Aikansa kutakin

Nyt kun ollaan taas molempien bortsujen kanssa aktivoiduttu kilpailupuolella, on tullut jonkinmoinen halu kirjoitella siellä onnistumisesta ja epäonnistumisesta blogiin ja rustailla ylös treenisuunnitelmia. Noh, en kuitenkaan usko, että mulla on enää aikaa ja innostusta kirjoittaa tätä blogia, kuten on nähty - viimeinen teksti on kirjoitettu kaksi vuotta sitten, silloin kun Metka tuli, joka muuten täytti jo 2! Kirjoitan nyt kuitenkin sen verran, että missä mennään, mitä Metkasta on tullut ja mikä on Mistin tilanne. Jatko selviää myöhemmin. Lueskelen kuitenkin edelleen ainakin välillä muiden blogeja.

Tosiaan, Metka on jo kaksivuotias ja se on aivan ihana! Rakastan tuota koiraa valtavasti, se on kuin mulle tehty, todellakin once in a lifetime-koira. Sen kanssa on kaikki ollut alusta saakka niin helppoa ja hienoa enkä ole koskaan katunut sen hankkimista. Mulla ei ole ollut siitä kerrassaan mitään pahaa sanottavaa, jaksan aina vain ihailla ja hehkuttaa sitä. Sillä on valtavasti työmoottoria, se olisi valmis paiskimaan hommia viimeiseen tappiin asti ja niin se tekeekin. Lisäksi se on kiltti mamman mussukka olematta kuitenkaan mikään pehmeä tai herkästi paineistuva. Se on nopea, ketterä ja voimakas koira tekemisessään ja ilmehdinnässään, me like. Se on sekä arjessa että harrastuksissa hyvin helppo. Sitä on voinut aika pennusta saakka pitää lenkeillä vapaana ilman huolta siitä, että se kävisi omia mutkiaan tai moikkaisi muita koiria tai ihmisiä. Se tosin juoksentelee melko kaukana mistä sitä pitää välillä muistutella. Treeneissä sitä voi palkata pallolla, lelulla ja namilla, vaikka namit välillä syljetään pois, jos on oikein kuuma tai kiihkeä mielentila. Silmää Metkalla on jonkin verran, mikä näkyy esimerkiksi ruudussa flänkkäämisenä tai kumarina asentoina. Metka on rohkea, avoin ja toimintakykyinen ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Se on säilyttänyt lapsenomaisen ja hölmön luonteensa ja toivottavasti se ei koskaan häviäkään.

Metka harrastaa agilityä ja tokoa, molempia yhtä paljon. Tokossa se sai toukokuussa ykköstuloksen heti ensimmäisestä kokeestaan ja nappasi saman tien täydet 200 pistettä ja luokkavoiton. Metka valittiin myös seuramme Tamskin tokon SM-joukkueeseen eli meillä olisi sellainenkin koitos edessä ensi kuussa. Metka on aina ollut työintoinen eikä ottanut häiriötä mistään, joten sen kanssa on suhteellisen huoletonta mennä kokeisiin ja kisoihin. Avoimen luokan liikkeetkin ovat hyvällä mallilla ja se korkattaneen joskus syksyllä. Agilityssä Metka on myös melkein kisavalmis, vielä vähän harjoitellaan keinua ja A-estettä. Metka loukkasi joulukuun alussa varpaansa ja se oli monta kuukautta sellainen kovasta rasituksesta kipeytyvä, joten me ei treenattu agilityä juurikaan kuukausiin.. Nyt ollaan vasta pari kuukautta sitten päästy taas kunnolla tositoimiin. Metka mennee syksyllä ensimmäisiin agilitykisoihinsa. Metka kuvattiin lokakuussa luustoltaan täysin terveeksi. Selässä on VA1 mutta se on kauneusvirhe vain.
Koska Metka on niin upea ja mulle kovin erityinen koira, olisin mielelläni teettänyt sillä joskus yhden pentueen. Valitettavasti sen kahdella siskolla on kuitenkin ollut OCD, joista toinen sai lisäksi nyt keväällä yhden epilepsiakohtauksen. Suvussa on suuri riski epilepsiaan, joka selvisi oikeastaan jo pentujen ollessa maailmassa, joten ihan puun takaa tämä ei tullut. Kovin kamalaa se kuitenkin on ja voimme vain toivoa, että muut säästyvät tältä taudilta.

Mitä Mistille sitten kuuluu... Se on kohta 7,5-vuotias, samanlainen edelleen. Sillä on ollut kilpirauhasen vajaatoimintaan viittaavia oireita ja siltä on nyt kahteen otteeseen arvot otettu. Hieman matalat ne on, mutta ei tarvetta lääkitykselle. Tyllerö on muuten terve, paitsi korvien välistään :D Misti on käytännössä lopettanut agilityn, koska hyppyongelmat tulivat jäädäkseen. Muutenhan se oli tosi makee ja kiva aksakoira, mutta tuolle asialle ei voitu mitään. Kyllä se edelleen ratoja tekee ja hömpöttelee silloin kuin Metkakin. Molemmat tytöt mitattiin pikkumakseiksi viime kuussa, mutta vaikka olen treenannut Mistillä pikkumaksikorkeuksia, ei se hyppää yhtään sen paremmin.

Tokoa Misti sen sijaan on tehnyt tässä kahden vuoden aikana paljon ja se on sen ainoa kisalaji. Uskaltauduttiin kahden vuoden tauon jälkeen kokeeseen toukokuussa, josta tuli 3-tulos ihan kivalla suorituksella. Toukokuussa meillä oli peräkkäisinä päivinä kokeet, joista ekasta tuli 2-tulos ja toisesta ensimmäinen 1-tulos huippupistein 300,5. Sen jälkeen taas pari kakkosta, joista toinen jäi puolestatoista pisteestä kiinni. Viime viikon sunnuntaina neiti taas oli ihan ulapalla eikä saanut tulosta. Että hyvin vaihtelevaa ja siksi haastavaa. Misti toimii treeneissä todella hienosti, on keskittynyt ja taitava, mutta kokeissa se sooloilee joskus omiaan. Nauroinkin tässä, että jos Misti kirjoittaisi elämäkerran, sen nimi voisi olla Sooloilua. Treenikaverikin sanoi, että jos Misti olisi hänen koiransa, hän ei tietäisi mitä tehdä :D Jos Misti on esimerkiksi tehnyt kahden vuoden ajan liikkeen samalla lailla, eikä se ole muuttunut niin kuin ei pidäkään, niin Misti voi silti keksiä siitä oman version. Se tavallaan näyttää kuuntelevan mitä sanotaan, mutta oikeasti ei ja sitten se säätää omiaan. Nyt se on lisäksi kehittänyt tunnariin ongelman ja nostaa tai tuo väärän. Tässäkin se vain keksi tuoda kokeissa väärää, mutta treeneissä ei tietenkään tuo. Ja alkoi ykskaks kokeissa nyt, ekassa ja tuossa ykköstuloksen kokeissa toi kyllä oman. En käsitä. Treenisuunnitelmana on tehdä paljon palkatonta treeniä ja kai sitä voisi yrittää häiriköidä ja sekottaa enemmän. Tuosta tunnarista en tiedä mitä teen. Samoin Misti välillä jättää kokeissa kiertohyppynoudossa hypyn tekemättä ja siihenkin on vaikea puuttua. Noh, kokeillaan, kyllä mä kovasti yritän sille sen valionarvon saada. Sitten Misti varmaan jää eläkkeelle ellen "innostu" tekemään rallytokoa aktivoinniksi.

Siinä tärkeimmät kuulumiset kiinnostuneilla! Ja pahoittelut ylisuurista kuvista. Kirjoitan työkoneella ja vain kopioin pari kuvaa facebookista, joita ei voinut pienentää. 

Metka elämänmuutos

Meille tuli lauantaina pentu. 7½-viikkoinen bordercollien pentu Metka, joka on virallisesti Cafú. Metka on syntynyt vanhemmilleen Kulolle ja Kujeelle 29.6.2016 ja on työlinjainen, ruskeavalkoinen ja lyhytkarvainen typykkä. Metka on syntynyt ja kasvanut täällä Tampereella, joten pennun katselu- ja hakureissut ovat olleet varsin lyhyitä. Metka syntyi yhdeksän pennun laumaan ja on yksi kuudesta tytöstä. Metka on noin vuoden etsinnän ja odotuksen tulos ja muutamasta yhdistelmästä olin ennen tätä ollut kiinnostunut, kunnes alkuvuodesta jäin juuri tätä pentuetta odottamaan - ja se kannatti.

                                                              Kuva: Katri Mure

Metka on veikeä, reipas ja rohkea penneli, joka ei tunnu hätkähtävän oikein mitään. Se syö, leikkii, ulkoilee ja tutkii ympäristöään reippaasti ja uteliaasti. Se ei juuri välitä Sarasta ja Mististä eikä myöskään muista ihmisistä. Se ottaa kivasti kontaktia, oppii kovaa kyytiä oman nimensä ja sen että mammaa silmiin katsominen on tosi jees ja namin arvoinen juttu. Metka osaa leikkiä hyvin ja on myös ahne. Metkis oli pentulaatikolla melkoisen itsenäinen ja veikeä tapaus ja jo ensimmäisen vierailukerran jälkeen juuri se jäi mieleeni ja aloinkin seurailla erityisesti sitä. Kerroin kasvattajalle ihastuneeni juuri tuohon pentuun ja niinpä se lopulta valikoitui pennukseni.

Metkan kanssa on tarkoitus puuhailla samoja juttuja kuin Mistin kanssa eli aksata ja tokoilla. Katsotaan mitä muuta mahdollisesti ehditään. Ensisijainen toiveeni on kuitenkin, että Metka olisi terve ja saisin sen kanssa monta hyvää yhteistä vuotta. 

Sara ja Misti yrittävät parhaansa mukaan ignoorata pentua eivätkä välitä siitä. Ne tuppaavat irvistelemään pennulle, mikäli se tulee liian lähelle tai yrittää leikkiä. Harmittaa todella paljon, että nuo ovat tuollaisia ämmiä eikä niistä ole pennulle leikkikaveriksi. Muistelin juuri kuinka hieno leikittäjä Helmi oli aikoinaan Mistille ja onkin ikävää, että Mips ei siirrä perinnettä eteenpäin. Tänään tuli myös hetkellinen itkunpuuska ja Helmi-ikävä - kyllä se vaan oli niin hirmuisen rakas ja tärkeä ja on sitä edelleen. Voi Hemppaseni <3

                               
                                                                           Kaksi alinta kuvaa: Katri Mure

No mutta pitkästä aikaa

Viisi kuukautta on kulunut edellisestä blogipäivityksestä. Aina on ollut tarkoitus kirjoittaa, mutta ei muka ole ollut aikaa, vaikka kiinnostuksen ja innostuksen puutteesta saamattomuus on enemmän ollut kiinni. Ihmeitä ei ole koirarintamalla tapahtunut. Kisattu ollaan vasta toukokuun puolivälissä agilityn merkeissä Takkujen kaksipäiväisissä kisoissa, edelliset kisat olivat puoli vuotta takaperin marraskuussa. Tuliaisina muistaakseni pari hyllyä, vitonen ja nolla ja melko jähmeää oli meno eikä Mistin hyppääminen ollut taaskaan mitään hyvää. Tuomareitakaan en enää muista, toinen taisi olla Johanna Wuthrich.
Toiset kisat olivat nyt maanantaina, mutta meidän osalta kisat jäivät ensimmäiseen rataan, jolta nolla kumminkin tehtiin, kun tuomari Salme Mujunen kehotti tai suorastaan vaati meitä skippaamaan toisen radan koiran arpoessa niin pahasti hypyillä. Mujunen veikkasi Mistin olevan kipeä, vaikka itse en edelleenkään aivan siihen teoriaan usko, sillä välillä se hyppää ihan hyvin. Alusta-arkuutta ja epävarmuuttahan olen aiemmin epäillyt syyksi, mutta mikä on totuus, en tiedä. SM-kisat ovat tasan viikon päästä sunnuntaina ja sinne mennään lähinnä kokemusmielellä eikä tulostavoitteita sinänsä ole - toiveena olisi tehdä sujuva, kiva rata, jolla Misti viilettäisi rennosti ilman arpomisia.

Tokoa ollaan treenattu viime aikoina enemmän, vaikka kaikki treeni on ollut suht vähällä viime kuukausina. Toiseen EVL-kokeeseen ollaan menossa viikon päästä tiistaina, saas nähdä kuinka käy. Misti osaa liikkeet kyllä kivasti ja on kehittynytkin, mutta todellinen tilanne nähtäneen kokeessa.

Kahdesta on tullut myös neljä, sillä allekirjoittaneella on nykyään so called avomies ja Mistillä koirakaveri, pian 11-vuotias sekarotuinen Sara. Sarassa on enimmäkseen saksanpaimenkoiraa, mutta myös pitkäkarvaista collieta, suomenajokoiraa ja newfoundlandinkoiraa - melkoinen mikseri siis. Saran ja Mistin yhteiselo sujuu hyvin ja ne ovat kaveruksia keskenään, tuki ja turva toinen toisilleen. Sarppa on pelkkä kotikoira, melko rauhallinen ja tasainen vanharouva, joka muistuttaa mua paljon Helmistä, välillä liiankin paljon. Kahteen koiraan tottuminen kävi kivuttomasti, onhan mulla ollut niitä kaksin kappalein ennenkin, eikä elämä tunnu sen raskaammalta kahdenkaan koiran kanssa.

Kesä kulunee tiiviisti töiden merkeissä, mutta yritän päästä kisoihin niin usein kuin töiltä ja muilta kiireiltä pystyn ja hienoa olisi saada toivottuja tuloksiakin. Ahkeraa blogin päivittämistä en lupaa, mutta toivottavasti tämä kuitenkin hengissä pysyy ja tänne tulisi edes satunnaisesti kirjoiteltua. Kovin syväluotaavia treenianalyysejä ja kisaraportteja en ehkä jaksa enää tehdä, vaikka niistä ja niiden lukemisesta on ollut kyllä hyötyä ja hupia. Aika vain on rajallista ja tärkeintä on kuitenkin se, että treenataan ja tehdään.

Eteenmenon etenemättömyyttä

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että me ei edetä tokon suhteen ollenkaan, mutta agilityssä taas sitäkin enemmän. Eteenmeno, merkitön merkki junnaa edelleen kuukausien hinkkaamisen jälkeen pääosin paikoillaan eikä edistystä tapahdu. Välillä Misti lähtee suoraan etenemään mutta ei etene tarpeeksi pitkää matkaa. Paljon se edelleen lähtee kaartamaan vinoon tai siihen kohtaan mihin edellisellä toistolla olin sitä lähettänyt. Miten yksi eteenpäin suoraan juokseminen voi olla niin vaikea oppia, että ei tosikaan. Ja onko totta, etten osaa sitä opettaa. Sisällä oikein kiehuu kun ajattelen koko eteenmenoa ja tekisi sen suhteen mieli vain heittää hanskat tiskiin. Aina on kaikki liikkeet saatu toimimaan, vaikka kyseessä olisi teknisesti paljon vaikeampi tai useasta palasesta koostuva liike, mutta yhtä eteenmenoa ei varmana saada millään ilveellä toimimaan. Misti ei ilmeisesti vieläkään tajua mistä on kyse ja on ihan kujalla suurimman osan harjoituksista.

Jos jotain positiivista täytyy hakea, sujuu esimerkiksi ohjattu ja kiertohyppynouto yleisesti ottaen todella mallikkaasti ja Misti menee jopa merkin taakse ihan suoraan seisomaan, vaikka välillä yrittää napista vastaan tai mystisesti unohtaa oikean asennon. On se pirullinen koira: vaikka se osaa ja on tehnyt pitkään aivan oikein, voi se seuraavalla kerralla taas sooloilla omiaan eikä osaamisesta ole tietoakaan, vaikka mikään asetelmassa ei olisi muuttunut. Suoritusvarmuutta sillä ei siis oikein ehkä enää ole, sillä Misti saattaa mokata opituissakin asioissa. Paljolti luulen sen kyllä liittyvän ihan Mistin mielentilaan ja keskittymiskykyyn, vaikka ei se kyllä mikään penaalin terävin kynäkään ole.

Mutta kyllä vaan nyt vastustaa ja tokomotivaatio on tämän paikallaan junnaamisen takia jonkin verran laskenut. Kaiken lisäksi Misti tuntuu mokailevan eniten juuri kimppatreeneissä ja näyttääkin siltä, että me ollaan ihan surkeita ja aina samassa pisteessä... Eikä kyse ole oikeastaan siitä, että se ottaisi muista häiriöitä mutta muuten vaan aina silloin mokailee helpoissakin jutuissa. Kuinka noloa. Vaikka on Mististä tullut iän myötä jotenkin lapsellisempi ja se on kaikista ja kaikesta niin ärsyttävän kiinnostunut. Ja neiti täyttää parin päivän päästä 5. Tavallaan se paranee iän myötä mutta tietyiltä osin muuttuu ärsyttävämmäksi. :D Röyhkeyttä ja itsevarmuutta siinä on enemmän, mikä on ihan hyvä, sillä mä olen loppujen lopuksi varsin auktoritäärinen ja vaativa kouluttaja eikä todella pehmeä ja herkkä koira tällaista omistajaa kestäisi - tai pikemminkään mä en kestäisi sellaista koiraa.

Onneksi rakas lajimme agility sujuu, vaikka kisoista on turha haaveillakaan. Ärsyttää, kun pitää koiran takia pitää koko hallikauden yli kestävä kisatauko - mutta kun ei se vaan siellä hallissa kulje normaalisti niin turha kisata. Jotakin henkisiä ongelmia tuolla koiralla kyllä on, olisiko se sitten kuitenkin alusta-arkuutta tai vastaavaa. Mikään ei aksassa ärsytä niin paljon kuin koiran odottelu ja hidastelu, jota esiintyy Mistin kanssa PALJON. Harmittaa, mutta tilanne on vaan hyväksyttävä ja kuljettava kisoissa kesäkaudella. Keskitytään talvi treenaamaan niin että ollaan toukokuussa täydessä iskussa ja aivan hurjan päteviä. ;)

Lisäksi Misti on taas Kuusamosta palaamisen jälkeen vetänyt hirveää kakkashowta ja sekä kakkinut että oksentanut sisälle ja vähän väliä sillä on ollut kauhea kiire ulos. Ihan perseestä, kirjaimellisesti, enkä tiedä mikä sillä taas on. Tultiin tosiaan maanantaina Kuusamosta, jossa oleilu sujui leppoisasti. Päästiin jopa kolmesti hiihtämään, jihuu, kun muuten oli niin kovat pakkaset. Treenattiin (tokoa) ehkä kolme kertaa, muuten vaan lenkkeiltiin eikä edes tehnyt mieli treenata.

Olipa kovin negatiivissävytteinen blogiteksti, vaikka ei se elämä nyt sellaista ole. Puolustukseksi sanottakoon, että yksi lempinäyttelijöistäni kuoli pari päivää sitten ja se tuli todella puskista ja oli murheellinen uutinen. Ja aivan sama, vaikka joku toko ei joskus suju - olen todellisuudessa oppinut laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja viisveisaamaan jostain tuloksista ja kisamenestyksestä sen jälkeen kun Helmi kuoli. Kaikki tuollaiset ovat loppujen lopuksi hirvittävän merkityksettömiä juttuja, kun on menettänyt maailman rakkaimman ja tärkeimmän asian. Vaikka Misti on hurmaava ja rakas, ei se ole Helmi. Voi Hemppaseni, olisitpa vielä täällä.
Kävin joululomalla Helmin varakasvattajan luona, joka toi Helmin sisarpuolen tyttärentyttären sisälle meitä moikkaamaan. Se muistutti niin paljon Helmiä siinä hästätessään, milloin mitäkin tarjotessaan, intoa pursutessaan. Ei tuntunut yhtään pahalta - päinvastoin sydämen valtasi hurjan lämmin tunne ja tuntui siltä kuin olisi Helmiä katsellut ja se helpotti, lohdutti. En ole nähnyt Helmiä puoleen vuoteen, se on pitkä aika eikä suru ole hellittänyt - miten se voisikaan, kun on rakastanut jotakuta niin pitkään, miten on edes mahdollista rakastaa ketään niin paljon. Jonkun mielestä on varmaan hulluutta surra koiraa näin pitkään, mutta Helmi oli minulle paljon enemmän ja suru ja kyyneleet ovat merkki siitä - syvästä kiintymyksestä, rakkaudesta ja ikävästä.

Kovemmat tavoitteet kuin koskaan

Vuosi alkaa olla paketissa ja on aika tehdä jokavuotinen tavoitekatsaus kuluneeseen vuoteen sekä loihtia uudet tavoitteet.
Koiraharrastuksen osalta kulunut vuosi oli oikein onnistunut. Misti nousi molemmissa lajeissaan ylimpään luokkaan kisaamaan ja on agilityssä tehnyt koviakin tuloksia ja noussut lyhyessä ajassa SM-tasolle (kai osallistumisoikeus SM-kisoihin tarkoittaa SM-tasolla kisaamista :D). Paljoa iloa ja onnistumisia vuoteen mahtui, mutta myös harmitusta ja surua. Koin pahimman asian mitä koiranomistaja voi kokea, kun menetin rakkaan Helmini. Helmin kuolema on edelleen äärimmäisen tuskallinen asia ja sen ajatteleminen sattuu ja saa itkemään. Ehkä joskus koittaa aika, kun voin muistella Helmiä hymyssä suin ilman että viiltävä suru ja tuska valtaa sydämen ja mielen. Hempan poismenosta on vielä liian vähän aikaa ja suru on liian tuore. Ei mene päivääkään ettenkö kaipaisi Helmiä ja haluaisi sen takaisin luokseni, mutta kuolleita ei voi herättää henkiin ja menetyksen kanssa on vain opittava elämään. Ja on pidettävä kiinni kaikista niistä ihanista muistoista ja ajatuksista. Edelleen sitä ajattelee, että Helmi on vielä täällä, kunnes sen kuoleman muistaa. Vaikka onhan se täällä eikä oikeasti koskaan lähtenyt.

Vuosi sitten asetetut tavoitteet näyttivät tältä ja ensimmäisenä siellä koreilee mummokoiran tavoitteet. Voi Helmi.

Helmi

- Pysyä edelleen terveenä, hyväkuntoisena ja tyytyväisenä mummokoirana.
Tämä kyllä toteutui kaikin puolin. Helmi oli loppuun saakka hyväkuntoinen ja tyytyväinen ja lähti saappaat jalassa <3
- Nauttia eläkepäivistä ja olla touhuissa mukana.
Helmi todella sai nauttia eläkepäivistä sekä Tanpereella että Kuusamossa. Oli touhuissa mukana, mutta ei vain vuoden loppuun asti, kun elämä loppui kesken. 

Misti

- Pysyä terveenä, hyväkuntoisena ja onnellisena koirana.
Check. Misti oli koko vuoden terve ja hyväkuntoinen ja toivon mukaan myös onnellinen. 
- Lenkkeillä paljon ja touhuilla kivoja juttuja.
Check. Paljon kyllä lenkkeiltiin niin kuin aina ja touhuiltiin kivoja juttuja, vaikka olivatkin kovin treenipainotteisia. Kuusamossa Mistillä sitten taas oli enemmän sellaista muuta touhuilua.
- Tokossa VOI1 ja EVL:n korkkaus.
Check! Molemmat toteutuivat: heinäkuussa VOI1 ja marraskuussa eka EVL-koe, vaikka ei ollutkaan mikään hieno korkkaus. 
- Agilityssä nousu kolmosluokkaan. Tehdä hyviä, sujuvia ratoja ja nollia myös.
Check! Heti tammikuussa kolmosiin ja siitä eteenpäin ollaan tehty kyllä hyviä ratoja ja paljon nollia. :) Bonuksena SERT-A! 
- Luonnetesti.
Check! Luonnetestissä käytiin huhtikuussa ja läpihän se meni ja kirkkaasti. Taitaa muuten olla tämän vuoden parhaimmistoa bortsujen lte-tilastojen suhteen, on se hieno koiruus! 
- Olla samanlainen kultakimpale harrastus-, kisa- ja kotikoirana.
Check! Sellainenhan se oli, ellei parempi. Tämä koira paranee vanhetessaan. :) 

Emmi

- Touhuta, harrastaa ja kisata aktiivisemmin eli olla aktiivisempi koirarintamalla. Pysyä koiraharrastajana ja jatkaa tätä hienoa lajia. Ennen kaikkea olla ja tehdä koirien kanssa enemmän.
Check! Oli kyllä varsin aktiivinen vuosi ja treenattiin ja kisattiin paljon. Hyvä minä! 
- Opiskella ahkerasti ja edistyä opinnoissa.
Check! Opiskelin keväällä ihan hurjana ja tein tosi paljon opintopisteitä (viime lukuvuoden kokonaissaldo 69 opintopistettä :O)
- Kokea ja tehdä uusia asioita ja vanhoja myös.
Hmmm, outo tavoite. :D Aika koirapainotteista oli, mutta kai mä jotain uutta tein, kun Tampereella kuitenkin eri mahdollisuudet verrattuna Kuusamoon. 
- Tehdä ulkomaan reissu.
Ulkomailla en valitettavasti päässytkään käymään. Toivottavasti vaikka ensi vuonna! 
- Käydä viikoittain (mieluiten useamminkin) jumpassa ja juoksemassa.
Check! Ollaan käyty paljon juoksemassa Mistin kanssa minkä lisäksi itse olen kulkenut jumpassa 2-3 kertaa viikossa nostelemassa puntteja ja kasvattamasssa lihaskuntoa. 
- Olla onnellinen.
Kyllä kai tässä ihan onnellisia ja tyytyväisiä ollaan oltu elämään. :) 


Sitten vuoden 2016 tavoitteisiin, jotka tulevat olemaan kovempia kuin koskaan. Saas nähdä miten pystytään vastaamaan niihin, kun tämän vuoden tavoitteet toteutuivat käytännössä kaikilta osin - kylläpäs menikin hyvin!

Misti

- Pysyä edelleen terveenä, hyväkuntoisena ja tyytyväisenä.
- Tokossa FI TVA.
- Agilityssä vähintään 1 x SERT-A ja SERT-H. Osallistua SM-kisoihin ja päästä siellä finaaliin. Mistille vielä lisää nopeutta ja parempaa, tasaisempaa menoa hyppäämisen suhteen.
- Hyväksyä mahdollinen uusi pentu ja tulla sen kanssa toimeen ja antaa olla vaikuttamatta Mistin tekemiseen ja luonteeseen ainakaan negatiivisesti.

Emmi

- Pysyä itsekin terveenä ja tyytyväisenä elämään ja arkeen.
- Opiskella edelleen ahkerasti ja saada opintoja suoritettua.
- Käydä yhä paljon jumpassa ja juoksemassa.
- Jatkaa kasvissyöntiä ja pysyä erossa tehotuotannon lihasta.
- Löytää loistava pentue ja ottaa/saada uusi bc-pentu, jonka kanssa hommat lähtisivät rullaamaan mukavasti ja joka tuntuisi hyvältä, itselle sopivalta koiralta.

