sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talvikausi korkattu

Tänään oli ensimmäiset agilitytreenit maneesissa ja täytyy sanoa, että ei se ollutkaan niin kamalaa kuin kuvittelin. Pohja oli juuri ennen meidän treenejä ajettu jollain koneella suht tasaiseksi, joten nyt ei ollut sellaista tarpomista kuin yleensä, vaan liikkuminen ja juokseminen oli yllättävän helppoa. Tehtiin ihan tällaista lyhyttä rataa:



10. puomi korvattiin keinulla ja keinulta käännyttiin pujottelulle, jonka jälkeen mentiin kolmosputkeen ja hypyille 7 ja 1. Mun mielestä tuo oli tosi hauska rata, vaikka meitä haastoi sokkoputket. Mä en osannut ohjata koiraa etenkään vitosputkelle niin että Misti monesti vain juoksi putkea ympäri, kun se ei tiennyt mihin mennä. :D Kolmosputken se löysi kyllä hienosti, mutta tällaisia meillä on treenattava! 6-7-8-kieputus onnistui mallikkaasti ja muutenkin rata sujui ihan hyvin. 1. ja 2. hypyt ohjasin oikealta puolelta aina putkeen saakka. Neloshypyn jälkeen yritin ensin viedä Mistin sylkkärillä putkeen, mutta myöhemmin kokeilin persjättää nelosen jälkeen ja ohjata Mistin oikealla kädellä putkeen. Paha sanoa, kumpi oli parempi tapa, kun kumpikaan ei oikein ottanut onnistuakseen. :D 6-7-8 ohjasin 1. hypyn puolelta, en tiedä mitä ohjauskuvioita ne olivat, mutta onnistuivat kuitenkin.

Mulla on vielä harjoiteltava rytmittämistä, koska joskus meinaan kiirehtiä liikaa ja joskus taas olen myöhässä. En vaan oikein älyä, että milloin mun pitää ehtiä koiran edelle ja milloin mennä sen kanssa yhtä matkaa. Misti tekee kyllä superhienosti töitä, se on niin kuuliainen mamman kultamussukka. :) Tänään pikkuneiti oli ihan liekeissä ja kävi niin kuuuuuuumana, että oikein poltti! ;) Oli sillä vauhtia ja intoa, tuollaisesta menosta minä tykkään! Mutta oli kyllä hyvät hallikauden avaustreenit ja oltiin ihmisten aikaan kotonakin toisin kuin viime talvikaudella.
Tänään menin heti aamukymmeneksi esteidensiirtotalkoisiin, joissa vierähtikin se neljä tuntia. Sitten käväisin kotona syömässä, kahvia juomassa ja koiran hakemassa ja mentiin treenaamaan. Tänään on tullut oltua ainakin ulkona, se on varma se!

Tiistaina käytiin Tessan ja Kaisan kanssa tokoilemassa. Treenattiin Mistin kanssa avoimen liikkeitä ja hyvin se osaa! Tehtiin seuruuta, kaukkareita ja noutoa liikkuroituna. Seuruussa yritin kiinnittää huomiota käsien asentoon, etten heiluttele niitä miten sattuu, kokeessa sellainen voidaan tulkita kaksoiskäskyksi. Mun kannattaisi vissiin kävellä melko hitaasti myös, koska silloin seuraaminen on teknisesti parempaa kuin jos vain harpon menemään. Kaukkarit Misti teki hienosti liikkurista huolimatta ja tällä kertaa se oli hiljaa. Mistillähän on se tapa, että se haukkuu, kun tehdään kaukoja. Se on jotenkin oppinut haukkumaan tuon liikkeen aikana. Mutta nyt se piti suunsa kiinni eikä jumittanut minkään vaihdon kohdalla. Mun vaan pitää oppia antamaan käsimerkki silleen nopeasti ja totuttaa Misti siihen, että vaikka mulla käsi laskee niin se ei välttämättä tarkoita maahanmenoa. Noudossa Misti kävi kuumana ja meinasi lähteä liikkurin käskystä kapulalle. Tessa kehotti mua vaatimaan katsekontaktin liikkurin sanoessa "käsky" ja se toimikin. Muuten tosi sähäkkä nouto ja palautus eikä Misti tainnut pahemmin syöksyäkään kapulaa vasten.

Kyllä kai nuo avoimenkin liikkeet olisivat aika lailla valmista koekamaa, mutta on niissä jonkin verran hienosäätöä. Siispä tokoillaan ensi sunnuntaina alokkaassa ja yritetään tehdä taas hyvän mielen koe sekä mielellään toinen ykköstulos. :) Pitää ensi viikolla käydä vielä vähän tokoilemassa, mutta muuten on turha jankata mitään, kun koira liikkeet osaa. Voidaan tuon kokeen jälkeen treenata taas avointa ja voittajaa. Tunnari pitäisi saada alulle, mutta pelkään pilaavani koko liikkeen. Askelsiirtymät pitäisi myös ottaa työn alle, niitä ollaan tehty kovin vähän. Muutenhan voittajaluokan liikkeet on oikein hyvällä mallilla. Voisi tosin olla korkea aika hankkia oikea metallikapula, että päästään sitä heittelemään ja tekemään pitoharjoituksia metallilla. :D Ei Mistiä vissiin pahemmin metalli ällötä ja ihan hyvinhän se tekee mm. metskuhyppynoutoa. Torstaina tehtiin voittajaluokan hyppynoutoa ja voi vitsit miten makeesti meni, vau! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti