Kuvia ja uusimmat kuulumiset

Kaveri otti keskiviikkona huippuhyviä otoksia koirista, joita on tietenkin laitettava tänne näytille. :D Mä tulin niin onnelliseksi, kun sain kerrankin hienoja kuvia Helmistä ja Mististä. Olin koko kuvaussessionkin ajan ihan hymy pyllyssä, kun tytöt niin nätisti napottivat ja katsoivat kameraan, ihan kuin joku ylpeä äiti konsanaan. Helmi oikein innostui poseeraamaan ja suorastaan tarkoituksella pisti parastaan heti kun sitä kuvattiin. :D En tiennytkään, että mummukassa on valokuvamallin vikaa! Mistikin oli yllättävän ryhdikkäänä tällä kertaa, yleensä se vaan röhnöttää kuvissa oikein surkean näköisenä, etenkin jos se joutuu olemaan Helmin lähettyvillä.
Näitä kuvia katsellessa sain taas hyvän muistutuksen siitä kuinka upeita koiria mulla onkaan, aivan täydellisiä omalla tavallaan, juuri mulle sopivia. Joka ikinen päivä Helmin ja Mistin kanssa on lahja, joka ikinen päivä saan olla kiitollinen siitä, kun saan omistaa juuri heidät. Eiväthän nuo varmastikaan monen ulkopuolisen silmin mitään erityisen ihmeellisiä superkoiria ole: Helmi on käytännössä pelkkä kotikoira ilman minkäänlaisia käyttötuloksia eikä Mistinkään tähänastiset saavutukset päätä huimaa. Siitä huolimatta ne ovat maailman hienoimpia ja rakkaimpia koiria, eikä rehellisesti sanottuna mikään muu ole mulle niin tärkeää kuin Helmi ja Misti. Olisin ihan hukassa ilman niitä, tuota hassuttelevaa mummokoiraa ja tosikkomaista pikkuneitiä.
Muorikultaa säihkyvine silmineen ja ilkikurisine ilmeineen, joka on mitä rempsein, hassuin ja rakastavin karhukoira, koira, joka osaa ja haluaa rakastaa ja haluaa vastineeksikin vain rakkautta. Nimensä mukaisesti todellinen Helmi!
Möösä möökistä, joka on valehtelematta suloisin olento mitä maa päällään kantaa. Kiltti ja kultainen söpöläinen, joka antaa aina kaikkensa ja haluaa niin kovasti olla ykkönen - aina ja kaikessa. Mistikin osaa rakastaa, aina tunkemassa syliin ja silitettäväksi. On ne vaan rakkaita, kaikesta huolimatta!

Kaikki kuvat (myös uuden blogikuvan) on ottanut Noora Ronkainen. Laatu harmittavasti hieman kärsi, kun latasin kuvat tänne bloggeriin.

  Tässä vasta näyttelykoira! :D Onneksi ei harrasteta moista touhua...

            Mikä liehuvaturkkinen koipieläin se tämmöinen oikein on?!

                                             

Ollaan tässä agiliidelty vaan, oltiin reilu viikko sitten oman seuran epiksissä taas. Mölliradalta tehtiin nolla, mutta meitä ei taaskaan palkittu, kun ollaan virallisesti kisaavissa. Kisaavien rata oli ykkösluokan rata, jolta saatiin muistaakseni 15 vp. Misti jätti pujottelun kesken, otin sen uudelleen, jätti taas kesken, jonka jälkeen syrkkäsin sen yhteen väliin ja jatkettiin. Mä olen pitänyt pujottelua aina niin varmana meillä, mutta mitä vielä! Misti ilmeisesti päätti, että pujotteluakin voi yrittää oikoa, mutta eipä muuten voi sanon minä, perhana! Sitten tuli viimeinen rima alas, kun olin kuulemma lopettanut ohjaamisen, paljon mahdollista. Kyllä ketutti tuo pujottelu, hitto jos Misti ottaa kisoissakin tuon tavaksi. :/

Oltiin Mistin kanssa viime viikonloppuna myös agilitykoulutuksessa täällä Kuusamossa. Oli sinänsä ihan hyvä koulutus, mutta en mä koe, että olisin hirveästi mitään uutta oppinut. Sen ainakin opin, että persjättö ei käännä koiraa oikein minnekään, mutta valssi kyllä kääntää. Opin uutena ohjauskuviona poispäinkäännöksen, mutta en nyt sanoisi, että se olisi vielä täysin hallussa. Opin myös niistopersjätön ja sekin onnistui ihan hyvin. Saatiin tehdä radoilla monenlaisia uusia juttuja ja olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin meillä meni, vaikka oli kaikennäköistä kieputusta. Tehtiin molempina päivinä rataa pätkissä, ei ollut mielestäni mitään ykkösluokan tasoisia ratoja, vaan ehkä enempi kakkos-kolmosluokan tasoisia. Virheitä meille ei tainnut tulla paitsi muistaakseni lauantaina keppikulma oli sen verran vaikea, että Misti ei sitä hoksannut vaan meni putkeen. Muutenkin se teki pujottelun hitaanlaisesti kumpanakin päivänä, sillä on taas vähän vauhti kadonnut siitä hommasta, vaikkei me sitä mitenkään hinkata tai usein tehdä.

Lauantain rata oli tällainen:
13/22 putki korvattiin pussilla.

Sunnuntain rata taas tällainen:
24. putki korvattiin pussilla.

Torstaina oltiin aksatreeneissä, meni ihan hyvin. Kontaktit Misti tekee kyllä upeasti, kun vaan huudan että "koske" niin Mistihän pysähtyy odottamaan ja mä voin juosta huoletta eteenpäin. Saas nähdä kuinka huoletta voin juosta kisoissa... Tehtiin pitkästä aikaa hieman hyppytekniikkaakin nyt torstaina, sitä pitäisi tehdä useammin, kun Misti hyppää verrattain huonosti eikä bordercolliemaisen laakamaisesti.

Seuraavat kisat meillä on sitten ensi viikon sunnuntaina Torniossa. Kolme mahdollisuutta tehdä puuttuvat kaksi nollaa, hah, ei tule onnistumaan! No ei, asenteeksi pitää tästä lähtien ottaa se, että nyt tehdään ne pirun nollat eikä mitään "no niin, kiva, yritetään tehdä hyviä ratoja". Sillä asenteella ei olla aiemminkaan nollia tehty. Viimeksi, juuri ennen sitä nollarataa taisinkin ajatella jotain tämän suuntaista, että "viikonlopun viimeinen mahdollisuus tehdä nolla ja nollia tänne tultiin tekemään ja nythän se hitto vieköön tehdään". Ja niin ihme kyllä tehtiinkin. Tietenkään tuonkaan asenteen ei saata luottaa meille niitä nollia tuovan, kun se ei meille mitenkään helppoa ole, mutta yritetään niin maan p*rkeleesti. Toivon, että Misti yrittää myös. Yleensähän se antaa kaikkensa, mutta nyt suorastaan vaadin sitä. Agility on meidän yhteinen juttu, jossa molemmat tekevät parhaansa. Totta kai tämän pitäisi olla ennen kaikkea hauska harrastus mitä se onkin, mutta mä otan tämän aika vakavasti ja haluan tehdä niitä nollia ja edetä lajissa. Eli ei se ole enää pelkkä harrastus vaan kilpailulaji. Mä en ole mitenkään kilpailuhenkinen niin kuin jotkut, että yrittäisin päästä joka kisoissa palkintopallille ja voittaa muut - mä tahdon vaan niitä nousunollia, sijoituksesta viis. Ensimmäisissä kisoissa silloin huhtikuussa olin ihan taivaassa, kun Misti uskalsi mennä kaikki esteet ja keskittyi ja teki tosi hienosti. Silloin en välittänyt, vaikkei mitään nollia tullutkaan. Siitä lähtien olen tavoitellut lähinnä nollatuloksia ja kaikki muut tulokset ovat olleet edes jonkin verran pettymyksiä, vaikka ollaan sijoituttu ja näin. Kun nyt saatiin se eka nolla, niin olin ensimmäistä kertaa aidosti iloinen sen jälkeen, kun oltiin aloitettu kisaaminen. Kyllä mä silti nautin suunnattomasti käydä agilitykisoissa, vaikkei me tehtäisikään nollia, joten ei tämä pelkkien nollien varassa ole tämä harrastus meillä. ;)

Olenpa muuten nyt parista blogista lukenut kuinka ihmisten mielestä se KASn kisojen B-hyppyrata oli ihan liian vaikea ykkösluokan radaksi eikä ollenkaan ykkösluokan tason mukainen eikä se toki helpoimmasta päästä ollutkaan, mitäpä sitä kieltämään. Mua alkoi silti tahtomattani hymyilyttää, kun me Mistin kanssa voitettiin tuo kovasti kuohuttanut rata. Okei, saatiin vaan kymppi, eikä se niin hienolta tuntunut, mutta voitettiin. Monille se oli niin kovin vaikea, mutta jee, me voitettiin. :) Onhan se tavallaan siistiä voittaa rata, joka ei ollut monien mukaan edes ykkösluokan tasoinen vaan haastavampi. Sivuhuomautuksena vaan tällainen. :D

Vihdoin oli lupa saada LUVA

Viikonloppu siis vietettiin agilitykisojen merkeissä Haukiputaan Virpiniemessä. Lähdettiin puoli kuudelta lauantaiaamuna matkaan Anskun autolla ja oltiin kisapaikalla jo kahdeksan jälkeen, rankkaa. Ensin oli vuorossa Minna Räsäsen tuomaroima A-agirata. Sinänsä helpolta vaikuttava rata, jossa oli muutama kinkkinen kohta: parissa paikassa väärä putkensuu vaarallisesti tyrkyllä. Misti meinasi ensimmäisellä putkella mennä väärästä päästä sisään, mutta sain sen kuitenkin sitten oikeaan päähän. Hylly oli silti pelottavan lähellä, varmaan parista sentistä kiinni. Toisella putkella myös pientä haparointia, mutta siitä ei tainnut tulla kieltoa. Ennen sitä Misti oli pudottanut yhden riman ja palasen muurista. Radan loppupuolella Misti sitten ohitti puomin, vaikka se oli ihan selkeästi sen nenän edessä - siitä kieltovirhe. Ei mikään hyvä rata meiltä ja tuloksena 15 vp. Olen tässä huomannut muutamat kisat käytyämme, että ensimmäinen startti on aina epäonnistunein: tulee rimoja alas ja koira käy kuumana. Joten ne on aina "uhrattava" ja tyydyttävä siihen, että hyvää tulosta on turha odottaa. :D

A-radan video:


Toinen rata oli Martti Salosen tuomaroima B-hyppyrata. Se vaikutti melkoisen vaikealta, mineissä ja medeissä tuli hurjan paljon hyllyjä, jos en ihan väärin muista. Tällä radalla sai juosta, mutta samalla ohjata tarkasti. Me Mistin kanssa selvitettiin kinkkiset kohdat kunniakkaasti, mutta nolla kosahti kepeille. Pujottelu oli hypyn jälkeen vaikeassa linjassa ja siinä piti ehtiä koiran edelle. Mä kyllä ehdinkin, mutta varmistelin Mistiä liikaa. Misti oli jo aloittanut pujottelemaan ihan oikein, mutta mä en sitten voinut pitää suutani kiinni ja sanoin siinä jotain, varmaan Mistin nimen, niin Misti kääntyi takaisin ja ohitti ekan kepin linjan. Otettiin uusiksi ja lopussa Misti ennenkuulumattomasti ohitti jonkin kepin ja tyrkkäsin sen takaisin johonkin väliin. Loppurata mentiin hienosti ja puhtaasti. Tuloksena 10 vp ja täysin omaan piikkiini voin tuon laittaa. Pilasin taas Mistin suorituksen ja siten mahdollisuuden nollaan. En taaskaan luottanut koiraan tarpeeksi ja varmistin liikaa, kyllä ärsytti oma tyhmyys! Sehän olisi ihan hyvin hakenut kepit, vaikka olivatkin vaikeassa paikassa. Mä en luottanut sen tuollaista keppikulmaa handlaavan, mutta kyllä Misti osaa. No, rata oli ilmeisesti vaikea muillekin, kun me Mistin kanssa voitettiin kympillä. Aivan uskomatonta, että kymmenellä virhepisteellä pääsee ykköspallille, mutta en valita, kun saatiin Mustin ja Mirrin lahjakortti, jonka tosin vaihdoin ilmaiseen agistarttiin. Tuomari oli oikein mukava, kun antoi ennen rataantutustumista pari neuvoa radan suorittamisen suhteen. Palkintojen jaossa sitten sanoi meille palkituille, että "onnea kaikesta huolimatta!". Niinpä niin, onnea siitä huolimatta, vaikkei nollia tullutkaan. :D Mulla ei kyllä huvittanut tuota kymppiä juhlia, mutta saatiinpa rahoille jotain vastinetta. B-radalta ei valitettavasti videota ole, kun kukaan ei ehtinyt kuvaamaan.
Lauantaina meillä oli ihan älyttömän huonot ajat, noin -0,60. Siis what? Menivät melkein yliajoille. Tuossa agiradalla sen ymmärrän, kun Misti ohitti puomin ja piti niillä putkillakin vähän keskustella, että kumpaan päähän sitä oikein mennään, mutta tuo hyppäri. Tosi surkea aika siinäkin! :O

Seuraavana päivänä uuteen nousuun ja hyvin meni! Sunnuntain eka rata Salme Mujusen C-agirata. Meille vaan tuli ihan älytön kiire, kun oltiin yhtäkkiä jo toisena lähtövuorossa ja koira oli vielä autossa, josta sen ryntäsin hakemaan. Siitä sitten juostiin tuhatta ja sataa starttiin. Misti tietenkin siinä matkan varrella räyhäsi kaikille, mutta rauhoittui hienosti radalle. Rata oli ihan kiva, ei kovin vaikea. Nolla oli kovin kovin lähellä jälleen kerran! Tällä radalla oli keinu ja halusin varmistaa, että Misti ei tee lentokeinua. Siispä hieman hyssyttelin sitä ennen keinua, mutta se ilmeisesti teki Mistin epävarmaksi niin että se meni keinusta ehkä 20 senttiä ohi > kieltovirhe. Loppurata oli pelkkää juoksemista, mutta Misti ei onneksi pudotellut rimoja, joten siihen saa olla hyvin tyytyväinen. Tulos 5 vp, sijoitus neljäs eli ei ihan ylletty palkintopallille.
Mutta taas minun varmistelusta oli pelkkää harmia, milloin sitä ihminen oikein oppii?! Pitäisi löytää sellainen kultainen keskitie, että varmistaa koiraa tarpeeksi, mutta ei liikaa. Harmitti taas niin paljon, kun nolla oli tuuman päässä, höh! Vuosi sitten epiksissä, Mistin puolitoistavuotissynttäripäivänä, meille kävi ihan samalla tavalla, että kisaavien radalta nolla jäi saamatta, kun Misti meni keinusta ohi.

C-radan huonolaatuinen video:


Viikonlopun viimeinen rata kuitenkin kruunasi kaiken! Tuija Kokkosen D-hyppyrata: aika yksinkertainen, suoraviivainen rata. Silti taas hurjan paljon tuli hyllyjä, kun radalla oli ehkä yksi haastava kohta. Siinä moni meni pujottelun koiran oikelta puolelta, jonka jälkeen koira meni helposti väärälle hypylle. Mä sitten päätin mennä pujottelun vasemmalta puolelta, jolloin koiran ei pitäisi sortua väärälle hypylle. Tein ennen pujottelua persjätön, joka onnistui hyvin. Pujottelun jälkeen Misti meni ihan oikealle hypylle ja ongelmakohta selätetty, jes! Loppurata vaan oikeastaan juostiin, rimoja ei kolissut tai mitään muutakaan, joten puhtaalla radalla maaliin > 0 vp, LUVA. Huh, sieltä se ensimmäinen nolla vihdoin ja viimein tuli, voi taivas kun olin helpottunut ja onnellinen! Nolla kruunasi kisaviikonlopun eikä tarvinnut jäädä pahemmin niitä muita ratoja murehtimaan. Meidän nolla jäikin maksien ainokaiseksi ja radalta tehtiin muutenkin vain kaksi tulosta, kaikki muut hyllyttivät. Taas ruusuketta kouraan ja saatiin jo toinen starttilahjakortti KASn kisoihin. :) Saatiinpa samalla ensimmäinen merkintä kisakirjaankin, jihuu. :D Jopa 12 starttia siihen tarvittiin ennen ensimmäistä nollaa, joten jos historia toistaa itseään, niin ei tulla nousemaan kakkosluokkaan ihan pian. ;) On se joillekin vaikeata, mutta nolla enivei, nyt vaan metsästetään lisää! Sinänsä harmi kun tuo nolla tuli hyppäriltä, nythän kannattaa osallistua vaan agiradoille ja syynätä kisoja paljon tarkemmin.
Sunnuntaina meillä oli paljon paremmat ajat kuin lauantaina, noin -10 sekuntia. Eli niissäkin onneksi petrattiin. :)

D-radan video (pahoittelut laadusta):


Kaiken kaikkiaan oikein hyvä viikonloppu, eikä pelkästään mulla ja Mistillä. Ansku ja Nyytti tekivät lauantaina kaksi nollaa ihka ensimmäisissä kolmosluokan kisoissaan, huisin hienoa! Samaisena päivänä myös Kaisa ja Jytky tahkosivat itselleen kolmossijan Salosen hyppärillä ja voittivat belgianpaimenkoirien ykkösluokan rotumestaruuden! Jälleen kerran me Koillismaan koirakerholaiset pönötettiin palkintopallilla useampaan otteeseen. :) Vaikka meillä on pieni seura, niin se näyttää olevan silti todella tasokas: mehän ollaan melkein joka kisoissa palkinnoilla, hurjaa!

Viikonlopun kaksinkertainen voittaja :) 

Taas tässä yritetään päästä kisoihin. En ilmoittanutkaan Mistiä ensi viikonlopun OKKn kisoihin, kun ajattelin, että en jaksa lähteä kisareissulle kahtena viikonloppuna peräkkäin. Ja päätös oli varmasti oikea: tämäkin reissu vaati veronsa ja kyllä oli sekä koiralta että emännältä veto pois eilen. :D Mahdollisesti käydään Rovaniemellä juoksemassa kaksi agirataa kahden viikon päästä. Todennäköisesti mennään myös Tornioon syyskuun alussa, kun siellä olisi tarjolla kolme agilityrataa. Sitten en osaa sanoa mitään, enkä kyllä nytkään. Ainahan sitä on suunnitteilla mennä vaikka minne kisaamaan, mutta ei sitä täältä keskeltä ei-mitään niin vaan lähdetä ajelemaan monen sadan kilometrin päähän. Joten katsotaan, katsotaan!
Kemiinhän me ei silloin heinäkuun lopussa päästy, kun Misti aloitti ne juoksut kuitenkin. Harmi vaan, silloin olisi saanut mennä saman päivän aikana kolme starttia.

Laitanpa loppuun hieman muitakin kuvia pitkästä aikaa:

Epiksiä ja muuta elämää

Eilen käytiin tämän kesän ensimmäisissä, oman seuran järjestämissä agiepiksissä. Mentiin Mistin kanssa möllirata ja kisaavien rata. Möllirata oli sellainen simppeli 13 esteen rata, jossa oli hyppyjä, putkia, pituus ja rengas. Tuloksena 5 vp (yksi rima tuli alas). Tuosta rimasta saan syyttää itseäni, kun tein hitaan valssin, eikä Misti halunnut tietenkään hypätä mua päin. Meitä ei kuitenkaan voitu palkita, koska ollaan kisaava koirakko ja osallistutaan Agility Cupissa täten kisaavien luokkaan.
Kisaavien rata oli valmis ykkösluokan rata, sinänsä aika simppeli sekin. Siltä radalta saatiin 10 vp, joka riitti voittoon ja Misti sai palkinnoksi oikein hienon, ison vinkuvan pehmolelun ja puruluun. ;) Olisi ollut kyllä mahtia tehdä nolla ja tulla siitä palkituksi, kun eihän tuo kymppi oikein ole tulos eikä mikään. Eka virhe tuli siinä, kun Misti päätti että mitäpä sitä turhaan pituutta hyppäämään, kun siitä voi kävellä ylikin. :P Eikä ollut muuten ensimmäinen kerta, kun Misti päättää astua pituuden päälle sen sijaan, että oikeaoppisesti hyppäisi sen ylitse, hohhoijaa. Nyt on näemmä otettava pituuseste treenilistalle, että Misti varmasti suorittaa sen oikein, tultiin esteelle sitten kuinka vaikeasta kulmasta tahansa. Nythän pituus oli sijoitettu hieman hankalaan paikkaan pujottelun jälkeen. Toinen virhe tuli sitten radan loppupuolella, kun mä en osannut ohjata enkä tehdä mitään järkevää ohjauskuviota. Misti siis oli ymmärrettävästi hieman hukassa ja ylitti jonkin esteen rajan, josta tuli sitten kieltovirhe. No kisaavien radan voitto enivei (osallistujiakin oli kyllä huikeat kolme kokonaisuudessaan) ja ihan hyvällä ajalla (jotain -23 sekuntia). Mölliradaltakin tuli varsin hyvä aika (ihanneaika taisi olla 40 sekuntia ja meidän aika oli muistaakseni 15 sekuntia :D).

Tässä olisi vielä videoituna meidän kisaavien rata:

Mitähän muuta meille nyt kuuluu; elämää, ei sen enempää. :) Mä olin kesäkuussa viikon Kyproksella ja koirat olivat täällä porukoiden hoidettavina. Misti oli kuulemma ensimmäiset päivät kovasti odottanut mun paluuta, mutta sitten ilmeisesti luopunut toivosta ja uskonut, että ei se mamma enää tule takaisin. :D Aika vahva luotto kyllä muhun, että kiitos vaan! Oli se kyllä sitten riemuissaan ja hieman hämillään, kun tulin takaisin reilun viikon päästä.
Ollaan muuten vaan nautittu kesästä: lenkkeilty, oleskeltu ulkosalla, treenattu agilityä ja vähän tokoakin. Ollaan yritetty käydä joka viikko aksatreeneissä, mutta aina ei tietystikään olla päästy. Kesän alussa meidän treeniryhmä valitettavasti hajotettiin: kisaaviin ja kisavalmiisiin. Me jouduttiin Mistin kanssa kisavalmiisiin, syynä se, että ei oltu vielä viime vuonna kisattu virallisissa. Tuo jako on kyllä jokseenkin ontuva ja omituinen eikä sitä ole tehty tason mukaan, mutta minkäs sille mahtaa. Mutta on meillä kisavalmiissakin tosi taitavia koirakoita, vaikkei meitä montaa olekaan! Voin kertoa, että meidän ryhmä myös on nimensä veroinen: me todellakin ollaan kisavalmiita ja nyt itse asiassa myös kisaavia, koska ryhmässä enää yksi koirakko ei ole kisannut virallisissa.
Meillä olisi suunnitteilla kisata seuraavan kerran Kemissä kuun lopussa. Katsotaan päästäänkö vai aloittaako Misti juoksut. Kunhan vaan elokuussa ei juoksisi, koska silloin olisi mukavasti kisoja tarjolla.

Mä muuten väsäsin tässä viikko sitten pihalle agilityradan tynkää: muutaman hypyn, putken ja alastulokontaktin. Ollaan pystytty silläkin tekemään tosi paljon hyödyllisiä treenejä ja harjoiteltu etenkin kropalla ohjaamista. Hyvin Misti lukeekin mun kehonkieltä ja itse olen ehkä paremmin oppinut käyttämään sitä. Nythän parhaimmillaan menee niin, että mä kerron pelkällä kehonkielellä Mistille mistä suunnasta hypätään. Mahdottoman hyvältä tuntuu ja hyvin kyllä sujuukin! Ollaan treenattu persjättöä, joka tuntuu mulle helpommalta kuin valssi, takaakiertoa, niistoa ja varmaan joitain muitakin ohjauskuvioita, joiden nimiä en tiedä tai tiedä niiden edes olevan ohjauskuvioita. Lisäksi laitan Mistin kiertämään puita ja pensaita yms. niin siinähän on jo kelpo agirata kasassa. :D
Opetin Mistille muuten vähän niin kuin uusiksi kontaktit ja lisäsin niihin selvennykseksi käskysanan "koske", joka tuntuu olevan koiralle selkeämpi ymmärtää. Nyt Misti on jäänyt mukavasti 2on2off-asentoon, kun sanon koske. Epiksissäkin huomasin, että sehän jäi ihan oikein paikoilleen, vaikkakin se meinasi sitten lähteä omin lupineen jatkamaan rataa...

Käytiinpä muuten jokin aika sitten sekä Mistin että Helmin kanssa koirakerhon agilitykentällä treenaamassa. Helmi oli suojelijana siellä korvessa sekä aiheuttamassa mustasukkaisuutta Mistin puolelta, jolloin bordertollikka antoikin kaikkensa. Treenasinpa Helminkin kanssa ja on se niin pätevä muori! Helmi meni puomin, a-esteen ja keinun tuosta vaan eikä epäröinyt yhtään. Sitten hyppyytin sitä hieman ja muuten vaan hömppäiltiin. Taivas, kun sillä on intoa! Helmistä olisi tullut loistava agilitykoira, jos ei olisi sitä riskiä, että se karkaa heti hihnasta päästyään. Kotona olen treenannut Helmin kanssa tokoa: seuraamista ja kaukkareita lähinnä. Sehän oppii kovaa kyytiä seuraamaan, tokoileva karhukoira. ;) Ja se yrittää niin kovasti eikä kyllästy missään vaiheessa, ei ota yhtään itseensä ja häntä vispaa koko ajan. Vähän väliä se myös hyppii mua vasten ja raapii koppurakynsillään. Mutta pikku vikoja, jos toinen on noin innostunut. :) Misti ei ole ikinä ollut noin antaumuksellinen tokoilija, Helmin kanssa voi kyllä tehdä vaikka kuinka pitkään, kunhan vaan namia riittää. ;)

Lisäksi ollaan tavattu koirakavereita: Dora-collieta, Luna-corgia ja kummitädin Nelli-cottonia. Ja sitten tietysti noissa agilityhommissa treenikavereiden koiria. Helmin kanssahan Misti ei halua oikein leikkiä ja niillä on aina vähän viileähköt välit, sääli.
Lenkillä nähdään harva se kerta poroja, joita Misti käy ajattamassa. Se lähtee omin lupineen "paimennushommiin", mutta jos kiellän lähtemästä, niin ei se sitten mene. Mistiä taitaa vain hieman turhauttaa tuommoiset pöljät porot, jotka eivät tajua totella hienoa paimenkoiraa. ;) Mistikään ei voi oikein tietää, etteivät ne käyttäydy kuten lampaat. Eilen Misti muuten näki hirvenkin, hui kauhistus! Päästin sen yöllä yhden aikoihin iltapissalle ja Helmi alkoi saman tien haukkua. Tiesin Helmin haukunnasta, että nyt on kyse jostain poroja vakavammasta ja mieleen tuli heti hirvi. Menin sitten pihalle ja siellähän se sarvipää pellon reunassa tönötti. Misti oli siitä noin parinkymmenen metrin päässä, mutta kun menin ulos, uskaltautui Misti lähemmäs. Jouduin sitten kovaan ääneen komentamaan (karjumaan varmuuden vuoksi) sen takaisin, ettei vain mene hirven potkittavaksi. Misti tuli mun luokse ja nappasin sen syliin. Mä sitten huutelin hirvelle, että helvettiin siitä ja lopulta se maleksi metsään, hyi olkoon! Mä olen taas Helmistä niin hurjan ylpeä, kun se kovasti tarhastaan haukkui hirvelle ja varmasti haukullaan varoitti pikku Mistiäkin, että älä mene sen otuksen lähelle. Misti todennäköisesti myös huomasi Helmin erilaisen haukkumaäänen, kun mäkin sen huomasin, eikä mennyt sen lähemmäs hirveä. Ja kaipa se tajusi, että tuo ei mikään poro ole, vaan jokin ihan muu. Hienot hurtat! <3

Yhtenä vuonnahan meidän pihapiirissä liikuskeli häirikköhirvi, ylivuotinen vasa. Yritettiin sitten veljen ja Helmin kanssa käydä hätyyttämässä se pois, mutta hirvi meinasi tulla päälle. Se oli vain muutaman metrin päässä meistä, mutta Helmi asettui meidän ja hirven väliin ja siten suojeli meitä. Se on niin upea koira, että uhraisi itsensä meidän vuoksi, todellinen urhea karjalankarhukoira, minun rakas! :) Sittenhän me päästettiin Helmi vapaaksi ja se lähti ärsyttämään hirveä, näykkimään jaloista silläkin riskillä, että hirvi potkaisee kuten se kovasti yritti. Mutta Helmipä oli liian ketterä, nopea ja älykäs mokomalle hirvelle! Mä olen tässä aina ajatellut metsässä kulkiessani, että Helmin kanssa mulla ei pelota yhtään mikään, mutta jos mukana on pelkästään Misti, hiipii mieleen kauhukuvia hirvistä. Mististä ei ole paljon apua ja turvaa, jos hirvi sattuu yllättämään, mutta Helmi on mielestäni varsin vakuuttava ja sen luotan hoitavan tuollaiset tilanteet.

Misti täyttää tänään muuten 2,5 vuotta! Se on jo iso neiti :)

Kun ei mennyt putkeen - kirjaimellisestikaan

Nyt on ylioppilasjuhlat vietetty ja juhlittu ankarasti, joten viimein ehdin päivittämään blogia. Parin viikon takaisista KASn iltakisoista tuliaisina kaksi hyllyä ja turhautunut fiilis. Tuomarina molemmilla radoilla Jari Tienhaara, joka oli tehnyt melkoisen mutkikkaat radat, vaikeusasteeltaan mielestäni samaa luokkaa mitä Eija Berglundin radat äitienpäiväviikonloppuna. Ekana oli agilityrata ja eihän se hyvin mennyt, kun hylly saatiin. Alku meni ihan mukavasti ja oli oikeinkin simppeli. Sitten Mistillä tuli rima alas (en tiedä miksi) ja heti perään se teki oikein hienon (tai ruman) lentokeinun. Mulla oli tarkoituksena vaihtaa rauhassa ohjauspuolta Mistin odottaessa keinulla, mutta lentokeinu sotki suunnitelmat ja pisti multa pakan sekaisin. Niinpä jouduin takaaleikkaamaan ennen pituutta ja meillä kun ei nämä takaaleikkaukset tunnu toimivan, niin katastrofin ainekset olivat kasassa ja katastrofihan siitä tulikin. Loppu oli nimittäin ihan hirveää juoksemista ja edessäpäin odotti vielä mutkaputki ja väärä putkensuu vaarallisesti tyrkyllä. Rumasti mentiin tuo juoksupätkä: muurista tuli palanen alas ja Misti tosiaan valitsi väärän putkensuun > hyl. Tuo olikin ehkä tähänastisen kisauramme kamalin rata, tulipahan sellainenkin tehtyä.

Sitten oli vuorossa hyppyrata, joka oli jotenkin aivan kauhean vaikean oloinen. Rataantutustumisen jälkeen mulle jäi tosi epävarma olo enkä edes muistanut kaikkia kohtia radasta, vaikka kuivaharjoittelin ennen meidän vuoroa. Siispä lähdettiin radalle hälläväliä-asenteella, siltä kun ei ollut toivoakaan tehdä nollaa. No, muistin kuin muistinkin radan, ja se meni loppujen lopuksi oikein hyvin. Ilmeisesti meillä ei ollut vieläkään lupa juhlia sitä nollaa, kun radan loppupuolella Misti ampui eteenpäin hypylle, vaikka piti mennä putkeen. Omasta mielestäni ohjasin ihan selkeästi ja ajoissa, että putkeen tässä ollaan menossa, mutta Möösä itsepintaisesti halusi vielä hyppiä esteitä, vaikka niitä kyllä oltiin hypitty jo ihan tarpeeksi, kun hyppyrataa juostiin. Joten B-rata ei mennyt kirjaimellisestikaan putkeen, kun koira ei sinne mennyt. Mutta kyllä se toisaalta meni ihan nappiin, kun muita virheitä ei tullut, mutta hyl taas kerran.

Että niin äkkiä se nolla taas karkasi käsistä ja olikin ihan pirun lähellä jälleen kerran. Voin kertoa, että olin radan jälkeen ihan tajuttoman kettuuntunut ja mulla teki mieli huutaa ja meiskata kuin joku pahainen kakara. :D Mulla ei ole koskaan ennen ärsyttänyt niin paljon kisoissa kuin nyt, ei hyvää päivää! Mä olen nyt muutamaan otteeseen joutunut kestämään sen tunteen, kun nolla jää yhdestä virheestä kiinni, mutta koskaan ennen se ei ole ketuttanut näin. Vieläkin kun vain ajattelen sitä rataa, niin pulssi kohoaa, ärrrmurrr. Misti fiksuna koirana varmasti huomasi, että mä olin ihan masentunut ja pettynyt, mutta minkäpä se sille mahtoi, reppana. :D Noilla meidän kisaradoilla sössin aina joko minä tai Misti, mikään ei koskaan mene silleen täydellisesti, että se yksi hemmetin nolla saataisiin. Taas mietin, että miten tätä lajia vieläkin rakastaa niin hirveästi ja jaksaa kulkea monen sadan kilometrin päässä kisoissa, kun se on tällaista, että yksikin virhe romuttaa kaiken. Okei, me ollaan käyty tähän mennessä vasta kolmet kisat, mutta kyllä mä olisin halunnut jo sen yhden nollan, liekö tuo liikaa vaadittu. Saapa nähdä kuinka monta kymmentä (tai sataa!) starttia joudutaan ensin ykkösissä käymään ennen kuin päästään kakkosluokkaan. Meidän tuurilla joku 500. :D

Se lohduttaa sentään hieman, että me ei ajettu Ouluun pelkkien agilitykisojen takia. Lähdettiin kaverin kanssa tiistaiaamuna meidän autolla Ouluun, kun mulla oli sinä päivänä pääsykoe yliopistolla ja kaverilla taas seuraavana päivänä. Heti aamusta mentiin keskustaan kiertelemään vaatekauppoja ja Misti oli mukana. Se siis kulki meidän kanssa kaupasta toiseen eikä kukaan sanonut yhtään mitään, Oulu taitaa olla oikea koirakaupunki. :)  Kaveri oli ystävällisesti Mistin kanssa silloin kun olin pääsykokeessa. Sen jälkeen ajeltiin kisoihin ja yöksi mentiin mun kummisedän/enon perheen luokse Kempeleeseen. Misti oli taas niin hieno matkakoira ja alkoi tyyliin heti nukkumaan, kun päästiin Kempeleeseen. Yöllä se vaan vähän pyöriskeli rauhattomana, kun oli niin kuumissaan. Aamulla taas yliopistolle ja iltapäivällä uudelleen shoppailemaan Möösä mainioisen kanssa. Sittenpä me lähdettiinkin takaisin Kuusamoon, mutta olipa mukava pikku reissu. Innolla odotetaan, josko päästäisiin tässä jossain välissä muuttamaan koirien kanssa ja Oulu on tähtäimessä, pääsin mä sitten opiskelemaan tai en.

Nyt näyttää siltä, että kisakalenteri ammottaa aika lailla tyhjyyttään. Kesäkuu tulee olemaan melkoisen täyteen buukattu, kun on tarkoituksena lähteä tyttöporukalla Helsinkiin ja Tukholmaan ja sitten lähden yhden toisen kaverin kanssa rantalomalle. Joten kesäkuussa ei taideta ehtiä kisata, hyvä jos edes treenata. Viime torstaina oltiin aksatreeneissä ja ulkokentällä ensimmäistä kertaa. Tehtiin rataa, joka oli yhdistetty ykkös- ja kakkosluokan rata. Hyvin meni meillä molemmin päin, joten jossain määrin taidot riittää myös kakkosten radoille. Kontaktitkin meni hienosti ja Möösä jäi nätisti odottelemaan, kisoissa taas ei aina niinkään nätisti...

OKK:n agilitykisaviikonloppu

Lauantaina ja sunnuntaina oltiin siis Oulussa agilitykisoissa. Juostiin molempina päivinä kaksi rataa: lauantaina kaksi agirataa (tuomarina Jarmo Jämsä) ja sunnuntaina agirata ja hyppyrata (tuomarina Eija Berglund). Mentiin Mistin kanssa jo perjantai-iltana Ouluun Sarin kyydillä ja yövyttiin mun serkun ja tämän miehen luona. Lauantaina mentiin sitten aikaisin aamulla kisapaikalle Haukkukeitaaseen ja nämä kisat pidettiin tosiaan ulkona sorakentällä. Nyt sain onneksi ensin seurailla minien ja medien suorituksia, koska maksien vuoro oli viimeisenä. A-rata vaikutti aika kivalta ja helpolta, eikä se vaatinut kummoisempia ohjauskuvioita (taas sain surkeana ohjaajana huokaista helpotuksesta). Misti kävi taas radan reunalla ihan kuumana: hyökkäili ja räyhäsi hihnassa, kyllä muuten hävetti ja ihmisetkin varmaan vähän katsoivat, että mitä ihmettä! :D Itse rata meni kuitenkin hyvin, aluksi Möösä vain hieman arasteli puomilla, mutta meni sen silti hyvin. Lopputuloksena kuitenkin hyl, koska putken jälkeen Misti hyppäsi väärän aidan. Sitä ennen oli tullut jo yksi rima alas ja myöhemmin tuli vielä toinen. Tässäpä A-radan video:



Sitten oli luonnollisesti B-rata, joka vaikutti niin simppeliltä ja olikin sitä. Silti jäi nolla taas saamatta, koska itse sössin pujottelulla ja varmistelin Mistiä liikaa nollan kiilto silmissä. Oltiin siis radan loppusuoralla ja meillä oli puhdas rata alla. Ajattelin tietysti siinä, että nyt on pakko tehdä se pirun nolla ja varmistanpa, ettei se ainakaan kepeille kosahda. No, niinhän siinä sitten kävi, että varmistelin ja hyssyttelin liikaa, jolloin Misti ohitti ekan kepin linjan ja tuomarin oli pakko antaa vitonen. Jouduin hieman palauttamaan Mistiä takaisin päin ja kyllähän se sen pujottelun teki niin kuin pitikin. Miksi, MIKSI mulla piti epäillä sitä ja miettiä sitä hemmetin nollaa?! Sitä ei tullut, koska yritin saada sitä niin kovasti. Ärsyttää! Radalla ei siis muita virheitä ja 5 vp ja sijoitus 11. Ihanneaika alittui varmaan jollain 8 sekunnilla, en muista enää tarkalleen. Tuomari näytti lopuksi jopa taputtavan meille, joten kai me oltiin ihan hyviä kuitenkin. :D Alla B-radan video.



Lähdettiin ennen kakkosluokkaa pois ja käytiin kisojen jälkeen lenkki meidän serkun ja hänen Luna-corgin kanssa. Luna on siis kohta vuoden ikäinen cardigan ja Misti on sen suurin idoli. Luna käy Kuusamossa noin kerran kuukaudessa ja on siis meille jo tuttu tyyppi. Misti tykkää Lunasta tämän viikonlopun jälkeen enemmän kuin ennen, se on näet hitaasti lämpenevää sorttia. Illalla käytiin vielä tokoilemassa yhdellä pallokentällä ja Misti teki hyvin, vaikka Luna oli häiriönä.

Sunnuntaina taas aikaisin kisapaikalle katselemaan millaisia ratoja Berglund oli meidän pään menoksi keksinyt ja voin kertoa, että melko kinkkisiä. Ensin oli D-rata, joka oli siis agirata. Ei mikään helpoin, mutta saatiin taas 5 vp, koska tällä kertaa Misti sössi pujottelun alussa ja oli aloittaa ennenkuulumattomasti ekan kepin vasemmalta puolelta! Kyllä taas harmitti ja pudistelin pettyneenä päätä ja aloitutin kepit alusta. Oikeinhan Misti ne tietenkin taas teki ja muuten rata oli täysin virheetön. Vitonen riitti kuitenkin maksien kolmanteen sijaan, josta hyvästä käytiin palkintopallilla hakemassa hieno ruusuke ja sain valita meille jonkin palkinnon. Otin sitten yhden startin lahjakortin, joka on kyllä varsin hyvä ja rahanarvoinen palkinto. :) D-radan video:



Viikonlopun viimeinen rata oli hyppäri, joka näytti ihan hirveältä ja mahdottomalta suorittaa virheettömästi. Meillä meni silti yllättävän hyvin ja saatiin taas 5 vp. Virhe tuli siinä, kun Misti kaatoi ainakin yhden pituuden palan. Se vissiin hämääntyi mun takaaleikkauksesta juuri ennen pituutta ja oli jo mennä väärälle esteelle. Sain sen kuitenkin ohjattua putkelle, eikä kieltovirhettäkään tullut, vaikka niin luulin. Lopussa mulle alkoi tulla jo kiire ehtiä koiran edelle ennen sen tuloa viimeisestä putkesta ja Misti paineli vähän mihin sattui. No, kieltoa ei kuitenkaan tullut, vaikka taas kuvittelin niin. Pitäisi ilmeisesti vielä hieman tarkemmin lukea noita agilitysääntöjä. Radan jälkeen luulin, että oltiin saatu joku 15, mutta juuri kun oltiin hakemassa D-radan palkintoa, meitä kuulutettiin taas kolmannelle sijalle. Yksi talkoolainen sitten sanoi, että eikö teitä juuri kuulutettu palkintopallille, johon minä ihmeissäni sanoin, että mehän käytiin siellä jo, että miksi meillä pitäisi mennä takaisin. Sitten tajusin, että oltiin kolmansia myös tuolla C-radalla. :D Taas hakemaan ruusuke ja kättelemään tuomaria, ja palkinnoksi valitsin toisen lahjakortin. Saadaan nyt siis kaksi ilmaista agistarttia Oulun koirakerhon kisoissa, jee. Jotain hyvää siis, vaikkei niitä nollia tullutkaan. Ilmeisesti Berglundin radat olivat vaikeita, koska makseissakin vitosella pääsi palkinnoille, vaikkei niin yleensä käy. Esimerkiksi D-radalta tuli vain kaksi nollaa ja Misti oli sitten vitosella kolmas. C-radan video:



Tavoitteena näistä kisoista oli tehdä hyviä ratoja ja vähintään yksi nolla. No, ensimmäinen toteutui, mutta toinen ei. Toisaalta olen noihin vitosiin älyttömän tyytyväinen, mutta toisaalta myös tosi pettynyt. Kaikilla niillä oli nolla niiiiin lähellä, mutta sitä ei tullut. Ei vitsi, jos noista kaikista olisi tosiaan tullut se nolla, oltaisiin noustu jo kakkosiin, huh huh! Olisin niin halunnut sen yhden LUVAn, mutta nollajahti jatkuu ja mikäs noissa ykkösissä on kisatessa. ;) Eilinen oli hieno päivä meille Koillismaan koirakerholaisille, kun Sari ja Jeppe voittivat oman luokkansa kympillä ja, mikä parasta, Ansku ja Nyytti nousivat agilityn kolmosluokkaan! Huisin hieno viikonloppu, hyvä me! :)
Misti oli niin hieno ja olen siitä hurjan ylpeä! Se on niin taitava ja ihana agilitykoira, että parempaa saa hakea. Etenkin eilen Misti piti bortsujen lippua korkealla pokkaamalla parit palkinnot, muistaakseni ykkös- ja kakkossijat menivät muun rotuisille. Hauska noilla videoilla, kun Misti haukahtelee vähän väliä, muistaakseni muut borsut olivat aika hiljaa. Tiedä sitten onko se haukkuminen hyvä vai huono asia, ainakin lapsella on hauskaa ja sen intoa on kiva katsella. :) Oli mahtava viikonloppu ja tosi mukava kisata! Misti otti rennosti ja oli hienosti kerrostalossa kaksi yötä, eikä paljon stressaantunut reissusta. Suunnittelen tässä innoissani kesän kisakalenteria ja haluttaisi ilmoittaa Misti joka paikkaan. Ensi viikon tiistaina mennään Ouluun iltakisoihin juoksemaan kaksi rataa, kun mulla on samana päivänä pääsykokeet (jotka eivät kylläkään tule menemään hyvin, öhöm). Päästäänpä samalla reissulla kisaamaankin, jes kivaa!

Agihyppyjä ja hyppynoutoa

No niin, eli me ollaan taas treenailtu agilityä, mutta tehty vähän jotain muutakin. Tultiin juuri tämän kevään viimeisistä hallitreeneistä eli maneesille ei ole enää paluuta (paitsi ehkä esteidensiirtotalkoiden merkeissä). Muita kisaryhmäläisiä ei ollutkaan tällä kertaa tulossa, joten mentiin yksiksemme ja pyysin äitin kaveriksi siirtämään esteitä, kun eihän niitä oikein yksin saa laiteltua. Saipahan sitä paitsi nyt omin silmin nähdä, että mitä me oikein treenataan ja millaista se agility käytännössä on.

Mulla ei ollut valmista rataa ja mitään kovin monimutkaista en tietenkään jaksanut alkaa rakentamaan. Niinpä sitten ihan omin kätösin piirtelin paperille jonkinlaista kieputusta, jossa Mistin pitäisi ehkä vähän miettiä hyppäämistään ja joutuisi tekemään takaakiertoja yms. Eihän se rata valmiina kovinkaan kummoiselta näyttänyt, mutta sitä oli kiva mennä ja sehän toimi yllättävän hyvin. :) Tehtiin sitä aikas monta kertaa ja kokeilin välillä muitakin kieputuksia eli sovelsin rataa miten mielin. Mutta saatiin siis tosi hyvät treenit aikaiseksi ja Misti oli niiiiiin huippu! Mun mielestä tuolla radalla oli paljon kinkkisiä kohtia, mutta Möösä selviytyi loistavasti. Kyllä siinä on ainesta! <3 Katsokaa vaikka itse videolta!
Tähän mennessä oltiin juostu rata jo muutamaan kertaan läpi, niin Mistiä vähän väsytti ja yksi rimakin tipahti. Ja alkuperäisessä versiossa ennen pujottelua oli hypyn takaakierto, mutta äiti oli ehtinyt roudata sen jo pois.

Viime viikolla oltiin myös kisaavien treeneissä ja tehtiin Mööpelin kanssa hyppytekniikkaa, siinäkin kaikenlaista kieputusta. Rimat oli tosiaan nelosessa eli aavistuksen korkeammalla ja hyvinhän tuo hyppeli. Sitten mentiin pujottelua ja vautsi vau, kuinka kauas pystyin irtoamaan Mististä ja vaikka vaihtamaan suuntaa, eikä Misti häiriintynyt siitä yhtään. Itsenäistä, hienoa suorittamista. Misti koki viime torstaina myös jonkin sortin valaistumisen keinun suhteen. Se nimittäin jäi odottamaan etutassut maassa vapautuskäskyä, ja mullahan kestää nyt juosta jo eteenpäin ja siitä huolimatta Misti jää kiltisti odottamaan. Herneet ilmeisesti kohtasi aivoissa toisensa - vihdoin ja viimein. ;) Jäi hirmuisen hyvät fiilikset sekä viime viikon että tämän viikon treeneistä. Nyt tehotreenataan agilityä, kun meillä on seuraavat kisat 11.-12.5, joita odotamme tietysti innolla! :)

Kotosalla ollaan harjoiteltu hyppynoutoa. Misti kyllä noutaa sinänsä hyvin, mutta jos hyppy on liian korkealla, laskee Möösä kapulan maahan ja hyppää yksinään takaisin, huoh. :D Olenkin noudattanut sillä kevyttä kepakkoa ja sen se suostuu tuomaan korkeammaltakin. Pikkuhiljaa nostan korkeutta aina sinne metriin (hui!) ja harjoitellaan kepin avulla. Lopullisena tavoitteena pk-tottiksen estenouto metrin korkeudesta oikealla noutokapulalla. Kamalalta se kuulostaa, mutta ei kai sentään mahdottomalta.
Lisäksi aloiteltiin pk-jälkeä tälle keväälle. Tallasin Mistille hyvin lyhyen jäljen ja laitoin matkan varrelle neljä pientä keppiä. Misti ei aluksi ihan tiennyt, pitääkö kepit ilmaista, mutta sittenhän se alkoi jo omatoimisesti menemään kepin luona maahan, jonka jälkeen palkkasin ja jatkettiin jälkeä eteenpäin. Jihuu, kyllä tuntui hienolta ja tätä jatketaan! Mististähän kuoriutuu vielä erinomainen jäljestäjä, oikea pk-koira. :)

Lisäksi ollaan käyty muutaman kerran pyörä- ja juoksulenkillä ja muuten tietty lenkkeilty ihan normaalisti. Jospa ne läskit siitä karisisivat. ;) Nythän lumet on jo ihan kiitettävästi sulaneet ja päästään pian metsään kunnolla samoilemaan. Talvea tulee ikävä, mutta kesäkin on tervetullut. Kevättä mä tulen kaipaamaan suuresti, se on mun ehdoton lempivuodenaika.

Ja loppuun vielä niitä lupaamiani kuvia lenkin varrelta. :)