Mitään joulukuvaa ei ole, vaikka ollaan täällä Kuusamossa lumen keskellä, joten toivotan muuten vain hyvää joulua ja uutta vuotta! Treenattu ei olla Kuusamoon tulon jälkeen, mutta ehkä ihan hyvä pitää taukoa.

Liebster award ja treenilöpinää

Sain Sabinalta tällaisen haasteen ja ajattelin kerrankin vastata siihen.

"Liebster awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster award annetaan bloggaajalta bloggaajalle. "



1. Nimeä yksi koirasi/koiriesi persoonallinen piirre tai tapa.
- Mistillä on niitä kyllä, mutta jos yhden nimeän niin se on se, kun Misti tulee painamaan leukansa esim. polvea tai jalkaa vasten ja tuijottaa sitten vaativasti silmiin.
2. Miten olet päätynyt koiraharrastusten pariin?
- No kun oli oppivainen, harrastuksiin sopiva koira niin halusin toki koiran kanssa kaikkea puuhastella ja se on muodostunut ihan koiraharrastukseksi. Tykkäsin jo Helmin kanssa touhuta ja sitä koulutella.
3. Miten olet päätynyt juuri siihen koiraan tai niihin koiriin mitä sinulla on?
- Tykästyin kovasti bordercollieen ja se tuntui minulle kaikin puolin sopivalta, niin sellainen sitten tuli. Helmi taas tuli, kun tutuillamme oli koiranpentuja ja halusin niistä yhden ilman että rotua tai muutakaan juuri mietittiin.
4. Onko sinulla ollut tai oletko suunnitellut hankkivasi muun rotuisia?
- Juurikin Helmi (karjalankarhukoira) on ollut, mutta en ole suunnitellut/aikonut hankkia muun rotuisia, koska mitäpä sitä parasta vaihtamaan! Jos joskus haluaisin pienen koiran bortsun rinnalle, voisin ottaa vaikkapa sheltin, mittelin tai schipperken taikka sitten kun en enää aktiivisesti joskus vanhana harrasta/kisaa, olisi esim. lapinporokoira tai collie  potentiaalinen vaihtoehto.
5. Kuinka monta koiraa samassa taloudessa on sopiva määrä? ;)
- Tällä hetkellä kaksi olisi sopiva määrä, mutta kolmekin vielä menisi.
6. Onko sinulla yhtä isoa "gurua", jonka ideologiaa seuraat kouluttaessasi?
- Noup. Ei kerrassaan ketään.
7. Mikä on paras piirteesi kouluttajana?
- Vaikea sanoa. Ehkä se, etten ole mikään lepsuilija tai sellainen, jonka koira saa kurittomasti ja rajattomasti tehdä mitä lystää ilman että omistajalla on siihen mitään auktoriteettiä. Tai se, että ymmärrän hyvin koiran mielen liikkeitä ja osaan kouluttaa ja treenata sillä tavalla, että koira ei opi ennakoimaan ja että tehdään vaihtelevasti, eri asioita aina painottaen.
8. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet ihanteellisessa harrastuskoirassa?
- Tietty vietikkyys, voima ja sähäkkyys. Lisäksi itsevarmuus, hyvä hermorakenne ja halu tehdä ihmisen kanssa. Agilitykoirassa toki myös nopeus ja hyvä liikkuvuus.
9. Kuinka hyvin koirasi vastaa näitä?
- Oikeastaan kaikilta muilta osin paitsi että itsevarmuutta voisi olla toisinaan enemmän eikä nopeus ja liikkuvuuskaan huippuluokkaa ole.
10. Mitä ovat mielestäsi tärkeimmät hyvän kouluttajan ominaisuudet?
- Taito ja herkkyys lukea, ymmärtää ja tukea koiraa sekä kärsivällisyys ja valmius heittäytyä - antaa sille koiralle siinä hetkessä kaikkensa.
11. Mikä koiraharrastamisessa on sinulle palkitsevinta?
- Asioiden oivaltaminen ja oppiminen sekä koiran että ohjaajan osalta. Ja se kun jokin asia kovan treenin jälkeen sujuu ja näyttää siltä kuin on halunnut.

En jaksa haastaa ketään tai keksiä kysymyksiä, jokuhan voi tämän halutessaan tehdä.

Tällä viikolla ollaan Mistin kanssa käyty neljästi hallilla treenaamassa, minkä lisäksi olin itse eilen aksakisoissa talkoilemassa. Maanantaina agilityn ohjatut treenit ja kivasti kyllä taas meni. Oli vaan sellainen rata, että Misti helposti valui hypyillä tosi pitkälle. Todellinen treenin paikka oli alun sivuirrotus, jossa lähetin Mistin sivusta hypylle ollen itse viereisellä hypyllä, jonka jälkeen piti vielä valssata. Oli aika vaikea meille, kun ei olla noita paljon tehty ja koutsi sanoi Mistin kääntyvän huonosti tuollaisissa kohdissa, vaikka muuten onkin hyvä kääntyjä. Ja itse en oikein ymmärtänyt koko sivuirrotusta enkä tajunnut milloin mitäkin pitää tehdä ja mihin suuntaan, kunnes se sitten valkeni.
Halusin mennä jo tiistaiaamusta itsenäisesti treenaamaan, kun oli kirpsakka ilma ja minulla tälle vuodenajalle epätavallisen kova treeni-into. Aksassa harjoiteltiin edellisillan sivuirrotusta ja saatiin toimimaan kivasti. Lisäksi tein irtoamistreeniä ja lähettelin Mistiä mahdollisimman kaukaa taikka leijeröiden eri esteille, kun en anemikkona oikein jaksa tällä hetkellä juosta. Toki tuollaisia irtoamistreenejä on hyvä tehdä ihan muutenkin. Torstaina tein sitten ratatreenin, mutta en muista enää millainen rata oli kyseessä.

