotivaation kunnollista paluuta ja keskityn sinä aikana työntekoon ja tulevaan elämänmuutokseen. Syksyn alussa nimittäin heitämme koirien kanssa hyvästit Kuusamolle ja matkaamme näillä näkymin Tampereelle. Pääsin Tampereen yliopistoon opiskelemaan, joten muutamme sinne, ellen satu saamaan varasijalta paikkaa Oulun yliopistosta. Pääsin myös Rovaniemelle, mutta sinne en halua muuttaa - se kaupunki ei vaan yhtään kiehdo minua. Oulu olisi se ykkönen, mutta jos varasijalta ei paikkaa irtoa, suuntaamme etelään. Sanoi kuka mitä hyvänsä, otan molemmat koiruudet mukaan. En siis jätä Helmiäkään Kuusamoon, vaan otan senkin mukaani ja uskon sen sopeutuvan oikein mainiosti kaupunkielämään. Todennäköisemmin mummokoira sopeutuu paljon paremmin kuin Misti, joka rakastaa maaseudun vapautta ja tekemisen rajattomuutta. Sekä Helmi että Misti ovat molemmat varsin hyvin käyttäytyviä yksilöitä, joten kivahan niiden kanssa on muuttaa. :)

 Säälittää silti viedä tämä luonnonlapsi kaupunkiin.
                                         

Jos joku muuten tietää ja tuntee Tamperetta, niin saa vinkata koirien kannalta sopivia asuinalueita ja kaupunginosia!