Misti 9 kk

Meidän pikkupirpana alkaa olla jo aikuinen, yhdeksän kuukautta mittarissa :) Pieneksihän tuo jäi, korkeutta on noin 46 cm. En enää haaveilekaan ihannekokoisesta nartusta, sillä Misti on jo juossut ja kasvu tuntuu pysähtyneen. Eniten pieni koko harmittaa agilitya ajatellen, Mipsukka menee just makseihin ja tulee luultavasti olemaan aika tiukilla hypyissä. Pieni maksi on oikeastaan pahin mahdollinen yhtälö agilityssa. Onneksi se on kuitenkin bc, että edes jotain saumaa mahdollista kisaamista ajatellen. Tältä osin meille ei jaettu hyviä kortteja, mutta onneksi Misti vaikuttaa muuten ihan tervepäiseltä koiralta. Sillä on hermorakenne kunnossa ja kyky rauhoittua. Itse asiassa kyky innostua on hieman puutteellinen, Mistihän on bordercollieksi tosi rauhallista sorttia ja kyllästyy aika nopeasti esimerkiksi leikkimiseen ja muuhunkin tekemiseen. Se on temperamentiltaan hyvin tasainen ja rauhallinen, vilkas ei ole oikea sana kuvaamaan Mistiä. Vähiten olisin uskonut bordercollieta hankkiessa saavani rauhallisen koiran! Se on edelleen pidättyväinen ja epäluuloinen uusia asioita ja ihmisiä kohtaan, mutta siinäkin mennään pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Oudot äänet saa Mistin raivon valtaan, se ei kestä minkäänlaista työntekoa meiltä (lattian luutuaminen, haravointi, kitaransoitto...) vaan on heti paikalla haukkumassa, murisemassa ja hyökkimässä epäilyttävää "uhkaa" kohtaan. En osaa sanoa mihin tuo liittyy ja miksi se tekee noin, terävyyttä kenties. Ei se muuten ole mitenkään ääniherkkä, mutta monia normaaleja kotiaskareita se ei voi sietää. Sen käytös on välillä jotain niin kahelia, etten tiedä itkeäkö vai nauraa.

Misti on muuten aika tyypillinen paimen, se käy iloisesti moikkaamassa mua monta kertaa päivässä ja rakastaa olla hellittävänä, huomion keskipisteenä. Mistin mielestä vain häntä tulisi huomioida, Helmi ei ansaitse mitään. Mini-bc tuppautuu heti paikalle, jos Helmi saa rapsutuksia. Misti on myös pehmeä koira, se haluaa olla niin kovasti mieliksi ja tehdä oikein. Jos se tekee jotain väärin ja sitä torutaan, niin tyttö on heti sovittelemassa ja pyytelemässä anteeksi; "sori mamma, kun tein näin, en enää koskaan ole tuhma". Jos vaikka astun vahingossa sen varpaiden päälle niin Misti alkaa heiluttaa häntää ja nuolemaan naamaa kuin vakuuttuakseen siitä, että se oli vahinko eikä hänessä ole mitään vikaa.

Pari kuvaa yhdeksänkuisesta neitosesta tähän väliin:

Mistin tekeminen häiriössä on parantunut valtavasti! Ollaan oltu nyt neljä kertaa pentukurssilla, eikä vieressä olevat toiset koirat kiinnosta neitiä enää tippaakaan. Ainoa asia mihin se kiinnittää huomionsa on minä (+ palkka ;)). Misti ei huomaakaan toisia koiria enää, ei suo ajatustakaan, vaan keskittyy minuun ja tekemiseen täysillä. Se tulee jo valmiiksi istumaan sivulle ja tapittamaan minua silmiin, että joko mamma aloitetaan. Misti on huippu, siitä ei voi olla kuin ylpeä! Koira tosiaankin on hyvä, itsestäni en mene takuuseen. Liikkeiden osalta kurssi ei ole mikään vaikea, kaikki ne on Mistillä enemmän tai vähemmän hallussa.  Mutta tuleepahan hienosäätöä niihin, ei tässä mitään täydellisiä olla.
Tunnin lopuksi ollaan päästetty pentuja leikkimään, mutta Mipsukka ei leiki enää kenenkään kanssa! Se vaan murahtelee ja hyökkäilee, näyttelee hampaita. Siitä on tullut tosi äkäinen narttu, se ei halua leikkiä Helminkään kanssa enää. Juoksujen jälkeen Mististä ihan selvästi tuli aikuinen, harmi :(

Viime viikolla pentukurssilla tehtiin seuruuta ja luoksetuloa. Luoksetulo meni tosi hyvin, vauhdilla tuli eikä välittänyt muista koirista ja istui suoraan eteen, täydellistä! Seuruu oli mielestäni ihan kivanlaista myös, mutta takapään käyttö on vähän heikohkoa minkä huomaa etenkin perusasennosta. Tänään tehtiin pujottelua seuraamisen yhteydessä, luoksetuloa ja maahanmenoa. Tällä hetkellä tuntuu, että seuraaminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Joskus se on ihan täydellistä, tiivistä ja iloista, mutta liian monesti kontakti katoaa melkein samantien ja Misti jätättää tai on liian kaukana minusta. Olen tallonut muutaman kerran sen varpaille ja varmaan senkin takia seuruu on mitä on ja pysähtyessä se istuu liian etäälle. Käännökset on tosi vaikeita eikä Misti osaa kunnolla istua nätisti sivulle, kun pysähdytään. Ja normi perusasentokin takkuilee, äh. Ei me ollakaan varmaan ikinä valmiita kokeeseen. No mikäs kiire tässä on, kunhan nyt viimeistään keväällä ollaan korkattu ALO ;)

Muutenhan me yritetään pitää nyt treenitaukoa, mutta otan silloin tällöin tokoa, ihan vaan muutaman minuutin. Tärkeintä on, että se into säilyy ja etenkään seuruu ei takkuile. Siihen kaipaan iloista asennetta ja sitä nyt ei  paljon löydy, se on kai Mistinkin mielestä tyhmä liike. Nyt ajattelin palkata seuruussa enemmän lelulla, ihan kivasti on onnistunut. Misti on enemmän lelukoira ja lelua voisikin alkaa käyttää enemmän, kun liikkeet on aika lailla hanskassa. Siinä tulee samalla treenattua myös palkkaamattomuutta, kun ihan joka välissä ei voi leikittää vaan täytyy tehdä hieman pitempää pätkää.
Mitään päivitystä liikkeistä en nyt jaksa tehdä, sitä samaa vanhaa, mitä nyt avoimen luokan kaukot sujuu. Välimatkaa on jo kokeenomaisesti viisi metriä ja i-m-i-m on hieno! Hyvin nopeasti vaihtaa eikä maahanmenossakaan painu lonkalle. Toisinaan meinaa ennakoida. Kaukkarit on kivoja, voisikin alkaa lisäillä seisomisen mukaan :)

Sohvachampioni-ilme!