Tokossa ollaan tällä viikolla saatu merkki taottua Mistin kalloon niin että se osaa (ja suostuu) kiepauttaa itsensä suoraan merkin taakse, jes! Tänään käytiin Marjan ja Millin kanssa treenaamassa ja Mipsu näytteli todella hienoja merkille menoja ja ohjattuja. Tänään saatiin melko vähällä huomautuksella Misti myös katsomaan kapuloiden sijoittelua. Kiertohyppynoutokin toimii niin kivasti ja on aivan huippu. Ainoa päänvaivaa aiheuttava liike nyt on edelleen se ruutu ja siinä siis nimenomaan ympyrään meno, mutta jatkamme harjoituksia!
Tällä viikolla aloin tehdä Mistille myös semmoisia treenejä, että laitan vierekkäin vaikkapa merkin, kapulan ja niiden taakse ruudun ja käsken Mistin suorittaa niitä kaikkia eli mennä merkille, tuoda kapulaa ja mennä ruutuun. Tunnarin kanssa tein samaa ja kapuloiden vieressä oli hyppyeste. Vähän se on mokaillut, mutta tänään teki joka kerta aivan oikein eli pikkuhiljaa Mips oppii kuuntelemaan ja ajattelemaan. Nämä on sille tosi hyviä treenejä, olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Tämän myötä se ei toivon mukaan enää sitten kokeessakaan mene summamutikassa väärille kohteille vaan todella kuuntelee ja miettii, että mitäs juttua tässä nyt käskytettiinkään.
Tämän päivän tokoista ja leikkimisistä on myös videota Titaniumilla höystettynä:

Seurattiin aamusta tokokoetta hallilla ja EVL:n suoritusten näkeminen valoi kyllä taas uskoa meihin. Ei pitkäänkään tokoa kisanneilla aina mene niin kuin Strömsössä ja uudet liikkeet näyttävät olevan vaikeita muillekin. Ja vaikka en toivo kenenkään epäonnea, olin tavallaan iloinen huomatessani meidän silloin saaneen joistain liikkeistä parempia pisteitä kuin meitä huomattavasti kokeneemmat kisaajat. Kyllä mekin tästä noustaan ja saadaan niitä ykköstuloksia!

Kävin muuten myös elämäni ensimmäistä kertaa messarin näyttelyssä viikko sitten lauantaina. Katselin huvikseni bortsukehää ja eipä kyllä edelleenkään huvita tuo näyttelytouhu, jonka niin moni näyttää ottavan kovin vakavasti ja oikeasti iloitsevan menestyksestä. Ilokseni kovin turkikkaita ja raskaita bortsuja ei kehässä juurikaan kuitenkaan ollut ja ihan suht kivan näköisiä koiria luokissa sijoittui. Tai mitä kukin pitää kivana, itse en näistä näyttelylinjaisista enää niin (ulkonäöllisesti) välitä. Se mitä pidän ikävänä on se kun esittäjät komentavat koiria pitämään häntää alhaalla ja näyttävät sillä tavalla latistavan koiran mielialaa ja tekemisen iloa. Kun vähän mamma murahtaa niin ilme valahtaa ja häntä laskee. Kyllä, se varmasti kuuluu asiaan, mutta näyttää ikävältä. Hah, muistan Mistin kantaneen ensimmäisessä (ja viimeisessä) näyttelyssään häntää hienosti korkealla ja reippaasti selkälinjan yläpuolella. :D Mutta mitä kukin arvostaa ja haluaa, siitä kai se on kiinni.

Huomenna käydään vielä meille tämän vuoden viimeisissä aksatreeneissä ja tiistaina lähdetään Kuusamoon joululoman viettoon. Tai ainakin Misti saa viettää lomaa, mutta minä teen kyllä töitäkin. Aksa jää siten hetkeksi tauolle, mutta tokotreenit jatkuu, kun on tilaa tehdä isojakin liikkeitä.

Eleetöntä agiliitelyä

Hii, maanantaina oli huikean hyvät aksatreenit! Rata oli kiva ja meillä meni niin nappiin. Koira kulki hyvin, ohjaaja osasi rytmittää, merkata ponnistuspaikat ja ohjata pitkällle ilman käsiä. En ole enää aikoihin oikein käyttänyt käsiä, sillä kuka niitä tarvitsee, kun voi liikkeellä ja muilla kehon osilla ohjata niin paljon paremmin. :) Kaikki alkaa olla nykyään niin selkeää agilityssä ja tavallaan se tunne omasta ohjaamisesta ja liikkumisesta on niin erilaista. Se on parhaimmillaan niin rauhallista, tarkkaa ja pienieleistä - siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Ei tule enää mitään paniikkia, että äkkiä tuonne ja tuonne, vaan rauhassa mennään ja tehdään, jolloin ehditään paljon paremmin. Eihän se nyt todellakaan aina tällaista ole, mutta maanantaina oli jotenkin niin harmonista ja varmaa, ja omatoimitreenatessamme se on samanlaista. Ihanaa, kun alkaa vihdoin ja viimein - muutaman vuoden treenaamisen jälkeen - osata ja ymmärtää!

3-hypylle tein ensin valssin, mutta koutsi käski kokeilla neloselle vekkiä ja siitä takaaleikkausta vitoselle ja sehän toimi hyvin. Ehdin kevyesti vekkaamaan neloselle hyvän linjan ja Misti luki sen jälkeisen takaaleikkauksen hyvin as usual. Sitten olikin paljon aikaa koiraa odotellessa. Koutsi sanoi Mistin arponeen 7- ja 8-hypyillä, kun mä olin tosi kaukana siitä. Taas mietittiin mistä kummasta se johtuu, mutta myös koutsin mielestä se on henkistä ja itsevarmuuden puutetta. Mistillä kai pelottaa jäädä yksin suorittamaan tosi kauas mammasta.
Jotain piti tehdä vasta 9-hypyllä ja siinäkin oikeastaan riitti ponnistuspaikan merkkaus eikä käsiä tarvittu vetämään koiraa yli tmv. Keppien jälkeen paras oli valssi ja ehdin silti vähän vekata 15-hyppyä ja tehdä päällejuoksun 16-hypyllä. Sitten kokeilin koutsin kehotuksesta vetää Mistin 19-hypyn oikealle puolelle saksalaisen sijaan ja toisella yrittämällä meni ihan älyttömän hyvin! Eli itse tavallaan peruutin hypyn tälle puolelle rintamasuunta enemmän 16-hypylle päin, merkkasin koiralle hypyn ja tosi tiukasti Misti tulikin. En muista ohjauksen nimeä, mutta se toimi hyvin, vaikken tätä ohjausta juuri suosi. 20-hypylle riitti pelkkä pieni rytmitys ja loppu oli helppo. Ihan mielettömän hyvä suoritus eikä varmasti tullut ylimääräisiä sekunteja missään ja niitähän me juuri yritetään saada pois. :)

Mutta tosiaan, aksat sujuu ja onnistutaan tekemään kaikki radat käytännössä aina nollana läpi, vaikka olisi mitä kieputusta. Misti kyllä kulkee tosi lujaa - harmi vaan, että se ei ulotu aina kisoihin asti. Kontaktitkin on olleet nyt tosi hyvät ja olen muistanut vaatia niitä.

Tokoiltu ollaan hallilla pari kertaa viikossa. Ollaan tietty hinkattu merkitöntä merkkiä ja sen kanssa saan edellään vaivata päätäni. Välillä Misti menee oikein hyvin ja suoraan eteen ja välillä lähtee kaartamaan ihan vinoon. Vaikeinta taitaa olla, jos jotakin on näköpiirissä, mutta kunnon aukealle ja tyhjälle kohdalle lähtee paremmin. En ole eläissäni ollut näin suurissa vaikeuksissa minkään liikkeen tai asian kanssa. Tsiisus, järki lähtee. Ruutuun kuitenkin aina sitten löytää tosi hyvin ja Mistille ruudun paikka on ihan selkeä, vaikken sitä edes sinne pysäyttäisi.

Ohjattua ollaan jatkettu niin että vaadin Mistiä aina katsomaan kapuloiden sijoittelua ja kehun sitten siitä. Ei ole yhtään enää mokaillut - menee takuulla aina oikealle kapulalle ihan suoraan, vaikka houkuttimena/ansana olisi leluja, rimoja, siivekkeitä... Merkin kanssa tuskailen säännöllisesti, kun Misti on niin hankala saada sille suoraan. Ja pikkuneiti koko ajan kommentoi jotakin ja napisee vastaan - luulee olevansa niin erehtymätön ja aivan oikein siellä eikä suostu korjaamaan paikkaa. :D Tänään tosin teki kentällä kyllä tosi hyviä suorituksia ja meni ilman nipottamista suoraan seisomaan. Kyllä minä vielä tämän tahtojen taistelun voitan!

Kiertohyppynoutoa olen tehnyt nyt vähemmän ja siinäkin lähinnä yrittänyt saada koiran hiljaiseksi. Keskityin niin kovasti nostamaan Möösän virettä ja tekemään siitä röyhkeän, etten kiinnittänyt huomiota haukkumiseen. Kiva yrittää nyt saada se pois... Ollaan kuitenkin onnistuttu tekemään jo kiertoja ja "jääviä" äänettä, joten kyllä se tästä! Muuten Misti on jopa parempi tuon liikkeen kanssa kuin aiemmin, tekee aina oikean vaihdon ja menee oikealle kapulalle.

Tunnaria olen tehnyt esimerkiksi ruudun edessä tai läheisen aksakentän vieressä, että Misti joutuu keskittymään ja tietää varmasti mitä ollaan tekemässä sen kamalan koesekoilun jälkeen. Luultavasti se jäi vain kertaluonteiseksi kommellukseksi.

Seuruuta ollaan säännöllisesti hinkkailtu ja tänään saatiin tosi upeaa settiä, erityisen tyytyväinen olin juoksusta pysähtymisiin. Taas on Misti lähtenyt vähän edistämään, joten on pitänyt paikkaa vähän korjailla. Muuten on kyllä tosi hyvän näköistä ja tuntuista.

Muuten ollaan vain lenkkeilty ja oltu. Tämä vuodenaika ja pimeys vie puhdin eikä itselleni taas iskenyt paha anemiakaan auta asiaa. Juoksemassa ei olla voitu käydä eikä reipastahtinen lenkkeilykään oikein kivalta tunnu, kun happi meinaa loppua ja lihaksista loppuu voima. Kyllä se tästä taas rautakuurin ja edessä häämöttävän joululoman voimin iloksi muuttuu!